Oli sentään ihanaa, kun sai itkeä ja ulista rakkaan ystävänsä perään. Tällä oli ollut vaikeat ajat, eikä sen(kään) takia välittänyt pitää yhteyttä keneenkään. Jotakin sain kai liikahtaneeksi, mutta entisen rakkauden vyöryn ja lämmön sijasta puhalsivat nyt kylmät tuulet. En kuulemma saa häntä ikävöidä, voi tuska... No viimeksi sentään hän oli lämpimämpi ja tuskaisen ikävän tunnustamiseen vastasi, että hyvänen aika, olisin sitten soittanut vaan.
Sitten kähisin itkua. On elettävä sitten katkeran yksinäisyyden tunteen kanssa. Miksiköhän hän ei muka tarvitse hyvää ystävää? Huonot ajat on ollut, mutta enköhän saanut häntä edes hiukan lohdutettua. Kauhea, kuinka kova hän oli särkevälle sydämelle.. mitä iloa on maailmasta näin kylmänä.
Sitten kähisin itkua. On elettävä sitten katkeran yksinäisyyden tunteen kanssa. Miksiköhän hän ei muka tarvitse hyvää ystävää? Huonot ajat on ollut, mutta enköhän saanut häntä edes hiukan lohdutettua. Kauhea, kuinka kova hän oli särkevälle sydämelle.. mitä iloa on maailmasta näin kylmänä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minä aikaisempiin viesteihisi vastaillut?
Sait siis nyt selvyyden asiaan. Se on sentään hyvä, että tiedät mikä on tilanne. Vaikka se sattuu, niin kyllä se kipu siitä katoaa. "Se mikä ei tapa, vahvistaa."
Tiedän, ettei tuo paljon lohduta, mutta näinhän se on. Voimia.
Vähän vain tilanne heikkeni, vieläkään ei mikään ole päättynyt. Sanoi, että saan soitella.. hän sitten vastaa jos ehtii.
Saa nyt nähdä, miten tästä toivutaan. Se ystävä juuri aikoinaan rakasti minusta pois nuo kovan linjan filosofiat, valitettavasti..?. Olisipa sitten aikoinaan jättänyt minut rauhaan, kun minä sanoin, että en häntä tarvitse jne. Tämä tuttavuus on paras juttu, mitä mulle ikinä on tapahtunut.
Elämä jatkuu, mutta tuskin voidaan uskaltaa keneenkään enää luottaa. Joku kun tulee hieromaan tuttavuutta, niin on kai parempi että kieltäytyy, selittää voi esimerkkitapauksen kanssa, että kun ei toinen kuitenkaan sitten välitä minusta mitään.
Olisitpa, metal, kuullut kuinka uljaasti mä taistelin puhelimessa, ja hiukan sainkin murtumaan sitä teräsjäätä, mikä vastassa oli.
se sitten oikeastaan tarkemmin sanoi? Voisin itsekin tarjota jonkun tulkinnan, jos tarkentaisit.
Mun ystävän kanssa on taas semmonen tilanne, että se ei oo muhun ottanu yhteyttä, eikä muakaan oikeastaan kiinnosta ottaa siihen yhteyttä. Pitäköön sitten mykkäkouluansa, jos kerran haluaa. Sittenpähän saa pyydellä anteeksi, tai jos ei pyytele, niin sitten ei. Selviänpähän itse joka tapauksessa tilanteesta "voittajana".
Ei kai tuttavuuden hieromisesta kannata kieltäytyä. Ennemmin suhtautuu sitten suurella varuksella, mutta ei siitä hiiskahdakaan mitään.
Kiva, muuten että sait yhteyden siihen ystävääsi. Kyllä se siitä selviää. Kirjoitellaan.
Sanoi jotenkin, että minulla ei olisi lupaa ikävöidä häntä. Taisi kuvitella että haluaisin hänet johonkin seksisuhteeseen ja puolustautui sellaista vastaan. Hän kysyi että mitä mä odotan häneltä, mitä haluan. Moitti kovasti tunteiden kanavoimisesta häneen ja sitten vähätteli itseään, että maailma on täynnä aivan samanlaisia ihmisiä jne. Sitten mä perustelin mielestäni hyvin, että mitä ihmeellistä hänessä olisi esimerkiksi omaan naiseeni verrattuna ja käski kanavoimaan tunteita pelkästään siihen. Tällä oli todellakin ollut itsellään vaikeat ajat. Hänellä oli paha olo itsellään, oli ollut sairaanakin. Jos hänen asiansa olisivat olleet hyvin, niin ehkäpä sieltä olisi vyörynyt tuttua lämpöä jäätävän kovuuden sijasta. Hän on aina osannut olla yhtä kylmä kuin lämminkin. Hän uhosi, ettei ole koskaan tarvinnut kenenkään apua missään. Sekin kertoo lähinnä huonosta olosta..
Tietenkään ei kannata menettää uskoaan kokonaan. Mutta kun on saanut tuntea tämän maan komeimman ja parhaimman luonteisen tytön, niin hyvin tuskaista on unohtaminen..
