Löytyyköhän tältä palstalta suomi-venäjä-suhteessa eläviä? Ainakin tuossa alla joku etsi venäläistä naista ;) Itse olen suomalainen nainen, ja olen seurustellut venäläisen miehen kanssa puolisen vuotta, en siis kovin pitkään, mutta kyllä tässä alkaa jo oikeasti miettiä, mitä elämä venäläisen kanssa olisi. Varsinkin, kun olemme jo kolmekymppisiä...
Mieheni perhe ei puhu mitään muuta kieltä kuin venäjää, ja he asuvat syvällä siperian metsissä..hehe..no ei nyt aivan, mutta pienessä kaupungissa, eivätkä ole tottuneet ulkomaalaisiin tms. Emme ole vielä tavanneet, mutta tämä on kohta edessä. Jännittää mahdottomasti, ja mietin sitäkin, miten tällaisessa tilanteessa yhteys toisen perheeseen voi kehittyä/toimia? Itse en puhu venäjää, paitsi pari sanaa...huh...Miten puolisoidenne perheet ovat teidät hyväksyneet? Miten kommunikaatio toimii? Millainen on miniän/vävyn rooli venäläisessä perheessä?
Miten sitten teidän perheenne ja muu tuttavapiiri on suhtautunut venäläiseen puoliskoon? Mä olen törmännyt usealta taholta ikävähköihin kommentteihin ja kyllä esim mun vanhemmilla oli vähän nielemistä tässä..Ja muuten, suoranainen rasismi ei myöskään oo mun miehelle jääny vieraaks täällä Suomessa.
Mutta hei, kertokaas kaikkea teidän elämästä venäläisten kanssa. Olis niin hauskaa lukea kaikista pienistä arjen kulttuurieroista jne :)Mun mies on ainakin ihanan gentlemanni, tekee meidän ruoat, siivoaa, järkkää kivoja ylläreitä mulle, avaa ovet jne. Musta on outoa, et mun mies saattaa soittaa yhtäkkiä esim kavereilleen ja ilmottaa et hei me tullaan sun luo teelle tms. Hän ei taas ymmärrä, miks mä en välttämättä halua kutsumatta lähtee käymään jonkun kaverinsa luona myöhäänkin illalla jne.
Mieheni perhe ei puhu mitään muuta kieltä kuin venäjää, ja he asuvat syvällä siperian metsissä..hehe..no ei nyt aivan, mutta pienessä kaupungissa, eivätkä ole tottuneet ulkomaalaisiin tms. Emme ole vielä tavanneet, mutta tämä on kohta edessä. Jännittää mahdottomasti, ja mietin sitäkin, miten tällaisessa tilanteessa yhteys toisen perheeseen voi kehittyä/toimia? Itse en puhu venäjää, paitsi pari sanaa...huh...Miten puolisoidenne perheet ovat teidät hyväksyneet? Miten kommunikaatio toimii? Millainen on miniän/vävyn rooli venäläisessä perheessä?
Miten sitten teidän perheenne ja muu tuttavapiiri on suhtautunut venäläiseen puoliskoon? Mä olen törmännyt usealta taholta ikävähköihin kommentteihin ja kyllä esim mun vanhemmilla oli vähän nielemistä tässä..Ja muuten, suoranainen rasismi ei myöskään oo mun miehelle jääny vieraaks täällä Suomessa.
Mutta hei, kertokaas kaikkea teidän elämästä venäläisten kanssa. Olis niin hauskaa lukea kaikista pienistä arjen kulttuurieroista jne :)Mun mies on ainakin ihanan gentlemanni, tekee meidän ruoat, siivoaa, järkkää kivoja ylläreitä mulle, avaa ovet jne. Musta on outoa, et mun mies saattaa soittaa yhtäkkiä esim kavereilleen ja ilmottaa et hei me tullaan sun luo teelle tms. Hän ei taas ymmärrä, miks mä en välttämättä halua kutsumatta lähtee käymään jonkun kaverinsa luona myöhäänkin illalla jne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Puhun venäjää, mutta joskus todellakin toivon, etten puhuisi. Tuntuu siltä, että mitä paremmin puhun venäjää, sitä huonommat välit minulla on anopin kanssa. Anoppi ei siis ole hyväksynyt, mutta appi on oikein mukava äijä, josta pidän kovasti, ja tuntuu siltä, että hänkin pitää minusta.
