Mies kutsui exä:n nimellä!

ööööööööööööööö

Niin, seurusteltu on jo jonkun aikaa ja aivan yllättäen mies kutsui aamulla exänsä nimellä. Loukkaannuin, ja aloin miettimään kaikkea ikävää, esim. onko se suhde oikeasti ohi vai haikaileeko mies vielä exän perään olenko sille joku korvike kun exä jätti ja oikeasti haluisi edelleen olla sen kanssa jne...
Voiko oikeasti sellaista tapahtua ihan vahingossa vai liittyykö siihen jotain alitajuista? Luulin aina että tälläistä tapahtuu vain huonoissa vitseissä...

97

35987

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eipä kovin iso juttu

      No ei kai tuo nyt niin kamalaa ole. Minun ukkoni joskus aikoinaan vahingossa minua exänsä nimellä kutsui, itseltäni ei muistaakseni tuota lipsahdusta ääneen ole tullut, mutta mielessä sain jonkun aikaa aina tarkkaan miettiä, että mitä sanon, kun se oman entisen nimi meinasi välillä tulla sanotuksi.

      Eipä tuossa mielestäni mitään ongelmaa ole, onhan se aluksi hankala tottua uuden nimen lausumiseen, jos entisen kanssa seurustellessa hänen nimestään on jo tullut tapa. Mutta kyllä se siitä sitten ohi menee, kun se uusi nimi vakiintuu sinne mieleen kokonaan.

      Ei kai sitä nyt joka ikisestä asiasta tarvitse ongelmaa kehittää, ei ihminen mikään kone ole.

      • Mies 41

        Minulla on ex ja nykyinen samannimisiä (etunimi).
        Muija meni vaihtoon mutta ei nimi


      • Iso-B
        Mies 41 kirjoitti:

        Minulla on ex ja nykyinen samannimisiä (etunimi).
        Muija meni vaihtoon mutta ei nimi

        Itse kutsun kaikkia naisiani vosuiksi niin ei tule sekaannusta ainakaan nimien kanssa.


      • MiKi
        Iso-B kirjoitti:

        Itse kutsun kaikkia naisiani vosuiksi niin ei tule sekaannusta ainakaan nimien kanssa.

        Miten sinä voit yleensäkään saada ketään naista, kun kutsut heitä niin TÖRKEÄLLÄ nimellä kun VOSU.
        Itse EN tuollaista kaveria todellakaan kaipaisi.
        Kunnioitusta vähän.


      • jep!

        ei kannata huolestua. minä ja poikaystäväkin oltu 2 vuotta yhdessä, ja minullakin välillä meinannut lipsahtaa, mutten kyllä missään mielessä exääni ole SILLä tavalla ajatellut. ja muruni on sanonut minua entisen hyvän kaverityttönsä nimellä. loukkaannuin kyllä hetkeksi, mutta sekään ei kauan kestänyt, kun tiedän että hän rakastaa minua. :) ehkä sinun kannattaisi miettiä välitätkö itse miehestäsi tarpeeksi? jos ei luota että hän ajattelee vain sinua, kannattaa ottaa puheeksi oikein kunnolla, ja omasta miehestä kyllä näkee jos valehtelee. kyllä sen huomaa sitten jos hän ei sillä mitään tarkoittanut. :) mutta uskon että ei se ollut mitään, tuo on niin yleistä.


      • ahaha
        jep! kirjoitti:

        ei kannata huolestua. minä ja poikaystäväkin oltu 2 vuotta yhdessä, ja minullakin välillä meinannut lipsahtaa, mutten kyllä missään mielessä exääni ole SILLä tavalla ajatellut. ja muruni on sanonut minua entisen hyvän kaverityttönsä nimellä. loukkaannuin kyllä hetkeksi, mutta sekään ei kauan kestänyt, kun tiedän että hän rakastaa minua. :) ehkä sinun kannattaisi miettiä välitätkö itse miehestäsi tarpeeksi? jos ei luota että hän ajattelee vain sinua, kannattaa ottaa puheeksi oikein kunnolla, ja omasta miehestä kyllä näkee jos valehtelee. kyllä sen huomaa sitten jos hän ei sillä mitään tarkoittanut. :) mutta uskon että ei se ollut mitään, tuo on niin yleistä.

        Muistin tässä vielä että meinaan sanoa myös poikaystävääni useasti hänen isoveljensä nimellä. monta kertaa tullu nimi korjattua. :D ja mitenkään en TODELLAKAAN ajattele hänen isoveljeään herranjumala. :D


      • naisten mies
        Iso-B kirjoitti:

        Itse kutsun kaikkia naisiani vosuiksi niin ei tule sekaannusta ainakaan nimien kanssa.

        kaikkia naisia hutsuiks ja sitä sinivuokko muijjaa sanoin sinivuokko hutsuks


      • voi sattua
        naisten mies kirjoitti:

        kaikkia naisia hutsuiks ja sitä sinivuokko muijjaa sanoin sinivuokko hutsuks

        No jos mies on seurustellut exän kanssa kauankin joskus aikoinaan, niin ei tarvitse yhtään ihmetellä, jos vahingossa kutsuu sinua hänen etunimellään.

        Kävipä minullekin niin, että kutsuin kerran avopuolisoani (mies) äidiksi ja naispuolista kaveriani kullaksi.


      • H.P
        naisten mies kirjoitti:

        kaikkia naisia hutsuiks ja sitä sinivuokko muijjaa sanoin sinivuokko hutsuks

        Nainenkin muisti nimeni joskus väärin,kun sanoi minua "Huoripukiksi",et kyllä se muisti pettää naisillakin!


      • minävainvinkkaan
        MiKi kirjoitti:

        Miten sinä voit yleensäkään saada ketään naista, kun kutsut heitä niin TÖRKEÄLLÄ nimellä kun VOSU.
        Itse EN tuollaista kaveria todellakaan kaipaisi.
        Kunnioitusta vähän.

        monen kanssa seikkaillessa sinkkuna, parasta oli kutsua muruksi tai kullaksi, ettei turhaan toisen mieltä pahoittanut.


      • yksiexä
        Iso-B kirjoitti:

        Itse kutsun kaikkia naisiani vosuiksi niin ei tule sekaannusta ainakaan nimien kanssa.

        Jäin miettimään millä nimellä nämä naisesi sinua kutsuvat?


    • sattuu...