Kaikki muut ystävät, sukulaiset, tuttavat ja seurustelusuhteet olen vaivatta unohtanut. Pitäsi muuten olla kai kiitollinen, että olen ylipäänsä saanut olla tekemisissä kovimpien ihanteitteni mukaisen mimmin kanssa... Sellaisen menettäminen ei ole välittömästi korvattavissa ja korjattavissa.
Niin se luuli, että mä olen rakastunut siihen. Tottahan se onkin, mutta ei sillä tavalla kuin hän luuli. Omaa muijaa en vaihtaisi kehenkään enkä mihinkään. Harmi kun ei tullut sanottua. Mutta pysyihän aihe poissa puheista minun puoleltani kokonaan..
ehkä se sitten haluaa sen takia katkaista ystävyyden, että luulee sinun olevan todellakin rakastunut häneen juuri "sillä" tavalla ja tietää siis, että sinulla on tyttöystävä, eikä halua siihen tulla väliin. Varsinkaan jos ei itse tunne sinua kohtaan samalla lailla. (Siis niinkuin luulee sinun tuntevan häntä kohtaan) Paha mennä sanomaan.
Ehkäpä voisit koittaa tarjota hänelle myöskin jonkinnäköistä ymmärrystä, tukea jne. Kun olet kerran hänen kanssaan päässyt puhumaan, niin kai se onnistuu uudestaankin. Selvittelet vain tuntojasi ja sitten kerrot hänelle.. Kyllä se siitä. Ihan muuten näin vaan yksityiskohtana, kuinka vanhoja olette?
Semmoinen yhtäläisyys muuten näissä ystävissämme, että minunkin ystävä on osannut olla todella kylmä ja toisaalta taas todella lämmin. Koskaan hän ei näin kylmä minua kohtaan ole ollut, kummallista. Tietysti eipä meillä tämmöistä tilannetta ole koskaan ollutkaan..
Mutta kirjoitellaanpa taas..
Onhan niitä syitä monia.. Tämä henkilö ei sitten edes muista millaista tuttavuutemme oli ollut.
Sangen häikäilemättömästi tein aikoinaan selväksi, kuinka voimakkaasti tunsin häntä kohtaan ja hän otti kaiken vastaan, eikä pakittanut. Sain vapaasti koskeakin häneen. Jos puhuin lämpimästi niin hänkin puhui. Oltiin jatkuvasti yhdessä ja ainoastaan pari kertaa ilmeni kyllästymistä hänen puoleltaan. Hän oli aina kehumassa minua ja jos hän ei sitten viikkoon, pariin ollut minua nähnyt niin jo riippui kaulassa kiinni.
Oli se niin hyvännäköinen muija, ettei sitä tavallisella järjellä oikein ymmärääkään. Ja tottakai, jätkien kanssa käytiin verinen taistelu sen mimmin suosiosta. Kun huomasin, että minullakin on mahdollisuuksia, liityin mukaan kilpailemaan ja niinhän siinä kävi, että voitin, suureksi hämmästyksekseni.
Se on nyt muuttunut vastakohdakseen. Ymmärsi väärin puheet menettämisestä, että enhän ollut häntä koskaan omistanutkaan. Ei hyväksynyt sen kaltaisia puheita ollenkaan. Hän kuitenkin pahasta tilanteestaan, kiireistä huolimatta puhui kärsivällisesti ja pitkään. Sainpa sentään jääpuikkojen terävimmän kärjen katkaistua, mutta koko keskustelu oli aivan tismalleen tuota samaa jäätävää pakkasviimaa, mitä ulkona on tällä hetkellä.
Kyllä oli ihme, että kehtasin vielä kysyä, voiko soitella. Suurempi ihme se, että hän antoi luvan soittaa.
Tuskinpa enää uskallan.. Mitähän naisista pitäisi ajatella, kun parhaista paraskin voi muuttua niin kovaksi. Ennen ei hän suuttunut, vaikka aihettakin olisi ollut, hän osoitti avaraa sydäntä. Kyllä on kauaksi tultu, että suuttuu lämpimistä sanoista, joita hän ennen suorastaan odotti ja toivoi... Otti ne myös vastaan.
Joo, ja että ei ole lupaa ikävöidä, vaikka hänen pitäisi tietää, ettei sellaisille asioille voi mitään.. Oltiin aikoinaan sovittu, että me nähdään silloin tällöin. Puhuttiin, että jos tulee ikävä, niin soita. Niinhän toisaalta oli pari viikkoa sitten, hän sanoi vastaukseksi minun "tuskaiseen ikävään" että no, "olisit soittanut vaan!"
Kaikki muut naiset, oma mukaan lukien, ovat joko vaatimattoman näköisiä ja persoonattomia tai tyhmiä sekä tyhjiä.
Mikään ei siis pysty korvaamaan...
Onneksi näyttää ulkona juuri aurinko nousevan.