Sitä, että toinen joka ikinen hetki voi olla niin älyttömän mustasukkainen. Miten voi puhua rakkaudesta jos ei koskaan luota? Jos aina vain väittää, että petän selän takana. Voiko ihminen, joka sanoo rakastavansa mua tarkoittaa edes sitä, koska ei usko tai luota sanoihini tai tekoihini.
Tunteeko sellainen ihminen edes mua? Jos kaikista pienistäkin asioista syntyy järjetön riita. Siitä, että puhun miespuoliselle työkaverilleni tms. Pieni mustasukkaisuus on aina ihan kivaa, mutta kun se muuttuu sairaalloiseksi, alkaa jo miettiä onko tässä mitään järkeä.Missä menee rakkauden ja omistamisen raja? Ei kai oikeasti sellainen ihminen, joka rakastaa toista, halua koko ajan rajoittaa hänen elämäänsä tai pahoittaa jatkuvasti toisen mieltä syytöksillä?
Itsellä on paha olla kun leimataan petturiksi tai kun ei kuunnella selityksiä. Alkaa jo miettimään, olenko mä noin epäluotettava kun toinen antaa ymmärtää. Itse kun olen mieltänyt itseni aika kiltiksi ja luotettavaksi tapaukseksi.Eikö rakkauden pitäisi saada ihminen kukoistamaan, ei lakastumaan? Silmät loistamaan, ei sammuttamaan niistä valoa. Nauramaan, ei itkemään. Joskin harvemmin edes itken, koska on niin tyhjä olo.
Sairaalloinen mustasukkaisuus ja epäluulo ovat peikkoja, jotka syövät kyllä itsetunnon kokonaan. Mistä saisin voimaa irrottautua? Missä minä olen, kuka minä olen? Minne minä olen kadonnut? Missä on se maailmaa syleilevä, iloinen ja herkkä ihminen?
Tunteeko sellainen ihminen edes mua? Jos kaikista pienistäkin asioista syntyy järjetön riita. Siitä, että puhun miespuoliselle työkaverilleni tms. Pieni mustasukkaisuus on aina ihan kivaa, mutta kun se muuttuu sairaalloiseksi, alkaa jo miettiä onko tässä mitään järkeä.Missä menee rakkauden ja omistamisen raja? Ei kai oikeasti sellainen ihminen, joka rakastaa toista, halua koko ajan rajoittaa hänen elämäänsä tai pahoittaa jatkuvasti toisen mieltä syytöksillä?
Itsellä on paha olla kun leimataan petturiksi tai kun ei kuunnella selityksiä. Alkaa jo miettimään, olenko mä noin epäluotettava kun toinen antaa ymmärtää. Itse kun olen mieltänyt itseni aika kiltiksi ja luotettavaksi tapaukseksi.Eikö rakkauden pitäisi saada ihminen kukoistamaan, ei lakastumaan? Silmät loistamaan, ei sammuttamaan niistä valoa. Nauramaan, ei itkemään. Joskin harvemmin edes itken, koska on niin tyhjä olo.
Sairaalloinen mustasukkaisuus ja epäluulo ovat peikkoja, jotka syövät kyllä itsetunnon kokonaan. Mistä saisin voimaa irrottautua? Missä minä olen, kuka minä olen? Minne minä olen kadonnut? Missä on se maailmaa syleilevä, iloinen ja herkkä ihminen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin,minulla on myös kokemusta mustasukkaisuudesta.Mieheni on mustasukkainen kaikesta meidän suhteen ulkopuolisesta elämästä.
Lisäksi hän ei itse anna suhteelle mitään.Hänen suurimpia intohimojaan on nöyryyttää minua julkisesti.Hän haluaa pilata ihmissuhteeni,työni,sukulaissuhteeni ja pisteenä iin päälle viedä kotini alta.Ts.hän haluaa oikeasti tappaa minut.Niin,ettei minulle jää mitään.Tuntuu,että mies on sairas,vaikka itse väittää minun olevan.Mitätöintiä,paskan jauhamista,nöyryytystä ja kostonhimoa.Kaikkea sellaista mikä vahingoittaa.Hän esittää voittajaa ja rikasta.pitää minua piikanaan ja palkaksi haukkuu.itse hän on yksinäinen,koska kukaan ei halua olla hänen kanssaan.En oikeasti jaksa enää.Hätähuuto...apua auttakaa