Hakamaantie

Olisin kaivannut asiallista kommenttia mieluummin paikallisilta siis Paattion perällä asuvilta minkäköhänlaista seutua on toi Hakamaantien loppupää?
Kun olen harkinnut rivitaloasunnon hankintaa.
142485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen asunut Paattiossa n. 15 vuotta elämästäni. Ihan yhtä rauhallista täällä on ollut asua ja elää kuin Tapaninkadulla tai Koivuharjulla. Lapset käy Karihaaran koulussa. Näppärästi pääsee kaupunkiin ja moottoritielle. Kauniisti uusitulla hautausmaalla on kiva käydä kävelyllä. Tervetuloa asumaan tänne.

Äänestä
  • Mahtaa olla mahtavaa.

    Äänestä

perheineen asuttu kolme vuotta Hakamaantiellä. Ollaan todellakin viihdytty. Lapset käy koulun karihaarassa. Muutama perhepäivähoitajakin täältä löytyy. Ainut huono puoli on se että kauppaa täällä ei ole. Kaikkeen tottuu. Ja se mitä kaupungin rivitaloihin tulee... Ei ole koko aikana mitään häiriötä ollut. Elävät omaa elämäänsä niissä, niinkuin mekin omassamme :). Näyttäisi siltä että että meno niissäkin on paljon rauhoittunut.

Äänestä

Osta pois, hyvä rivari, vähän ikä näkyy, mutta nelosen rivarit on suht hyväkuntoisia muuten. Käy katsomassa.

Itse asunut jo kohta vuosikymmenen. Ei tuo kakkosen rivari ihan hiljainen ole, mutta kun ei turhia nipota niin hyvä paikka on asua, eivät naapureita yleensä häiritse, mitä nyt joskus paukkuu ja joksus polttavat auton ja välillä mennään terassin ovesta lapiolla sisään, kun meni ovi lukkoon ja muuta pientä. Lähinnä huvittuneena seuraa mitä siellä milloinkin puuhataan. Antavat olla lapset rauhassa, vastapäätä kun on lähes puolessa omakotitaloja alle 10v lapsia. Rauhassa saavat teillä ja kaduilla liikkua.

Palveluja ei ole, mutta siksi autot ovat olemassa...

Äänestä

juoppojen asuttamaa seutua. Aidsista pääsee ennemmin eroon kun asunnosta siltä perältä.Ja se on tosi.kokemusta on.Onneksi sain myytyä,mutta hinnassa piti tulla vastaan.Ei siellä tohi lasten kanssa liikkua.

Äänestä
  • Ne juopot asuu siinä hakamaantien ekassa rivissä eikä niistä oo mitään haittaa ollut koskaan.

    Hakamaantie on rauhallinen paikka asua. Vähän tuohon hautuumaahan piti totutella tuossa melkein takapihalla mutta olkoon, aika hiljaistahan siellä on:)

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Ne juopot asuu siinä hakamaantien ekassa rivissä eikä niistä oo mitään haittaa ollut koskaan.

    Hakamaantie on rauhallinen paikka asua. Vähän tuohon hautuumaahan piti totutella tuossa melkein takapihalla mutta olkoon, aika hiljaistahan siellä on:)

    Itsekkin täällä Hakamaantiellä asuvana. Rauhallista on. Kaupungin rivitaloista ei haittaa, rauhoittunut niinkuin joku tuossa mainitsikin. Ja menetpä mihinpäin tahansa kaupungin osaan asuun, kaikissa niissä omat hyvät ja huonot puolensa. Joka puolelta löytyy ns "spurkuja" ja ns "parempia ihmisiä".

    Äänestä

Olen asunnut vuosikausia Hakamaantiellä olevassa rivitalossa. Alue on rauhallinen ja viihtyisä asumispaikka. Varsinkin kesällä on kuin asuisi siirtolapuutarhassa niin kaunista luonto on. Lenkille pääsee suoraan kotiovelta. Koska alueella ei ole läpikulkuliikennettä on tämä erittäin turvallista aluetta lapsiperheille. Aina on luultu että kadun alkupäässä olevat kaupungin rivitalot olisivat häiriöksi koko alueelle. Tämä on täysin väärä luulo, eivätkä alkupään asukkaat ole olleet koskaan häiriöksi millekään rivitalolle. He elävät omaa elämäänsä ja ihmisiähän hekin ovat. Olen tosi positiivisesti yllättynyt tästä seikasta koska alussa oli itsellänikin hieman ennakkoluuloja, mutta ne ovat kyllä karisseet ajan saatossa. Täältä on linja-autollakin tosi hyvät yhteydet kaupunkiin. Todella hyvä paikka, muuta pois!

Äänestä

Tule vain Hakamaantielle täällä on tosi hyvä asua. Senhän todistaa jo sekin että tänne muuttaa paljon nuoria perheitä. Hakamaantie 4:ssä on rakennettu taloyhtiön yhteinen klaavupaikka mikä on tosi viihtyisä ja kaikkien käytössä. Pihat ovat aina tosi siistiä ja asukkaat vastuudentuntoisia. Tänne vain, olemme täällä kuin yhtä perhettä! Niin, ja kaupungin rivareista ei todellakaan ole mitään haittaa, ne puhuvat vain jotka eivät tiedä asiasta mitään.

Äänestä

Millään en pois muuttaisi. Joten vedä tästä johtopäätös.

Äänestä

Täällä on rauhallista kuin maalla. Liikenteen melu ei kuulu ja silti kaupunki on lähellä. Ei ole häiriöitä kenenkään taholta.

Äänestä
  • asua niin sinne vaan.

    Äänestä

Kiitti kaikille viestittelijöille suurinosa oli asiallista.Jätin tarjouksen 4seen katsotaan miten käy?

Äänestä
  • kysyn...Tuliko kauppoja osakkeesta? Oletko perheellinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuperi kirjoitti:

Olisin kaivannut asiallista kommenttia mieluummin paikallisilta siis Paattion perällä asuvilta minkäköhänlaista seutua on toi Hakamaantien loppupää?
Kun olen harkinnut rivitaloasunnon hankintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu