Huomenta taas kaikki!
Minusta me enontekiöläiset olemme hyvinkin taitavia monissa asioissa. Tämä on tietysti käytännönkin sanelemaa pakkoa, kun joka asiaa, mitä tarvitsee, ei voikaan käydä ostamassa toiselta puolen tietä, niin kuin kaupungissa. Mutta tässä onkin meidän vahvuutemme. Miettikääpä jokainen, mitä kaikkea olette itse kehitelleet ihan arjen avuksi ja tarpeeseen. Ette ehkä ole niitä pitäneet sen kummempina, mutta ne toimivat. Meillä on sellaista osaamista ja luovaa käytännöntaitoa, että meidän tulisi osata yhdistää voimamme ja ottaa ne käyttöön.
Koska oman toiminimen laittaminen tai yrityksen perustaminen on vaikea päätös, ja usein pelkästään rahallisista syistä mahdotonkin, yksi hyvä konsti päästä alkuun, on osuuskunta. Osuuskunnan perustaminen vaatii kolme jäsentä, mutta mikäli halutaan säilyttää työttömyysturva, täytyy olla seitsemän jäsentä. Eli alle 15%:n omistus. Ylärajaa ei ole määritelty. Osuuskunnan puitteissa voi sitten myydä omia tuotteitaan tai palveluitaan ilman, että vielä luetaan yrittäjäksi. Hyvää lisätietoa löytyy esim. Pellervon sivuilta.
Tätä ajan takaa sillä keltanokkajutussa mainitsemallani ideariihellä. Haluan saattaa osaavat ihmiset yhteen. Tärkeää on nyt lopettaa tämä periksiantaminen. Lopetetaan hokemasta, että ei täällä pysty, eikä voi. Kyllä me pystymme ja voimme, kun puhallamme yhteen hiileen.
Toivoisin vilkasta keskustelua tästä aiheesta, tämäkin on hyvä paikka pitää alustavaa ideariiheä. Palaan itse töihin marraskuun alussa, joten nyt minulla on hyvää aikaa olla tässä koneella ja osallistua keskusteluun. Eikä tarvitse tietenkään omalla nimellään tulla esiin, vaikka minä niin teenkin. Tulkaa kaikki mukaan!
- Tanja
Minusta me enontekiöläiset olemme hyvinkin taitavia monissa asioissa. Tämä on tietysti käytännönkin sanelemaa pakkoa, kun joka asiaa, mitä tarvitsee, ei voikaan käydä ostamassa toiselta puolen tietä, niin kuin kaupungissa. Mutta tässä onkin meidän vahvuutemme. Miettikääpä jokainen, mitä kaikkea olette itse kehitelleet ihan arjen avuksi ja tarpeeseen. Ette ehkä ole niitä pitäneet sen kummempina, mutta ne toimivat. Meillä on sellaista osaamista ja luovaa käytännöntaitoa, että meidän tulisi osata yhdistää voimamme ja ottaa ne käyttöön.
Koska oman toiminimen laittaminen tai yrityksen perustaminen on vaikea päätös, ja usein pelkästään rahallisista syistä mahdotonkin, yksi hyvä konsti päästä alkuun, on osuuskunta. Osuuskunnan perustaminen vaatii kolme jäsentä, mutta mikäli halutaan säilyttää työttömyysturva, täytyy olla seitsemän jäsentä. Eli alle 15%:n omistus. Ylärajaa ei ole määritelty. Osuuskunnan puitteissa voi sitten myydä omia tuotteitaan tai palveluitaan ilman, että vielä luetaan yrittäjäksi. Hyvää lisätietoa löytyy esim. Pellervon sivuilta.
Tätä ajan takaa sillä keltanokkajutussa mainitsemallani ideariihellä. Haluan saattaa osaavat ihmiset yhteen. Tärkeää on nyt lopettaa tämä periksiantaminen. Lopetetaan hokemasta, että ei täällä pysty, eikä voi. Kyllä me pystymme ja voimme, kun puhallamme yhteen hiileen.
Toivoisin vilkasta keskustelua tästä aiheesta, tämäkin on hyvä paikka pitää alustavaa ideariiheä. Palaan itse töihin marraskuun alussa, joten nyt minulla on hyvää aikaa olla tässä koneella ja osallistua keskusteluun. Eikä tarvitse tietenkään omalla nimellään tulla esiin, vaikka minä niin teenkin. Tulkaa kaikki mukaan!
- Tanja
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oikeastsi ihan mielenkiinnosta kysyisin, mistäpäin olet kotoisin (syntyisin) ja minkäniminen olet omaa sukuasi ?
Ottamatta kantaa kyseiseen ehdokkaaseen... Kysyjän asenne on juuri se, mikä tulee pitämään Enontekiön kriisikuntana jatkossakin. Mitä merkitystä on suvulla tai syntymäkunnalla?
Itse kärsin kyllä tuosta asenteesta, että kaikki mikä tulee etelämpää kuin 68 astetta pohj.lev. on arveluttavaa!
Hei vain,
Olen syntynyt Kittilän Veittivuomassa. Jos tiedät Lohinivan, mikä on juuri Rovaniemen puolella, Veittivuoma on siinä juuri ennen Lohinivaa Kittilän kunnan puolella. Olen omaa sukuani Alaniva. Nuoruuteni olen sitten elänyt Rovaniemellä.
- Tanja
Hei sinullekin,
On aivan luonnollista, että haluaa tietää mistä kukanenkin on kotoisin, eikä siinä minun mielestäni mitään pahaa ole. Kyllähän täällä suku merkitsee paljon, mikä sekin on tietysti ymmärrettävää. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö muutos olisi mahdollinen. Kaikki on mahdollista.
- Tanja
En halua sinua neuvoa, mutta "ajattelen ääneen". Pidä sinun perheesi ja yksityisyytesi pyhänä. Älä päästä sinun ja yksityisyytesi väliin ketään. Laiminlyönnillä on usein arvaamattoman tuhoisat seraamukset.
Nimimerkki "kerrohan" kiteyttää minusta Enontekiön kunnan koko proplematiikan yhdessä lauseessa "mistäpäin olet kotoisin (syntyisin) ja minkäniminen olet omaa sukuasi ? ". Eli ensin selvitellään suku ja sen perusteella arvioidaan sinun kyky hoitaa asioita. Romaanikulttuurissa on samoja piirteitä. Heilläkin on sukuvihaa yli sukupolvien.
Järkeviä haastelet osuustoiminnan puolesta. Oikein hoidettuna se on turvallinen tapa kokeilla liiketoiminta ideansa kantavuutta. Enontekiöllä on tällä hetkellä ainakin 3 uusosuuskuntaa, Osuuskunta Käsivarren Luontomatkat , Osuuskunta Monihomma Enontekiö ja Osuuskunta Tunturi Taito. Osuuskuntien aktiivisuudesta en tiedä. Mutta kannattanee tutkia asiaa, josko jo olemassa olevien osuuskuntien kanssa olisi mahdollista tehdä yhteistyötä.
Sinulla on Taina oiva perusta menestyä orastavalla poliitiisella urallasi. Ensinnäkin se,että jos ihmiset tulevat mieltämään sinut kaikkien kuntalaisten edsutajana. Jotta se on mahdollista, sinun pitää saada asiat ja sukulaisyhteydet tasapainoon. Puolueryhmäsi valinta kertoo sinun tahdosta poltella "rauhanpiippua". Joudut kyllä uimaan rajussa ennakkoasenteiden vastavirrassa. Mutta on sinulla kyllä vahvoja tukijoita, jos teet oikeita valintoja. Et arvaakkaan, miten vahvoja.