      Erosin exästä 14 vuotta sitten ja ollut pari kumppania sen jälkeen ja asunut nyt monta vuotta uuden miehen kanssa ja välillä kutsun häntä vahingossa entisen mieheni nimellä, koska meillä on lapsi yhdessä ja olemme vielä tekemisissä toistemme kanssa, tyttäremme ja hänen nimensä alkavat samalla kirjaimella, kun on paljon asioita mielessä niin saattaa tapahtua virheitä, ei pidä ottaa pahaksi semmosta sattuu. On vaan elämää ei mitään pahempaa.

      • Maikkiskis

        Tuo on jo niin törkeää, että ukko pihalle heti. Jos minun mieheni kutsuisi minua jonkun muun nimellä niin se olisi syvä kriisi ja suru ja ahdistus ja terapian tarvetta.


      • napero61
        Maikkiskis kirjoitti:

        Tuo on jo niin törkeää, että ukko pihalle heti. Jos minun mieheni kutsuisi minua jonkun muun nimellä niin se olisi syvä kriisi ja suru ja ahdistus ja terapian tarvetta.

        Voi hyvät hyssykät !!!!! Kyllä suhde on aika pienestä sulla kiinni. Et ole ilmeisesti kokenut mitää. Olin 24 vuotta naimisissa ja nyt uudessa suhteessa 6 vuotta ja kyllä alussa muutaman kerran kutsuin mies ystävääni ex-mieheni nimellä ja kyllä se oli mulle kauhee paikka mutta mies ystäväni kyllä ymmärtää etten haikaile exäni perään.Poikani oli exänsä kanssa 5,5 vuotta ja sen jälkeen 2 vuotta sinkkuna nyt minä ja tyttäreni ollaan muutaman kerran kutsuttu poikani uutta tyttö ystävää hänen exänsä nimellä se on lähinnä ollut aika huvittavaa.


      • huvittavaa?
        napero61 kirjoitti:

        Voi hyvät hyssykät !!!!! Kyllä suhde on aika pienestä sulla kiinni. Et ole ilmeisesti kokenut mitää. Olin 24 vuotta naimisissa ja nyt uudessa suhteessa 6 vuotta ja kyllä alussa muutaman kerran kutsuin mies ystävääni ex-mieheni nimellä ja kyllä se oli mulle kauhee paikka mutta mies ystäväni kyllä ymmärtää etten haikaile exäni perään.Poikani oli exänsä kanssa 5,5 vuotta ja sen jälkeen 2 vuotta sinkkuna nyt minä ja tyttäreni ollaan muutaman kerran kutsuttu poikani uutta tyttö ystävää hänen exänsä nimellä se on lähinnä ollut aika huvittavaa.

        must olis kauheeta jos anoppi kutsuis mua miehen eksän nimellä. se olis oikeesti ihan tosi kaameeta!


      • Niiiiiiipaaa
        Maikkiskis kirjoitti:

        Tuo on jo niin törkeää, että ukko pihalle heti. Jos minun mieheni kutsuisi minua jonkun muun nimellä niin se olisi syvä kriisi ja suru ja ahdistus ja terapian tarvetta.

        me ollaan oltu ukkoni kanssa 6v yhdessä ja viimeviikolla kutsui minua ensin ex-tyttöystävänsä nimellä, korjasi sen jälkeen ex-vaimonsa nimeksi ja sit vasta muisti oman nimeni, että kyllä sellaista vaan sattuu :D


    • ................

      Mies tuntee olonsa rennoksi seurassasi, eikä joudu vahtimaan jokaista sanaansa. Ei se nyt tosiaan ole niin harvinaista, että suusta tulee ulos eri asia kuin mitä on tarkoittanut. Eritoten silloin, kun ei ole ihan täysin tässä maailmassa, eli esimerkiksi juuri heräämisen jälkeen.

      Itse välillä kutsun miestäni hänen parhaan kaverinsa nimellä, ja päinvastoin. Olen molempien kanssa paljon tekemisissä sekä töissä että vapaa-aikana. Tiedän kyllä täsmälleen, kelle puhun, mutta nimi tulee ilmeisesti ohi aivojen ja voi osua väärinkin.

      • Minä Itte

        Eikös semmonen viisaus kuulu, että "se ken mielessä, se kielellä..."


    • normaalia

      Minua on kumppanini kutsunut sekä exänsä, isänsä että koiransa nimellä ja toistuvasti vieläpä. Ei siinä muuta syytä ole kuin se että kaikilla on aika samantapainen nimi.

      • sitten totta tai ei

        niin tämä sai nauramaan. Kiitos siitä :D


      • Primrose

        Minä satuin kiukkuamaan mieheni nimellä koiralleni, joka ei suostunut ottamaan lääkettä suosiolla. Toisaalta miestäni olen huhuillut koirani (nyk. edesmenneen) nimellä. Nimissä ei ole muuta yhteistä kuin viimeiset kirjaimet (i).


      • äitinä perheessä

        Minä sekoilen myös lasten, varsinkin poikien nimissä, kissan ja koiran nimet tulee helposti sekaan... Jos exän nimi vilahtaa joukossa, niin se menee täysin tottumuksen piikkiin! jos siitä hermostuu, niin kannattaa varmaankin jatkaa sinkkuna!


    • kannattaa.

      kutsua rakkaaksi, kullaksi, muruseksi tai vaikkapa höpönassuksi. tällöin meinaa ei voida enää sanoa varmuudella että kenen exästä tilanteessa on kyse.

    • KylmäNainen

      No voi kauhea sentään. Nyt on sitten suhde katkolla, eikö niin?

      Kyseessä oli vahinko. Itse et varmaan ole koskaan kutsunut ketään väärällä nimellä, muistanut ikää väärin tai työpaikkaa? Et tietenkään.

    • luettelen

      usein koko lapsi- ja lemmikkikatraani läpi, ennen kuin se oikea nimi osuu kohdalle. Koko ajan kyllä tiedän, kenelle puhun.

      Tällaista sattuu. Se on ihan tahatonta ja hämmentää varmasti kumppaniasikin. Unohda koko juttu.

    • käynyt niin...

      elikkä seurustelin 10v ex mieheni kanssa ja kun meillä meni sukset ristiin aloin pian uudelleen seurustella(eri miehen kanssa ;) ) ja myöskin aamupalalla olimme miehen vanhempien tykönä ja siinä sitten kutsuin häntä ex mieheni nimellä oli hieman nolo tilanne mutta ukko ymmärsi pistän sen piikkiin kun on niinkin kauan kun 10v ollut jonkun kanssa ei se nimi helposti unohdu!

      • voi ei voi

        Kerran 4 vuotta kestäneen suhteen päätyttyä kutsuin uutta tyttöystävääni exän nimellä, kesken rakastelun... Voitte uskoa että homma loppui siihen. Olin siloin kännissä enkä tiedä miksi kävi niin, mulla on tapana mokailla aika usein. Exää en ikävöinyt koskaan, olin onnellinen kun pääsin siitä suhteesta.


    • Eppo

      Mieheni sotkee minun ja veljensä nimet jatkuvasti, koska niissä on paljon samoja kirjaimia. Mummu kutsuu minua usein edesmenneen koiransa nimellä, eikä edes huomaa sitä, vaikka muisti on muuten ihan terävä.

      • KylmäNainen

        Vaari ei muista ikinä lastenlasten nimiä oikein. Kaikilla on vähän samantapaiset nimet.

        Kyse ei ole seniiliydestä. Vaari ei vaan ole kovin hyvä nimissä.


    • meille myös

      Meille on käynyt niin, että minä itse olen kutsunut nykyistä aviomiestäni exäni nimellä.

      Tämä tapahtui puoliunessa ja suhteen alkuaikoina. taisin sanoa jotenkin että "Rakastan sinua Matti", kun piti sanoa Pekka.

      Kyllä siihen jotain alitajuista liittyy, koska en todellakaan ollut tuolloin missään määrin exäni perään... ehdin kuitenkin viitisen vuotta edellisessä suhteessa olla ja edelliseen jo tottua, joten jostain alitajunnasta se tuli...

      tosi harmittavaahan se on, mut onneksi mieheni ymmärsi asian.

      • suhteen

        alkuaikana : minä rakastan sinua???? mua ällöttäis kuulla semmosta ensimmäiseen puoleenvuoteen. sanan helinää. ei ne suuret sanat vaan ne pienet teot. toi on hyvä ohje


    • Narsistin uhri

      No, enpä tiedä sattuko niin vahingossa....?? Mulle kävi niin, että mieheni oli vähän humalassa ja rakastelimme ja siinä hänen hyväillessä reittäni, silmät ummessa, hämärässä, kuiskasi korvaani ex:nsä nimen; oi Hanna (nimi tekaistu tähän tarinaan). Tämä nyt oli vaan yksi ihan pieni esimerkki kaikista muista jutuista. Tämä mies ei todellakaan ollu päässy yli ex:stään.

      • huhhh

        Kuulostaa ihan sairaan narsistin tekosilta.


    • mietintää tästä

      Kyllä se voi tapahtua vahingossa, jos on ollut sen eksän kanssa kauan - lyhyempikin aika varmaan riittää.

      Minä olen muutaman kerran meinannut sanoa miehelleni eksän nimen, mutta onneksi olen just nielassut, eikä koskaan ole käynyt niin, että olisin möläyttänyt.

      Huomaa myös, että se muisto, miksi eksän nimi tulee suuhun, ei välttämättä ole positiivinen. Mielessä voi olla hyvinkin negatiivisia muistoja eksästä. Toisesta voi tuntua, että kumppanin mielikuva eksästä on niin positiivinen, että se tulee väkisin sanottua. Asia ei välttämättä ole niin vaan ihan päinvastoin. Joten älä tuosta vielä heitä vanttuita nurkkaan.

      Tosin toinen voisi vaihtaa edelliset nauhat uusiin, joten varmaan huomauttaminen auttaa.

    • vielä pahemmin

      Ollaan jo muutama kuukausi tässä suunniteltu tulevia häitämme miehen kanssa. noh keskusteltiin kaason luona niistä niin mies tokaisi suureen ääneen että "SIRPA se on suunnitellu sitä ja tätä" -tajusitte varman että tämä "sirpa" on ex-vaimo. kivaa. onneks pelkkä murhaava katse riitti niin pyyteli kovasti anteeks.

    • joskus muutenkin

      Noo, mä en tarvii ku kaks sisaruksistani yhtä aikaa tai lyhyellä aikavälillä vierailulle, niin menee nimet sekaisin. Silloin kutsun monesti miestäni veljeni nimellä ja toisin päin. Ei kai siinä välttämättä ole sen kummempaa.

      Mutta voihan sen korvan taakse laittaa, että jos muitakin merkkejä näkyy tai homma toistuu, niin voihan sitä sitten vähän kysellä, mikä on homman nimi..

      • veli ja ex

        samannimisiä, voitte kuvitella että koko suvulla on välillä päässyt lipsahduksia.. Ja hävettää niin pirusti sitten :) Mutta minkäs teet, ihmisiä ollaan ;)


    • täti

      mun pää sekois jos mun ukko tekis saman, jos kehtais, lähtisin lätkii samantien...

      • ..............................

        No huh huh?


      • pikku pöö nainen

        kantimissa on sunkin pääsi!Kuulutko sarjaan täydelliset naiset?Sinullehan ei satu virheitä etkä hyväksy niitä muiltakaan.Sääliksi käy miesparkaasi jos sellainen sulla sattuu olemaan.


    • tapahtunut

      Minäkin luulin, että tapahtuu vain elokuvissa, ennenkuin itse möläytin kesken touhujen!! :D Ajatukseni olivat kyllä täysin nykyisessä silloin :)Onnekseni koitui se, että poikakaverini taisi olla sen verran hurmiossa, ettei huomannut koko asiaa ;) Muuten olisi varmasti tunnelma lopahtanut hetkessä.. Mutta minkäs noille tekee, menee ne muittenkin nimet tosiaan joskus sekaisin. Tällaiset pienet nolot mokat kannattaa ottaa vain huumorin kannalta.

    • Male thoughts

      Miehesi kutsui sinua eksäkseen

      a) Kliimaksissa päälläsi huohottaen. Selkeästi syytä huolestua. Et ole hänelle mieluisin kumppani.

      b) Unissaan puolinukuksissa. Ei suurempaa syytä huolestua, paikan- ja ajantaju häviää ja unta voi nähdä pahimmasta vihamiehestäkin. Jos miehelläsi oli samaan aikaan aamuheijari, voit hieman huolestua.

      c) Ohimennen aamiaispöydässä syödessään. Jos teit hänelle ruokaa, et ole yhtä hyvä kokki kuin hänen eksänsä. Jos paahtoleipä oli palanut, eksäsi tekee huonoa ruokaa.

      d) Pöntöllä istuessaan. Huolestu, eksä on iskostunut häneen suolenpohjaan saakka.

      e)Aamu-tv:tä katsellessaan tai lehteä lukiessaan. Huolestu, eksäsi on ollut mukavampaa juttuseuraa päivänpolttavissa asioissa.

      f) Suihkussa ollessaan. Huolestu jos kyseessä oli pitkä suihku.

      g) Kun sinä saarnasit hänelle mistä kohtaa hammastahnatuubia pitää puristaa. Ei syytä huolestua, miehesi yhdistää nalkutuksen eksäänsä.

      h) Töihin kiireissään lähtiessään ja poskelle suukotellessaan. Huolestu, saattoi ollakin menossa eksänsä luo.

