lahjakas lapsi

minulla on alle 10-vuotias lahjakkaan oloinen lapsi. harrastaa monta lajia, pärjää kaikissa, mutta yu taitaa olla ylitse muiden. hän on pienen kokoinen, nopea, ketterä, hyvä pikajuoksuissa ja hypyissä, kohtuuhyvä myös pitkillä matkoilla, kohtuullinen heittäjä.

voinko ajaa lapseni loppuun? hän olisi innokas kilpailija ja kilpailuja kertyy 5 eri lajissa. talvi- ja kesälajeja. mikä on sopiva määrä lapselle?

miten kehittää lahjoja? erityisesti nopeutta ja hyppyjä? miten innostaa, kun tulokset jäävät paikoilleen esim pituuskasvun myötä?
81757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mihinkään, vaan anna rauhassa harrastaa.

Kyllä se oikea laji löytyy sitten.

Itselläni kävi juuri tuo pakottaminen
ja urheilu loppui siihen, koska se
ei enää ollut hauskaa.

Äänestä

Alle kymmenikäisestä ei voi vielä sanoa onko hän lahjakas vai muuten vain muita kehittyneempi.Biologinen ja kalenteri ikä voi lapsilla vaihdella 2-4 vuotta.
Mutta vastauksia, lapsesi on siinä herkkyysiässä, että monipuolinen liikkuminen joka kehittää taitoa, nopeutta ja notkeutta ovat nyt ajankohtaisia. Hyvä olla monipuolinen lajivalikoima, lopullisen lajivalinnan aika tulee sitten 14-16vuotiaana, ellei aio valita lajeja joissa notkeus on tärkein vaadittava ominaisuus.

Äänestä

Meidän kundi.

6-v alkaen yu, hiihto ja paini.
Piirinmestaruusmitskuja kaikista 8-v alkaen.

Nyrkkeilystä poikasarjoissa liiton kaksi hopeaa.
Puntissa SM 4:nen.

Kahdessa heittolajissa muutamana vuotena valtakunnan tilastoissa 6:n joukossa.

Alkukannustuksen jölkeen olin mukana mutta annoin "ajautua".
Hiihdossa meinasin hurahttaa överiksi kun kehitys oli huimaa mutta sitten ryhdyin miettimään kumpi siinä urheilee.

Loppuun ajamisesta ei ollut tietoakaan.
Varsinkin talvella tuli harjoituskertoja ja -tunteja rutkasti.

Koulu meni hienosti.

Ravinto ja lepo täytyy ottaa vakavasti.
Treenit talkasivat riittävän unen.
Unihäiriöt olisivat oireilleet ylikunnosta.
Ravinnon sisällön suunnittelin.
Syömään ei tarvinnut yllyttää.

Anna penskan harrastaa mitä haluaa!
Ole mukana!
Huolehdi edellytyksistä mutta älä ole liian aktiivinen!
Tuossa iässä lapsilla on taipumus tehdä sitä minkä he havaitsevat miellyttävän isukkia.
anna kuitenkin AINA positiivinen palaute, myös kehittävän neuvonnan edellä.

Painissa olisi ollut hyvät mahdollisuudet mutta poikasarjojen vekslaamisen vuoksi, silloin kun olisi ollut mahdollisuus huipulle, meni mielenkiinto.

Puntti olisi ollut toinen laji mutta jatko olisi vaatinut eläimellistä panostusta ja opiskelu vei oman aikansa.

Nyrkkeily kilpailumielessä jäi siksi kun sarjakaverit olivat ulottuvampia ja nekin alkoivat lyömään lujaa.

Elinikäinen etu ja tottumus liikuntaan jäi evääksi.

Äänestä

nykyään mihinkään.. kouluta vaikka pojasta juristi

Äänestä

isä tai äiti oo kovin lahjakas.

Äänestä

Vauvana voidaan ennustaa pituuskasvu.
Vanhempien perintötekijöistä voidaan ennustaa paljon muutakin....
Erityisellä tutkimuksella voidaan selvittää lihaskoostumus (nopea/hidas)
Tämän jälkeen voidaan poissulkea lajeja joissa ei menestystä sm saavuta.
Harjoittelua 20h /viikko

Äänestä

Hei ÄitiPP
Lapsi on luotu liikkumaan. Valmennuksellisia neuvoja saat kotipaikkasi urheiluseurasta, hyvillä seuroilla on pätevät valmentajat. Menkää mukaan! Mutta,kaikki lapsen ehdoilla.

Äänestä
  • Hyvin vastattu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitiPP kirjoitti:

minulla on alle 10-vuotias lahjakkaan oloinen lapsi. harrastaa monta lajia, pärjää kaikissa, mutta yu taitaa olla ylitse muiden. hän on pienen kokoinen, nopea, ketterä, hyvä pikajuoksuissa ja hypyissä, kohtuuhyvä myös pitkillä matkoilla, kohtuullinen heittäjä.

voinko ajaa lapseni loppuun? hän olisi innokas kilpailija ja kilpailuja kertyy 5 eri lajissa. talvi- ja kesälajeja. mikä on sopiva määrä lapselle?

miten kehittää lahjoja? erityisesti nopeutta ja hyppyjä? miten innostaa, kun tulokset jäävät paikoilleen esim pituuskasvun myötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu