Kuinka nopeasti avioon?

Itse menimme 4 kk tapaamisesta kihloihin ja 3kk myöhemmin avioon. olimme silloin molemmat juuri alle 20 vuotiaita, ja nyt on oltu yli 20 vuotta naimisissa.

Olisin ollut valmis tekemään päätöksen jo ensi silmäyksellä, kolahti niin että olin heti varma siitä että haluan elää lopun elämäni juuri tuon ihmisen kanssa, tuli vastaan mitä tuli. Sitä ennen oli muutamia seurustelu kumppaneita, mutta ei olisi tullut mieleenkään mennä naimisiin.

Avioliitto on ollut parasta, mitä elämä on antanut, ei voi edes verrata mihinkään muuhun.

Tyttöystävä kosi parin kolmen kuukauden tuntemisen jälkeen..tai eihän me kunnolla edes tunnettu. Mentiin siis kihloihin ja häitä alettiin suunnitella heti. Nyt on häät pidetty ja on vähän outo olo olla naimisissa, kun ajattelee, ettei vielä vuosi sitten olisi voinut uskoa, ettei tule enää yhtäkään joulua naimatonna. Olen melko vakuuttunut, että oikea ratkaisu tämä oli, sillä seurusteluja on takana useita, mutta tämä kumppani on ehdottomasti se sopivin.

Olen silti ollut aina nopeaa toimintaa vastaan. Rakastuneena, tunteiden leimutessa, on niin helppo luulla pitävänsä toisesta outoine tapoineen. Kun arki tulee, monet asiat alkavatkin tympimään. Meillä naimasuunnitelmat pakottivat meidät aktiiviseen keskusteluun lähes päivittäin näistä asioista ja sopivuuskysymyksistä. Kaikki testit meni läpi, joita asetimme suhteelle.

En siis nykyään näe mitään pahaa nopeassa sitoutumisessa sinänsä. Pahaa on se, jos sitä ei tee vakavalla harkinnalla ja todella punnitse, onko kumppani ihan oikeasti sopiva eikä vaan sen takia, että on rakastunut ja "hän on niin ihana".

mutta kun rakastuimme, se oli kuin tuli ja leimaus. Oli selvää että toisessa on sitä jotain. Kihlauduimme 5-6 kk:n kuluttua ja naimisiin menimme runsaan kk:n kihlauksen jälkeen. Avioliitto kesti 15 v. Päädyimme eroon miehen jatkuvan uskottomuuden saattelemana, mutta olemme edelleen hyvissä väleissä.

Nykyisen kumppanini tapasin pian eromme jälkeen ja olemme olleet yhdessä 5v. Mies kosi vuoden yhdessäolon jälkeen - en ole vastannut vielä mitään:)

Minusta tuo pikainen rakastumisen huuma ja sitä myötä avioituminen ei ollut ollenkaan huono ratkaisu.Mukavampi mennä naimisiin rakkauden huumassa kuin arjen harmaudessa.

seurusteltuamme vajaa kaksi vuotta. Olimme kihloissa neljä vuotta ennen avioitumista.

Vuosi ja kolme kuukautta tapaamisesta vietimme häitä. Siinä puolessa välissä oli kihlauduttu. Valinta oli ok. Hopeahäitä vietettiin kesällä.

edes välillä järkiisi ja ymmärrät, että asia tapahtuu liian pian, kuuntele itseäsi äläkä kysele täältä ihmisiltä miten tulisi toimia ja miten muilla on mennyt.
Monikin saattaa vastata sulle, että ei ole väliä, ensisilmäyksellä vaan jos siltä tuntuu, mutta kun susta ei tunnu!

Sitä paitsi, mistä tiedät, että sulle salama-avioliiton puolesta puhuvat puhuvat edes tottakaan "omista kokemuksistaan"?!

Tämä on hyvin yksilökohtainen juttu, jollekin tuo kihlat 1,5kk tuntemisen jälkeen on sulaa hulluutta, toisille taas se hyvä vauhti. Paljon riippuu siitä, miten ylipäätään avioliittoon suhtautuu.

Itse olen 22v. nuori nainen, avomieheni (kihlattuni) on 23v. Seurustelimme 9kk. jonka jälkeen muutimme yhteiseen kotiin. Seurustelua oli takana yht. 2v. 8kk. kun kihlauduimme kesällä. Häistä on puhuttu ja naimisiin ollaan menossa, eli me emme menneet "vain kihloihin" vaan ihan naimisiin asti ollaan menossa.