Ehdotan sinulle mietittäväksi kolumnien kirjoittamista paikallislehteemme, vaikka kerran kuussa. Tähän mennessä tämänkaltainen rohkeus on ollut hakusassa ;)
Hei vain taas,
Totta kai mietin äsken, että vastaanko siihen kysymykseen, mutta tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole siinä suhteessa mitään salattavaa. Minulla ei ole täälläpäin läheisiä sukulaisia, ja sukuni on muutenkin aika pieni, joten siihen varmaankaan kannata tarttua. Sitäpaitsi olenhan täällä elänyt tyttönimelläni niin kauan, kun menin naimisiin.
Mutta niistä osuuskunnista. Olin itse aikoinaan perustamassa Monihommaa. Mutta se kaatui oikeastaan siihen, että jäseniä tuli niin valtavasti, muistaakseni jopa yli 40, kaikki eri alojen ihmisiä. Eikä sekään tietenkään ollut sitten se syy, ettei alkanut toimia, vaan se, ettei meillä ollut toiminnanjohtajaa. Ja syy siihen, ettei ollut toiminnanjohtajaa, oli juuri se, että meitä oli niin paljon, ja tuli liikaa erimielisyyttä siitä, millainen henkilö olisi pitänyt valita toiminnanjohtajaksi. Osa oli sitä mieltä. että siinä olisi pitänyt olla ekonomi, osa taas, kuten minä, että kyllä työ tekijäänsä opettaa, kunhan on riittävää sitoutumista ja innokkuutta. Joten se jäi sitten oikeastaan alkutekijöihinsä. Mutta minusta se vain todistaa sen, että on tarvetta ja ihmisillä halua alkaa tällaiseen toimintaan.
Meillä oli Monihommassa mm.siivous- ja kotipalvelua, käsityöalan taitajia ja matkailupuolen ihmisiä. Ja nyt kun jälkiviisaana miettii, olisi silloin pitänyt perustaa useampi pienempi osuuskunta. Olin silloisella kyläkehittäjäkurssilla, jonka puitteissa osuuskunta perustettiin aika hätäisesti ja nopealla aikataululla. Ja kun kurssi loppui, juuri kun osuuskunta oli saatu perustettua, me jäimmekin yksin, ilman minkäänlaista neuvonantajaa, emmekä suoraan sanoen enää tienneet mitä tehdä. Niin, on todella helppo olla jälkiviisas, kun ajattelee, että nyt olisi paljon enemmän järkeä päässä. Mutta uskon, että kokemusta viisaampana olisi hyvä alkaa miettimään uusia mahdollisuuksia.
- Tanja
En asu Enontekiöllä, mutta olen entinen (sielultani ja sydämeltäni aina) enontekiöläinen ja sen vuoksi seuraan kaikkea keskustelua sieltä. Nimimerkki"Mokomaattori" kyllä käytti olettamaansa ilmeisesti erinomaiseksi luokittelemaansa psykologista kykyään tekemäni kysymyksen kohdalla täysin väärin. On nääs ihmisiä jotka voivat kysellä suoraan toiselta tämän lähitaustoja tarkoittamatta käyttää niitä väärin. Ja vastaajahan voi jättää vastaamatta kysymykseen jos kokee sen tarpeettomaksi. Nyt kuitenkin "tanjaterttun" vastasi kun luotti minun rehellisyyteen. Kiiton sinulle oikeen ymmärtävälle. Toivon sinulle mielipiteinesi hienoa jatkoa.
Minusta olisi ihan ok, jos jätettäisiin henkilökohtaiset vajaavaisuudet omaan arvoonsa ja pysyttäisiin asiakysymyksissä. "Nimimerkki"Mokomaattori" kyllä käytti olettamaansa ilmeisesti erinomaiseksi luokittelemaansa psykologista kykyään...". Lienee täyttää jo herjauksen tunnusmerkistöä ihan kohtuudella. Lienee olet kuitenkin huomannut, että otan asioista selvän ja sen jälkeen jatketaan keskustelua.
