Mäkin tapasin Karin kaksnelosen kautta...

tuurini (tuuri41). Vähän aikaa viestiteltiin ja sitten se laittoi puhelinnumeronsa, jos haluan soittaa - laitoin myös omani. Niinhän se sitten soitti - tavattiin jo parin viikon päästä, se toi upeat lahjat - oikein kukkia ja tummaa suklaata, mitä rakastin yli kaiken. Minä rakastuin melkein heti - ja niin luulin siitäkin. Tapailimme "harvakseltaan", se asui Helsingissä silloin, minä "maalla".

Meillä molemmilla on lapsia, yhteensä seitsemän. Viikonloput eivät kolahtaneet yhteiseksi - luulin sen vain olevan huonoa tuuria. Kunnes heräsin ruususen unestani - huomasin, että sillä on yhä profiili, jota käyttää ahkerasti. Mainitsin siitä - sanoin, että haluan lopettaa koko tapailun. Tuuri luopui profiilistaan ja ylimääräisisti sp-osoitteista - tietysti teki sitten heti uudet - onhan niitä muitakin kun suomi, kuten match jne. Se vain itse pintaisesti soitteli minulle. Suostuin uusiin tapaamisiin. Sitten sain kolmannen osapuolen kautta tietää, että se tapailee muita. Se kohteli minua ihan hyvin - siis niin kuin olisin ollut sille vain se ainoa oikea.

Mitään tärkeitä juttuja ei tehty yhdessä - kaikki tärkeimmät juhlat olin yksin. Tuli kevät 2007, oltiin joka päivä soiteltu ja viestitelty - lähinnä se minulle, pääsiäistä ennen ajattelin, että nyt kun meillä vihdoin oli yhteinen vapaa pyydän sen luokseni. Vastausta ei kuulunut, kunnes sitten illalla tuli viesti, etten arvaakkaan missä se on - oli matkalla ulkomaille - Ukrainaan. Ei sanallakaan maininnut, että oli lähdössä ulkomaille. Myöhemmin minulle kuitenkin selvisi, että oli netissä tavannut paikallisen naisen, jonka kanssa sitten oli sopinut tapaamisesta ja yhteisestä viikon lomasta Ukrainassa. Se oli vain yksi tapahtuma muiden joukossa ja niitä naisia oli enemmänkin, oli Marjoa, Piadosoa Espoosta, Saria ja monta muuta. Tapaamisia milloin missäkin kahvilassa tai baarissa. Kun viimeksi sain tietää, että se oli käynyt "kahvilla" toisen naisen kanssa ja kerroin siitä, se vannoi ja vakuutti ettei mitään ollut, että minä olin vain se ainoa ja että se rakasti vain minua - kumma tapa näyttää rakkautensa. Sen sanojen mukaan se päästi minut elämäänsä vuosi sitten syksyllä.

Se on pyörittänyt minua ihan miten sattuu - minä idiootti vain pyörin siinä mukana. Mikä minä olin - halpa huora - siis ilmainen! Nykyään en tiedä mikä olen. Me olemme tunteneet toisemme kohta 2,5 vuotta. Olen varmasti 50 kertaa lopettanut tämän ja toiset viisikymmentä kertaa haukkunut sen niistä arvista, jotka sen teot jätti minuun. En tosiaan pidä itseäni minkään arvoisena, itsetuntoni on ihan palasina, pakkasen puolella. Elämääni yritän pitää vain lasteni takia kasassa. Näemme yhä sen toiveiden mukaan, osaan lukea sitä kuin avointa kirjaa ja tiedän milloin se valehtelee minulle. Minulla oli ns. suojelusenkeli, joka tykkäsi myös touhuta tyttöjen kanssa ja niinpä nämä kaksi tapailivat tuurini tietämättä samaa naista. Kolmas osapuoli yritti kaikkensa, jotta olisin jättänyt "nettimieheni", mutta minä ääliö vain olen pitänyt kiinni - nyt olen yksin, enkä enää jaksa pyristellä vastaan, vaikka tiedän, ettei tämä muuksi muutu.

