Olemme nelikymppinen pariskunta, lapset reilut 1 ja 2v. Yhdessä ollaan oltu 7v, joista 4 naimisissa. Miehelläni on yksi lapsi entisestä elämästään, joka ei asu meillä. Mieheni vastaa kodistamme taloudellisesti, on siis erittäin hyvätuloinen. minä hoidan akateemisena työttömänä lapsiamme kotona. alkusyksystä minulla diagnosoitiin keskivaikea-asteinen masennus, jonka hoitoon odotan kelan tukipäätöstä.
lasten myötä elämästä on tietysti tullut kiireistä, ja vapaa-aikaa ei juuri ole. tukiverkostomme on pieni, lähes mitätön. olemme pääsääntöiseti vanhempia, parisuhde on olematon ja tilanne alkaa olla sietämättömän tulehtunut. muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut suuria muutoksia talon rakentamisen ja lasten syntymän myötä. nyt tuntuu, ettemme mieheni kanssa enää mahdu samaan tilaan, olemme kurkkujamme myöten täynnä toista. mieheni on jaksanut tukea ja kannustaa minua, kun olen ollut väsynyt, itkuinen ja vetämätön (ennen kuin sain diagnoosini). hän hoitaa lapsia ja on hyvä isä. ymmärtää paljon asioita ja osaa keskustella ja ottaa huomioon. mutta nyt tuntuu, että hänkään ei enää jaksa. seksi ei minua juurikaan kiinnosta, niin kuin ei hirveästi mikään muukaan tällä hetkellä. mieheni ymmärtää, että sairauteni on osasyy tähän haluttomuuteen, mutta toisaalta hänellä halut ovat entisen kaltaiset eli tarve olisi päivittäinen. tästä olemmekin riidelleet itsemme näännyksiin. mieheni ottaa täyden kunnian siitä, että sai minut ottamaan yhteyttä mt-toimistoon. oli pakko, kun hän uhkasi erota, kun ei enää jaksa. hänen omien sanojensa mukaan minä rikon perheemme pihtaamalla. se ajaa hänet terveenä miehenä kuulemma muualle ennemmin tai myöhemmin. no voi olla, mutta mielestäni en ole yksin vastuussa perheemme kasassa pysymisestä.
nyt eletään mykkäkoulua, joudun sanomaan saman asian (kun välillä on pakko vaihtaa sana tai pari) ainakin kolme kertaa, ennen kuin hän alentuu vastaamaan. minä olen se, joka aina pyytää itkien anteeksi, ja yrittää löytää sovun. tunnen hyvin voimakkaasti olevani syypää ja aina se, joka mokaa. mieheni ei koskaan pyydä omaehtoisesti anteeksi. ehkä siksi, ettei hän ole koskaan väärässä. raivostuttavaa.
nyt en yksinkertaiseti kohta enää jaksa. ero ei ole mielestäni vaihtoehto, selän kääntäminen ongelmille tuo ne jossain vaiheessa kuitenkin taas naaman eteen. perhe/pariterapiaa mieheni pelkää siinä määrin, että ei aio tehda asialle mitään, se on minun tehtäväni, jos "sellaisia palveluja nyt missän on". ensisijaisesti MINULLA on ongelma/sairaus, joka tarvitsee hoitoa. on on näinkin, mutta mielestäni myös perheemme/parisuhteemme tarvitsee apua ja pikaisesti. mieheni ei halua minua hoitaa (ja näin sen tulee ollakin), mutta tukea tarvitsen ja jos hänellä ei enää ole paukkuja, niin tuntuisi loogiselta, että hänkin kantaisi kortensa kekoon ja hakisi apua/eväitä selvitymiseemme.
kertokaa mielipiteitä, neuvoja, omakohtaisia tarinoita, kuinka tästä eteen päin? kiitos kaikille jo etukäteen, olen todellä väsynyt ja vittuuntunut!