Tämä aika, jossa elämme ei ole niin valkoinen, kuin pyykinpesuainemainoksista voisi päätellä. Paljon on voimia, jotka haluavat vain taloudellista hyötyä ihmissuhteistaan, tavalla tai toisella. Sen olen saanut tuta minäkin.
Minusta tässä tuli teille molemmille aivan selkeä väärinkäsitys. Tämähän on hyvin usein vaarana, kun keskustellaan tällä tavalla anonyymisti, tuntematta toista ja näkemättä keskustelukumppania, tämän ilmeitä ja yleensäkin sen hetkistä mielentilaa.
Minusta kerrohan-nimimerkki kysyi aivan luonnollisen kysymyksen ilman mitään alhaisia tarkoitusperiä. Mutta sinäkin olet oikeassa, ei pidä eikä saa luottaa kaikkiin ihmisiin, jotkut ihmiset vain ovat ilkeitä ja pahoja, sille me emme voi kukaan mitään. Kyllä minäkin olen sen kokenut.
Mutta ymmärrän myös, että kerrohan-nimimerkki loukkaantui, koska häntä epäiltiin sellaiseksi. Ja koska olen jo julkisena kuntavaaliehdokkaana, ja suurin osa varmaan minut tuntee muutenkin, ei minulla ole tarvetta , eikä syytä alkaa salailemaan mitään. Unohdetaan nyt tämä ja jatketaan tällä hyvällä linjalla.
- Tanja
Hei,hyvät jutut on menossa mutta tuuppasin nyt tähän väliin.Mitähän mieltä olet tästä..millä tavalla sovitetaan yhteen matkailun imago ja vielä kuvitteellinen kaivostoiminta tätä Enontekiöä ajatellen,onko siitä haittaa vai hyötyä jommalle kummalle osapuolelle..
Tervehdys sinullekin kultakylä,
Tässä onkin kyllä miettimistä. Riippuu tietysti paljon siitä, millainen kaivos olisi kyseessä. Jos kyseessä olisi uraanikaivos, tuntuisi, että siitä voisi olla haittaakin matkailuimagolle, koska Enontekiölle tullaan puhtaan luonnon vuoksi, ja pelkkä uraani sanana aiheuttaa useimmille ihmisille kauhun väristyksiä. Mutta jos kyseessä olisi esimerkiksi kultakaivos, sehän antaa taas ihmisille aivan eri mielikuvan. Uskoisin, että se tuo ihmisten mieleen ensimmäisenä ehkä Lemmenjoen ja sen myötä Lapin kullan ja niin edelleen. Tietysti paljon riippuisi siitäkin, missä kaivos sijaitsisi, Enontekiö on laaja kunta, ja jos kaivos olisi jossakin erämaassa poissa silmistä, niin ei siitä ehkä niin paljon haittaa olisi. Mutta jos joku esiintymä sattuisi meiltä löytymään, se olisi todellakin ankaran ajattelemisen paikka, miten tulisi menetellä, että kaikki menisi parhain päin.
Toisaalla vaa'assa ne kallisarvoiset siitä tulevat työpaikat, toisaalla taas matkailun antamat työpaikat. Hyvin mielelläni olisin nyt niin yltiöpositiivinen, että yrittäisin sovittaa ja sopeuttaa ne toisiinsa.
Tällainen kaivoshan toisi kuntaan vaurautta, niin että sitä voisi olla vaikea vastustaa, mutta tämä vauraushan toisi myös kunnalle mahdollisuuksia matkailun kanssa. Joten, jos ehdotan nyt tässä kuvitteellisen ratkaisun tähän kuvitteelliseen kaivokseen. Kaivoksen tuottamalla rahalla järjestettäisiin matkailu niin, että matkailijat ja kaivos eivät kohtaa toisiaan. Silloin saisimme molemmat, eivätkä ne häiritsisi toisiaan.
