Olen itse nyt 18 ja isäni ja äitini ovat eronneet jo 14 vuotta sitten, mutta halusin nyt kertoa heidän "tarinan"
Alussa heillä meni hyvin, mutta sitten isäni alkoi juomaan vain enemmän ja enemmän. hän alisti äitiäni ja hakkasi häntä. mutta koskaan isäni ei lyönyt äitiä kasvoihin, koska se olisi näkynyt ja hänen maineensa olisi mennyttä. kerran kun olin 2-3 vuotias ja olimme tutuillamme kylässä olin alkanut itkemään ja äitini ei ollut herännyt siihen heti, siitä isäni suuttui ja alkoi kuristamaan äitiäni ja hakkaamaan hänen päätään lattiaan, äitini oli jo melkein menettänyt tajunsa kunnes mä olin kuulemma mennyt äidin päälle ja sanonut "isi lopeta" itse en muista tota mutta niin mun äiti kerto ku olin 14 v.
Joskus isäni antoi äidille vaihto ehdot: 1.joko hän hakkaa meidän kissoja 2. hän hakkaa mua, no äidin oli pakko valita kissat joten niitä se sitte vyöllä hakkas, ja kissalla on näköjään aika hyvä muisti sillä nykyäänkin kun toinen niistä kissoista on vielä elossa, niin se pelkää ku se näkee vyön...
Pari vuotta sitten kun olin isäni luona, hän heitti minut ulos koska en ollut iloinen, monesti ennenkin isäni on manipuloinut ja syyttänyt minua ja sen takia minulle tuli masennus ja aloin viiltelemään, nykyisin päässyt siitä eroon mutta sillon olin ihan palasina.
Isäni on myös nykyisin uhkaillut äitiäni usein.
Ja vielä lisäys siihen kun he olivat yhdessä: Ero päätettiin ottaa silloin kun isäni antoi äidille vaihto ehdot että joko äiti lopettaa töissä käynnin tai se heittää meidät ulos, no niinhän se teki, ulos meidät heitettiin.
Vieläkin äitillä on kauhee luottamuksen puute miehiin ja vaikka hänellä on ollut senkin jälkeen miesystäviä niin aina sitä epäilyttää joku asia...
Nykysin en uskalla riidellä mistään isäni kanssa sillä pelkään häntä todella paljon. aina kännissä ja hän on aina oikeassa jne jne...
Alussa heillä meni hyvin, mutta sitten isäni alkoi juomaan vain enemmän ja enemmän. hän alisti äitiäni ja hakkasi häntä. mutta koskaan isäni ei lyönyt äitiä kasvoihin, koska se olisi näkynyt ja hänen maineensa olisi mennyttä. kerran kun olin 2-3 vuotias ja olimme tutuillamme kylässä olin alkanut itkemään ja äitini ei ollut herännyt siihen heti, siitä isäni suuttui ja alkoi kuristamaan äitiäni ja hakkaamaan hänen päätään lattiaan, äitini oli jo melkein menettänyt tajunsa kunnes mä olin kuulemma mennyt äidin päälle ja sanonut "isi lopeta" itse en muista tota mutta niin mun äiti kerto ku olin 14 v.
Joskus isäni antoi äidille vaihto ehdot: 1.joko hän hakkaa meidän kissoja 2. hän hakkaa mua, no äidin oli pakko valita kissat joten niitä se sitte vyöllä hakkas, ja kissalla on näköjään aika hyvä muisti sillä nykyäänkin kun toinen niistä kissoista on vielä elossa, niin se pelkää ku se näkee vyön...
Pari vuotta sitten kun olin isäni luona, hän heitti minut ulos koska en ollut iloinen, monesti ennenkin isäni on manipuloinut ja syyttänyt minua ja sen takia minulle tuli masennus ja aloin viiltelemään, nykyisin päässyt siitä eroon mutta sillon olin ihan palasina.
Isäni on myös nykyisin uhkaillut äitiäni usein.
Ja vielä lisäys siihen kun he olivat yhdessä: Ero päätettiin ottaa silloin kun isäni antoi äidille vaihto ehdot että joko äiti lopettaa töissä käynnin tai se heittää meidät ulos, no niinhän se teki, ulos meidät heitettiin.
Vieläkin äitillä on kauhee luottamuksen puute miehiin ja vaikka hänellä on ollut senkin jälkeen miesystäviä niin aina sitä epäilyttää joku asia...
Nykysin en uskalla riidellä mistään isäni kanssa sillä pelkään häntä todella paljon. aina kännissä ja hän on aina oikeassa jne jne...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan, voin varmuudella sanoa että tiedän todellakin miltä sinusta voi tuntua. Mutta, yksi ratkaisu minulla on tarjota, se ei käy kaikille mutta toimii itselläni hyvin. Olen jo yli nelikymppinen ja minulla kävi niin etten toipunut isäni aiheuttamista traumoista kokonaan ennen kuin "jätin" hänet. Kärsin vuosikausia ikävistä jopa karmivista muistoista jotka vaikuttivat elämääni todella rajusti. Ihmissuhteet menivät pilalle, koulunkäynti kärsi ja sen myötä työasiat menivät myttyyn yms. Sitten keksin ettei minun todellakaan ole mikään pakko olla tuon ihmisen kanssa missään tekemisissä, vaikka hän on isäni, se ei ole mikään velvollisuus, enkä ole hänelle sitä velkaa. Kerroin ystävällisesti hänelle kirjeitse etten halua olla tekemisissä, koska hän ei ikinä pyytänyt anteeksi eikä muuttunut miksikään, toivotin hyvää jatkoa ja se siitä. Kaksi vuotta itkin mielessäni ettei minulla ole isää, siis sellaista isää jonka kanssa voisi tulla toimeen. Nyt kun olen asian hyväksynyt, olen voinut antaa hänelle mielessäni anteeksi ja kyllä sen jälkeen tuntui että kivi tippui sydämmeltäni. Siitä alkoi uusi elämä ilman vihaa ja kaunaa ja pelkoa. Mieti, olisiko tämä sinulle vaihtoehto.
Ensinnäkin voimia sinulle todella paljon! nuo on kamalia asioita.
Itselläni ei ihan noin pahoja, mutta samat asiat lievempinä ja todella kärsin niistä kaikista. Olen tehnyt saman" kuin edellä kirjoittanut elikkä "jättänyt" isäni. Oikeastaan menetin välit siksi, etten enää jaksanut "kiltisti kuunnella" häntä vaan aloin riidellä vastaan ja yksinkertaisesti en enää pitänyt mitään yhteyttä häneen enkä vastannut puheluihin. Olo on vähän helpottanut, mutta ei kai ne asiat koskaan silti unohdu..?