Konsensus jatkuu

Ihmeen hiljasta Muoniossa, vaikka vaalit tulossa. Kenen katras nyt voittaa?
No kepu nyt tietenki on taas ykkönen, vaikka täälä kaikki on menny pieleen ja kepu on ollu aina johdossa. Virkamiesjohto on kepulaista pullollaan, kunnanhallituksessa enemmistö, samoin lautakunnissa. Olema kulkeneet kepun johdatuksessa vuosikymmenet jatkuvasti kiihtyvää liikettä alaspäin. Velat asukasta kohti valtakunnan huippua ja kuuluma häpeällisesti kriisikuntien joukkoon – valtion holhoukseen. Jos jonkun niin kepun pitäisi olla vastuussa. Kellä valta on, se valtaa käyttäköön ja vastuuta kantakoon.
Äidinmaidosta imetty usko kepulaisuuteen on kuitenkin niin vahvoilla, ettei sitä murreta, vaikka talous menisi katastrofipisteeseen.
Koska kepulla ei kuitenkaan ole määräenemmistöä , se tarvitsee päätöksiinsä apupuolueita.
Ja näitähän on tarjolla. Ollaan siis nöyrästi yhtä mieltä, eli leikitään konsensuspolitiikkaa. Demarit ovat myyneet itsensä tämän muoniolaisen konsensuspolitiikan kummipojiksi. Kokoomus ei voi aivan isänmaallisista syistä olla samaa mieltä vasemmistoryhmien kanssa, mutta kepun kelkan jalaksilla nekin tilapäisesti menevät.
Ja mihin tätä konsensusta tarvitaan?
Virkamiesjohtoa ja konsensuslaumaa tarvitaan hiljaa ja nöyrästi palvelemaan konsernikuningasta. Se riittää. Peruspalveluista viis.
Terveyskeskus kaipaisi remonttia. Vanhustenhoito, koulut, kunnan asunnot, tiestön parantaminen ja monet muut saavat väistyä, kun kunta tekee suunnitelmia ja kaavoja. Pallashanke, testirata, virkistysalueet yksityismaille, viemärilinja Särkijärvelle saakka jne. Ne ensin vaikka velkarahalla, muut oottakoon.
Ja mikään ei muutu Muoniossa vaalien jälkeenkään. Näin on marjat.
91615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No joopa joo. Milläs rahalla nuita te- ja muita korjaamistarpeita hoitelet. No kunnan. Ja jos upotat kunnan rahaa mihin vaan, aina jää joku toinen "tärkeämpi momenttyi" ilman. Luettelit tuossa joitakin hankkeita esim Pallas ja testiradat, niitä ei kunnan rahoilla rakenneta.

No ainakin kepu sai takkiinsa ja siinä samalla kaikki muutkin paitsi vasemmisto, että silleen.
Onhan meitä tietäjiä ja "tietäjiä.

Äänestä
  • Kyllä noihin hankkeisiin kunnan rahoja menee. Jo hankkeitten suunnittelu, kaavan teko ym:t ovat nielleet sekä työaikaa että puhdasta rahaa ainakin yli 100 000 €. Entäpä kunnallistekniikka, viemärilinjaa Särkijärvelle ei voitu valtuustossa lykätä, vaikka se olisi ollut taloudellisesti järkevää. 800 000 - 1 000 000 € velkaa ensi vuonna. Särkijärven puhdistamon saneerauksella päästäisiin halvemmalla, mutta konsensus teki toisin. Pallaksen kunnallistekniikka on sitten jo aivan eri hintaluokassa. Sen viemäriputkistoon hukkuvat kyllä kaikki helistelyt vanhustenhoidosta ym:sta. Että tietäjä jos oot, niin kerro miten kunnantalous pystyy siihen.

    Äänestä

Konsensus tarkoittaa Muoniossa rosvoretkeä yksityismaille.Veturihan on malli esim.konsensuksesta.Kirottu olkoon se joka käyttää yhteistyöstä sanaa "konsensus".Konsensus on kujanjuoksua niinkuin hiihtoliitossakin,en puhu ennenkuin poliisit puhuttelee.

Äänestä

Muonio elää porvarisosialismissa,yksityismaat siirtyi Veturilla yritykselle ilmaiseksi ja pallaksen tuho on seuraava.Vain kuntaliitokset voi pelastaa Muonion,senjälkeen voi tehtyt ratkaisut käsitellä jukisesti.

Äänestä
  • Jee nyt tuli aidointa totuutta. Mitkä aivon ovatkaan olleet levossa jossain Muoniomme pölypussissa.

    LIITTYKÄÄMME KAUNIAISIIN.

    Aivan totta. Miettikää tollot edes, vai mitä nimimerkki vihreä.

    Äänestä

  • paskanruskea kirjoitti:

    Jee nyt tuli aidointa totuutta. Mitkä aivon ovatkaan olleet levossa jossain Muoniomme pölypussissa.

    LIITTYKÄÄMME KAUNIAISIIN.

    Aivan totta. Miettikää tollot edes, vai mitä nimimerkki vihreä.

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa,vai mitä jees.Pitää ajaa muidenkin asioita kuin vaan sille,jolle on rähmälleen.

    Äänestä

  • paskanruskea kirjoitti:

    Jee nyt tuli aidointa totuutta. Mitkä aivon ovatkaan olleet levossa jossain Muoniomme pölypussissa.

    LIITTYKÄÄMME KAUNIAISIIN.

    Aivan totta. Miettikää tollot edes, vai mitä nimimerkki vihreä.

    Ainoa nopea keino kuntaliitoksiin on äänestää nykysiä valtuutettuja.Valtio ei voi hyväksyä täydellistä taloustuhoa,vaan tekee tarvittavat kuntaliitokset.Äänestä nykyisiä,tai jätä kynä käyttämättä.

    Äänestä

  • vihreä kirjoitti:

    Ainoa nopea keino kuntaliitoksiin on äänestää nykysiä valtuutettuja.Valtio ei voi hyväksyä täydellistä taloustuhoa,vaan tekee tarvittavat kuntaliitokset.Äänestä nykyisiä,tai jätä kynä käyttämättä.

    Ei perkules äänestäkää minua, niin liitän Muonion Kauniaisiia Suomen rikkaimpaan kuntaan.
    En tosin ole ehdolla, mutta jos saan veret seisauttavan äänivyöryn, menen että napsahtaa ja kaikki pelkäävät minua.
    Miettikää nyt helkutissa.Kriisikunta Muoniosta tulis yhtäkkiä Suomein rikkain kunta.

    Menee tuo vihreäkin kateudesta vihreäksi.

    Äänestä

  • Mikä lie järjestelmän nimi, ei ainakaan demokratia. Lapin Kansan juttu Esko J:stä, Muonion dinosauruksesta, oli paljastava. Onko hän jo niin kepulisoitunut, ettei uskalla olla eri mieltä johtotroikan kahden kepulaisen kanssa. Vanha politrukki vetää joka vaalien alla saman virren, onhan se jo nähty ja kuultu. Sama tahti on askelten, niinhän se konsensuksessa menee. On tainnut jo unohtua, että demokratiassa on täysi vapaus olla myöskin eri mieltä. Varsinkin kun toverit ja kaverit sekä oikealla että vasemmalla tekevät kuntalaisten kannalta tyhmiä päätöksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalien jälkeenki kirjoitti:

Ihmeen hiljasta Muoniossa, vaikka vaalit tulossa. Kenen katras nyt voittaa?
No kepu nyt tietenki on taas ykkönen, vaikka täälä kaikki on menny pieleen ja kepu on ollu aina johdossa. Virkamiesjohto on kepulaista pullollaan, kunnanhallituksessa enemmistö, samoin lautakunnissa. Olema kulkeneet kepun johdatuksessa vuosikymmenet jatkuvasti kiihtyvää liikettä alaspäin. Velat asukasta kohti valtakunnan huippua ja kuuluma häpeällisesti kriisikuntien joukkoon – valtion holhoukseen. Jos jonkun niin kepun pitäisi olla vastuussa. Kellä valta on, se valtaa käyttäköön ja vastuuta kantakoon.
Äidinmaidosta imetty usko kepulaisuuteen on kuitenkin niin vahvoilla, ettei sitä murreta, vaikka talous menisi katastrofipisteeseen.
Koska kepulla ei kuitenkaan ole määräenemmistöä , se tarvitsee päätöksiinsä apupuolueita.
Ja näitähän on tarjolla. Ollaan siis nöyrästi yhtä mieltä, eli leikitään konsensuspolitiikkaa. Demarit ovat myyneet itsensä tämän muoniolaisen konsensuspolitiikan kummipojiksi. Kokoomus ei voi aivan isänmaallisista syistä olla samaa mieltä vasemmistoryhmien kanssa, mutta kepun kelkan jalaksilla nekin tilapäisesti menevät.
Ja mihin tätä konsensusta tarvitaan?
Virkamiesjohtoa ja konsensuslaumaa tarvitaan hiljaa ja nöyrästi palvelemaan konsernikuningasta. Se riittää. Peruspalveluista viis.
Terveyskeskus kaipaisi remonttia. Vanhustenhoito, koulut, kunnan asunnot, tiestön parantaminen ja monet muut saavat väistyä, kun kunta tekee suunnitelmia ja kaavoja. Pallashanke, testirata, virkistysalueet yksityismaille, viemärilinja Särkijärvelle saakka jne. Ne ensin vaikka velkarahalla, muut oottakoon.
Ja mikään ei muutu Muoniossa vaalien jälkeenkään. Näin on marjat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu