Tässä tarina:
Elin avoliitossa viisi vuotta vanhemman miehen kanssa. Aluksi meillä oli mukavaa yhdessä. Tuimme toinen toisiamme, kävimme reissaamassa ja vietimme tiiviisti aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa alkoi kerääntyä pilviä. Mieheni oli mustasukkainen. Hän oli mustis ystävistäni ja tietoisesti teki halaa, jotta olisin ollut vain hänen kanssaan. Hän tissutteli jonkin verran viikonloppuisin ja jäin usein yksin kotiin hänen lähdettyään baariin istumaan. Riitelimme ja hän sai syyn lähteä. Välitin hänestä ja olin valmis yrittämään. Tuli taloudellisia ongelmia eli mies kulutti enemmän kuin tienasi. Hän oli arvostetussa työssä, mutta hän oli taiteilijaluonne (kuten minäkin) eikä osannut hoitaa raha-asioita. Minä olen pienestä asti joutunut miettimään, miten pienellä rahalla tulee toimeen, joten osaan elää säästeliäästi.
Minulla oli vaikuksia töissä. Tämä toi paineita muuhun elämään. Kaikki vaikutti siihen, että ihastuin yhteen mieheen, jonka kanssa olin tekemisissä. En ollut missään fyysisessä kontaktissa häneen, mutta olin ihastunut. Selvisin tunnemyllerryksestä ja kylmetin tunteeni. Kotona riidat pahenivat. Mies saattoi lähteä taksilla ajelemaan ja pelaamaan. Naapurit olivat huolestuneita riidoistamme ja että liikuin usein yksin ja toinen oli vihaisen näköinen. Joitakin kertoja joudin lähtemään kavereille pakoon, koska kotona ei ollut enää turvallista.
Sitten rakastuin yhteen mieheen. Saman tien päätin, että muutan yksin asumaan. Olin tosi rakastunut häneen. Meillä oli tosi ihanaa aikaa. Jos minulla ei olisi ollut häntä, en olisi pystynyt rimpuilemaan irti vaikeasta suhteesta.
Suhde päättyi puolen vuoden päästä. Hän ei halunnut seurustella. Hän ei varsinaisesti sanonut syytä, mutta arvasin itse syyt. Hänen käytöksensä muuttui ja olin pieninä palasina. Olin tosi rikki.
Nyt aikaa on kulunut. En ole enää niin hajalla. Ex-puoliso yrittää manipuloida ja saada takaisin. En halua palata siihen samaan vanhaan ahdistukseen. Toisaalta haluaisin olla yksin, koska näin on turvallisinta. Ehkä paikkakunnan vaihto olisi parasta, mutta sekin on iso päätös ja kaikki asiat muuttuvat enkä tiedä, olenko henkisesti siihen valmis.
Elin avoliitossa viisi vuotta vanhemman miehen kanssa. Aluksi meillä oli mukavaa yhdessä. Tuimme toinen toisiamme, kävimme reissaamassa ja vietimme tiiviisti aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa alkoi kerääntyä pilviä. Mieheni oli mustasukkainen. Hän oli mustis ystävistäni ja tietoisesti teki halaa, jotta olisin ollut vain hänen kanssaan. Hän tissutteli jonkin verran viikonloppuisin ja jäin usein yksin kotiin hänen lähdettyään baariin istumaan. Riitelimme ja hän sai syyn lähteä. Välitin hänestä ja olin valmis yrittämään. Tuli taloudellisia ongelmia eli mies kulutti enemmän kuin tienasi. Hän oli arvostetussa työssä, mutta hän oli taiteilijaluonne (kuten minäkin) eikä osannut hoitaa raha-asioita. Minä olen pienestä asti joutunut miettimään, miten pienellä rahalla tulee toimeen, joten osaan elää säästeliäästi.
Minulla oli vaikuksia töissä. Tämä toi paineita muuhun elämään. Kaikki vaikutti siihen, että ihastuin yhteen mieheen, jonka kanssa olin tekemisissä. En ollut missään fyysisessä kontaktissa häneen, mutta olin ihastunut. Selvisin tunnemyllerryksestä ja kylmetin tunteeni. Kotona riidat pahenivat. Mies saattoi lähteä taksilla ajelemaan ja pelaamaan. Naapurit olivat huolestuneita riidoistamme ja että liikuin usein yksin ja toinen oli vihaisen näköinen. Joitakin kertoja joudin lähtemään kavereille pakoon, koska kotona ei ollut enää turvallista.
Sitten rakastuin yhteen mieheen. Saman tien päätin, että muutan yksin asumaan. Olin tosi rakastunut häneen. Meillä oli tosi ihanaa aikaa. Jos minulla ei olisi ollut häntä, en olisi pystynyt rimpuilemaan irti vaikeasta suhteesta.
Suhde päättyi puolen vuoden päästä. Hän ei halunnut seurustella. Hän ei varsinaisesti sanonut syytä, mutta arvasin itse syyt. Hänen käytöksensä muuttui ja olin pieninä palasina. Olin tosi rikki.
Nyt aikaa on kulunut. En ole enää niin hajalla. Ex-puoliso yrittää manipuloida ja saada takaisin. En halua palata siihen samaan vanhaan ahdistukseen. Toisaalta haluaisin olla yksin, koska näin on turvallisinta. Ehkä paikkakunnan vaihto olisi parasta, mutta sekin on iso päätös ja kaikki asiat muuttuvat enkä tiedä, olenko henkisesti siihen valmis.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos minulla ei olisi ollut häntä en olisi päässyt irti vaikeasta suhteesta..joo ajattelen näin että, et päässyt irti vaan pakenit vaikeuksiasi toiseen suhteeseen.
Siksipä nyt olet rikki, sulla on tunteet ja olet jättänyt käsittelemättä paljon asioita.
Unohda miehet ja ala vaikka lenkkeillä, käydä kuntosalilla tai muuta jolla saat ajatuksesi hetkeksi irti ikävistä asioista. Sillä siitä voit alkaa rakentaa itseäsi kokoon pala palalta.
Ja muista onni ei tule ulkopuolelta vaan syntyy sisältä..opettele hyväksymään itsesi.
Vielä sinä säteilet, sitä toivon!
Ei se onni pelkästään sisältä tule, kyllä ulkopuolinen elämäkin on merkittävä komponentti.
Mutta ei sitä ulkopuolista elämää kasaan saa niin että menee takaisin huonoon. Silloin se ulkopuolinen elämä menee vielä pahempaan kuntoon kuin nyt yksin ollessa.
Ole yksin, ja jatka *hyvän* suhteen etsimistä. Sillä sen ulkopuolisen komponentin saa kuntoon. Voi kestää, mutta se on ainoa tapa.
ajattelematta miehiä ollenkaan ja olen löytänyt muuta tekemistä, joka vie ajatukset pois ikävistä asioista.
Pitää osittain paikkansa, että pakenin vaikeuksia uuteen suhteeseen.
Täytyy vaan yrittää pysyä erossa ongelmista. Tiedän itseni sen verran hyvin, että en ole kaikista vahvinta tekoa, joten saattaa olla heilahtelua suuntaan jos toiseenkin, mutta perusrutiinit kuten työ ja säännölliset harrastukset luovat turvaa.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille! Toivottavasti on hyviä ilmoja.