Minä olen jo yli nelikymppinen yksinhuoltaja - en mikään missityyppinen, en kaunis - ei minua kukaan enää katselisi tai huolisi omakseen. Mitä tästä saan itselleni, sitä en tiedä, mutta kyllä vain harvat onnistuvat löytämään netin kautta itselleen ihmisen, joka on aidosti oikealla asialla - ei siis mikään netin koukkuun jäänyt paremman toivossa elelevä etsijä.
Minä tiedän, että olen säälittävä, idiootti, aivoton jne. Minua on ihan turha tästä arvostella - jotkut ihmiset ovat vain tälläisiä.

Tiedän, että se yhä hakee jotain parempaa, mutta hakekoon, jonain päivänä se ehkä kokee elämänsä yllätyksen ja saa näpeilleen. Se vain vannoo rakkauttaan minuun - en minä sitä usko, ne ajat ovat jo ohitse. Katselen ehkä aikani ja sitten vähin äänin katoan.

Minä jatkan elämääni tässä sivussa neljän seinän sisällä useimmiten, olen erakoitunut täysin, tiedän ettei kukaan muu pidä minusta huolta kuin minä itse, vaikka olenkin masentunut, mutta sateen jälkeen tulee aina pouta...
51160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarinasi luettuani kerron omani.
Tapasin myös suomi24 miehen n.4vuotta sitten.
Vaihdettiin viestejä ja keskusteltiin chatissa. Muutaman viikon jälkeen sovittiin tapaaminen. Niin nähtiin livenä ja hän ihastui heti minuun. Itse en alkuun oikein osannut kertoa tunteistani sillä olin varovainen edellisistä kolhuista. Kuitenkin soiteltiin ja tavattiin. Kaikki tuntui olevan hyvin ja omatkin tunteet heräsi.

Ensimmäisen sanaharkan tultua hän otti ja lähti ovet pakkuen. Kuitenkin soitti heti jälkeen että katuu lähtöään ja haluaa jatkaa. No tietysti suostuin siihen sillä tykkäsin oikeasti hänestä.
Meillä oli välimatkaa sen verran että tavattiin vain viikonloppuisin.

Noh....niitä erimielisyyksiä alkoi tulla useammin ja hänen jokakertaista eron tekemistä.Kuitenkin aina soitti jälkeen että ei erota ja niin minä hölmö aina suostuin että jatketaan.

Mekin erottiin vähintään kerran kuussa ja taas koitettiin jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitä kesti 2.5v. Oltiin jopa kihloissakin muutama kuukausi, mut taas hän halusi erota ja sormukset viskattiin menemään. Hän yritti suostutella sormuksien laittoa takaisin sormeen, mutta minä en pystynyt siihen enään.

Matkan varrella vaistosin että hänellä pyöri myös muita naisia kuvioissa vaikka naama pokkana mulle vannoi ettei ole muita. Juhlapyhät esim. joulut ja juhannukset oltiin aina erossa. Hän osasi tehdä pikkuasiasta sellaisen riidan, että sai olla sitten yksin juhlaa viettämässä ja bilettämässä.

Jaksoin tätä sen 2,5v ja viimein taas jouluaattona saadessaan viestin puhelimeen ja yrittäessään valehdella keltä se on, tein tiukan ja hänen oli pakko tunnustaa jonkun muun naisen vietivän, sanoin että nyt riitti!

