Olemme molemmat tällä hetkellä työttömiä ja rahasta on pulaa. Koska olemme paljon kotona (molemmat), olemme siis paljon yhdessäkin, mutta emme silti jatkuvasti. Ongelma on se, että mieheni alkaa kaikista pikkuasioista riehumaan. Hän oikein etsimällä etsii riidanaihetta. Kysyy hän mitä vaan, niin hän saa aina vastauksestani muodostettua jonkinlaisen riidan. Jos hän vaikkapa ilmoittaa kuuntelevansa nyt musiikkia, niin on aivan sama, mitä vastaan. Ainoastaan oikein hunajaisella äänellä lausuttu vastaus hymy huulilla kelpaa tyyliin "kyllä kultaseni, kuuntele vaan". Jos vastaan vaan jotain tavallista "Aha/selvä/mmjoo", niin heti alkaa huuto "mikä vittu sulla nyt taas on?!". En minäkään jaksa jatkuvasti hymyillä.
Mieheni siis purkaa tätä ahdistavaa rahanpuutetta oikein kunnolla minuun huutamalla. Itse taas mietiskelen asiaa yleensä itsekseni, joten joskus saatan ajatuksissani vastata mieheni kysymykseen hiljaisemmalla äänellä tämän "aha/selvä/mmjoo", josta taas seuraa riita, koska inhoan tuota "mikä vittu sulla nyt on?!"-kommenttia (mm. juuri siksi, että harvemmin minulla on yhtään mikään...).
Itse taas puran tätä ahdistavaa oloa yksikseni esim. itkeskelemällä öisin pahaa oloani pois kun mieheni nukkuu. Miten tästä suosta pääsisi ylös? Olemme puhuneet asiasta melkein päivittäin, ilman tulosta. Yleensä riita lopulta pitkän riitelyn jälkeen loppuu, kun mieheni lopulta pyytää anteeksi. Mutta ei se siinä vaiheessa enää pahemmin lohduta, pahan olon hän on jo saanut minulle. Tätä siis tapahtuu nykyään päivittäin, eikä se ainakaan helpota ahdistusta, joka syntyy töiden- ja rahanpuutteesta.
Tilanne on todella ahdistava, koska olen nykyään hyvin masentunut, enkä voi puhua enää oikein mistään mieheni kanssa. Pelkään, että hän suuttuu taas ja alkaa riehumaan ja huutamaan. Olen myös hyvin herkkä ihminen, joten ehkä siksi otan tämän tilanteen vakavammin kuin mieheni. Mietin myös paljon tulevaisuutta, koska meillä on aikalailla samanlaiset tulevaisuudenhaaveet. Haaveilen ja toivon, että tämä piina loppuisi joskus ja saisimme rahaa. Tällä hetkellä tuntuu usein, että eroaminen olisi paras vaihtoehto, mutta kun mietin mahdollista tulevaisuutta, jaksan taas seuraavaan päivään. Uskon, että tulevaisuutemme voisi olla onnellinen, mutta en tiedä, jaksanko odottaa sitä. En voi tietää kauanko tämä piina jatkuu tai olisiko eroaminen sittenkin paras vaihtoehto. Sitä en kuitenkaan haluaisi, koska rakastan miestäni ja uskon, että ongelmamme johtuvat pääasiassa rahanpuutteesta.
Mitä mieltä olette? Uskallanko toivoa, että meillä on joskus edessä ihana tulevaisuus, lapsia ja talo maalla sekä onnellinen parisuhde? Vai joudunko pettymään sittenkin?
Mieheni siis purkaa tätä ahdistavaa rahanpuutetta oikein kunnolla minuun huutamalla. Itse taas mietiskelen asiaa yleensä itsekseni, joten joskus saatan ajatuksissani vastata mieheni kysymykseen hiljaisemmalla äänellä tämän "aha/selvä/mmjoo", josta taas seuraa riita, koska inhoan tuota "mikä vittu sulla nyt on?!"-kommenttia (mm. juuri siksi, että harvemmin minulla on yhtään mikään...).