- Tanja
Hups.. pikkuisen olen kyllä erimieltä tästä asiasta ,matkailijat kaikkoavat ja mitä jää jäljelle,revitty luonto,ai niin,miten se porotalous sitten sovitetaan tähän...myydään porot pois..?se siitä ja sen kestävyydestä..
Hiukkasen verta semmoinen provokatiivinen leiskautus vielä noin niinku yömyssyksi.
Kaikki muuthan sinä otitikin huomioon, paitsi alkuperäiskansan.
Aina kun keskusteluun tulee jotain, millä viedään jonkin toimialan kehitystä eteenpäin, niin metelihän siitä nousee. Esimerkkejä ei tarvinne luetella...
Jos kuntamme pinta-alasta on suojeltua noin 70%, niin sillä alueella on poronhoitoelinkeino ja muut luontaistaloudessa elävät huomioitu kyllä ihan varmasti.
No jos se kaivos olisi vaikka Torisvuomassa, niin eipä sinne taida turistikaan eksyä ja olisihan se vielä siellä poissa silmistä. Ja toisihan se kaivos Kilpisjärventien peruskorjaustakin lähemmäksi. No parempi tie taas palvelee matkailuelinkeinoa. Hettalaiset hutunkeittäjät eivät suoranaisesti tästä hyödy, mutta välillisesti kylläkin. Kaljaa olisi varaa lipittää taas pehmeiltä jakkaroilta ja lauantaimakkaran voisi vaihtaa ylikypsään kinkkuun.
Uskoisitko löytyvän todellakin niin suurta esiintymää, että se kattaisi koko meidän kuntamme? On otettava huomioon, että Enontekiö on pinta-alaltaan todella laaja. Kenenkään oikeuksia ei poljeta ja kaikesta pystyy neuvottelemaan. Myös palkisten ja poromiesten kanssa pystyy neuvottelemaan. Täällä on aivan varmuudella tilaa kaikille, mutta kaikesta tulee päästä sopimukseen kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kompromisseja joudutaan tekemään puoli ja toisin, mutta lopputulos hyödyttää kaikkia. Myös poronomistajia, matkailijoita, kuin kaikkia kuntalaisia. Muistetaan nyt kuitenkin, että tässä oli kyse kuvitteellisesta kaivoksesta, että ei ehkä kannata mennä asioiden edelle.
Myös Kittilässä on kaivos, eikä se ole repinyt luontoa, eikä karkottanut matkailijoita.
- Tanja
Anteeksi vajavainen verbaalinen ulosantini.
En terkoittanut, että kaivoksen pinta-ala olisi se loppu 30%. Vaan pinta-alan tarve ollee rapeat 200 hehtaaria. Tarkoitin sillä 70%:n osuudella sitä pinta-alaa kunnastamme, joka on suojeltu. Tämä pinta-ala on se, joka voisi olla poro,-luontais- ja matkailuelinkeinojen käytettävissä. Tietenkin keskinäiset pelisäännöt erikseen sopien.
Sodankylässä, Kittilässä jne. eri elinkeinot elävät sovussa keskenään. Kunnissa on poroenlinekinoa, kaivosta, matkailua jne. Miksi sitten ei meillä. Ainainen valitus valtion kepposista kuntaa kohtaan. Asioihin on sopeuduttava, tehtävä sen muikaisia toimia mitä tilanne vaatii, että asiat saadaan tasapainoon. Perinteinen elinkeinorakenne ei toimi, se lienee kaille selvä.
Puhutaan, että jos meillä olisi uraanikaivos, niin se veisi meiltä matkailuimagon. Minkä imagon?
Jos seuraa kehitystä mitä tapahtuu kuntarajojemme ulkopuolella. Yhä enemmän haetaan energian tuottamiselle ratkaisuja, joilla korvataan fossiiliset polttoaineet. Ydinenergia on noussut taas erittäin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. On siellä tuuli-, vuorovesi jne energia muotoja.
Imagosta vielä, tekeehän Patria-konsernikin erilaisia tappamiseen tarkoitettuja välineitä eikä se ole vienyt paikkakuntansa imagoa yhtään mihinkään.
Matkailuelinkeinolla on suurempia haasteta kuin imagolliset kysymykset. Käyttöasteen nostaminen sieltä noin 30%:n huituvilta. Kaikilla tunturikeskuksilla on ongelmana kesä ja 4 kuukautta syystalvella, marras - helmikuu.
Yksiselitteistä lääkettä siihen ei ole vaarmaan kellään. Lienee selvää, että kotimaisella kysynnällä siihen ei vaikuteta. Uusia voimakkaita matkailumaita on tulossa ja nopeaa tahtia. Esimerkiksi Kiina ja Intia. Sinne suuntaan tehdyt ponnistelut voisi olla perusteltuja.
Riihimäen erämessujen panos-tuotos suhde on miinusmerkkinen.
Ja huomentapäivää sinullekin. Nämä ovat tietysti pelonaiheitakin. Totta kai olisi mukavaa pitää luontomme täysin koskemattomana, mutta minun suurin pelonaiheeni on, että muutaman kymmenen vuoden päästä Enontekiö on yksi suuri erämaa. No, sinnehän on mukava viedä turisteja, mutta ne jotka vievät eivät tule silloin olemaan enontekiöläisiä.
Haluan, että meidän lapsillamme on mahdollisuus palata tänne halutessaan opintojensa jälkeen. Tällä hetkellä, niin kuin kaikki tietävät, siihen ei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Kun meidän sukupolvemme vanhenee, tänne ei jää enää ketään. Vain suurimmat poromiehet. Ja poromiehilläkin on perheet, joiden he haluaisivat jäävän tänne. Tiedän sen. Ja tiedän heidän olevan neuvottelukykyisiä ja järkeviä ihmisiä silloin, kun istutaan neuvottelupöydän ääressä pohtimassa meidän kaikkien tulevaisuutta ja yhteisiä asioita.
-Tanja
Jos tullee se rautatieki tulevaisuudessa.?
Huomasin, että tässä tahtoo mennä vähän nämä vastaukset sekaisin, kun alkaa olla niin pitkä ketju, mutta kun laittaa sieltä sen viestin esitystavaksi sen ykkösen, niin näkee selkeämmin mikä vastaus on kenellekin tarkoitettu. Ajattelin, että pitäisiköhän aloittaa uusi ketju vai mikä olisi paras tapa, että tämä pysyisi vähän paremmin koossa. Ketjut alkavat olla niin pitkiä, ettei niitä enää oikein jaksa lukea loppuun asti, ja silloin voi jäädä jotain oleellista huomaamatta.
Sinulle tarkoitetussa vastauksessani halusin tuoda esiin syitä, miksi meidän on nyt aika tosiaankin tehdä jotain uutta ja uudella tavalla. Täytyy hylätä vanhat piintyneet ajatusmallit ja unohtaa entiset pahat asiat ja suunnata tulevaisuuteen.
Mutta tästä lähtien käytän aina viestin kirjoittajan nimimerkkiä otsikossa, jotta tiedetään kenelle vastaus on suunnattu. Alan valmistautua juhliin, toivottavasti tavataan taas illalla.
- Tanja
jos yrittää olla liian "viisas" niinkuin annat ymärtää, se pyörähtää hyvin herkästi tyhmyyden puolelle,onnea vain politiikassa,siinä onkin pyöriteltävää,minkä h..tin takia pitää lähteä matkimaan naapurikuntia,eikö ole muita ehdotuksia...no jääpäs miettimään ihan rauhassa..
ei ole vaikea huomata että olet junan tuoma,et kyllä oikeasti näytä tietävän näistä lapin asioista yhtään mitään....mutta tännehän ne kaikki tulee järjestelemään sitä ETELÄN MALLIA,
se mitä on etelässä pitäisi olla täälläkin..
Voi..SÄÄSTÄKÄÄ MEIDÄT NUILTA TOLLOILTA..
kylläpä täälä on tosi röyhkeää porukkaa liikkeellä..
osasit sanoa asian hienosti,
kirjoitit:"Matkailuelinkeinolla on suurempia haasteta kuin imagolliset kysymykset. Käyttöasteen nostaminen sieltä noin 30%:n huituvilta. Kaikilla tunturikeskuksilla on ongelmana kesä ja 4 kuukautta syystalvella, marras - helmikuu."
-Päivastoin tunturikeskukset pysyvät nimenomaan pystyssä marras-tammikuun turisteilla.Luosto,Olos ,Levi ne on täynnä enlantilaisia,venäläisiä ja kilpahiihtäjiä ....Ilman niitä ei tunturirakentamista olisi.
Vähän on kaponen maailmankatsomuksesi,mutta siltähän se maailma tosiaan hetasta näyttää.-Paikkakunnalla jonkin verran asustellut
Olet oikeassa, lapin majoitusliikkeiden käyttöaste on 42.7 %.
Mutta käyttöasteen tutkiminen kuukausittain onkin mielenkiintoinen juttu.
Parhaat kuukaudet ovat maalis,- kesä,- heinä, elo,- ja joulukuu. Näsistä kuukausista muodostuu 59,27 % koko vuoden potista. No ne huonoimmat kuukaudet alle 10%:n kuukausittaisella osuudella ovat siis tammi,- helmi,- huhti,- touko,- syys,- loka- ja marraskuu.
"-Päivastoin tunturikeskukset pysyvät nimenomaan pystyssä marras-tammikuun turisteilla.Luosto,Olos ,Levi ne on täynnä enlantilaisia,venäläisiä ja kilpahiihtäjiä ....Ilman niitä ei tunturirakentamista olisi."
Kyseisinä kuukausina majoitusmyynnit ovat:
marraskuu 4,62%
joulukuu 10,66 %
tammikuu 6,13 %
helmikuu 7,38 %
eli tämä vuosineljännes yhteensä 28,79 % koko vuoden myynnistä. Enontekiöllä tilanne vielä huonompi?
Lapissa majoitus- ja ravitsemusalan osuus kaikkientoimialojen yhteenlasketusta liikevaihdosta on 2,9 % ja työllisyydestä 7,9 %.
Yöpymisiä on ollut vuonna 2006 2.117.000 kappaletta. Kotmaisten majoittujien osuus on noin 56%, eli yli puolet.
Majoituskapasiteetin 42,7%:n käyttöasteessa on kovasti kirittävää. Pääkaupukiseudulla se on reilun 60%.
Kun väittämäni ammuttiin alas ankkana, niin nimimerkin väittämä perustuikin "luulojen kirjasta" napatuksi. Minun tiedot perustuvat tilastokeskuksen julkaisemiin tilastoihin.
"Vähän on kaponen maailmankatsomuksesi,mutta siltähän se maailma tosiaan hetasta näyttää.-Paikkakunnalla jonkin verran asustellut"
Jos halutaan käydä rakentavaa keskustelua todella isoista asioista, niin miksi hieno keskustelu pitää pilata menemällä henkilökohtaisuuksiin? Onko tämä käyttäytyminen yksi niistä kirouksista, jotka estävät yhteistyön eri elinkeinojen välillä ja samalla koko kunnan myönteisen talouskehityksen mm. matkailualalla? Ylimielisyys ei ainakaan ole eduksi...
Erimieltä saa olla, ja pitääkin. Jos ollaan eri mieltä niin on rakentavaa perustella oma näkemys ja perustaa se vieläpä tosiasioihin.