Miniän rooli? No, minun roolini ainakin on kuunnella jatkuvaa haukkumista liittyen kaikkeen mitä teen, miltä näytän jne. En kuulemma osaa kokata lainkaan (tämän minulle siis sanoi nainen, joka tekee itse sipulipiirakkansa pullataikinaan jne...), minulla ei ole käytöstapoja (hän itse maistaa lusikasta ruokaa, kun kokkaa, nuolee kakkulapiota juhlissa, jonka jälkeen leikkaa sillä paloja muille, ei anna kaikille omia pyyheitä, vaan niitä käytetään sekaisin, ei vaihda vieraille uusia petivaatteita, vaan he saavat nukkua vanhoisssa), olen järjettömän ruma ja lihava (tämän minulle siis sanoi nainen, joka painaa liioittelematta vähintään 40 kg enemmän kuin minä (ja on 10 cm lyhyempi) eikä muutenkaan näytä kovin kummoiselta...), puhun väärällä tavalla (välillä liian kovaa, välillä liian hiljaa), sekä olen tyhmä kun en aina ymmärrä mitä hän venäjäksi puhuu. Että sellaista. Niin, ja miniän rooliin kuuluu myös tehdä kaikki kotityöt pyykinpesusta ruoanlaittoon samalla kun anoppi makoilee sohvalla ja katselee TV:tä. Eli näin siis meillä. Tosin, olen esittänyt asiasta vastalauseen, enkä enää kuuntele moista soopaa.
Ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi tapaamme vain kahdesti vuodessa. Toivottavasti sinulla on parempi tuuri...
Oma perheeni on ottanut mieheni ihan hyvin vastaan, eikä venäläisyys kenellekään ole ollut mikään ongelma, mitä nyt veljeni vähän alussa oli kylmäkiskoinen ja ujo, mutta nykyään he kyllä juttelevat ihan NEuvostoliiton historiasta ja tietokoneista jne... :-) Äitini suorastaan rakastaa miestäni, soittelevat jopa keskenään, ja minulta kysyy aina mieheni kuulumiset, tykkää kovasti.
Jaa, mitäpä sitä kertoisi arjesta... Nyt tuntuu siltä, ettei mitään arkea edes ole, kun molemmilla on niin pitkät päivät, ja kotona ehditään olen yhdessä vaan muutama tunti ennen kuin menemme nukkumaan. Mutta hyvin meillä menee. En edes oikein enää osaa erotella kulttuurieroja, jotenkin vaikea ymmärtää mikä on kulttuuriero, mikä taas yksilöllinen. No kulttuurin liittyen ehkä juuri nuo mainitsemasi herrasmies-tavat ja ahkeruus kotitöissä on yksi olennainen seikka. Olen itsekin ottanut venäläisestä kulttuurista sen piirteen, että ollaan vieraanvaraisia: kun tulee vieraita (ihan kuka tahansa, vaikka äiti), niin aina on oltava tarjottavaa ja mieluiten ihan kunnon ruokakin. Olen myös kuullut, että venäläisen miehen mielestä naisen kuuluu aina olla naisellinen ja kauniisti pukeutunut jne. Tätä en ole itse kovasti huomannut, koska olen jo ennen mieheni tapaamista tykännyt naisellisesta tyylistä. No, joskus ehdotin, että voisin ehkä leikata hiukseni hieman lyhyemmiksi, niin heti
tuli, että: "Ei! Ne ovat kauniit noin pitkinä."
Mikä minua taas ärsyttää on se, että jotkut asiat tehdään vähän "jotenkin sinne päin". Itse taas olen aika tarkka noissa asioissa. Minua esim. ärsytti kun mieheni söi keittoa salaattilusikalla, eikä käyttänyt haarukkaa jne... Jotkut tuollaiset eurooppalaiset "etiketti-tavat" puuttuvat venäläisiltä ihan täysin. Myös yksityinen hygienia-käsitykset ovat aivan erilaiset... Venäjällä saatetaan juoda juomaa samoista kupeista, käyttää samoja pyyheitä, nukkua samoissa petivaatteissa keskenänsä jne. Siellä pidetään loukkauksena, jos vaikka kysyy, että voitaisiinko petivaatteet vaihtaa uusiin. Se käsitetään niin, että kysyjä haukkuu toisia likaisiksi.
Tuo minua ärsyttää suunnattomasti Venäjässä, mutta onneksi ainakin oman mieheni olen saanut aika hyvin koulutettua. Tosin minua ei haittaa käyttää samaa pyyhettä mieheni kanssa, mutten mielelläni käyttäisi samaa pyyhettä anopin kanssa, enkä halua miehenikään käyttävän.
Eipäs tule nyt muuta mieleen, mutta kysy ihmeessä, jos haluat jotain tietää :-)
dura nabitaja. itsellä ei minkäläisiä käytöstapoja. miksihan sinun mies ei kirjoitta sinun äitistä mitään paha? kultturi-taso ei ole kuin sinulla. varmasti olet kuvannut itseä, juuri sinähän täällä haukkut meitä. ei venäjällä niin suoraan naaman loukkavat ihmisiä, kuin täällä suomessa.
Ap täällä siis vastailee. Kiitos sulle, kun jaksoit noin pitkästi kirjoittaa :-) Olisi mielenkiintoista tietää, miten miehesi suhtautuu tuohon anopilta saamaasi huonoon kohteluun..Ikävältä kuulostaa. Ehkä mukana on sitten sitä, että anopin on vaikea hyväksyä sitä, että sinä et ole venäläinen..?
Yksi asia, mistä haluaisin kuulla sun näkemyksen, on miehen asema naiseen nähden venäläisessä kulttuurissa. Olen huomaavinani miehessäni taipumusta haluun kontrolloida mua. Hän esim saattaa huomauttaa mun alkoholinkäytöstä (joka ei todellakaan ole erityisen runsasta), esittää toiveita mun pukeutumisen suhteen (haluaisin mun käyttävän enemmän hameita) yms. Lisäksi hän on joskus liiankin huolehtivainen. Esim jos olen sanonut että mulla on pää kipeä, hän antaa neuvoja miten mun pitäisi hoitaa itseäni, ja kyselee monta kertaa jälkeenpäin asiasta. Nämä ovat pieniä asioita, mutta pistää miettimään, miten suomalaisen naisen riippumattomuus ja itsenäisyys sopivat venäläisen miehen käsityksiin? Totta kai venäläismiehet ovat yksilöitä, mutta mitkä ovat ko. kulttuurin yleiset asenteet...
Semmoista tässä nyt pohdiskellaan....Meillä muuten aluksi hiukan eripuraa aiheutti myös se, että miehen oli vähän vaikea hyväksyä just sitä, että mulla on aktiivinen elämä ilman häntäkin. Tapaan ystäviä, harrastan, matkustelen jne. Mies haluaisi, että me tavattaisiin lähes päivittäin, ja että mä vähentäisin muita menojani. Mielestäni suhteemme taas on vielä niin tuore, että asioita kannattaisi katsella ihan rauhassa eteenpäin...
hei,
minullakin ihana venäläinen mies, joka huolehtii jaksamisestaani ja jos olen hieman vilustunut, niin syöttää troppeja on huolehtivainen. Ei pidä alkoholin käytöstäni, vaikka en todellakaan ole kova juomaan/bilettämään. Kyllä käsittääkseni naisellisuus on hyve, mutta en koe mitenkään sitä ahdistavana. Minä yritän käyttäytyä hillitysti ja pitää kuitenkin itsenäisyyteni, olematta miehekäs. Vastassa on suuret tunteet ja monien tuntien keskustelut mitä ihmeellisimmistä aiheista.
Kyllä venäläinen kulttuuri noin parisuhteessa eroaa suomalaisesta aika paljonkin.
Ei minunkaan mieheni tykkäisi yhtään hyvää, jos alkaisin alkoholia käyttämään enemmän kuin mitä nyt käytämme (lasillinen viiniä ravintolassa, joskus harvoin laivalta tai Venäjältä ostetaan jotain voimakkaampaa, josta saatetaan tehdä paukut pari kertaa kuukaudessa). Venäjällä katsotaan pahalla nimenomaan NAISIA, jotka juovat paljon alkoholia, koska se ei ole naisellista jne... Miesten alkoholin juominen sen sijaan ei ole yhtä tuomittavaa. Miehesi ei itsekään varmaan juurikaan käytä alkoholia? Ei meillä muuten tulisi kuuloonkaan, että lähtisin Turkin matkalletyttökavereiden kanssa :-) Kavereita kyllä muuten näen, mutta suurimman osan vapaa-ajasta kuitenkin vietän kotona miehen kanssa. Kumpikaan meistä ei käy baareissa tai bileissä. Itse olen tilanteeseen tyytyväinen, mutta ymmärrän kyllä, että monille suomalaisille naisille tällaiset järjestelyt eivät todellakaan kävisi.
Ja miträ tuohon pukeutumiseen tulee, niin miehesi on tietenkin tottunut venäläisiin naisiin, jotka pitävät minihameita jopa -20 asteen pakasilla (tekee oikein hyvää terveydelle ;-)) ja sen takia koittaa sinuakin maanitella pukeutumaan naisellisemmin. No, jos se on sinusta ok, niin anna palaa, ja mene miehen kanssa vaateostoksille :-) Mutta minusta tuo pukeutuminen on kuitenkin sen verran henkilökohtainen asia, että tärkeintä on, että SINÄ tunnet olosi mukavaksi vaatteissasi, eikä sinun vaatteitesi pitäisi miestäsi mitenkään häiritä.
Tuo huolenpito... on suloista ja toisaalta niiiiiin ärsytävää. Tykkään pitää kotona talvisinkin hameita ja olla paljain varpain, niin eihän tuo yksi kestä edes katsella, vaan tulee väkisin työntämään tohvelit jalkaan :-)
Eli kyllä venäläinen mies noin yleisesti ottaen on hyvin omistuksenhaluinen ja pitää naisestansa huolta. Venäjällä on muuten sellainen sanonta kuin: "Mies on pää, mutta nainen kaula, joka kääntelee päätä"... Minusta se on hyvin paikkansapitävä venäläisessä perhe-elämässä. Tietty pitää muistaa, että yksilöllisiä eroja on, mutta jos nyt yleistää saa, niin noinhan se menee.
Toivottavasi tuo avasi edes vähän, ja jos on vielä kysyttävää, niin vastailen ihan mielelläni, harvoin sitä venäläisten naisia tapaa :-)
Hauska vaihtaa kokemuksia! Alkoholinkäytöstä..kyllä mun mies alkoa käyttää. Ei hän viikoittain humalaan itseään juo tms, mutta sitäkin kyllä tapahtuu. Toisaalta hän tietää, että mäkin joskus juon reippaamminkin ulkona ollessani. Ehkäpä mun pitäisi itsekin olla huomaavaisempi mieheni kulttuurin suhteen? Tosin nämä keskustelut alkoholinkäytöstä ovat olleet sellaista leikkimielistä (tai sellaiseksi naamioitua?) huomauttelua ja huolehtimista, että ollaan muka huolissaan...taas kerran ;)
Pukeudun yleensä housuihin, pari kertaa on mieheni mut hameessa nähnyt..ja tykkäsi :) Aion kyllä sopivan tilaisuuden tullen pukeutua hameeseen mieheni mieliksi. Alan oikeastaan nyt vasta tajuta sen, että myös minun pitäisi varmaankin huomioida mieheni kulttuuria, eikä vain toisin päin. Vaikka Suomessa asutaankin. Toisaalta en aivan ole valmis tinkimään omasta elämästäni, ainakaan vielä. Kyllä mieheni täytyy se hyväksyä, että saatan joskus lähteä kavereideni kanssa esim. pienelle matkalle tai jotain. Sallin tietenkin saman hänelle.
Tuo huolenpito kyllä tuntuu niin tutulta, ja ihanalta:) Aina kun tapaamme, on mies heti ottamassa multa laukkua kannettavaksi jne..ja muutenkin kyllä venäläinen mies saa naisen tuntemaan itsensä naiseksi...
Olen muuten välillä tarjoutunut maksamaan laskun ravintolassa tms, ja se on mieheni mielestä aivan ihmeellistä. Samoin se, että olen miestäni kohtaan hyvin suora, en mielistele, vaan sanon mitä ajattelen. Hän usein noissa tilanteissa kommentoi jotain "suomalaisesta naisesta" ;)
Summa summarum: tällä lyhyellä kokemuksella suhde venäläisen miehen kanssa tuntuu erittäin hyvältä, turvalliselta, jotenkin romanttiselta..Toisaalta tuo omistushalu hieman arveluttaa, millaisia muotoja se myöhemmässä vaiheessa saattaisi saadakaan. No, toistaiseksi kaikki on hyvin, joten mitäs noita nyt miettimään. Lisäksi mietin mieheni tulevaisuutta Suomessa. Hänellä on hyvä koulutus ja kokemus, mutta Suomesta lienee vaikea saada koulutustavastaavaa työtä vajavaisella suomenkielentaidolla. Olisiko sittenkin parasta palata vielä esim. Pietariin rakentamaan uraa joksikin aikaa...Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo :)Oletteko te asettuneet Suomeen pysyvästi? Onko teillä lapsia, ja jos, niin ovatko he kaksikielisiä, ja miten venäläisyys teillä näkyy lasten arjessa?
tietysti asuu syvällä suomeen metsässä. ja ympäri ei saa olla ihmisiä, ei lasten huutoa, ei koiran haukkuntaa. koska sinun perhe ei siettää myös suomalaisia naapurea. joskus vain metsästä tulette kaupaan.
