Olen 25-vuotias nainen ja olen seurustellut siippani kanssa vajaat neljä vuotta, joista n. puolet ollaan asuttu yhdessä. Rakastan miestäni, mutta olen alkanut epäröimään tunteeko hän samoin. En ole muutenkaan varma suhteemme kestävyydestä.
Mieheni on menestyvä kilpa urheilija ja hänellä on myös tärkeä työ, ylimääräistä vapaa-aikaa ei siis juurikaan ole ja tämä asia eli yhteisen ajan vähyys kiristää ilmapiiriä aina tasaisin väliajoin. Olen itse sellainen ihminen, että tarvitsisin paljon hellyyttä, huomiota ja romantiikkaa ja annan näitä asioita myös puolisolleni, mutta harvemmin saan itse niitä takaisin itselleni ja tästä syystä alan miettimään, että rakastaakohan tuo minua ollenkaan.
Minulla on muutenkin huono itsetunto ja kultani on joskus saanut itsetuntoni vielä huonommaksi. Hän on siis urheilijan tavoin timmissä kunnossa ja itse en ihan niin hyväkuntoinen ole, mutta totta kai tahtoisin näyttää rakkaani silmissä kauniilta, sitä en kuitenkaan hänen mielestään ole. Tai siis joskus rakas on sanonut, että toivoisi minun olevan hieman timmimmässä kunnossa. Tästä otin kunnolla itseeni, en todellakaan ole siis mikään läskikasa ja jos en näin kelpaa toiselle, niin antaa sitten olla... Kulta on usein pyytänyt sanojansa anteeksi, mutta itse en niitä kuitenkaan unohda.
Haluaisin tietää, kannattaako suhteessa silloin jatkaa jos ei ole varma toisen rakkaudesta ja suhteen kestävyydestä. Mä en enää tiedä mitä tehdä.
Mieheni on menestyvä kilpa urheilija ja hänellä on myös tärkeä työ, ylimääräistä vapaa-aikaa ei siis juurikaan ole ja tämä asia eli yhteisen ajan vähyys kiristää ilmapiiriä aina tasaisin väliajoin. Olen itse sellainen ihminen, että tarvitsisin paljon hellyyttä, huomiota ja romantiikkaa ja annan näitä asioita myös puolisolleni, mutta harvemmin saan itse niitä takaisin itselleni ja tästä syystä alan miettimään, että rakastaakohan tuo minua ollenkaan.
Minulla on muutenkin huono itsetunto ja kultani on joskus saanut itsetuntoni vielä huonommaksi. Hän on siis urheilijan tavoin timmissä kunnossa ja itse en ihan niin hyväkuntoinen ole, mutta totta kai tahtoisin näyttää rakkaani silmissä kauniilta, sitä en kuitenkaan hänen mielestään ole. Tai siis joskus rakas on sanonut, että toivoisi minun olevan hieman timmimmässä kunnossa. Tästä otin kunnolla itseeni, en todellakaan ole siis mikään läskikasa ja jos en näin kelpaa toiselle, niin antaa sitten olla... Kulta on usein pyytänyt sanojansa anteeksi, mutta itse en niitä kuitenkaan unohda.
Haluaisin tietää, kannattaako suhteessa silloin jatkaa jos ei ole varma toisen rakkaudesta ja suhteen kestävyydestä. Mä en enää tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieman yleistäen voin todeta, että yleensä naiset kaipaavat sanoja ja tekoja, ja näin samalla tietoisesti kertovat miehilleen rakastavansa ja tekevät asioita, jotka sitä ilmentävät, mutta miehille taas riittää se, että ollaan yhdessä. Tyyliin "kyllähän naiseni tietää että rakastan häntä koska olemme yhdessä". Ja toisaalta on myös sellaisia henkilöitä, joiden lapsuudenkodissa ei tunteita näytetty. Tällaisista perheistä tulevat eivät yksinkertaisesti uskalla näyttää tunteitaan tai eivät ymmärrä niin tehdä.
Voitko rehellisesti sanoa, että sinä et haluaisi muuttaa jotain miehessäsi? Et ehkä vain ole sanonut sitä ääneen, mutta hän on. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö hän rakastaisi sinua ja pitäisi sinua viehättävänä. Esimerkiksi minun mielestäni mieheni on reilusti ylipainoinen ja hänen pitäisi oikeasti laihuttaa. En ole suoraan sanonut asiasta hänelle, mutta aina kun hän urheilee ja puhuu laihduttavansa, olen mahdollisimman kannustava. Tästä huolimatta rakastan häntä yli kaiken ja meillä on mahtava seksielämä.
Näissä tilanteissa pelkkä pähkäily ei yleensä johda yhtään mihinkään. Pisteen asialle saat kun istutat miehesi alas ja juttelette asian läpi. Voit kysyä ihan suoraan "rakastatko minua", "näetkö tulevaisuuden kanssani", "pidätkö minua viehättävänä". Jos hän sanoo "no tietysti, mitä sinä höpötät" niin vaadi perusteluja. Tuollaisissa tilanteissa miehet tuppaavat myötäilemään asioita että keskustelu loppuisi mahdollisimman pian...
Teissä kummassakaan ei ole yhtään mitään vikaa. Te kumpikin olette loistavia yksilöitä.
Ainoa vikatikki tuossa teidän yhtälössä on: te haluatte aivan eri asioita.
Sinä jo näet että mies ei vastaa sitä jota sinä haet ja kaipaat. Miksi siis kiusaat itseäsi ja yrität uskotella että hän on jotain mitä hän ei ole?
Olisikohan jo aika antaa miehen aivan rauhasa mennä ja jatkaa omaa latuaan. Sinulle tulee vastaan vielä unelmiesi puoliso joka haluaa samoja asioita kuin sinä: yhteistä vapaa-aikaa ja enempi läheisyyttä, toisen kunnoittamisen ääneenlausumista.
Saattaisi olla jo aika vähitellen muuttaa omaan kämppään ja ottaa kaveriksi joku söpö pörröinen otus jota rutistaa aina kun siltä tuntuu! Ainahan se mies voi käydä piipahtamassa sun luona matkalla treeneihin ja töihin (niinkuin tähänkin asti).