Olemme eroamassa ja asuntomme on pistetty myyntiin. Tavoitteena on että pääsisimme pojan kanssa muuttamaan talven aikana omaan kotiin. Huolettaa kuitenki että miten hän(1v 4kk) mahtaa sopeutua yhtäkkiä uuteen kotiin ja tilanteeseen jossa isä käy kotona vain 'vierailulla'. Isä normaalistikin usein poissa viikonloppuisin eikä muutenkaan aktiivinen lapsen hoidossa. Poika on tällä hetkellä todella tyytyväinen, reipas ja iloinen. Minulla on hyvä, turvaa antava ja tiivis suhde lapseen.
Hoitopaikkakin vaihtuu... Aloittanut päiväkodissa 3kk sitten ja sopeutuminen oli aika vaikeaa. Rankkaa on varmasti lapselle taas tottua uuteen paikkaan.
Minkälaisia kokemuksia muilla vanhemmilla on alle 2-vuotiaiden lasten sopeutumisesta erotilanteeseen?
Hoitopaikkakin vaihtuu... Aloittanut päiväkodissa 3kk sitten ja sopeutuminen oli aika vaikeaa. Rankkaa on varmasti lapselle taas tottua uuteen paikkaan.
Minkälaisia kokemuksia muilla vanhemmilla on alle 2-vuotiaiden lasten sopeutumisesta erotilanteeseen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin lapset kuin aikuisetkin erosta, mutta elämä jatkuu ja sopeutuminen alkaa. Kränähetkiä on jokaisella, mielipahaa ja harmia, mutta niinhän on vaikka pariskunta olisi yhdessäkin. Ajan kuluessa, johdonmukaisesti läsnäolemalla ja aikuisena olemisella asiat alkavat pakostikin sujua; asiathan pyrkivät aina järjestymään.
Pahinta mitä voi lapselle tehdä on heitellä ees taas. Sen verran pitää miettiä, että lähteekö tosissaan mennäkseen vai näyttääkseen. Ihan vasta kuulin alle viisivuotiaista, joitten pahanmielen takia eropari muutti takaisin saman katon alle. Tarina ei kerro, häipyikö lasten pahamieli takaisin muutosta, toivottavasti, eikä sitä, kestääkö pienet hartiat vastuuta vanhempiensa avioliiton onnesta.
tärkeintä on, että omat lelut ja huonekalut menevät muutossa mukana. Lapsi tietää, että muutto on välttämätön, jos tutut tavarat ovat paikallaan.
Nuorempi tyttöni oli vajaa 2 kun muutin pois. Lapset muuttivat vasta 3kk päästä kokopäiväisesti luokseni, päivähoitopaikan saanti ongelman takia. Meillä ainakin meni paremmin tällä nuoremmalla kuin isosiskolla joka oli vajaa 4. Vanhempi muistaa ajasta jolloin oli perhe koossa. Näin jälkeen päin enemmän on tullut ongelmia vanhemman tytön kanssa juuri tämän muistamisen takia. Nuorempi ei muista yhteistä aikaa joten ei sitä kaipaakaan ja vanhempi ikävöi ja suree perheen hajoamista. Itse kun on lapselle läsnä ja pitää kiinni arjesta ja rutiineista niin homma toimii. Ja meillä ainakin isä viikonlopun jälkeen lapset kiukuttelevat ja "haastavat" riitaa, mutta se on niitten tapa purkaa ikävää ja se menee hyvin ohi pitkällä pinnalla ja sylissä istumalla. Paljon rakkautta ja läsnä oloa, niin kyllä se siitä..
Pienet lapset sopeutuvat varsin hyvin toisen vanhemman poissaoloon, heidän ikänsä ja kykenemättämyytensä ajatella asioita on niin kehittymätöntä, etteivät kertakaikkiaan edes tajua tapahtunutta. Erotilanteessasi lastasi suojelee hänen ikänsä ja mitään "traumaa" ei jää. Toinen asia onkin sitten sen päiväkodin vaihtuminen, alussa on varmasti vierastamista, itkua ja vastaan hangottelua, mutta muista, sitä kestää vain hetken. Lapset kun ovat niin sopeutuvaisia ja elämän-, tiedon- ja etsimisen halu voittaa lopulta. Hetken päästä saatkin anelemalla anella, että lapsi lähtisi päiväkodista kotiin..... tsemmppiä! ;-)
Kyllä lapset selviää yleensä paremmin näistä eroista kuin me aikuiset osataan uskoakkaan.
Hyvin paljon, siis todella hyvin paljon riippuu siitä, miten aikuiset keskenään eron hanskaa. Jos tapellaan kuin apinat, niin lapset siinä jää usein totaalisesti jalkoihin ja varmasti kärsivät.
vain yritetä parantaa omaa huonoa omaatuntoa...? Minun lapseni oli alle 2 v kun erosimme. Lapsi ei muista yhteisestä ajasta mitään. Lapsi nyt 9 vuotias. Ongelmat tulivat myöhemmin :-( Jokainen ongelma isän tapaamisessa tuo hylkäämisen tunteen, joskus tapaamiset tuovat "irrallisuuden" tunteen, koska ei oikeastaan koskaan ole "kuulunut isän elämään" yms. Lapsi ei muistojensa puuttuessa pysty jäsentämään näitä asioita ja hän kovasti toivoisi saavansa muistoja meistä perheenä.
Muistakaa eroavat AINA miettiä kunnolla ja olkaa 110 % varmoja erostanne koska tulette jollakin tavalla tuhoamaan ainakin osan lapsenne elämästä. Tällä en halua sinua syytellä, mutta ole varma että jaksat niinä hetkinä kun itket itsesi uneen lapsesi kärsiessä, isän valitessa mieluummin uuden kumppaninsa kuin lapsensa tapaamisen, uskoa siihen että aikoinasi todella teit oikean ratkaisun. Ettei tarvitse koskaan ajatella mitä jos, miksi tein näin... jne.
Hyvä saada tietää ihmisten oikeita kokemuksia, miten on selvitty ja mitkä asiat saattaa aiheuttaa ongelmia. Surettaa kyllä kun emme saa normaalia perhettä ja jännittää tulevat uusperhe-kuviot. Olen kyllä loppuun asti miettinyt mitä teen... Toisaalta harmittaa että ymmärsin vasta lapsen jälkeen naineeni väärän miehen, toisaalta halusin tämän täydellisen pikku pojan. Itsekästä ehkä mutta toivottavasti saan pidettyä hänet yhtä onnellisena kun hän nyt on.