Vuotosta

Kertokaahan minulle, miksi olette vuotoksen altaan rakentamista vastaan?

Varsin monet tietävät, että altaan rakentaminen on tärkeää jotta säätövoiman tarve tulevaisuudessa voitaisiin turvata.
En provosoi ketään, mutta haluaisin tietää mikä olisi teidän vastine vuotokselle?

Itse olen asunut lähes koko ikäni Kemijoen varrella ja "tottunut" siihen, että joki on padottu ja sen varteen on rakennettu paljon voimaloita.
Mielestäni olisi järkevämpää, että Vuotos rakennettaisiin ja nykyiset vapaana virtaavat joet jätettäisiin rauhaan.
Torniojokeahan ei rajajokena voi edes ajetella valjatettavaksi sähköntuotantoon.

Toivon asiallista keskustelua aiheesta.
15539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Liete-ja turveallas. Vaikka joskus luvattiin, että kemijärven talviraja tulisi olemaan 2 metriä nykyistä korkeammalla, tulee vuotoksesta turve ja muu roska, joka pilaa veden kohta jo enemmän kuin entisen tehtaan päästöt.

Äänestä
  • Kemijärvi on ollut henkinen paskalieteallas jo vuosikymmeniä. Pinnalla päällimmäisenä lilluvat paskamaiset ja riitelevät kyläpoliitikot.

    Äänestä

  • vastustaa Vuotoksen rakentamista?

    Meillä oli kesämökki Kemijärven rannalla vuosikaudet ja en kyllä kehuisi järven vettä kovinkaan kirkkaaksi nykyisinkään.

    Järven pinnanvaihteluhan on huima, kun vertaa loppukevään ja syksyn erotusta. Tätähän ilmeisesti Vuotoksella haluttaisiin tasoittaa.
    Eihän porttipahta ja lokkakaan juuri vettä enään sotke, vai olenko väärässä?

    Äänestä

  • perimäinen syy kirjoitti:

    vastustaa Vuotoksen rakentamista?

    Meillä oli kesämökki Kemijärven rannalla vuosikaudet ja en kyllä kehuisi järven vettä kovinkaan kirkkaaksi nykyisinkään.

    Järven pinnanvaihteluhan on huima, kun vertaa loppukevään ja syksyn erotusta. Tätähän ilmeisesti Vuotoksella haluttaisiin tasoittaa.
    Eihän porttipahta ja lokkakaan juuri vettä enään sotke, vai olenko väärässä?

    päästöt sotkisivat kemijokea perämereen asti käsittääkseni aika pitkään.

    kemihaaran alue on ekologisesti arvokas. tähän on antaneet lausuntoja akateemiset ihmisetkin, eli puolueeton tieteellinen tutkimus.

    nuo nyt äkikseltään tuli mieleen. luonnonsuojeluyhdistyksen väeltä voit kysyä tarkempia tietoja tai tiihosen helenalta. kemijoki-yhtiöltä sitten toisenlaisia.

    vuotoksen altaan vaikutukset on tutkittu hyvin tarkkaan, mahdollisten tulevien peledsiikakantojen elinmahdollisuuksia myöten, eli kyllä siellä materiaalia riittää pohdittavaksi puolesta ja vastaan. kemijärven luontoyhdistyksellä voipi olla matskua tutkittavaksi.

    faktapohjalta käsiteltynä vuotoksen allas taitaa olla jo ajat sitten livennyt meidän nettikeskustelijoiden mahdollisuuksien ulkopuolelle, vaikka monilla vahva mielipide jompaan kumpaan suuntaan saattaa ollakin.

    Äänestä

  • valuvat kirjoitti:

    Että täällä netissä keskustelu ei edesauta suuntaan eikä toiseen Vuotoksen rakentamista, sitähän en ees alotuksessani väittänyt. Halusin vain tietää, miksi ihmiset ovat vuotoksen puolesta ja vastaan.

    Äänestä

  • ihan oikeassa kirjoitti:

    Että täällä netissä keskustelu ei edesauta suuntaan eikä toiseen Vuotoksen rakentamista, sitähän en ees alotuksessani väittänyt. Halusin vain tietää, miksi ihmiset ovat vuotoksen puolesta ja vastaan.

    "kemihaaharan alue egologisesti arvokas, tämän ovat todenneet akateemiset ihmiset, eli puolueeton tieteellinen tutkimus"

    Siis en vähättele kemihaaran luontoarvoa, mutta ei se tarkoita sitä, että akateemisten ihmisten totamukset olisi ensinnäkään puolueettomia ja toisekseen tieteellinen tutkimus.

    heh, mikäli noin olisi niin itsekkin akateemisena voisin väittää toteamusteni olevan tieteellisiä julkaisuja.
    Mutta ymmärsin pointtisi kyllä, mutta olen siltikin vuotoksen kannattaja, ainakin siihen asti kun joku tulee ja osoittaa paremman vaihtoehdon.

    Äänestä

  • pakko saivarrella kirjoitti:

    Enimmäkseen vastustajien viestintä on tunteisiin perustuvaa mututtuntumaa. Kemijoki Oy taasen joutuu turvautumaan faktoihin, oikeasti tutkittuihin tosiasioihin. Tuokin väite aiemmin, että Perämereen valuu pitkän aikaa jotakin on aika merkillinen. Vähän jos joskus ihmiset käyttäisivät maalaisjärkeä ja pysähtyisivät miettimään niin ehkäpä asiat sitäkautta selkiintyisivät. Vesistössähän on jo kaksi suurta allasta, ja vesi Kemijoessa on ihan ok. Aiemmat altaat on rakennettu senkummemmin huomioimatta vesistön likaantumista, Vuotoksen suunnittelussa noille asioille on laitettu aika suuri painoarvo. Kokeilkaapa tuolta pohjalta miettiä millainen vesi kemijoessa virtaa altaan rakentamisen jälkeen. Ei se nyt kovin niin vaikeaa ole.

    Äänestä

tärkeä ole, vuosikymmenet on vouhotettu rakentamisen kanssa eikä mitään ole saatu aikaan. Toisaalta mitään ei ole menetetty eikä jääny tekemättä, elikkä turha rapakko.

Äänestä
  • Terve terve Heikki kyllä rakentaa teile liukosellutehtaan ja samoilla savuilla hän hommaa altaankin,taikka 2,vuotos 1 ja vuotos 2.Ei hätää.

    Äänestä

  • myös Kemijärvellä. kirjoitti:

    Terve terve Heikki kyllä rakentaa teile liukosellutehtaan ja samoilla savuilla hän hommaa altaankin,taikka 2,vuotos 1 ja vuotos 2.Ei hätää.

    Tuulivoimaa Kemppaan!Sopivia rupellitornipaikkoja ois Pitkävaara,Karvakkoselkä ja Niemessäpäin vihreät Keminsaaret!Ois tosi luontevaa seurata kun tuulivoimaa tuotettaisiin Vuotoksen alueella ja sitä aluettahan riittää tällaisen luonnostauudistuvan energian lähdealueeksi.

    Äänestä

  • Kemppalainen kirjoitti:

    ei tuule, millä sitte säätövoimaa tuotetaan? Tasottaako tuulivoima järven pinnanvaihtelua?

    Mutta ei sillä, kyllähän tuulivoimaakin voi rakentaa vuotoksen lisäksi.

    Äänestä

  • sitte ku kirjoitti:

    ei tuule, millä sitte säätövoimaa tuotetaan? Tasottaako tuulivoima järven pinnanvaihtelua?

    Mutta ei sillä, kyllähän tuulivoimaakin voi rakentaa vuotoksen lisäksi.

    Tyhjän jauhamista koko Vuotos ja säätövoima sekä rupellipuistot.Sähköä tulee ja puhtaasti ydinvoimalla...tajuatteko paskanjauhajat!Sähkövirta kulkee eikä saastuta.Vai pitääkö piirtää langasta?Tomppelit...

    Äänestä

  • Tuulipuistoja odotellessa kirjoitti:

    varmasti. Vuotos tuleekin varmasti. Vuotos tulee aivan varmasti. Vuotos tulee yhtä varmasti kuin Pirkka kolmijalkaputkineen lintuvesille joka kevät! Vuotos tulee aivan yhtä varmasti kuin Helenalle hajusteista migreeni, senkin rapajalat! Vuotos tulee aivan yhtä saletisti kuin Korvalta nuorena poikana! Vuotos ei tule yhtä varmasti kuin biosellutehdas massaliikkeen osakeannin seurauksena, vaan Vuotos tulee aivan yhtä varmasti kuin riidat Kemijärven lautakuntapaikkaneuvotteluissa ja valtuuston tulevissa kokouksissa! Vuotos tulee yhtä varmasti kuin kanakobla kaakattaa ja toverit räkyttää sekä kepulit keplottavat!

    Äänestä

  • Tuulipuistoja odotellessa kirjoitti:

    Tyhjän jauhamista koko Vuotos ja säätövoima sekä rupellipuistot.Sähköä tulee ja puhtaasti ydinvoimalla...tajuatteko paskanjauhajat!Sähkövirta kulkee eikä saastuta.Vai pitääkö piirtää langasta?Tomppelit...

    asia vääntää rautalangasta.
    Mikäli Suomeen tulee uusivoimala, esimerkiksi Simoon (tai mihin vain), niin säätövoimaa tarvitaan entistä kipeämmin.

    Tiedätkö mitä eroa on ydinvoimalalla tuotetulla sähköllä ja esimerkiksi vesivoimalla tuotetulla sähköllä? Tavalliselle kuluttajalle ei mitään, koska telkkaria voi kattoa ku työntää pistorasian seinään.

    Ydinvoimalla tuotettu energia on ns. perusenergiaa, jossa energiaa ajetaan verkkoon sama kuorma kokoajan.

    Vesivoimalla puolestaan tasotetaan kulutuksien huippuja, lisäämällä virtausta tai pienentämällä ts.tuotetaan hetkellisesti enemän tai vähemän = säätövoima.

    Mitä säätövoima tarkoittaan?
    Säätövoimalla pidetään verkkomme taajuus vakiona (Hz). Mikäli kulutusta on enenmän kuin tuottoa, verkon taajuus pyrkii laskemaan. Vastaavasti, jos tuotto on suurempi kuin kulutus niin taajuus pyrkii nousemaan. Ja taajuushan on se yksikkö jota halutaan pitää kantaverkossamme vakiona.

    Tässä tuli hivenen livettyä alkuperäisestä kysymyksessäni keskustelun aloituksessa.

    Äänestä

  • Tuulipuistoja odotellessa kirjoitti:

    Tyhjän jauhamista koko Vuotos ja säätövoima sekä rupellipuistot.Sähköä tulee ja puhtaasti ydinvoimalla...tajuatteko paskanjauhajat!Sähkövirta kulkee eikä saastuta.Vai pitääkö piirtää langasta?Tomppelit...

    Tuulivoiman rakentaminen ilman vesivoimaa johtaa tuhoon. Tuulivoima kaipaa säätövoimaa siinä missä ydinvoimakin. Tuulivoima kun ei ole vakaata ja säädettävää. Mikäli tuulee liian hiljaa tai liian lujaa niin tuulivoimaa ei synny. Näin siihen saakka kunnes tuulivoimaa kyetään taloudellisesti varastoimaan, teoriassa tämä voisi onnistua esimerkiksi vetyä tuottamalla vaan taitaa vielä nykyään tulla hintoihinsa.

    Elikkä jos aiotaan rakentaa tuulivoimaa niin se kaipaa ehdottomasti säätövoimaa. Tuulimyllyt Vuotoksen padolla eivät siis ole "tuulesta temmattuja".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitaan kirjoitti:

Kertokaahan minulle, miksi olette vuotoksen altaan rakentamista vastaan?

Varsin monet tietävät, että altaan rakentaminen on tärkeää jotta säätövoiman tarve tulevaisuudessa voitaisiin turvata.
En provosoi ketään, mutta haluaisin tietää mikä olisi teidän vastine vuotokselle?

Itse olen asunut lähes koko ikäni Kemijoen varrella ja "tottunut" siihen, että joki on padottu ja sen varteen on rakennettu paljon voimaloita.
Mielestäni olisi järkevämpää, että Vuotos rakennettaisiin ja nykyiset vapaana virtaavat joet jätettäisiin rauhaan.
Torniojokeahan ei rajajokena voi edes ajetella valjatettavaksi sähköntuotantoon.

Toivon asiallista keskustelua aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu