kiinnostaisi kovasti kuulla, montako kertaa viikossa harrastatte suhteessanne seksiä?
onko 3krt/vko todellakin joku tavanomainen määrä pitkässäkin suhteessa?
oma parisuhteeni on kestänyt kolme vuotta ja harrastamme seksiä ehkä noin kerran kahdessa viikossa. suhteemme alussa halusin miestäni useasti viikossa, nykyään halut ovat kovin vähäiset, ajatus seksistä tuntuu välillä suorastaan epämiellyttävältä.
(tilanne ei ole sellainen että mies "vonkaisi" ja minä "pihtaisin" - ei mieskään tee aloitetta sen useammin kuin noin kerran parissa viikossa. nykyään en itse tee aloitetta oikeastaan koskaan, suhteemme alussa se meni niin päin että lähinnä minä tein aloitteita)
muuten suhteemme on ihan hyvä, mutta välillä mietityttää kuinka tavanomaista tämä seksimäärä on. tavallaan epäilen että se ei ole totta, että pitkässä suhteessa ihmiset normaalisti harrastaisivat seksiä 3krt/vko (varsinkin jos on - meillä ei ole - lapsia jne, mutta muutenkaan). eikö se ole luonnollista että intohimo suhteen kuluessa laantuu? totta kai olisi kiva elää intohimoisessa suhteessa, mutta toisaalta kun niin moni muu asia on suhteessamme hyvin...
pitäisikö minun kovastikin huolestua siitä että usein ajatus seksistä mieheni kanssa tuntuu suoraan inhottavalta? ja että harrastamme seksiä noin kerran kahdessa viikossa? mutta jos kumpikaan ei kaipaa seksiä sen useammin, onko se silloin ongelma?
monestiko viikossa?
27
2957
Vastaukset
- kerran kaksi vkossa
...kannattaisiko kysäistä mieheltäsi haittaako "vähäinen" seksin määrä häntä. Jos hänelläkään ei ole mitään valittamista tilanteeseen niin silloinhan kaikki on ihan hyvin!
Tuo kuulostaa kuitenkin vielä säännölliseltä ja ongelmattomalta seksielämältä minusta! :) - mies45v
..3-5krt viikossa,vaikka olemme olleet yhdessä jo 25vuotta.eli saman naisen kanssa jo yli 3500krt ja vieläkkän en oo kyllästynyt.
ihmettelen tuota sinun määrääsi,mutta jos olette kumpikin samaa mieltä,niin sitten ok. - N_81
Eihän se ole ongelma, että niin harvoin harrastatte seksiä jos kumpikin ovat tyytyväisiä niin.
Meillä on niin, että minä haluaisin useimmin, poikaystävälläni on joku ihme kausi kun ei sitä huvita pahemmin ja se on ärsyttävää.. - N_81
Eihän se ole ongelma, että niin harvoin harrastatte seksiä jos kumpikin ovat tyytyväisiä niin.
Meillä on niin, että minä haluaisin useimmin, poikaystävälläni on joku ihme kausi kun ei sitä huvita pahemmin ja se on ärsyttävää.. - jesse
Pihtarin miehenä huomio kiinnittyi heti tuohon "ettei mies tee aloitteita sen useammin..."Oletko varma ettei silti haluaisi useammin.Olisiko niin ettei tee aloitteita kun tietää vastauksen, tai sitten ei halua säälistä.Jos molemmille todella riittää pari kertaa kuussa niin silloin ei ole mitään syytä huoleen.
- csc
En juurikaan torju hänen aloitteitaan, joten en usko että torjunnan pelko olisi syynä siihen ettei hän tee aloitteita enempää. Ehkä hän toivoisi sitä, että itse tekisin aloitteita myös joskus. Mutta en usko että hän kokee seksin määräämme mitenkään kovin ongelmaiseksi, mutta hän varmaankin ajattelee sen niin, että harrastamme seksiä niin harvoin koska tilaisuuksia ei ole niin hirveästin (kiire jne). Itse taas koen asian niin, että harrastamme seksiä niin harvoin koska useammin ei haluta (minua ainakaan). Suoraan en ole uskaltanut miehelle kertoa, että hän ei enää niin sytytä itseäni.
Eli tavallaan luulen että seksin vähäinen määrä on kummallekin suht ok. Minulle se on ok ainakin _tässä suhteessa_, suhteessani tähän mieheen. Mutta jos jonkun toisen kumppanin kanssa haluaisinkin seksiä useammin, jos toisen kumppanin kanssa minulla olisikin intohimoisempi ja tyydyttävämpi seksielämä?
Mutta kun suhde on muutakin kuin seksiä, pelkän seksin vuoksi tuskin suhdetta lopettaisin. Mutta silti... kyllä sitä intohimoakin suhteeseen kaipaisi.
Ehkä pitäisi panostaa seksiin tässä suhteessa. Mutta tavallaan ei ole kauheasti motivaatioita panostaa siihen seksiin, koska ei erityisemmin haluta seksiä.
Onpas monimutkaista.
Mutta todellakin, onnitteluni niille joilla on aktiivinen seksielämä vuosienkin suhteen jälkeen, ja nimenomaan sillä tavalla aktiivinen, että se tyydyttää molempia (itse saan kyllä orgasmin silloin kun harrastamme seksiä, eikä kyse ole viiden minuutin pikapanosta, eli siinä mielessä positiivista). - csc
En juurikaan torju miehen aloitteita, joten en usko että hän torjunnan pelossa jättäisi aloitteita tekemättä. Mutta ehkä hän toivoisi että itsekin tekisin joskus aloitteita.
En usko että hän kokee seksin määräämme kovin ongelmaiseksi, mutta luulen että hän ehkä ajattelee määrän vähäisyyden syynä olevan paljolti sen, ettei tilaisuuksia ole enempää (kiire jne) ja/tai ehkä hän kuvittelee että minä jotenkin ujostelen seksin suhteen. Ainakin omalta kohdaltani seksin vähäinen määrä taas johtuu siitä, että minua ei haluta sen enempää. En ole miehelle uskaltanut kertoa, että hän ei enää niin sytytä minua (olisiko sitä mitään järkeä kertoakaan? Seksin vähäisyydestä tietysti voisi puhua, mutta ehkä ei kannata pahoittaa toisen mieltä sanomalla "et sytytä minua enää kovin paljoa", koska siitä tuskin olisi mitään hyötyä).
Tavallaan seksin vähäisyys siis on varmaan meille molemmille suht ok. Minulle se on suht ok nimenomaan tässä suhteessa, suhteessa tähän mieheen. Mutta mitä jos jossain toisessa suhteessa, toisen miehen kanssa, voisinkin elää intohimoisemmin, omata tyydyttävämmän seksielämän?
Mutta parisuhde on niin paljon muutakin kuin seksiä, tuskin sentään vain seksin takia miestä jättäisin. Mutta silti.. olisi se intohimo mukava asia.
Ehkä kannattaisi yrittää jotenkin parantaa seksielämäämme. Mutta tavallaan ei ole kauheasti motivaatioita siihen parantamiseen, koska ei juurikaan haluta seksiä (jotenkin mies tuntuu niin tutulta, tavallaan inhottavan tutulta mitä seksiin tulee).
Että monimutkaista on.
Mutta onnitteluni teille jotka pitkään yhdessäolleina yhä aktiivisesti harrastatte seksiä, ja nimenomaan sellaista seksiä joka tyydyttää molemmat (itse saan kyllä orgasmin kun harrastamme seksiä, kyse ei ole viiden minuutin pikapanosta, että siinä mielessä positiivista).
- miesmies
on muuten hassu juttu, sen kun saa roihuamaan kun unohtaa että toinen on itsestäänselvyys ja löytää sen kipinän toisen silmien lisäksi omistaan...
- ruusunen
Meillä harrastetaan seksiä sillon kun siltä tuntuu; Joskus joka päivä, joskus voi vierähtää viikkokin ilman. Ei siinä ole meillä mitään ongelmaa. Yleensä tulee sekstailtua 2kertaa viikossa.
Kantsii kuiteski jutella miehen kans et se on sun kanssa samoilla linjoilla, muuten se voi tuottaa ongelmia!- Nainen 38
...kuusi vuotta ja seksiä noin. 3 krt/vko...
Mutta, sitä harrastetaan silloin todella kuin huvittaa. Saattaa joskus olla että vain yhden kerran viikossa mutta joskus taas 7 krt/vko.
Yleensä kesälomalla niin kuin viime kesänä oltiin joka päivä yhdynnässä...aurinko nostaa mielialaa ja seksuaalisuus kasvaa...talvena ollaan enemmän kuin karhut pesässään mutta silti seksiä ei unohdeta.
Se on kuule niin yksilöllistä mitä kukakin haluaa...ei ole olemassa mitään normeja että 2-3 krt/vko olisi juuri se oikea...seksin täytyy olla luonnollista, aitoa ja spontaania, ei väkisin tehtyä ja pantua ;-)
Itse olen hyvin seksuaalisesti aktiivinen ja jos mieheni "nukkuu" talviunta...herätän hänet koska en kestä sitä jomotusta jalkojeni välissä ;-)
- csc
(Yritin vastata Jessen viestiin, mutta lähettämisessä oli jotain häikkää ja joudun laittamaan tämän vain tänne muiden viestien perään, toivottavasti tämä ei nyt tule lähetetyksi useaan kertaan.)
En juurikaan torju miehen aloitteita, joten en usko että hän torjunnan pelossa jättäisi aloitteita tekemättä. Mutta ehkä hän toivoisi että itsekin tekisin joskus aloitteita.
En usko että hän kokee seksin määräämme kovin ongelmaiseksi, mutta luulen että hän ehkä ajattelee määrän vähäisyyden syynä olevan paljolti sen, ettei tilaisuuksia ole enempää (kiire jne) ja/tai ehkä hän kuvittelee että minä jotenkin ujostelen seksin suhteen. Ainakin omalta kohdaltani seksin vähäinen määrä taas johtuu siitä, että minua ei haluta sen enempää. En ole miehelle uskaltanut kertoa, että hän ei enää niin sytytä minua (olisiko sitä mitään järkeä kertoakaan? Seksin vähäisyydestä tietysti voisi puhua, mutta ehkä ei kannata pahoittaa toisen mieltä sanomalla "et sytytä minua enää kovin paljoa", koska siitä tuskin olisi mitään hyötyä).
Tavallaan seksin vähäisyys siis on varmaan meille molemmille suht ok. Minulle se on suht ok nimenomaan tässä suhteessa, suhteessa tähän mieheen. Mutta mitä jos jossain toisessa suhteessa, toisen miehen kanssa, voisinkin elää intohimoisemmin, omata tyydyttävämmän seksielämän?
Mutta parisuhde on niin paljon muutakin kuin seksiä, tuskin sentään vain seksin takia miestä jättäisin. Mutta silti.. olisi se intohimo mukava asia.
Ehkä kannattaisi yrittää jotenkin parantaa seksielämäämme. Mutta tavallaan ei ole kauheasti motivaatioita siihen parantamiseen, koska ei juurikaan haluta seksiä (jotenkin mies tuntuu niin tutulta, tavallaan inhottavan tutulta mitä seksiin tulee).
Että monimutkaista on.
Mutta onnitteluni teille jotka pitkään yhdessäolleina yhä aktiivisesti harrastatte seksiä, ja nimenomaan sellaista seksiä joka tyydyttää molemmat (itse saan kyllä orgasmin kun harrastamme seksiä, kyse ei ole viiden minuutin pikapanosta, että siinä mielessä positiivista). - csc.
(Viestin lähettämisessä oli jotain häikkää, en onnistnutu vastaamaan suoraan Jessen viestiin joten tämä tulee nyt tänne muiden viestien perään, toivottavasti ei sentään tullut lähetetyksi moneen kertaan.)
En juurikaan torju miehen aloitteita, joten en usko että hän torjunnan pelossa jättäisi aloitteita tekemättä. Mutta ehkä hän toivoisi että itsekin tekisin joskus aloitteita.
En usko että hän kokee seksin määräämme kovin ongelmaiseksi, mutta luulen että hän ehkä ajattelee määrän vähäisyyden syynä olevan paljolti sen, ettei tilaisuuksia ole enempää (kiire jne) ja/tai ehkä hän kuvittelee että minä jotenkin ujostelen seksin suhteen. Ainakin omalta kohdaltani seksin vähäinen määrä taas johtuu siitä, että minua ei haluta sen enempää. En ole miehelle uskaltanut kertoa, että hän ei enää niin sytytä minua (olisiko sitä mitään järkeä kertoakaan? Seksin vähäisyydestä tietysti voisi puhua, mutta ehkä ei kannata pahoittaa toisen mieltä sanomalla "et sytytä minua enää kovin paljoa", koska siitä tuskin olisi mitään hyötyä).
Tavallaan seksin vähäisyys siis on varmaan meille molemmille suht ok. Minulle se on suht ok nimenomaan tässä suhteessa, suhteessa tähän mieheen. Mutta mitä jos jossain toisessa suhteessa, toisen miehen kanssa, voisinkin elää intohimoisemmin, omata tyydyttävämmän seksielämän?
Mutta parisuhde on niin paljon muutakin kuin seksiä, tuskin sentään vain seksin takia miestä jättäisin. Mutta silti.. olisi se intohimo mukava asia.
Ehkä kannattaisi yrittää jotenkin parantaa seksielämäämme. Mutta tavallaan ei ole kauheasti motivaatioita siihen parantamiseen, koska ei juurikaan haluta seksiä (jotenkin mies tuntuu niin tutulta, tavallaan inhottavan tutulta mitä seksiin tulee).
Että monimutkaista on.
Mutta onnitteluni teille jotka pitkään yhdessäolleina yhä aktiivisesti harrastatte seksiä, ja nimenomaan sellaista seksiä joka tyydyttää molemmat (itse saan kyllä orgasmin kun harrastamme seksiä, kyse ei ole viiden minuutin pikapanosta, että siinä mielessä positiivista).- jesse
Teillä on ilmiselvästi vaan vähän tylsää.Lähtekää kahdestaan erotiikkalomalle, pelkkä viikonloppukin riittää.Ja jo lähtiessä päätätte että kaikki on sallittua seksin suhteen.Tietysti niin että molemmat tykkää.Mahdollisimman vähän vanhaa mukana.Hulluttelua vaihtelua aikoihin ja paikkoihin jopa jotain pikkukivaa mukaan niin hyvä tulee.Tämä edellyttää sitä että asiat on muuten suht hyvin, molemmat myöntää että seksi ei suju ja halua myös parantaa sitä.Puhuminen on kyllä vaikeinta, en minäkään ole kertonut vaimolle kaikkea.Vaarana siinä on se että toinen alkaa miettimään että en ole tarpeeksi hyvä, miten minun sitten pitäisi käyttäytyä, osallistua jne.Vähäiset halut voi vähetä entisestään, tai sitten ei en tiedä.
- M-25
Ollaan oltu yhdessä 4,5 vuotta.
2,5 v asuttu yhdessä.
Aluksi oli useinkin 3-5 kertaa viikossa.
Nykyään se kerran parissa viikossa.
Itse haluaisin useammin ja enemmän.
9 kertaa 10:stä teen aloitteen,
vaikka toivoisin avovaimoni tekevän aloitteen vähän useammin.
Aikaisemmin seksi oli monipuolisempaa
ja intohimoisempaa.
Toki onhan nykyäänkin parin kuukauden välein
intohimoisia hetkiä, nekin yleensä
silloin kun avovaimoni tekee aloitteen.
Se tarkoittaa sitä, että hän on todella kiimainen ja silloin seksi on yleensä parhainta.
Lapsia ei meillä vielä ole, mutta en muista milloin viimeksi olisi tuo 3 krt/vko ollut arkipäivää meidän suhteessamme.
Tietenkin työ vie osan ajasta pois - itse kun teen välillä iltavuoroja, mutta ei sekään selitä seksin määrän vähenemistä.
Ei tietenkään pidä miettiä vain määrää vaan toki myös laatua. - n21
Me ollaan kans oltu 3v yhes ja jouluna asuttu 3v yhes.Kyllä meillä harrastetaan seksiä vähintään 4-5kertaa viikos ja yleensä useemmin.(joskus saattaa toki jäähä vain pariin kertaan jos on esim.työstressiä tai muuta) Meille ois pari kertaa kuussa ihan liian vähä, mut eihän kukaa voi sanoo muille mikä on hyvä. Jos se määrä käy teille molemmille niin sillonhan kaikki on hyvin. Parempi on jos molemmat haluu yhtä harvon (tai yhtä usein) ku se että toinen haluais joka ilta ja toinen torjuis aina tai joutuis antaan väkisin.Jutelkaa asiasta!
- naimisissa
Olen onnellisesti naimisissa jo 10 vuotta täynnä ensi keväänä. Vaihtelee tuo seksin määrä ihan kausittain. Yksi kohta 9v lapsi on siunaantunut.
Intohimoa lisää selkeästi että pidän vaimoani maailman ihanimpana ihmisenä. Suukotellaan ja halaillaan joka päivä ja kun on mahdollisuus "tuhmaan" ollaan molemmat mukana 100%. Eli kun tyttäremme on isäni luona tai muiden sukulaisten luona vaikka viikonloppuna, teemme kaikkea kivaa, ja seksi kuuluu siihen tottakai. Syödään hyvin rafloissa, käymme tanssimassa yhdessä ja käydään konserteissa mahdollisuuksien mukaan. Toki usein lapsi on mukana konserteissa ja teattereissa, mutta se ei kuulu tähän keskusteluun.
Kun olemme kahden kotona, harrastetaan seksiä eri muidoissa. Yksi suosituimmista asennoista on linkoavan pesukoneen päällä. Ihan tosi, kokeilkaa ihmiset tätä. Mahtava kokemus eli nainen istuu reidet levällään päällä pesukoneen, joka linkoaa vähintään 800 kertaa min. Siihen kun mies menee mukaan on tyydytys taattu.
Toinen suosittu asentomme on ruokapöydän päällä hän selällään pöydällä. Rakastellessa siinä asennossa kalu sivelee naisen g-pistettä luonnostaan. Pöydän korkeus pitää olla suunnilleen miehen reiden puolivälin korkeudella. Luonnollisen varustuksen omaava nainen saa orgasmin tässä asennossa lähes takuuvarmasti.
Meni vähän ohi alkuperäinen kysymys. Meillä harrastetaan seksiä tilanteesta riippuen 3-7 kertaa viikossa. Kun halut kohtaavat ja tilanne otollinen, 7-10 kertaa viikonlopussa on melko tavallinen luku. Joskus menee kerran kahdessa viikossa jos duunit menee ristiin. Mutta sitä kiihkeämpää on kun otollinen tilanne tulee tällaisen ajan jälkeen. - n23
Minustakin tuo 3 kert/viikossa kuulostaa aikamoiselta määrältä, jos se on kerran keskiarvo, siis mukaan laskettuna myös sellaiset parit, joilla on lapsia. Me olemme lapseton pariskunta ja 3 kertaa viikossa on kyllä aika maksimi. Suhteen alussa 3 kertaa päivässä oli ihan mahdollista, mutta nyt kun on seurusteltu pari vuotta ja puolet siitä asuttu yhdessä, seksitiheys taitaa olla kerran tai kaksi viikossa. Kun käy työssä, niin iltaisin on usein niin väsynyt, ettei välttämättä seksi ole ihan ensimmäisenä mielessä.