Ajankohta on tosin vielä päättämättä. Emme halua isoja häitä, mutta jotain pientä olisi mukava järjestää lähipiirille. Ihan jo näin opiskelijoina rahatilanne on sellainen, että säästämiseen menee aikansa. Minä haluaisin talvihäät, mies kesähäät. Aikaisintaan olemme menossa naimisiin talvella 2010. Turhaa ei haluta kiirehtiä, koska kuitenkin jonkunlaiset pienet juhlat halutaa järjestää. Eipä se naimisiin meneminen kuitenkaan tätä meidän arkea miksikään muuta, joten ei haluta turhaan kiirehtiä. Kuitenkin voisin vaikka huomenna astella maistraattiin, jos siltä tuntuisi, tosin saattaisi jäädä juhlien pitämättömyys harmittamaan.

Mutta tosiaan, jollekin 2-3 vuotta yhdessä oloa on todella vähän aikaa tehdä tällaisia päätöksiä, jollekin taas vuosi riittää.
Tosin lähes aina se ensihuuma kestää vuoden verran, kaikki on niin uutta, hehkeää ja ihanaa, ettei toista ja itseään näe realistisesti välttämättä. Jokainen tekee omat päätöksensä.
Jos sinua noin paljon tämä nopea toiminta vaivaa, kannattaa todella miettiä asiaa. Onhan kesään vielä aikaa :) Voittehan siirtää häitä esim. 2010 kesään, jos siltä tunuu :)
Asutteko vielä edes yhdessä? Saman katon alla asuminen muuttaa kyllä suhdetta aina, joten näin suuria asioita en itse päättäisi ilman että olisin oikeasti asunut toisen kanssa samaa taloutta.

Kanattaa siirtää häitä myöhempään ajankohtaan, jos sinua kerran epäilyttää. Parempi katsoa kuin katua.

Hyvin suuri prosentti avioeromiseen miten nopeasti menee naimisiin. 1.5k tuntemisella ette edes tunne toisianne kunnolla. Ensiksi pitäisi asua pari vuotta yhdessä saman katon alla, että kummankin oikeat persoonat tulevat esille.

minusta jopa pelottavaa jos mies kosisi noin nopeasti.

Vaikka et tätä kysynyt niin vastaan silti. Jos tavoitteena on elää onnellista parisuhdetta niin se mitä kohdalliI valitset nyt ei ole niin oleellista kun mitä valitset tulevassa suhteessasi. Kyse on halusta enää parisuhteessa eikä suhteen etenemis aikataulusta. Se kuinka kunnioitat ja arvostat kumppaniasi on määräävin tekijä ennustamaan suhteesi toimivuutta, sekä sinun saama arvostus. Kaikki muu on sovittavissa.

Kerron omasta kokemuksestani ja sen mukaan mitä mieltä itse olen, joku toinen voi nähdä asiat toisin.

Itse olen kohta 33, naimisissa toista vuotta ja vaimo on samaa ikää (hieman vanhempi). Olemme tunteneet lapsesta saakka vaikka yhdessä olemme olleet "vasta" päälle 5 vuotta. Seurustelimme alkuun nelisen vuotta kunnes kosin ja häät järjestettiin siitä reilun puolen vuoden päästä. Olen ollut aina sitä mieltä että toinen pitää tuntea hyvin ennen avioliittoa, mutta enemmän olen sitä mieltä että itsensä täytyy tuntea ennen kuin voi solmia elämänsä yhteen jonkun toisen kanssa. Olen iloinen omalta kohdaltani että tutustuttiin kunnolla ja kokeiltiin sovitaanko yhteen, ja erityisesti olen iloinen että rakensin oman elämäni ja oman minäni ennen avioliittoamme.

Joku muu voi ajatella asian niin että siinähän sitä ehtii tutustua avioliitossa sitten. Tämäkin on kyllä totta, avioliitto on hyvää aikaa tutkia kumppanin tapoja. Kuitenkin parisuhde on mielenkiintoinen juttu, muutamakin vuosi opettaa kumppanista kummasti asioita joita ei tiennyt edes pitkän ystävyyssuhteen ajalta. Yleensä alkuhuuman viilentyessä vasta näkee sopiiko yhteen vai ei.