Olin niin hajalla henkisesti kun olla voi. Sydämeni oli aivan loppu...!!! :-((

Oli meillä jossain vaiheessa jopa tulevaisuuden suunitelmia yhteen muutosta. Kuitenkin oma elämäntilanne oli sellainen etten voinut muuttaa koska lapseni oli yläasteella ja halusi käydä koulunsa täällä loppuun. Ymmärettävää sillä koulun vaihdos olisi varmasti huonontanut hänen koulumenestystää.
Toiseksi minulla täällä vakituinen työpaikka. Olisin varmasti saanut työtä myöskin muualta. Mutta....mutta.....
Nyt jälkeen päin mietittyäni olen vakuuttunut siitä, että jokin alitajunta sanoi ettei pidä lähteä hänen mukaansa.
Kuitenkin hän lupautui muuttamaan tänne.Hänellä ei työtä siellä....oli työttömänä. Hänen lapsensa oli vielä ala-asteella koulussa ja koulunvaihdos muutenkin tuntui olevan kohdallaan koulukiusaamisen takia. Kuitenkin hänellä ok-talo siellä ja vanhemmat ym. sukulaiset joiden tuella hän pärjäsi siellä. Äiti ja isä olivat hänen henkireikänsä. Isovanhemmat myöskin kasvattivat hänen lastaan, ei hän itse tarvinnut kantaa vastuuta lapsesta. Helppo oli lähteä milloin minnekin, kun vei vaan lapsen ukille ja mummille.
Ei koskaan muutettu yhteen sillä jokakerta kun sovittu muutto alkoi lähestyä hän keksi milloin minkinlaisia verukkeita. Silloin aina yritin lopettaa koko jutun, mutta hän ei antanut periksi. Soitteli....viestitteli siis aivan sairaan paljon ja viimein minä aina hellyin ja lupasin jatkaa.

Huhh...huh....nyt erosta on jo melkein vuosi ja olen pystynyt jotenkin käsittelemään asiaa.
Täytyy vaan todeta että olin hölmö....minua vedätettiin minkä kerittiin...!!
Et sinä ole ainut jonka itsetunto on viety niin tyystin ku olla voi. Tunteilleen ei vaan mahda mitään. Se vie aikaa kun osaa olla niin päättäväinen että pystyy tekemään lopun.....ainakin jos toinen soittelee, ruinaa koko ajan ja osaa leperrellä kauniin sanoin.. niin ihmeissään on!!
Vielä jos itsellä on tunteita toista kohtaan ja tykkää toisesta todella.

Voimia sinulle jaksaa eteenpäin.
Ps: olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin sinun kanssa. Jos haluat niin laita sp. osoite....kirjoitellaan.

Äänestä
  • Siispä, tehdään niin.tiippa_65(at)suomi24

    Äänestä

tatte. hankkikaa itsellenne elämä

Äänestä
  • Ei minun mielestä!! Jokainen meistä elää kuitenkin omaa elämää ja tekee valinnat parhaansa mukaan. Ei kellään meistä ole oikeutta tuomita ketään tekojensa ja valintojensa mukaan. Eikös Suomi ole vapaa maa ja sana vapaa.?? Eihän vaan omatuntosi saanut kolausta kuvaamastamme henkilöstä??

    Äänestä

  • että tämän keskustelusaitin aihe on "Tapasimme Suomi24:ssä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


P_e_15 kirjoitti:

tuurini (tuuri41). Vähän aikaa viestiteltiin ja sitten se laittoi puhelinnumeronsa, jos haluan soittaa - laitoin myös omani. Niinhän se sitten soitti - tavattiin jo parin viikon päästä, se toi upeat lahjat - oikein kukkia ja tummaa suklaata, mitä rakastin yli kaiken. Minä rakastuin melkein heti - ja niin luulin siitäkin. Tapailimme "harvakseltaan", se asui Helsingissä silloin, minä "maalla".

Meillä molemmilla on lapsia, yhteensä seitsemän. Viikonloput eivät kolahtaneet yhteiseksi - luulin sen vain olevan huonoa tuuria. Kunnes heräsin ruususen unestani - huomasin, että sillä on yhä profiili, jota käyttää ahkerasti. Mainitsin siitä - sanoin, että haluan lopettaa koko tapailun. Tuuri luopui profiilistaan ja ylimääräisisti sp-osoitteista - tietysti teki sitten heti uudet - onhan niitä muitakin kun suomi, kuten match jne. Se vain itse pintaisesti soitteli minulle. Suostuin uusiin tapaamisiin. Sitten sain kolmannen osapuolen kautta tietää, että se tapailee muita. Se kohteli minua ihan hyvin - siis niin kuin olisin ollut sille vain se ainoa oikea.