- Nainen25
Meillä on hyvä jos kerran kuussa nykyään, vaikka alussa kyllä pantiin kuin puput monesti päivässä..
Olemme olleet 2,5v yhdessä ja meillä on ollut paljon vaikeuksia, emme oikein ymmärrä toisiamme..
Uskonkin että intohimo voi olla pysyvää, jos parilla on sellainen henkinen yhteisymmärrys, että siis koko suhde ei ole pelkkää jatkuvaa yrittämistä ja taistelemista, vaan että se on vähän kuin "luonnostaan hyvä".
Varmaan aika harvinaista..
Me nyt yritämme edelleen, mutta näyttää siltä että tätä menoa emme kohta harrasta seksiä ollenkaan.
Huomaan himoitsevani muita miehiä, vaikka en todellakaan ole aikeissa pettää (tilaisuuksia kyllä on ollut!), mutta harmittaa jo se että pitää himoita muita kun ei kotoa saa tarpeeksi..
Olen huomannut sellaisenkin että jos seksiä on tosi harvoin, kuten näin 1krt/kk, se ei enää edes tyydytä vaan siitä tulee vain kiukkuiseksi! Helpompaa olisi olla kokonaan ilman kuin saada vain pieniä makupaloja joskus harvoin.. - Eowyn
Olen 23-vuotias tyttö ja seurustellut reilu viisi vuotta poikaystäväni kanssa. Meillä keskiarvo seksin suhteen on varmasti n. 2 kertaa viikossa. Emme asu yhdessä, joka tietysti vaikuttaa. Se on niin kausiluontoista. Välillä on intohimoinen ajanjakso, jolloin määrä voi olla monta kertaa päivässä, esim. jos olemme kahden mökin rauhassa. Voi hyvinkin olla kausia, jolloin toista haluaisi koko ajan. Sitten on tilanteita, että poikaystäväni tekee paljon töitä ja minulla on paljon tenttejä, niin silloin on hiljaisempaa. Väsymys on niin suuri, ettei seksi ole päällimmäisenä mielessä. Hyvin kausiluonteista siis. Mutta vaikka olemme olleet yhdessä jo yli viisi vuotta, ei intohimo ole kadonnut minnekkään. Eikä toivottavasti koskaan katoakaan.
Sinulle antaisin sen neuvon, että keskustele puolisosi kanssa. Ihan takuulla avoimuus on paras väline tässä asiassa. Keskustele ja kuuntele. Kysy hänen mielipiteitään suoraan, ilman että yrität arvailla mitä hän oikeasti pohtii.
Kukaan ei voi sanoa mikä on hyväksi toiselle tai mikä on normaalia, tärkeintä on, että te kaksi olette onnellisia ja tyytyväisiä suhteeseenne.
Mukavaa syksyn jatkoa.
-Eowyn- Nainen25
En kyllä yhtään ihmettele, että intohimo säilyy loputtomiin juuri niillä pareilla, jotka eivät asu yhdessä! muistan kyllä että meilläkin poikaystäväni kanssa oli todella intohimoista, mutta se loppui kuin seinään kun muutimme yhteen.
Pahinta varmaan on se, kun toinen on kokoajan "tyrkyllä", niin alussa se ainakin miehille aiheuttaa "jatkuvaa kiimatilaa", nähdä kun muijan lanteet keikkuu ees taas nenän edessä..
Mutta koska aina ei ehdi tai jaksa, niin joutuu myös torjutuksi ja tarpeeksi monta torjumista alkaa tappaa seksistä spontaaniuden ja himon.