venäläisiä ihmisiä häiritsee, jos suomalainen ihminen asuu metsässä ja haluaa nauttia rauhallisuudesta. Ei kaikki ihmiset venäjälläkään kaupungissa asu. Suomessakin paljon ihmisiä kaupungissa, miksi aina tarvitsee jäkättää, että suomi ihminen metsässä, ei halua olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä? Onko suurin osa venäläisitä naisita, ketkä ovat menneet naimisiin suomalaisen miehen kanssa, löytäneet peräkammarin pojan jostain jänkhän perämetsästä??? En käsitä...
suomalaisista naisista asuu samanlaisten pojan kanssa - metsäässä. ja venäläisetkin naiset asuvat kaupungeissa suomalaisen miehen kanssa. vai eikö tämä ole vielä selvä? niin kuin metsät suomessa on jo ympäri kerrostalojakin
Asun tällä hetkellä venäläisen miehen kanssa, olemme kahdenkymmenen paremmalla puolella. Olemme hirveän onnellisia, yksinkertaisuudessaan.
Mutta oikeastaan tahtoisin kertoa eksästäni, joka myös oli venäläinen. Aluksi oli juuri ihanaa, kun ei tarvinnut kantaa yhtään mitään itse ja olin niin kaunis blaa blaa. Mitä enemmän tutuistumme, sitä enemmän huomasin, että olimme liian erilaisia. Olin kuukausien saatossa ehtinyt jo ihastua häneen, ja riitasointujen ilmaantuessa mielenrauha katosi tyystin. Lopulta jätin hänet pitkällä kirjeellä. Tapasimme Venäjällä pari kuukautta tapahtuneen jälkeen, mutta suoraan sanottuna ystävyys tuntui mahdottomalta. Epäilen, että hän vähintään olisi halunnut kanssani ("löyhämoraalisen suomalaisen naisen") muistella vielä hyviä aikoja sängyssä.
Yritin pitkään laittaa hänen henkilökohtaisia vakaumuksiaan kulttuurin piikkiin. Esimerkiksi, että naisilta olisi kielletty irtosuhteet toisin kuin miehiltä. Hän kai yritti saada minut, reippaasti yli kakskyt vuotiaan, tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten ollut neitsyt. Seksin suhteen Venäjällä tosiaan ollaan usein tekopyhiä, mutta onneksi esimerkiksi luin kesällä Glamourista jutun, missä kerrottiin seurustelusuhteista, jotka olivat alkaneet yhden yön jutuista. Jostain naistenlehdestä sain myös luvun, että 80% venäläisistä tytöistä ei kerro yhden yön jutuistaan parhaalle kaverilleen. Suomalaisten bestisten välillä luku voisi kaiketi olla juuri päinvastoin?
Tämä "seksijuttu" kiusasi minua eniten, koska "kunniallisuuteni" kyseenalaistaminen suhteessa oli loukkaavinta ja shokeeravinta. Kaiken kukkuraksi se tapahtui niin myöhään, että olimme jo ehtineet aloittaa seksielämän. Että ähäkutti.
Toinen ärsyttävä piirre oli, että kun tunsimme jo toisemme, hän vielä selitti kaikki mielipiteeni suurin piirtein sillä, että olen suomalainen. "Suomalaiset ajattelevat juuri noin", " Tuo on juuri niin suomalaista" jne. Nykyään on ollut ihana huomata, että monet venäläiset ajattelevat esimerkiksi sosiaaliturvasta yhtä "vasemmistolaisesti" kuin minäkin, eikä kyse ole niinkään kansallisuudesta kuin maailmankatsomuksesta.
Tämän viestin olisi kai voinut laittaa omaksi aloitukseksi, mutta jääköön nyt tähän kun on kerta kirjoitettu. Jos joku muu haluaa purkautua terapeuttisesti, niin kiva.
olen 23 vuotias suomalainen nainen. olen seurustellut seitsemän vuotta venäläisen miehen kanssa joka on asunut suomessa 14 vuotta. pahin ongelma ehkä on että hän myöhästyy aina joka tapaamisesta 20-30 minuuttia. venäläisethän eivät ole kellon ajoista niin tarkkoja. toinen on hänen ajatuksensa siitä että on "isäntä joka päättää kaapin paikan" ja se tempperamentti mitä mieheni omaa... nuo asiat on ehkä yleisimmät asiat joista tulee yhteen ottoja. Mieheeni rakastuin koska hän oli niin erilainen kuin ikäiseni suomalaiset miehet ( tai siis silloin vielä pojat) mieheni oli niin kohtelias ja huomioon ottava että sai vietyä jalat mun alta. hyvin on kulttuuri eroista huolimatta eläminen yhdessä sujunut. Mieheni on täysin suomalaistunut. puhuu hyvää suomea ja venäjän kieli on harmi vaan alkanut häneltä unohtua.