Saamenkielen uutisissa kerrottiin kuinka Saamelasikäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi estää hallintopäällikkö Juha Guttormin työskentelyn. Syy on yksinkertainen....
Juha G on antanut tilintarkastajille tietoja niinkuin laki velvoittaa, Näkkäläjärven mukaan Juha G ei olisi saanut antaa tietoja tilintarkastajille. Tilintarkastajat ovat puuttunueet useisiin eri epäkohtiin käräjien toimissa, erityisesti saamkäräjien lakimiehen toimintaan, niinkuin oli jo odotettavissa tuntien kyseisen kaverin.
Mielenkiintoista on se että Näkkäläjärvi sanoo antaneensa lakimiehelle luvan harjoittaa sivutoimea, kuitenkin luvan voi antaa ainoastaan hallitus ja siitä ei tiettävästi ole päätöstä. Ellei nyt hallitus tee jälkikäteen päätöstä ja ikäänkuin "löytää" sattumalta pöytäkirjan joka on allekirjoitettu joskus alkuvuodesta.
Lisäksi Näkkäläjärvi ei voi yksin estää hallintopäällikön työtä, se mistä Näkkäläjärvi on saanut sellaisia lakineuvoja voi jokainen päätellä....
Edessä on mitä mielenkiintoisin hallituksen kokous, sillä siellä lakiasintuntijana toimii lakimies jonka toimet ovat johtaneet kyseiseen mekkalaan. Jos nyt tunnen hallituksen jäseniä niin heitä viedään kun pässiä narusta.
Erityisen koominen tilanne on siitä syystä että se saamelaskäräjien päätös jossa lakimies valittiin virkaan ei ole vielä tähän mennessä saanut lainvoiman sillä sitä pöytäkirjaa ei ole vielä hyväksytty, siitäkin tilintarkastajat huomattuttivat.
Mitähän seuraavaksi??

Vastaukset 3
Vanhimmat
No jotakin tällaista oli odotettavissa sen jälkeen kun tuo määrätty taho oli kaapannut lähes kaiken vallan itselleen.
Ans kattoa nyt.
Sinäpäs se vasta asiantuntija olet kun "tunnet" ja "tiedät" sekä puheenjohtajan ja tämän lakimiesihteerin ja vieläpä hallituksen jäsenetkin. Mitä tarkoittaa esim. "tuntien kyseisen kaverin"? Aivan puolueettomalta ei vaikuta tuo sinunkaan vuodatuksesi ja tapasi toimia nimettömänä ihmisten selän takana viittaa vahvasti Utsjoki-Inari alueelle, siellä tuollainen selkään puukottaminen on maan tapa. Ai mistäkö sen tiedän? No, minä tunnen ja tiedän sikäläiset ihmiset...:)
Joka tapauksessa asia on niin että seuraavissa saamelaiskäräjävaaleissa en äänestä. Eikä äänestä moni muukaan, sikäli kuin olen ihmisiä jututtanut. Saattaa käydä niin että pahimmillaan tai parhaimmillaan seuraavissa saamelaiskäräjävaaleissa annetaan vain 21 ääntä, joilla nykyiset 21 riitapukaria jatkavat tehtävässään. Se heitä tuskin haittaa, tärkeintä että oma asema on turvattu. Saavatpa sitten äänestää uudelleen että tuleeko tulokseksi 11-10 vai 10-11. Ja tuleeko puheenjohtajaksi jonkun serkkutyttö vai jonkun muun vihamies.