Jos asutaan erillään, ei torjumisia juurikaan tapahdu koska toinen tavataan vain silloin kun ollaan "parhaimmillaan" ja yleensä varaudutaan että tapaaminen johtaa myös seksiin. - Lonely man
Nainen25 kirjoitti:
En kyllä yhtään ihmettele, että intohimo säilyy loputtomiin juuri niillä pareilla, jotka eivät asu yhdessä! muistan kyllä että meilläkin poikaystäväni kanssa oli todella intohimoista, mutta se loppui kuin seinään kun muutimme yhteen.
Pahinta varmaan on se, kun toinen on kokoajan "tyrkyllä", niin alussa se ainakin miehille aiheuttaa "jatkuvaa kiimatilaa", nähdä kun muijan lanteet keikkuu ees taas nenän edessä..
Mutta koska aina ei ehdi tai jaksa, niin joutuu myös torjutuksi ja tarpeeksi monta torjumista alkaa tappaa seksistä spontaaniuden ja himon.
Jos asutaan erillään, ei torjumisia juurikaan tapahdu koska toinen tavataan vain silloin kun ollaan "parhaimmillaan" ja yleensä varaudutaan että tapaaminen johtaa myös seksiin.Muistan kyllä, kun muutimme tuon neidin kanssa yhteen, niin olin koko ajan jotenkin "ylikiihoittunut" ja aggressiivinen (mieshormoonit ylikierroksilla).
Huomasin että neiti alkoi ahdistua, kun ei sen tarvinnut kuin yöpaidassa kävellä ohi ja olin teltta pystyssä.
Vähitellen tämän "ylitarjonnan" seurauksesta hän alkoikin jo kieltäytyäkin, mitä ennen yhteenmuuttoa ei koskaan tehnyt.
Yrittipä jopa pukeutua peittävämmin, jotten olisi liian innostunut.
En sitten tiedä, pelästyikö hän ihan tosissaan, mutta häneltä vain kuoli seksihalut ihan tyysti ja ilmeisesti lopullisesti.. =(
Olen koittanut kysellä missä vika, ei oikein suostu kertomaan, mutta jossain vaiheessa puhui jotain riittämättömyydentunteesta.
Tuntuu pahalta, olin ilmeisesti liian kiihkeänä koko ajan ja sain hänet tuntemaan ettei hän yksin minulle edes riitä tai jotain..?
Oli miten oli, seksielämä romahti siitä hetkestä lähtien kun muutimme yhteen.
Olimme sentään vuosia yhdessä ennen yhteenmuuttoa, silloin ei mitään ongelmia esiintynyt! - Kokeile!
Lonely man kirjoitti:
Muistan kyllä, kun muutimme tuon neidin kanssa yhteen, niin olin koko ajan jotenkin "ylikiihoittunut" ja aggressiivinen (mieshormoonit ylikierroksilla).
Huomasin että neiti alkoi ahdistua, kun ei sen tarvinnut kuin yöpaidassa kävellä ohi ja olin teltta pystyssä.
Vähitellen tämän "ylitarjonnan" seurauksesta hän alkoikin jo kieltäytyäkin, mitä ennen yhteenmuuttoa ei koskaan tehnyt.
Yrittipä jopa pukeutua peittävämmin, jotten olisi liian innostunut.
En sitten tiedä, pelästyikö hän ihan tosissaan, mutta häneltä vain kuoli seksihalut ihan tyysti ja ilmeisesti lopullisesti.. =(
Olen koittanut kysellä missä vika, ei oikein suostu kertomaan, mutta jossain vaiheessa puhui jotain riittämättömyydentunteesta.
Tuntuu pahalta, olin ilmeisesti liian kiihkeänä koko ajan ja sain hänet tuntemaan ettei hän yksin minulle edes riitä tai jotain..?
Oli miten oli, seksielämä romahti siitä hetkestä lähtien kun muutimme yhteen.