    • hassunlaista

      Minä kans tuossa eräänä aamuna unenpöpperössä kutsuin nykyistä exäni nimellä. Ja sitä jonkin verran analysoin omassa mielessäni, että mitäs hittoa. Koska todella olin kuvitellut, että näin käy vain leffoissa. Mutta kappas, täällähän meitä on vaikka kuinka monta :)

      Minä sanoisin, että ei kannata huolestua! Ellei tosiaan ala toistua useinkin ja intiimeissä tilanteissa. Itse todella olin unenpöpperössä toista herättämässä aamulla ja kun on jonkun ihmisen kanssa asunut useita vuosia yhdessä (siis exän) ja kokenut samanlaisia aamuherätyksiä satoja kertoja, niin eipä kumma ole, että siinä tulee vahingossa exän nimi sanottua.

      Ja todellakin sydämeni pohjasta voin kertoa, että minkäänlaista kaihoa exääni kohtaan ei ole koskaan ollut. Joten kyse ei ole mistään sellaisesta, ettei toisesta ole päässyt yli. Ja tarkemmin kun olen asiaa analysoinut, niin edelleen vahvistuu se käsitys, että tottakai jos on toisen kanssa asunut ja ollut paljon tekemisissä, siihen tulee tottuuntuminen, joka saattaa henkilöstä riippuen kestää alitajunnassa kauankin.

      Olen huomannut, että vieläkin välillä meinaan sanoa exän nimen. Mutta kaikkina näinä muina kertoina olen saanut suuni suppuun ennen kuin olen sen avannut. Joku otti esille sellaisen seikan, että näihin tilanteisiin ei assosioidu positiivisia asioita, vaan päinvastoin negatiivisia exästä. Minulla taas on ihan päinvastoin ja olen siitä kaikin puolin onnellinen.

      Olen nimittäin huomannut, että rakkaassani ja exässäni on jonkin verran samoja piirteitä. Ja nimenomaan samoja hyviä puolia! Ja sitten kun rakkaani on ihana minua kohtaan niin jotenkin välillä tulee ehkä niitä samoja vanhoja fiiliksiä, joita exän kanssa on koettu, mieleen ja sitten meinaa lipsahduksia tulla. Mutta silti ne fiilikset kokee tässä ja nyt oman rakkaan kanssa.

      Ihmismieli on vaan niin monimutkainen vempele, että jos sitä liikaa yrittää analysoida näin kotiottein (psykologit eri asia) ;) niin ei siitä saa kuin päänsä kipeäksi.

      Toivon kuitenkin, että nämä lipsahdukset jää pois.. eikä haittaa vaikka ihan piankin ne katoaisi alitajunnastani ;)

    • lapintyttö

      meillä käynyt kahteen otteeseen,niin et avopuoliso möläyttänyt exän nimen,eili minua kutsunut siksi..eka kerta kävin äitini luona ja toinen kaverini kuulen,noloja tilanteita..pyyteli anteeksi

      • paras tyttön nimi

        tulee joskus lipsauteltua kun miettii mitä kaikkea mahtavaa on exän kanssa tapahtunut! YRITTÄKÄÄ pistää ittenne YKKÖSEKSI KAIKESSA niin nimi jää mieleen!!!!!!!!!!!!


    • entisestään

      Vaimon edellisen suhteen loppumisesta on kaksi vuotta ja me ollaan tunnettu vuosi. Monesti nukkuessaan vaimo puhuu entisestä avomiehestään tai puhuu hänelle. En ole loukkaantunut. Olihanse pitkä ihmissuhde.

    • ja tapahtuu

      Minä kutusin kerran vävypoikaa entisen vävypojan nimellä. Entinen oli niin kauan kuvioissa mukana että se vaan siis lipsahti.
      tyyliin "matti" tulisitko jo syömään?

      Onneks hän ei kuullut mutta tyttö potkaisi mua
      sen verran lujaa pöydän alla että nyt erotan
      "matin" "teposta" ... varsinkin kun heillä on ollut paljon kiistaa siitä exästä

    • typerryttävää12134

      siis jaksatteko täällä itkeä tuollaisesta, ihan normaalistakin vahingosta.. jos itsellä ei huonoja jauhoja pussissa niin ei epäile toistakaan kaikesta:) vanha sananlasku;)

    • minä vainen_

      Sama tapahtui minulle, koska aloitin seuraavan jutun liian aikaisin. Hän ei ole vielä käsitellyt toista pois ja miettii häntä ja suhdetta ja kaikkea siihen liittyvää.

      Minulla tosin kestää kauemmin kuin muilla, unohtaa
      taakse jäänyt elämä.

      Hän on vain vielä henkisesti edellisessä suhteessa.

      Kysyppä ajan kuluksi, että kauan siitä on aikaa ja
      onko hän vähän lapsekas tai herkkä persoona.

      Otat breikin, hän menee takaisin. Jotenka päätä
      itse.

    • minä vainen_

      itse en kuitenkaan mennyt takaisin.

    • hurhurhurhur

      Vahingossa voi lipsahtaa, jos edellistä nimee on tarpeeks toistanu..

    • ERONNUT48

      menettäkö moisen erehdyksen vuoksi.Meillä usein alkuun erehdyttiin ja naurettiin päälle.Mitä se sen enempää TARKOITTAA.Voi että pitää hakea ongelmia pienestä asiasta..erehdyksestä..huh h

    • Sanji1

      Etkö ole koskaan kutsunut kaveria toisen kaverin nimellä? Sama juttu.

    • Herkkänahkanen

      Tollasiin lipsahduksiin ei kannata kauheesti kiinnittää huomiota.Lähes jokaisessa parisuhteessahan on kuitenkin jonkinnäkönen seurustelusuhde takana. Olisin itse enemmän huolestunut siitä, jos hänen käytöksensä sinua kohtaan muuttuu.Tosta sais varmasti aika mukavan kinan aikaan, mut itse en asiaan kiinnittäisi hirveesti huomiota. T.Mies 45

    • minäkään

      Eipä tuo niin vakavaa ole. Mun tuttavapiirissä on ihmisiä jotka useinkin puhuttelee esim vaimoaan siskonsa nimellä, lapsiaan veljensä nimillä ja siis toisin päin. Usein tällaisilla ihmisillä on muutenkin huonompi nimimuisti. Eikä siitä sen enempää kannata ottaa hernettä nenään. Erilaisia kun ollaan, jokaisella heikkoutemme. Ennemminkin voisit heittää asian hyväksi vitsiksi.

    • irim-

      mä meinaan möläyttää vääriä nimiä ilmoille, jos olen heitä juuri ajatellut millään tavalla.. eli kuka lie kumppaninne mielessä liikkuukaan...!

      • pikku pöö nainen

        Minulla ainakin sattu nimilipsahduksia enkä varmaan ole edes ajatellut ko.ihmistä! Työskentelen paikassa jossa on paljon naisia, siellä kyllä menee liisat ja leenat ja kaijat monestikin sekaisin.Pyydän anteeksi ja asia kuitataan naurulla.Joskus on käynyt, että kuulen radiosta nimen ja puhuttelen seuraavaa ihmistä tällä nimellä!Ajatus harhailee!


    • kaikkeasitä

      Minuakin mies kerran suhteen alkuvaiheessa kutsui exänsä nimellä. En loukkaantunut, mutta nauratti kovasti kyllä. Itse sen sijaan kutsuin ihan äskettäin miestäni hänen parhaan kaverinsa nimellä. Nyt meillä on sentään lähemmäs kymmenen vuotta auvoisaa yhdessä oloa takana... Piti ihan itsekin ruveta miettimään, mitä helkkaria mahtoi päässäni liikkua. Ei ainakaan tämä kyseinen kaveri eikä ilmeisesti paljon muutakaan. =D Vaan eipä suuttunut mieskään tästä, kiusoitteli kyllä vähän aikaa. Aika heiveröinen on luottamus suhteessa, jos täytyy aina alkaa kaikista pikku lipsahduksista epäilemään. =P

    • öxtöx

      Se on mies, siksi tämmöisiä tapahtuu. Ei se sillä mitää "tarkoittanut", ei mitään alitajuisia sidoksia exään vaan ihan puhdas kielivirhe. Aivot ei pysyny mukana.

    • antero kivekäs

      Etsisin uuden miehen.

    • MiKi

      Täytyy sinulle tunnustaa, et minulla on siitä
      omakohtaista kokemusta. Olin nimittäin yli 28v.
      naimisissa ja minä lähdin mieheni luota, mitä itse olen todella katunut. Ex-mieheni on ollut
      ilmeisesti siitä hyvin pettynyt ja on katkeroi-
      tunut. Hän yrittää esittää, et hän saa kenet vaan
      mutta eipä ole oikein suhteet onnistuneet. On hä-
      nellä melki puolet nuorempiakin. Hän myös kostaa
      minulle miten vain voi. Minulta lipsahtaa usein hänen nimensä ja entinen osoitteemme ja täytyy tunnustaa, et hän on usein ajatuksissani. Todennäköisesti rakastan häntä vieläkin, ilmei-
      sesti hänkin minua, koska käyttäytyy siten.

      • MiKi

        Sinulla voi olla aivan eri juttu. Voihan exän ni-
        men vahingossakin lipsauttaa. Kunhan se lipsahdus
        ei tapahdu silloin kun olette intiimissä tekemi-
        sessä. Siispä ei välttämättä mitään pahaa, vaan
        ihan vahinko. Minulta tosin tulee usein milloin
        missäkin lipsahdus, mutta olen kylläkin aina silloin ajatellut häntä. Näen usein untakin exästäni, vaikka erosta on jo 10v. Hän oli kyllä minun ensimmäinen tosirakkaus ja sentään 28½ v.
        olimme aviossa.


    • on samalaisesta

      Vuosia sitten mentiin ex:n kanssa yksiin. Alusta alkaen hän kutsui minua "vahingossa" oman exänsä nimellä. Tottakai pahoitin mieleni, mutta annoin anteeksi.

      Vuosia kului, ja muuttiin yhteen. Tein ensimmäisen aterian omassa yhteiosessä kodissamme. Pyysin ex:ääni pöytää, johon hän innokkaasti tulikin sanoen:" Ihanaa ruokaa Kissankellokadun kurmee kokki"! Ikävää oli se, ettemme asuneet Kissankellonkadulla, mutta hän oli asunut siellä ex:nsä kanssa. Taas loukkaannuin, mutta annoin anteeksi.

      Lopulta mies sitten lähti ex:nsä mukaan salaten reissunsa (tietenkin!) minulta. Kun käry kävi eräänä juhannuksena, niin ex:n ainoa surun aihe oli se, että olin pilannut ex:n juhannuksen, koska olin soitellut ex:lleni peräti yhden kerran juhannusaattona. Mieleen ei tullut silloin, että ex oli ehkä saattanut pilata minun juhannuseni menemällä ex:nsä luokse takaisin.

      Eli en luottaisi mieheen, joka sotkee nimet entisen kumppanin kanssa. Siellä se toinen alitajuntaisesti vielä kummittelee.

    • ihan selkeesti

      No voi hyvänen aika sentään! Kauanko te olette seurustelleet? Kuukauden? Viikon? Kaksi päivää? Ja kauankohan se miehesi on seurustellut exänsä kanssa? Kenties vuosia?

      Hieman suhteellisuuden tajua???

    • pikku pöö nainen

      Varmaan ihan tahatonta!Itsekin 14vuotisen suhteen päättymisen jälkeen uudessa suhteessa olin monesti möläyttämässä väärän nimen.Viime sekunnilla onneksi tajusin.Miehillä ei ehkä tajunta pelaa niin nopeasti :) Joskus menee lastenkin nimet sekaisin, pää parka on vain NIIN täynnä eri juttuja....

    • aina näitä

      Palstoilla kysyttyinä ja muutenkin näitä on sattunut iät ja ajat ! Et ole mikään ensimmäinen. Usein kyse on vahingosta, vanha tottumus.

    • dsajksdkajsda

      En edes muista milloin olisin viimeksi kutsunut miestäni etunimeltä. Tuntuisi jotenkin tosi hassulta. En ole ollenkaan tottunut kutsumaan häntä etunimeltä. Ei kyllä hänkään minua. Toisillemme olemme aina kulta ja rakas :) Eipä mene nimetkään sekaisin ;DD

    • hammas hampaasta

      Vahinkoja sattuu.
      Meille on molemmille käynyt joskus sama vahinko ja aina korjaamme tilanteen vastaamalla käyttämällä oman exän nimeä. Mikä ihme tuo nyt on, kun on molemmilla yli 20 v kestänyt entinen suhde ja tämä on vasta 5 vuotias. Sattuuhan sitä.

