Tämä on ilmeisesti aika yleinen ongelma parisuhteessa, mun mies ei puhu, ja minä en anna. Oiskohan tämä yhtälö suoraan verrannollinen siihen, että nainen tarvitsee ensiksi henkistä läheisyyttä antaakseen sitä sitten fyysisesti..?
Olen monesti yrittänyt urkkia miehen pään sisälle, mutta tuloksetta. Meidän keskustelut (en itsekään ole kovin puhelias) jää sille tasolle, että minä pulisen ja mies tuijottaa telkkaria, tai tietokoneen ruutua, ja monesti vielä kuulokkeet päässä. Miten siinä voi edes mitään puhua, kun toinen ei kuule mitään. Minua tosissaan häiritsee se, että mies ei avaudu mistään, sanat pitää repiä suusta pois. Siksi musta tuntuu, että olen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa tekemisissä. Ja olen puhunut tästä miehelleni (en voi sanoa, että keskusteltiin) ja hän sanoo, että "ei sinua kiinnosta mitä sanon" ja siihen se aina loppuu. Olen koittanut antaa ymmärtää, että haluan tietää mitä sen päässä pyörii. Varmaan ainoita asioita on mistä puhutaan on kauppalista. Tavallaan minä ja mies eletään omaa elämäämme ja eletään kuin kämppikset. Seksiä vaan välillä.
Onko muilla samoja kokemuksia suhteesta? Kuinka saan miehen puhumaan? Pariterapiaan ei lähde, ennemmin eroaa.
Olen monesti yrittänyt urkkia miehen pään sisälle, mutta tuloksetta. Meidän keskustelut (en itsekään ole kovin puhelias) jää sille tasolle, että minä pulisen ja mies tuijottaa telkkaria, tai tietokoneen ruutua, ja monesti vielä kuulokkeet päässä. Miten siinä voi edes mitään puhua, kun toinen ei kuule mitään. Minua tosissaan häiritsee se, että mies ei avaudu mistään, sanat pitää repiä suusta pois. Siksi musta tuntuu, että olen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa tekemisissä. Ja olen puhunut tästä miehelleni (en voi sanoa, että keskusteltiin) ja hän sanoo, että "ei sinua kiinnosta mitä sanon" ja siihen se aina loppuu. Olen koittanut antaa ymmärtää, että haluan tietää mitä sen päässä pyörii. Varmaan ainoita asioita on mistä puhutaan on kauppalista. Tavallaan minä ja mies eletään omaa elämäämme ja eletään kuin kämppikset. Seksiä vaan välillä.
Onko muilla samoja kokemuksia suhteesta? Kuinka saan miehen puhumaan? Pariterapiaan ei lähde, ennemmin eroaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onkohan siihen syy miksi äijäs vastaa " ei sua kiinnosta mitä sanon" ?
Onko äijän sanomisilla ollut mitään vaikutusta suhun, tai vaikka olettekin keskustelleet joskus, niin oletko ottanut huomioon jälkeenpäin mitä miehesi on sanonut?
MITEN sinä yrität keskustella miehes kanssa? Onko se utelevaa, syyttelevää ja vanhojen asioiden pyörittelyä, joille ei enää mitään voi? Jos se on tuollaista ja äijä onkin joskus vastannut, mutta se ei ole näitä sun keskusteluja muuttanut miksikään ja jos tosiaan pyyhit hänen mielipiteensä omillasi olemattomiin, niin ei ole ihme jos hän pistää kuulokkeet korville ja yrittää olla jossain muualla.
Vaikka et olisi agressiivinen keskustellessas, niin silti miehes käytös vaikuttaa siltä, että itse olisit aiheuttanut tuon asenteen hänelle omalla käytökselläsi.
Keskustelun kuuluisi olla tasapuolista ja rauhallista, että yksikään suomalainen mies siihen ryhtyy.
Poliisikuulustelu on aina ahdistavaa, ainakin silloin kun tuntuu että olisi syytettynä jostain.
Miettisitte hyvät ihmiset aina ensin omaa käytöstänne ja mikä sen toisen asenteeseen on vaikuttanut, ennen kun lähdette päättelemään mikä siinä toisessa on vikana.
Seksin suhteen ihmisten pitäisi pikkuhiljaa alkaa oppimaan, että se on aika huono ase parisuhteessa. Sillä kun alkaa pelaamaan, niin ei ainakaan jalat ristissä haluamaansa saa. Negatiivisutta ehkä enemmän. Mitäpä jos toinen on seksuaalisesti tyytyväinen, niin alkaisi niitä keskusteluhalujakin köytymään.
Se on todettu, että jos valamiiks ripustaa otsaansa lapun jossa lukee "olet syyllinen ja aion todistaa sen", on AIVAN TURHA sitten nalkuttaa, kun se mies EI PUHU.
Ite oon syyllistyny siihen, että jos haluaisin viritellä keskustelua jostakin, alan suoraa päätä syyllistää, puhua syyttävällä tai jäkättävällä äänellä jne jne...
Ja siihenhän on mieheltä vastauksena mykkäkoulu, mahdollisesti tilanteesta pois lähteminen.
MUTTA.
Nykyään, jos haluan ottaa puheeksi jonkin arankin asian, suhtaudun itse keskustelutilanteeseen IHAN eri tavalla:
puhun rauhallisesti ääntäni korottamatta, pidän OMAN pääni kylmänä, kerron että mieheni mielipide on minulle tärkeä, että haluan kuulla hänen kantansa, mitä hän komeassa päänupissaan miettii. Kerron, miltä minusta itsestäni tuntuu, miksi pidän tärkeänä puhua asiasta, ja kun aiheesta on saatu ihan kunnon jutustelutuokio pidettyä, halaan miestäni ja annan positiivista palautetta, että minusta oli tosi mukavaa että saatiin puhuttua, että sinäkin kerroit oman mielipiteesi tähän juttuun...
Koska miehillehän tunnetusti pitää esittää asiat sun muut mahollisimman yksinkertaisesti =)
Ja ylistävät sanat ja hellät kiitokset kannustaa miestä puhumaan myös uudeman kerran sitten, kun siihen on tarvis..
Kannattaa kokeilla, kyllä miun mies ainakin näillä keinoilla alkaa avautua... ;)
No kuuntele nyt itteesi.Mieti miltä susta itsestä tuntuisi kun jatkuvasti joku vaatisi sua tekemään jotain,mikä ei tule luonnostaan.
Mitä jos alkasit antamaan sille miehelle ja lopetat tuon seksillä kiristämisen.Kyllä se mies puhuu,jos on puhuakseen.
mikä ei tule luonnostaan, niin eihän se seksikään taida aloittajalla luonnostaan nyt tulla, joten ei tarvikaan?!!! Ikävä oravan-pyörä!
Voi, ihan kuin omasta elämästäni kirjoitat, ihan prikulleen samassa tilanteessa elän. Paitsi, että minä antaisin, jos miestä kiinnostaisi, vaan tv ja tietokone kiinnostavat häntä minua enemmän. Ja juu, keskustelua on pyydetty ja ehdotettu nätisti ja rauhallisesti, ei mitään poliisikuulustelu tyyliä. Mutta ei, mies ei puhu. Piste. Suhde päättyy eroon, sillä minä vain en jaksa elää tällaisessa suhteessa enään.
enkä kiristänyt seksillä tai puhumisella, ihan nätisti olen yrittänyt puhella asioista. Miksi minua kiinnostaisi levitellä jalkojani, kun mies ei tee omaa osuuttaan avaamalla sielunsa sopukoita. Henkinen yhteys puuttuu ja ilman sitä tuntuu, kun olisin vieraan miehen kanssa. Toki seksi tuo läheisyyttä, ja sitä annan silloin tällöin, nautinhan siitä itsekin, mutta mielessäni seksi ei ole koko ajan stressaavan päivän jälkeen, jolloin tekisi mieli puhua ja olla hellittävänä, ja toisin päin.
aloittajaa kaikesta? ei se suinkaan aina näin ole. on vaan niin turhauduttavaa kun miehestä ei saa mitään otetta. Mistään syvällisestä ei voi oikein puhua. Vitsit ja sen sellaiset onnistuu, mutta vakavat aiheet jää minun puhuttavaksi.
Ihan olen kanssasi 100%:sti samaa mieltä. Meillä ei tosin puhuta edes niitä vitsejäkään, ihan vaan pakolliset jos on ihan pakko.... :(
Minä tässä aloin ihmettelemään että miten te yleensäkin olette voineet edes alunperinkään löytää toisenne, jos mitään henkistä yhteyttä ei ole? Palaa ajassa taaksepäin ja mieti onko aina ollu näin, onko aikasemmin ollu minkäänlaisia keskusteluja yleensäkään. Jos jotain on muuttunut paljonkin, niin mistä se voisi mahdollisesti johtua? Onko hän ollut aina etäinen ja välinpitämätön, vai onko hänestä ajanmyötä tullut sellainen..?
Kun toinen ei osaa kuunnella ja välittää sinusta, heikkenee itsearvostus. Jos energiat eivät mene yksiin ei kannata jatkaa. Jos olet vain joku välltämätön "kone" ruoanlaittoa, pyykinpesua, lisääntymistä/seksiä varten siitä kannattaa vetää omat johtopäätökset. Jos sinua ei kohdella kokonaisena ihmisenä, jolla on ajatuksia, tunteita, mieltymyksiä ja tarpeita, niin ei ole suhde sen väärtti. Ei se ymmärtämisellä parane, jos mies on pilattu vinoutuneella kasvatuksella. Ja huom. asia ei myöskään parane syyttelemällä tai sanomalla, että siksi lähden kun sä olet tollainen, sillä se vain pahentaa tilannetta. Kannattaa vain todeta, että energiat/mieltymykset/tarpeet eivät ilmeisesti mene yksiin. Asia on tietenkin monimutkaisempi, jos on lapsia...
itsekin tuollaisessa puhumattomassa parisuhteessa pitkään eläneenä, että miestä ei yksinkertaisesti kiinnosta parisuhde. Ainakaan samassa määrin ja samanlailla ymmärrettynä kuin sinua (eli aikoinaan minua) Kävi selväksi, että mies halusi vain parisuhteen edut, mutta ei vastavuoroista, tasapuolista parisuhdetta. Eli lähes aivan sama olisiko ollut mitään parisuhdetta ollenkaan. Hän halusi elää parisuhteessa vain sitä omaa elämäänsä.
Ei häntä kiinnostanut minun puheeni, mielipiteeni, asiani eikä yhtään mikään. Sain puhua seinille monta vuotta, kunnes päätin vihdoin ja viimein lopettaa suhteen.
Eikä se suurta lovea hänen sydämeensä tehnyt. Uskoisin, että oli jotenkin tunnekylmä yksilö.
Haaskaat aikaasi ja elämääsi hänen kanssaan. Niin minäkin n. 4,5 vuotta elämästäni meni hukkaan parisuhteessa yksin.
Jätä tuollainen, voit vielä löytää jonkun Ihanan.
Samaa mieltä!
Itseään ei kannata kiduttaa.
Olin samantyylisessä suhteessa, tosin vain noin vuoden verran. Yritin keskustella päivän asioista, muistoista, elämän arvoista jne jne mutta aina oli vastaus "emmä jaksa nyt jutella" tai muuta vastaavaa. Ihan perusasioistakaan ei voinut jutella. En sellaista jaksanut. Kun ilmoitin että haluan erota (ei siis edes asuttu yhdessä), mies lupasi muuttua, halusi ostaa yhteisen asunnon, perustaa perheen ja mennä naimisiin. Sanoin ei kiitos ja jatkoin elämääni.
Nykyinen mieheni juttelee sujuvasti asioista ja pystymme kommunikoimaan kaikilla tasoilla. Tietyt asiat menneisyydestä eivät ole niitä halutuimpia puheenaiheita kuten ex-tyttöystävät ja nuoruusajan hölmöilyt mutta ne eivät minua kiinostakkaan. Tiedän aivan tarpeeksi enkä jaksa udella niistä lisää, koska niillä ei ole enää tässä vaiheessa mitään merkitystä.
Kyllä täydelliseen suhteeseen tarvitaan sitä molemminpuolista kommunikointia niin sanallisesti kuin fyysisestikin. Jos ei toinen toimi, on todennäköisesti toisellakin osa-alueella ongelmia.
Tsemppiä päätöksentekoon!