lasten myötä elämästä on tietysti tullut kiireistä, ja vapaa-aikaa ei juuri ole. tukiverkostomme on pieni, lähes mitätön. olemme pääsääntöiseti vanhempia, parisuhde on olematon ja tilanne alkaa olla sietämättömän tulehtunut. muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut suuria muutoksia talon rakentamisen ja lasten syntymän myötä. nyt tuntuu, ettemme mieheni kanssa enää mahdu samaan tilaan, olemme kurkkujamme myöten täynnä toista. mieheni on jaksanut tukea ja kannustaa minua, kun olen ollut väsynyt, itkuinen ja vetämätön (ennen kuin sain diagnoosini). hän hoitaa lapsia ja on hyvä isä. ymmärtää paljon asioita ja osaa keskustella ja ottaa huomioon. mutta nyt tuntuu, että hänkään ei enää jaksa. seksi ei minua juurikaan kiinnosta, niin kuin ei hirveästi mikään muukaan tällä hetkellä. mieheni ymmärtää, että sairauteni on osasyy tähän haluttomuuteen, mutta toisaalta hänellä halut ovat entisen kaltaiset eli tarve olisi päivittäinen. tästä olemmekin riidelleet itsemme näännyksiin. mieheni ottaa täyden kunnian siitä, että sai minut ottamaan yhteyttä mt-toimistoon. oli pakko, kun hän uhkasi erota, kun ei enää jaksa. hänen omien sanojensa mukaan minä rikon perheemme pihtaamalla. se ajaa hänet terveenä miehenä kuulemma muualle ennemmin tai myöhemmin. no voi olla, mutta mielestäni en ole yksin vastuussa perheemme kasassa pysymisestä.
nyt eletään mykkäkoulua, joudun sanomaan saman asian (kun välillä on pakko vaihtaa sana tai pari) ainakin kolme kertaa, ennen kuin hän alentuu vastaamaan. minä olen se, joka aina pyytää itkien anteeksi, ja yrittää löytää sovun. tunnen hyvin voimakkaasti olevani syypää ja aina se, joka mokaa. mieheni ei koskaan pyydä omaehtoisesti anteeksi. ehkä siksi, ettei hän ole koskaan väärässä. raivostuttavaa.
nyt en yksinkertaiseti kohta enää jaksa. ero ei ole mielestäni vaihtoehto, selän kääntäminen ongelmille tuo ne jossain vaiheessa kuitenkin taas naaman eteen. perhe/pariterapiaa mieheni pelkää siinä määrin, että ei aio tehda asialle mitään, se on minun tehtäväni, jos "sellaisia palveluja nyt missän on". ensisijaisesti MINULLA on ongelma/sairaus, joka tarvitsee hoitoa. on on näinkin, mutta mielestäni myös perheemme/parisuhteemme tarvitsee apua ja pikaisesti. mieheni ei halua minua hoitaa (ja näin sen tulee ollakin), mutta tukea tarvitsen ja jos hänellä ei enää ole paukkuja, niin tuntuisi loogiselta, että hänkin kantaisi kortensa kekoon ja hakisi apua/eväitä selvitymiseemme.
kertokaa mielipiteitä, neuvoja, omakohtaisia tarinoita, kuinka tästä eteen päin? kiitos kaikille jo etukäteen, olen todellä väsynyt ja vittuuntunut!
Vastaukset 9
Vanhimmat
eli ammatti auttajan apua, etkö voisi puhua asiasta neuvolassa tai perheneuvojien kanssaa.
Älä syytä miestäsi enään.. koska ongelma on tuossa sairaudessasi josta on hyviä mahdollisuuksia parantua .
Koska masennus vie voimia ja haluja .
on tärkeintä että saat apua siihen puheterapiaa
ja tukia omille tunteillesi.
Yritä keskittyä ajatuksissa siihen mikä on HYVÄÄ ...esimerkiksi terveet lapset ..auttava aviomies...ystävät ..läheiset ihmiset.
kerro miehellesi että haluaat tällä hetkellä vaan läheisyyttä ja tukia häneltä.
ajanmyötä asiat järjestyy ..ja voit oppia tästävaikeasta ajastasi paljon.
semppiä sinulle ..ja elämässä on ylä-ja alamäkiä...nyt tarvitset kohdistaa voimasi vaan itseesi.