      Tuota, yksi asia ihmetyttää...Kyselet asiaa täältä, etkä itseltään mieheltäsi. Kyllä se keskinäinen keskustelu aina on kaiken a ja o. Kysy samat asiat häneltä itseltään, vain hän tietää, haikaileeko hän exänsä perään ja oletko korvike, haluaisiko hän olla exänsä kanssa...

      Arvata kyllä voin asiaa. Jos exä ei ollut ilmestyskirjan hirviö, niin olishan se miehesi halunnut hänen kanssaan elää. Niin minunkin exäni minun kanssa ja mieheni exänsä kanssa. Eihän tuokaan mikään ihme ole. Mutta kysymyshän on siitä, että haluatteko rakentaa uuden yhteisen elämän ja miten? Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi, kukaan ei voi ketään väkisin pitää. Molempien pitää tykätä oppia tykkäämään toisesta ja toisen tavoista, yhdessä on muokkauduttava toisilleen sopiviksi. Haluatteko sitä? Sitä ei auta täällä kysellä, siitä pitää keskustella yhdessä.

      Hyvää ja onnellista syksyä.

    • tiiara

      Exäni kutsui kuulemma omissa kihlajaisissaan uutta kihlattuaan vahingossa mun nimellä. Hiukan huvitti kun asiasta kuulin :) Ja nolotti eksän puolesta!

    • MIES!!!!

      Se nimi on alitajunnassa, jäänyt sinne koska on ollut hänen kanssaan. Ei tarkoita mitään että olisi vielä tunteita. Se vain pompsahtaa vahingossa... Sanothan sinäkin joskus esim: kaveriasi jonkun toisen kaverin nimellä vahingossa... Itse olen moisen vahingossa lipsauttanut, eikä mitään haluja ole ex- elämään. Että ei vakavasti tarvi ottaa

    • Tulossa on!

      Juu....eihän tommoseen erheeseen virheeseen vahingossa sorruta!
      Exälle olet exän korvike ja varmaan haikailee exänsä perään. Lopeta suhde tai muuta nimes samaksi niinku sillä exällä...:D
      Mutta paras vaihtoehto on ero...

      Voi hitsiläinen tätä elämää.....;D

    • miii11111111

      ...miten kauan olette seurustelleet.. Jos olette olleet yhdessä pari kuukautta - ja ei niin vakavasti, en itse vetäisi pulttia.. Mutta nykyään - avioliitossa, 2v yhdessä, en hyväksyisi ollenkaan

    • Tekevälle sattuu ja tapahtuu.

      Tuo on karmaisevaa. Siksi usein harrastankin takaapäin, niin naama ei näy. Ei kannata kysyä nimeä, vaan tuikata.

    • aika laimeeta

      mun frendi joskus parikymppisenä seukkas yhen mimmin kanssa, oli ollu varmaan jo vuoden, tää heppu oli aina vähän himoinnut kaveripiirissä ollutta tyttöä, mutta ei ikinä ollu tehny mitään sen kanssa. se oli yleinen puheen aihe et kaikki olis tahtonu vähä painaa sitä mimmiä, joka ei ollu edes niin ihmeellisen näkönen mutta jokin siinä vaan veti. no tää heppu oli seksailemassa muijansa kanssa ja muija otti suihin, ja kun heppu laukes se piti tyttöä tukasta kiinni ja auttoi "liikeradassa" ja huusi : aaaaah piiiaaa piiiaaaa, ja oma tyttöystävä oli sanna. hieman tunnelma latistui... piia ja sanna siis olivat myös kaveruksia.

    • lapset

      on ollu mummilla kesälomalla, tai viikonloppuna tädillä, niin ihan aina takasin tullessaan minä, eli äiti olen kutsuttaessa mummi, tädin niminen, tai mummin kissan niminen....

    • pikkumyyh

      Mulle on käynyt ihan samanlailla tossa neljä vuotta takaperin, kun vielä seurustelin entisen mieheni kanssa. Sitä tapahtui aika useinkin, mutta annoin vain mennä toisesta korvasta ulos.
      Tottakai se aluksi tuntui inhottavalle jne.
      Suhteemme kesti kuitenkin nelisen vuotta.
      Uskon, että se on vain alitajuista vahinkoa.
      Ei kannata murehtia, eihän sille toisaalta voi mitään, jos joku nimi on pinttynyt päähän... Ikävää kun onkin.
      Onnea teille joka tapauksessa suhteeseenne :)

    • fanny

      Mun kaveripiirissä on monelle käynyt noin, ei se ole vakavaa vaikka omalla kohdallakin se kirpaisi aika lailla, ja ihan samoja juttuja tulin miettineeksi mitä sinäkin. Olen itsekin joskus vahingossa kutsunut miestäni exäni nimellä, olen ollut vaan niin ajatuksissani..enkä todellakaan haikaileexääni takaisin!!!!!

    • sanoi

      minunkin avoni entistä vaimoaan nimeltä , intiiimissä tilanteessa.
      Pyyteli anteeksi, mutta ikinä ei minua nimelläni kutsunut, että sellaista,
      No hän on nyt entiseni.

    • Nykyaikaa

      Paras vaan kutsua ex:iä, nykyistä ja tuleviakin hellittelynimillä, eikä erisnimillä. Siten ei ikinä lipsauta väärää nimeä. Minun kumppanini unohtaa toisinaan sänkynsä paikan, mutta on ollut tilanteita joissa hän on myös lipsauttanut vika paikkaan...Mutta eihän kukaan ole täydellinen ja edellisestä kerrasta oli kulunut niin vähän aikaa, että me naurettiin vaan vahingolle.

    • ukko120

      Noita nyt sattuu. unessa ihminen käsittelee asioita mitkä alitajuntaan jäänyt pyörimään, voi olla että nähnyt jotain unta aiheesta mikä jäänyt joskus käsittelemättä, ja osa siitä jäänyt ihan perus muistiin.

      itslläni noita tapahtunut joka erossa. ei tarkoita että haikailen sitä toista. kutsun jopa tytärtäni väärällä nimellä joskus. Enkä tytärtä ole vaihtamassa mihinkään. ihan rauhassa vain :)

    • Nimetön

      Miesexäni kutsui minua joskus exänsä nimellä. Loukkaannuin kyllä heti ensimmäisestä kerrasta. Sitten sama toistui vuosia, ja huomasin ettei mies ikinä opi minun nimeäni. Luulen että se liittyi siihen etten ollut mikään se oikea jota hän etsi, eikä ollut se maijakaan joka oli minua ennen. Siis kaikki täyteseurustelut hän alitajuisesti nimesi samalla nimellä, mikäänhän ei ollut oikeastaan muuttunut. Väärän kanssa edelleen. No, suhde onneksi loppui.