Melkein kenen tahansa kanssa alkuhuuman aikana menee mitä mainioimmin, mutta valitettavasti se ei kanna kovin kauas, asiat asettuvat uomiinsa ja alkuihastus viilenee. Rakkaudeksi se muuttuu siitä ajan kanssa, jos on muuttuakseen. Omalta osaltani onnekseni voin todeta että rakkaushan sieltä löytyi.

Kun mietin kertyneitä vuosia ja mitä "aika ennen vaimoani" on minulle merkinnyt, täytyy sanoa että olen erittäin tyytyväinen valintaani. Nimittäin siihen etten ole vakiintunut aikaisemmin. Tilaisuuksia olisi toki ollut, en ole mikään munkki, mutta asiat eivät vain loksahtaneet kohdilleen aiemmin. Kyse ei välttämättä ole siitä etteivätkö silloiset suhteeni olisi olleet soveltuvia vakavampaan, vaan enemmän kyse on omasta henkisestä kasvusta ja elämänkokemuksesta.

Vaikka se tuntuu uskomattomalta parikymppisenä (olen itsekin ollut joskus 20), ihminen kasvaa ja kehittyy vielä melkolailla siinä iässä. Mielipiteet ja näkemykset muuttuvat yllättävänkin paljon reilussa kymmenessä vuodessa. Omasta kokemuksestani täytyy sanoa, että tunsin itseni aika lailla kaikkiviisaaksi ja kaiken nähneeksi parin kymmenen tietämillä. Siitä eteenpäin jokainen vuosi on ollut enemmänkin heräämistä siihen etten tiedäkään kaikkea, enkä ole kokenut juuri mitään. Nyt vanhempana ja "viisaampana" (toivotaan ainakin) kun katson itseäni kymmenen vuotta sitten, en voi kuin ihmetellä miten lapsi olinkaan vielä. Vasta äidin pesästä lentänyt poikarukka. Aikuiseksi en miellä itseäni vieläkään, ehkä korkeintaan varttuneeksi.

Palatakseni omaan pohdintaasi ja mielipiteeseeni siitä (sitähän kysyit kuitenkin), olen sitä mieltä että etenette liian nopeasti. Olet kuitenkin vasta 20, juuri aikuisuuden kynnyksellä. Olet aivan liian nuori.

Anteeksi jos sanon sen suoraan mutta tarkoitan sillä pelkästään hyvää. Aikasi on nyt. Nyt on sinun aikasi tutustua itseesi ja luoda oma elämäsi, sekä se millainen aikuinen haluat olla. Nyt on aikasi mennä ja kokea asioita, nähdä maailmaa. Minulla se nuoruuden aika alkaa olemaan valitettavasti ohi ja haikeana katselen mennyttä aika ja mitä kaikkea se piti sisällään. Ja kaikkea mistä olisin joutunut luopumaan mikäli olisin sitoutunut kiinteään ihmissuhteeseen silloin kun nuoruus vasta alkoi.

Neuvoni... Ei, suositukseni näin "varttuneempana" on, että harkitkaa tarkoin vielä naimisiinmenoa. Olet vielä niin nuori että sinulla on vielä paljon edessäsi. En sano että älä missään nimessä mene naimisiin, ei se välttämättä ole huono ratkaisu. Kehoitan vain pohtimaan asiaa tarkoin. Toivon että koet elämääsi ennen avioliittoa.

Mutta ennen kaikkea suosittelen odottamaan ainakin puoli vuotta vielä ennen kuin alatte varaamaan kirkkoa. Olette olleet yhdessä vasta muutaman kuukauden ja ihastuksen aika on kukkeimmillaan. Objektiivinen ajattelu on mahdotonta tuossa vaiheessa. Tunteesi poikaystävääsi kohtaa muuttuvat varmasti vielä, toivottavasti hyvään suuntaan, mutta muuttuvat. Sitä paitsi mihin teillä on kiire? Teillä on aikaa olla yhdessä, ei siihen tietääkseni papin aamenta tarvita. Muuttakaa vaikka ensin yhteen (jos ette vielä asu yhdessä) ja kokeilkaa muutama vuosi miten se sujuu. Jos asiat lopulta menevät pieleen on paljon helpompi jakaa astiat ilman avioliittoa.

Muistakaa että kiire ei ole minnekään. Rakastaa voi ja yhdessä olla ilman avioliittoa.