Olimme sentään vuosia yhdessä ennen yhteenmuuttoa, silloin ei mitään ongelmia esiintynyt!...että naisesi tuntee olevansa haluttava VAIN seksuaalisessa mielessä.
Kannatta kokeilla panostaa enemmän kaikkeen vähemmän seksuaaliseen
hellittelyyn: keskusteluun, kosketteluun (joka EI johda yhdyntään), roman-
tiikkaan. Kun olet niin aktiivinen, voi olla ettei avokkisi uskalla lähestyä sinua
peläten reaktiotasi!
Meilläkin oli aluksi vähän niin, kun mies kiihottui tilanteesta kuin tilanteesta.
Välillä tosiaan oli olo kuin panopuulla! ;)
Nyt kun ollaan pari vuotta oltu yhdessä niin tilanne on tasaantunut, ei kylläkään
asuta jatkuvasti yhdessä, lähinnä viikonloppuisin! - Eowyn
Nainen25 kirjoitti:
En kyllä yhtään ihmettele, että intohimo säilyy loputtomiin juuri niillä pareilla, jotka eivät asu yhdessä! muistan kyllä että meilläkin poikaystäväni kanssa oli todella intohimoista, mutta se loppui kuin seinään kun muutimme yhteen.
Pahinta varmaan on se, kun toinen on kokoajan "tyrkyllä", niin alussa se ainakin miehille aiheuttaa "jatkuvaa kiimatilaa", nähdä kun muijan lanteet keikkuu ees taas nenän edessä..
Mutta koska aina ei ehdi tai jaksa, niin joutuu myös torjutuksi ja tarpeeksi monta torjumista alkaa tappaa seksistä spontaaniuden ja himon.
Jos asutaan erillään, ei torjumisia juurikaan tapahdu koska toinen tavataan vain silloin kun ollaan "parhaimmillaan" ja yleensä varaudutaan että tapaaminen johtaa myös seksiin.Ihan vaan sellaista kommenttia, että kuvitteletko, että kun suhde on kestänyt yli viisi vuotta, niin aina on toisen kanssa parhaimmillaan? Meidän suhde on vakaalla pohjalla ja nukumme toistemme luona 4-5 yötä viikossa. Olemme tiiviisti yhdessä, vaikka virallisesti asummekin eri osoitteissa. On kamalan kylmä ja kyyninen asenne ajatella, ettei ole olemassa suhteita joissa intohimo kestää läpi elämän. Minä haluan sellaisen suhteen, mihinkään vähempään en tyydy.
- 20v. naimisissa
Kuulostaa paljolta tuo kolme kertaa. Ihan normaalia ja tavallista tuo teidän määränne on. Meillä ollaan nykyisin paljon harvemmin. Liitossa on niin paljon muutakin.
- N 40 M 45
Ollan oltu kimpassa nyt 2 vuotta ja edelleen harrastetaan sexiä jokapäivä tavalla tai toisela, viikonloppuisin useastikin päivän aikana, 4 kertaa ei ole poikkeus.
Toivottavasti tämä jatkuu..ihanaa. - m30
naiseni haluaa aamulla ja illalla, joten en valita...Suhdetta kestänyt 2 kk.
- mies
Meillä on noin seitsemän vuotta vanha "uusi onni". Suhde ei alkanut seksinä vaan ns. suurena rakkautena. Nyttemmin seksi hiipuu koko ajan. Luulisin haluavani kolmisen kertaa viikossa, mutta sillä ei ole sinänsä mitään merkitystä. Meillä se tapahtuu (ehkä armosta tai ehkä sittenkin joskus ilmenevästä fyysisestä halusta) noin kerran kolmessa viikossa. Minä keskustelen ja keskustelisin edelleenkin niin perkeleesti. Ei ole kuitenkaan hyötyä, kun saan keskustella vain keskenäni.
Eli vastaus: kerran kolmessa viikossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845870Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243507- 1572023
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2271959Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741721Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821475Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571011- 67991
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21980Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109917