      Mutta kyllähän siihen voi olla varmaaan muitakin syitä. Kyllä itsekin joskus helposti tulee sanotuksi vääriä nimiä, kun exiä on jo liuta.

    • hullupussi

      iloinen että se tapahtui aamulla.;0)

    • 3-vuotta jo yhdessä olleet

      Minulle kävi samoin, alussa mieheni kutsui exänsä nimellä minua. Ja kerran anoppini seurassa vielä. Se kyllä harmitti ja loukkasi minua.Olin ihmeissäni, että ajatteleeko hän entistä suhdettaan,ei kertonut ajattelevansa ja sanoi sanoneensa vahingossa, jäin miettimään asiaa, että näinköhän? Mutta sitten kun kutsuin eräässä tilanteessa miestäni exän nimellä, tajusin, että se voi olla tahatonta. En todellakaan ajatellut exääni siinä tilanteessa. Mieheni ei loukkaantunut asiasta, ymmärsi täysin tilanteen.

    • moroo..

      ihan normia se on..kaverikin kutsuu aina nussiessaan sen vaimoa ni tulevilla ja menneillä ex:än nimillä.. =) =) =)

      no ei..
      oikeesti..on se normia siinä mielessä että jos eroaika on ollut lyhyt..ja vahinkojahan aina sattuu..ei niille vaan voi mitään.. =) elä suotta pelkää..ja kutsu joskus kumppanias sun eksän nimellä.. =)

      • Lissu

        ...kutsui kerran mua veljeni vaimon nimellä - oli siihen aikaan vielä ihan vaikuttunutkin naisen "kauneudesta" - no tästä olemme riidelleet kolmisen vuotta, taitaa olla ainoa aihe riidellä nykyään. No, ei kai tästä eroa tule, välit veljen vaimoon ovat vain kovasti viilentyneet, omasta puolestani. Itse pariskunta ei tiedä asiasta mitään...Lapsellista tämä kaikki kai on.


    • tools

      Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun olen ERITTÄIN intiimissä tilanteessa tai sitten ihan nukuksissa kutsunut nykyistä aviomiestäni entisen nimellä. Mutta onneksi hän ymmärtää, ettei se mitään meinaa - pitkään jatkuneet toiminnot ovat vain automatisoituneent niin, että puhe menee vähän edellä ajatusta.

      Ei mitään merkitystä ole sillä.

    • aikas hauskaa

      Nyt viimeaikoina oon useasti emäntää kutsunu siskoni nimellä ja siskoa emännän nimellä. Työskentelen siskon kans samassa paikassa. Kaikilla on hauskaa. Eilen kutsuin sit emäntää veljeni nimellä...ja toinen viel kehtaa väittää ettei hän olisi minulle tärkeä ihminen...En tiä sit naurattaako enää jos tulee exät yms. kuvioihi;)

    • ......

      Johtuu ihan siitä, että mies on kutsunut exäänsä varmasti ihan hurjan monta kertaa nimellä ja sen takia nimi tulee automaattisesti ja huomaamatta. Ei varmasti tarkoita loukata. Itse olen kutsunut lähes jokaista uutta tapausta vanhan nimellä ihan vahingossa, mikäli takana pidempi suhde, josta ei ihan kamalan kauaa aikaa. Tällaisesta ei kannata suuttua..

      • Lissu

        ...jos mies kertoo olevansa vähän ihastunut veljen vaimoon kun se muistuttaa yhtä exää, ja kutsuu minua vaimon nimellä?
        En tiedä, onko mies tosissaan, vai käyttääkö sovinistisesti ottamaansa oikeutta loukata minua yrittämällä latistaa omaa vahvuuttani...taitaa häneltä olla mustasukkaisuutta ja huonoa itseisarvoa.


      • Lissu
        Lissu kirjoitti:

        ...jos mies kertoo olevansa vähän ihastunut veljen vaimoon kun se muistuttaa yhtä exää, ja kutsuu minua vaimon nimellä?
        En tiedä, onko mies tosissaan, vai käyttääkö sovinistisesti ottamaansa oikeutta loukata minua yrittämällä latistaa omaa vahvuuttani...taitaa häneltä olla mustasukkaisuutta ja huonoa itseisarvoa.

        ...pitäiskö mun jättää mies haaveilemaan muista tai yrittämään sitä toista naista, jota ei todellakaan koskaan tule saamaan...kun muuten menee ihan hyvin...


      • ......
        Lissu kirjoitti:

        ...jos mies kertoo olevansa vähän ihastunut veljen vaimoon kun se muistuttaa yhtä exää, ja kutsuu minua vaimon nimellä?
        En tiedä, onko mies tosissaan, vai käyttääkö sovinistisesti ottamaansa oikeutta loukata minua yrittämällä latistaa omaa vahvuuttani...taitaa häneltä olla mustasukkaisuutta ja huonoa itseisarvoa.

        No tuossa tapauksessa ottaisin asian puheeksi miehen kanssa, että mitä tällä meinaa. Kuulostaa tosin 'vähän' siltä, koittaa vaan loukata sua ja on tosiaan enemmänkin kuin ihastunut tuohon veljen vaimoon. Itse en hyväksyis tollasta ellei oikeesti oisi vahinko -jota tuskin tässä tapauksessa on.


    • joo88888

      mulle kävi kans et sanoin seurustelun alussa vahingossa exän nimen. mut en todellakaan haikaillu sillon sen perään koska itse jätin. se oli vaan siellä alitajunnassa ku oli hokenu sitä sen 2,5 vuotta.

      • (KULTSI)

        Minun tuleva ex:ni ei koskaan kutsunut mua nimeltä,hän käytti sanaa kultsi,ilmeisesti kaikkia edellisiäänkin????Eipä tullut nimi sekoiluja.Tuli sitten muita sekoiluja,hän löysi montaaaa kultsia.Mutta vielä roikkuu mun perässä,MIKSI???Laitoin hänet jo kesällä ulkoruokintaan PIKANA!!!!


    • ......

      ..Miehen on täytynyt tietysti lähiaikoina tai kyseisellä hetkellä ajatella exäänsä, sillä se nimi on pyörinyt hänen päässään.. Ja suhteellisen paljon myös, mikäli hän kerkeää sanoa nimen, ennenkuin tajuaa mitä tuli sanotuksi (mikäli hän ajatteli itse nimen mainitsemisen olevan paha juttu).
      Kehitellään tilanne missä hän joutuisi miettimään vaikka matikantehtäviä, en usko että hän mainitsisi exänsä nimeä kun hänen kultansa kutsuu häntä.

      Pelkistelemällä selitettynä; Aivot eivät lähetä viestejä alitajunnasta suoraan suuhun. Alitajunta on tajuntaa, ajattelua ja muistikuvia, joita ihminen yleensä vain unissaan käsittelee, ja joka ei mitenkään sanomisiisi vaikuta, ennenkuin ne ovat käyneet päälimmäisissä ajatuksissa.

      Esimerkkinä tästä voi olla vaikka pettäminen, joka on kauan sitten tapahtunut (en tähän nimenomaiseen exän nimen lausuntaan viittaa esimerkillä), mutta joka on tullut toiselle osapuolelle ilmi. Vuosien päästä juttu on "unohtunut", asiasta ei puhuta, asiaa ei ajatella sen koommin, mutta se on alitajunnassa eli kun joku mainitsee jotakin siihen viittavaa, se siirtyy alitajunnasta ja muistista ajatuksiisi jossa sitä sitten käsittelet. Mutta esimerkiksi tiskatessasi ajatuksissasi harvoin vain möläytät mitään siihen viittaavaa, yleensä se tulee vasta sen jälkeen, kun jokin on saanut sinut ajattelemaan sitä.

      Miksi miehesi exäänsä ajatteli, voi olla monta syytä. Voi olla että hän on päässyt suhteen yli kyllä, eikä hän kaipaa tätä tai muuten toivo olevan hänen kanssaan, mutta sattumoisin jokin asia on voinut muistuttaa häntä exästään ja rauhassa ollessaan hän on alkanut miettimään ja pohtimaan asioita exäänsä liittyen. Hän on pyöritellyt nimeä päässään kun sinä olet keskeyttänyt hänen aivotyöskentelynsä ja pohtimisensa, ja näin nimi on lipsahtanut.

      Riippuu hyvin paljon tilanteesta, missä hän sanoi eksänsä nimen. Tekikö hän jotakin ja mitä. Ja mihin aikaan, oliko hän esimerkiksi väsynyt.. Tilanne kertoo hyvin paljon ihmisen ajattelusta, sillä ihminen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen ja ennalta arvattava eläin. Kun joku hyökkää kohti puukko kädessään, harva uhri alkaa miettimään koska hän on käynyt kaverinsa kanssa baarissa viimeksi tai milloinka oli se itsenäisyyspäivä.. :)

      • Lissu

        ...joka kutsui minua veljen vaimon nimellä, lempeästi ja toistaen pari kertaa...on sellainen joka ihailee usein kaverinsa tai sukulaisen vaimoa, kertoo vielä tästä ääneen, eli mielestäni on kateellinen ja sitä häiritsee toisen onni. Varsinkaan kun omaa onnea ei tajua...Siinä sitä tulee kateuksissaan paljastaneeksi omia haaveitaan vaikkapa kutsumalla omaa puoliskoaan toisen ihanan vaimon nimellä. Ikävä piirre. Tästä ollaan keskusteltu eikä miesparka osaa selittää - tai haluaa latistaan minun egoni ja näyttelee tyhmää. Siispä olen tehnyt omat johtopäätökseni asioista, mies on aika luuseri naisten suhteen. Haikailee, mutta ei pysty sanoista tekohin. No,eipä tästä eroa kai tule, voisinhan seuraavaksi törmätä johonkin toisenlaiseen törttöön...:) Neuvoksi muille tällaista kokeneille, että samalla mitalla ja vähän extratenkin takaisin!


      • Lissu
        Lissu kirjoitti:

        ...joka kutsui minua veljen vaimon nimellä, lempeästi ja toistaen pari kertaa...on sellainen joka ihailee usein kaverinsa tai sukulaisen vaimoa, kertoo vielä tästä ääneen, eli mielestäni on kateellinen ja sitä häiritsee toisen onni. Varsinkaan kun omaa onnea ei tajua...Siinä sitä tulee kateuksissaan paljastaneeksi omia haaveitaan vaikkapa kutsumalla omaa puoliskoaan toisen ihanan vaimon nimellä. Ikävä piirre. Tästä ollaan keskusteltu eikä miesparka osaa selittää - tai haluaa latistaan minun egoni ja näyttelee tyhmää. Siispä olen tehnyt omat johtopäätökseni asioista, mies on aika luuseri naisten suhteen. Haikailee, mutta ei pysty sanoista tekohin. No,eipä tästä eroa kai tule, voisinhan seuraavaksi törmätä johonkin toisenlaiseen törttöön...:) Neuvoksi muille tällaista kokeneille, että samalla mitalla ja vähän extratenkin takaisin!

        ...säälittää toi mies kun se on niin saamaton. Itselläni ei ole ollut ongelmia kumppanien saamisessa, koskaan en ole ollut sinkku enkä pelkää jääväni yksin mahdollisen eron sattuessa. Ehkä tämän takia minua pitääkin kiusata toisilla naisilla ja osoittaa että haku on päällä...huoh.


    • thingshappen1

      nostatan tämän täältä kätevästi.

      Mutta muutama päivä mulle kävi niin, että poikakaverini kutsui exänsä nimellä. Sanoi heti perään kyllä mun nimen. Mutta kyllä siinä jotenkin hätkähti että hetkonen, ja sanoinkin et "nyt pistit pahan". Oli selvästi nolostunut ja yritti selittää, että miksi kutsui väärällä nimellä. Ei edes tiedä, että tiedän, että hän kutsui exänsä nimellä, ei ole mulle vielä uskaltanut exäänsä paljastaa millään tapaa. Ollaan oltu yhdessä 4kk. Satun vaan siskoni kautta tietämään yhtä sun toista hänestä ja exästään. Ja tämä exä siis oli ainakin 3 vuotta sitten, mutta ilmeisesti ainut pidempiaikainen suhde.

      Rupesin kyllä siinä miettimään että mitä hä. Voiko näin tapahtua, mutta annoin nopeasti ns. anteeksi. Yritin kyllä olla, ettei mua häirinnyt mutta kyllä se jäi mieltä askarruttamaan. Mutta mies tajusi mokansa ja oli pahoillaan. Ja ymmärtäähän tuon, olen minäkin nimissä joskus seannut :D Eikä se myöhemmin iltaa enää haitannut yhtään ;)


      joten ihan inhimillinen virhehän tuo on. Jos luotat puolisoosi, niin tälläisessä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Mutta ymmärrän kyllä, jos sitä hätkähtää. Kyllä minäkin hätkähdin, kun en osannut odottaa tuollaista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      3884
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2609
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      42
      2568
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2365
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      29
      2188
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      303
      2083
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1799
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1623
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1488
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1477
    Aihe