McLaren taas? Tai mokaako se huomen taas lopullisesti tämänki kauden, vai kuinkahan käy?
Minä veikkaan, että Massa ja Ferrari ovat huomisen jälkeen mestareita.
Minä veikkaan, että Massa ja Ferrari ovat huomisen jälkeen mestareita.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole paljon tuota juttua tullut seurattua.
että Massa on paalulla ja Hamiltoni on vasta neljännessä ruudussa huomisessa startissa.
mitä ne poijaat siellä leikkii.
Ainoata oikeata urheilua on umpihankihiihto.
tulpaksi Massan ja perässätulijoiden väliin.
Viimevuotisesta sen verran, että viimeisessä tai toiseksi viimeisessä kisassa Ferrari rikkoi sääntöjä, mutta ei saaneet siitä rangaistusta.
Sen vuoksi Ferrari voitti viime vuonna ja Hamiltton oli moraalinen voittaja.
Säännöthän on tehty rikottavaksi, myös sääntöjen laatioiden mielestä.
Totuu siis viimevuoden kisoista on, ettei halunneet Hamilttonin voittavan.
Mä en muista ni tarkasti.
"BMW kertoi uutistoimisto Reutersille, että asia koskee polttoaineen lämpötiloja. Säännöt edellyttävät, että polttoaine ei saa olla kymmentä astetta kylmempää kuin ilman lämpötila radalla."
http://www.hs.fi/urheilu/formula1/artikkeli/Kimi Räikkönen saa pitää formula 1n maailmanmestaruuden/1135231886988
Tuon mukaan FIA on laatinut säännön, mitä ei voida mitenkään tarkistaa.
Mitä kylmempää polttoaine on, sitä enemmän sitä saa mahtumaan tankkiin.
Tiedä sitten miten se vaikuttaa moottoriin virtaavaan polttoaineeseen.
Onko rikkaampaa ja näin saadaan tehoja enemmän.
Lämmetessään polttoaine ainakin laajenee.
veikkaan.
Kimillä on pahiksen rooli, auttaa Massaa voittam,aan, viedä Hämy ulos.
Nauttis siitä roolistaan ihan täysillä!
kovan palkkansa tänään ajamalla Massan pihalle!