"kerro miehellesi että haluaat tällä hetkellä vaan läheisyyttä ja tukia häneltä. "
olen kertonut, ja hän ei kuulemma voi niitä minulle antaa, koska minäkään en anna hänelle mitään. säälittävää kaupankäyntiä.
Mielestäni sinä tarvitset apua masennuksen hoitoon mutta myös parisuhdeterapiaa tarvitsette molemmat.Jos suhteen haluaa todella pelastaa sen eteen on tehtävä töitä..molempien.Ei ole ideana etsiä syypäätä,kenen vika mikäkin asia on vaan on etsittävä keinoja miten suhteen saa korjattua ja saa sen toimivaksi niin että molemmat ovat onnellisia.Kun vanhemmat voi hyvin niin lapsetkin voivat!
Ei ole häpeä käydä terapiassa vaan on häpeä jos ei siihen ryhdy ja antaa suhteen kuolla.
Tämä on rankkaa varmasti teille molemmille mutta nyt jos tosiaan tahdotte pelastaa suhteen niin rohkeasti neuvolan kautta apua hakemaan..yhdessä.
Voimia ja tsemppiä!!!
hyvä akateeminen työtön. Ongelmat ratkeavat kuin itsestään, kun löydät työmaailmasta kunnon rakastajan itsellesi.
Olisi kyllä ensiarvoisen tärkeää saada miehesi keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa, jotta hänen näkökulmansa TEIDÄN parisuhteenne ongelmiin muuttuisi ja hän näkisi oman vastuunsa omasta hyvinvoinnistaan sinun rinnallasi.Sinä et ole vastuussa hänen voinnistaan, sairaudestasi huolimatta!
Oletko käynyt katsomassa Väestöliiton sivuilla juttuja parisuhteesta?
Eikä tuo töihinmenovinkkikään huono ole, jos voimavarasi riittävät, mutta rakastajaa tuskin tarvitset;-)
Toivottavasti elämänne kääntyy parhainpäin! Voimahali!
Kirjoituksesi on TODELLA tuttua minulle!
Seuraavasta linkistä saatat saada elämällesi uuden suunnan! Tunnistatko puolisossasi vastaavia piirteitä..
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Kiitos vaan, mutta mieheni ei todellakaan ole narsisti :). Meissä kaikissa kuitenkin tarpeen tullen löytyy narsistisia PIIRTEITÄ, mutta ns. terveessä määrin.
Ote aikaisemmasta:
""kerro miehellesi että haluaat tällä hetkellä vaan läheisyyttä ja tukia häneltä. "
olen kertonut, ja hän ei kuulemma voi niitä minulle antaa, koska minäkään en anna hänelle mitään. säälittävää kaupankäyntiä."
Tämä pysäytti.. samoin se, että miehesi leimaa sinut mielenvikaiseksi ja ongelmaksi suhteessanne ja on saanut sinut uskomaan syyllisyyteesi kaikkeen.
Narsistit osaavat olla ovelia ja "hurmaavia" saadakseen toisen valtaansa. "Hajoita ja hallitse"..
Tuo seksillä kiristäminen on todella kehittymätöntä (ja erittäin narsistinen piirre!)!
Huomaa, että miehesi ei tule muuttumaan. Se on sinulta pakkoseksiä ja alistumista tai sitten lähdet suhteesta. Miehesi on jo onnistunut pilaamaan romantiikan väliltänne eikä siihen sinun terapiat ja masennuksen pois hoitaminen mitään auta. Sori vaan ja onnea elämääsi!
Kiitos vastauksestasi jälleen, pitänee ajatella asiaa ajan kanssa... oikeasti hyvä että saa erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia, itse kun on kuitenkin sokea omalle elämälleen...