Itse taas puran tätä ahdistavaa oloa yksikseni esim. itkeskelemällä öisin pahaa oloani pois kun mieheni nukkuu. Miten tästä suosta pääsisi ylös? Olemme puhuneet asiasta melkein päivittäin, ilman tulosta. Yleensä riita lopulta pitkän riitelyn jälkeen loppuu, kun mieheni lopulta pyytää anteeksi. Mutta ei se siinä vaiheessa enää pahemmin lohduta, pahan olon hän on jo saanut minulle. Tätä siis tapahtuu nykyään päivittäin, eikä se ainakaan helpota ahdistusta, joka syntyy töiden- ja rahanpuutteesta.
Tilanne on todella ahdistava, koska olen nykyään hyvin masentunut, enkä voi puhua enää oikein mistään mieheni kanssa. Pelkään, että hän suuttuu taas ja alkaa riehumaan ja huutamaan. Olen myös hyvin herkkä ihminen, joten ehkä siksi otan tämän tilanteen vakavammin kuin mieheni. Mietin myös paljon tulevaisuutta, koska meillä on aikalailla samanlaiset tulevaisuudenhaaveet. Haaveilen ja toivon, että tämä piina loppuisi joskus ja saisimme rahaa. Tällä hetkellä tuntuu usein, että eroaminen olisi paras vaihtoehto, mutta kun mietin mahdollista tulevaisuutta, jaksan taas seuraavaan päivään. Uskon, että tulevaisuutemme voisi olla onnellinen, mutta en tiedä, jaksanko odottaa sitä. En voi tietää kauanko tämä piina jatkuu tai olisiko eroaminen sittenkin paras vaihtoehto. Sitä en kuitenkaan haluaisi, koska rakastan miestäni ja uskon, että ongelmamme johtuvat pääasiassa rahanpuutteesta.
Mitä mieltä olette? Uskallanko toivoa, että meillä on joskus edessä ihana tulevaisuus, lapsia ja talo maalla sekä onnellinen parisuhde? Vai joudunko pettymään sittenkin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huonolta näyttää...varsinkin miehellesi on arka paikka se työttömyys, hän haluaisi kovasti näyttää, että pystyy pitämään susta huolta. Raha ei nyt ole tietenkään pääasia, vaan se että teidän kummankin elämä saisi todellista merkitystä...se voi nyt hyvinkin olla esim. harrastus, teidän pitäis nyt yksinkertaisesti päästä pois "neljän seinän" sisältä kokemaan uusia juttuja...opiskelu, itsensä kehittäminen, uudelleen kouluttautuminen nostaisi yksilötasolla kummankin itsetuntoa ja se heijastuisi positiivisesti myös suhteeseennekin...on selvää että nykyisellään on edessä ilman muuta ero ja vakava ihmissuhde-tragedia. Ottakaa itseänne yksinkertaisesti "niskasta kiinni", kaivautukaa ulos kolostanne...maailma odottaa teitä: )
http://www.angelfire.com/az3/druidit
Itse olin samanlaisessa tilanteessa vuoden. Toisen huudettavana, haukuttavana ja halveksittavana. Ei sille voi mitään, en rakasta enää niinkuin ennen. Olen ruvenut kaipaamaan pois, miehen joka osaisi olla hellä, syliin.
En tiedä paraneeko tilanne. Mies ensikertaa yrittää tehdä tilanteelle jotakin sillä näkee käytöksensä tuloksen. Voiko rakkautta herättää henkiin? En tiedä, mutta sen tiedän että jos tilanteenne tulee pysymään tuollaisena pitkään, alat sinäkin kaipaamaan pois. Rakkaus ei elä pitkään yksipuolisena. Sen saa tapettua julmuudella paremmin kuin millään muulla.
Älä anna alistaa itseäsi!