Mitään tärkeitä juttuja ei tehty yhdessä - kaikki tärkeimmät juhlat olin yksin. Tuli kevät 2007, oltiin joka päivä soiteltu ja viestitelty - lähinnä se minulle, pääsiäistä ennen ajattelin, että nyt kun meillä vihdoin oli yhteinen vapaa pyydän sen luokseni. Vastausta ei kuulunut, kunnes sitten illalla tuli viesti, etten arvaakkaan missä se on - oli matkalla ulkomaille - Ukrainaan. Ei sanallakaan maininnut, että oli lähdössä ulkomaille. Myöhemmin minulle kuitenkin selvisi, että oli netissä tavannut paikallisen naisen, jonka kanssa sitten oli sopinut tapaamisesta ja yhteisestä viikon lomasta Ukrainassa. Se oli vain yksi tapahtuma muiden joukossa ja niitä naisia oli enemmänkin, oli Marjoa, Piadosoa Espoosta, Saria ja monta muuta. Tapaamisia milloin missäkin kahvilassa tai baarissa. Kun viimeksi sain tietää, että se oli käynyt "kahvilla" toisen naisen kanssa ja kerroin siitä, se vannoi ja vakuutti ettei mitään ollut, että minä olin vain se ainoa ja että se rakasti vain minua - kumma tapa näyttää rakkautensa. Sen sanojen mukaan se päästi minut elämäänsä vuosi sitten syksyllä.

Se on pyörittänyt minua ihan miten sattuu - minä idiootti vain pyörin siinä mukana. Mikä minä olin - halpa huora - siis ilmainen! Nykyään en tiedä mikä olen. Me olemme tunteneet toisemme kohta 2,5 vuotta. Olen varmasti 50 kertaa lopettanut tämän ja toiset viisikymmentä kertaa haukkunut sen niistä arvista, jotka sen teot jätti minuun. En tosiaan pidä itseäni minkään arvoisena, itsetuntoni on ihan palasina, pakkasen puolella. Elämääni yritän pitää vain lasteni takia kasassa. Näemme yhä sen toiveiden mukaan, osaan lukea sitä kuin avointa kirjaa ja tiedän milloin se valehtelee minulle. Minulla oli ns. suojelusenkeli, joka tykkäsi myös touhuta tyttöjen kanssa ja niinpä nämä kaksi tapailivat tuurini tietämättä samaa naista. Kolmas osapuoli yritti kaikkensa, jotta olisin jättänyt "nettimieheni", mutta minä ääliö vain olen pitänyt kiinni - nyt olen yksin, enkä enää jaksa pyristellä vastaan, vaikka tiedän, ettei tämä muuksi muutu.

Minä olen jo yli nelikymppinen yksinhuoltaja - en mikään missityyppinen, en kaunis - ei minua kukaan enää katselisi tai huolisi omakseen. Mitä tästä saan itselleni, sitä en tiedä, mutta kyllä vain harvat onnistuvat löytämään netin kautta itselleen ihmisen, joka on aidosti oikealla asialla - ei siis mikään netin koukkuun jäänyt paremman toivossa elelevä etsijä.
Minä tiedän, että olen säälittävä, idiootti, aivoton jne. Minua on ihan turha tästä arvostella - jotkut ihmiset ovat vain tälläisiä.

Tiedän, että se yhä hakee jotain parempaa, mutta hakekoon, jonain päivänä se ehkä kokee elämänsä yllätyksen ja saa näpeilleen. Se vain vannoo rakkauttaan minuun - en minä sitä usko, ne ajat ovat jo ohitse. Katselen ehkä aikani ja sitten vähin äänin katoan.

Minä jatkan elämääni tässä sivussa neljän seinän sisällä useimmiten, olen erakoitunut täysin, tiedän ettei kukaan muu pidä minusta huolta kuin minä itse, vaikka olenkin masentunut, mutta sateen jälkeen tulee aina pouta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu