Auttakaapa hyvät ihmiset minua kommentoimalla tilannettani. Olen viisikymppinen mies, toista kertaa avioliitossa. Eka liitto kaatui yli kymmenen vuotta sitten, kun tapasin nykyisen vaimoni (samanikäinen kuin minä). Uusperheessämme on puolen tusinaa lasta, kaikki molempien edellisistä avioliitoista, yhteisiä emme enää nelikymppisinä ryhtyneet hankkimaan. Vanhin lapsi on jo muuttanut omilleen, mutta käy meillä hyvin usein.
Nykytilanne meillä on seuraava:
- Seksi on jo pitkään ollut rutiininomaista eli kalenteriin/kelloon lähes sidottua; sama kuvio toistuu omassa sängyssä ilman suhteemme alkuvuosien spontaaniutta ja intohimoa. Seksin suhteen minä joudun lisäksi olemaan 90% aloitteellinen, jolloin tuntuu, että seksiä pitää ”kerjätä”. Kerran testasin, kauanko kestää, että vaimo osoittaa jotain aloitteellisuutta, jos minä en sitä tee. Meni peräti kaksi kuukautta.
- Lasten ja niiden kasvatuksen suhteen pari ekaa vuotta meni aika hyvin, kun lapset olivat pieniä. Mutta sitten pikku hiljaa alkoivat ongelmat. Vaimon nuorimmainen on kotona sellainen "hunsvotti", että kaikki jää aina täysin levälleen ja järjettömän sekaisin, eikä mitään hommaa tehdä kerralla kunnolla, jos ollenkaan. Minulla alkoi pikku hiljaa palaa pinna, kun yritin saada tätä lasta sopeutumaan muun perheen kuvioihin. Se taas johti äärimmilleen siihen, että vaimoni kielsi minua jo vuosia sitten komentelemasta tätä lastaan. Tämä taas on johtanut siihen, että nykyisin meillä molemmat huolehtivat omista lapsistaan, eivätkä juuri puutu toisten lasten tekemisiin. Tilanne tuntuu jotenkin absurdilta, mutta pelkään, että tätä emme enää osaa muuttaakaan. Ja edelleen pelkään, että tämä sama kuvio tulee jatkossa toistumaan tulevien lastenlasten osalta.
- Varallisuuseromme aiheuttaa sekin skismaa. Minä olen meillä selvästi varakkaampi kuin vaimoni ja sen myötä minä rahoitan meillä myös suuremman osan taloutemme pyörittämisestä ja maksan kokonaan kaikki isommat jutut (esim. lomamatkat ulkomaille, autot, kodin remontit jne). Vaimoni on kuitenkin kateellinen. Ei minua itseäni kohtaan, mutta kyllä minun lapsiani kohtaan. Koska hän ei pysty omille lapsilleen tekemään samoja hankintoja kuin minä pystyisin, niin hän on käytännössä edellyttänyt tasapäistämistä. Eli minäkään en saa omille lapsilleni ostaa mitään sellaista, mitä hän ei omilleen pysty ostamaan (toisaalta minä en myöskään ole saanut ostaa vaimon lapsillekaan mitään kalliimpaa). Jos esimerkiksi haluaisin ostaa omalle lapselleni joulu- tai synttärilahjaksi vaikkapa iPodin tai jopa iPhonen, niin se ei käy. Tai jos minä sitten kuitenkin niin teen, niin sitten minä saan osakseni ihan selkeää paheksuntaa vaimon puolelta sekä kärsiä syyllisyydentunteesta, että ostin omalle lapselleni jotain, mitä tuo lapsi on minulta pitkään toivonut.
- Yhteisen harrastuksen puute. Minä pelaan golfia, mutta vaimoni ei. Hänellä on kyllä green card, mutta pelikierroksia ei käytännössä tule montaa. Lisäksi vaimoni suhtautuu golffareihin pitämällä heitä ”snobeina”, mikä sekään ei yhtään auta sitä, että golfista joskus voisi oikeasti yhteinen harrastus tulla. Vaimolla ei käytännössä ole mitään muitakaan harrastuksia, paitsi kirjojen luku.
Kaikesta edellä olevasta huolimatta meillä on kyllä yhä mukaviakin hetkiä. Parhaimmillaan kun olemme vaimoni kanssa kahden, meillä on todella hauskaa keskenämme ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Mutta kokonaisuutena ottaen tämä tilanteemme on nykyisin sellainen, että suoraan sanottuna minä en enää viihdy, puhumattakaan siitä, että voisin sanoa olevani tässä tilanteessa onnellinen. Mikä siis neuvoksi?
Nykytilanne meillä on seuraava:
- Seksi on jo pitkään ollut rutiininomaista eli kalenteriin/kelloon lähes sidottua; sama kuvio toistuu omassa sängyssä ilman suhteemme alkuvuosien spontaaniutta ja intohimoa. Seksin suhteen minä joudun lisäksi olemaan 90% aloitteellinen, jolloin tuntuu, että seksiä pitää ”kerjätä”. Kerran testasin, kauanko kestää, että vaimo osoittaa jotain aloitteellisuutta, jos minä en sitä tee. Meni peräti kaksi kuukautta.
- Lasten ja niiden kasvatuksen suhteen pari ekaa vuotta meni aika hyvin, kun lapset olivat pieniä. Mutta sitten pikku hiljaa alkoivat ongelmat. Vaimon nuorimmainen on kotona sellainen "hunsvotti", että kaikki jää aina täysin levälleen ja järjettömän sekaisin, eikä mitään hommaa tehdä kerralla kunnolla, jos ollenkaan. Minulla alkoi pikku hiljaa palaa pinna, kun yritin saada tätä lasta sopeutumaan muun perheen kuvioihin. Se taas johti äärimmilleen siihen, että vaimoni kielsi minua jo vuosia sitten komentelemasta tätä lastaan. Tämä taas on johtanut siihen, että nykyisin meillä molemmat huolehtivat omista lapsistaan, eivätkä juuri puutu toisten lasten tekemisiin. Tilanne tuntuu jotenkin absurdilta, mutta pelkään, että tätä emme enää osaa muuttaakaan. Ja edelleen pelkään, että tämä sama kuvio tulee jatkossa toistumaan tulevien lastenlasten osalta.
- Varallisuuseromme aiheuttaa sekin skismaa. Minä olen meillä selvästi varakkaampi kuin vaimoni ja sen myötä minä rahoitan meillä myös suuremman osan taloutemme pyörittämisestä ja maksan kokonaan kaikki isommat jutut (esim. lomamatkat ulkomaille, autot, kodin remontit jne). Vaimoni on kuitenkin kateellinen. Ei minua itseäni kohtaan, mutta kyllä minun lapsiani kohtaan. Koska hän ei pysty omille lapsilleen tekemään samoja hankintoja kuin minä pystyisin, niin hän on käytännössä edellyttänyt tasapäistämistä. Eli minäkään en saa omille lapsilleni ostaa mitään sellaista, mitä hän ei omilleen pysty ostamaan (toisaalta minä en myöskään ole saanut ostaa vaimon lapsillekaan mitään kalliimpaa). Jos esimerkiksi haluaisin ostaa omalle lapselleni joulu- tai synttärilahjaksi vaikkapa iPodin tai jopa iPhonen, niin se ei käy. Tai jos minä sitten kuitenkin niin teen, niin sitten minä saan osakseni ihan selkeää paheksuntaa vaimon puolelta sekä kärsiä syyllisyydentunteesta, että ostin omalle lapselleni jotain, mitä tuo lapsi on minulta pitkään toivonut.
- Yhteisen harrastuksen puute. Minä pelaan golfia, mutta vaimoni ei. Hänellä on kyllä green card, mutta pelikierroksia ei käytännössä tule montaa. Lisäksi vaimoni suhtautuu golffareihin pitämällä heitä ”snobeina”, mikä sekään ei yhtään auta sitä, että golfista joskus voisi oikeasti yhteinen harrastus tulla. Vaimolla ei käytännössä ole mitään muitakaan harrastuksia, paitsi kirjojen luku.
Kaikesta edellä olevasta huolimatta meillä on kyllä yhä mukaviakin hetkiä. Parhaimmillaan kun olemme vaimoni kanssa kahden, meillä on todella hauskaa keskenämme ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Mutta kokonaisuutena ottaen tämä tilanteemme on nykyisin sellainen, että suoraan sanottuna minä en enää viihdy, puhumattakaan siitä, että voisin sanoa olevani tässä tilanteessa onnellinen. Mikä siis neuvoksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikea vastaus löytyy sisältäsi, omasta sydämestäsi. Ja jos olet hyvä isä, myös lapsistasi, miten he suhtautuisivat eroonne? Joku roti tuohon lasten kasvatukseen pitäisi kuitenkin saada, mielestäni ei ole hyvä asia että olette kasvatuksellisesti erillänne, jopa lasten pomputettavissa. Oikeat vanhemmat vetävät yhteistä köyttä ja näyttävät yhteisen esimerkin.
Lapset kuitenkin kasvavat ja lähtevät, ja sitten teillä on loppuelämä aikaa toisillenne yhdessä.
Se syy, miksi naiset eivät halua seksiä miehensä kanssa niin usein, johtuu usein siitä, että naiset eivät läheskään aina saa orgasmia ja "pikapanot" jättävät kylmäksi. Ärsyttävää se on jos toinen aina saa yhdynnässä ja toinen ei.
Lasten suhteen kannattaisi keksiä joku ratkaisu. Vaimosi kieltämättä on hölmö jos antaa lapsensa porsastella...
Ja ei yhteisiä harrastuksia ole pakko olla jos muuten viihtyy yhdessä.
Teidän pitäisi kommunikoida enemmän?
on mielestäsi tärkeintä? Järjestys vai hyvä olla yhdessä? Jos molemmat huolehtivat vain omista lapsistaan ja asutte silti yhdessä, niin luulen, että juuri tuo asia aiheuttaa konflikteja teidän välillä. Teillä on perheessä kaksi perhettä eikä varmaan kukaan oleta sellaisen toimivan. Lopulta kaikilla on paha olla.
Miltä itsestäsi tuntuisi, jos vaimosi olisi varakkaampi ja hän ostelisi lapsilleen sitä mitä he haluavat, sinun lasten jäädessä nuolemaan näppejään? Vaikkei sinusta tuntuisikaan niin pahalta, mutta mitä miettisivät lapsesi? Lapsena ja nuorena koetut selkeät vääryydet alkavat poikia vihaa ja katkeruutta.
Olisiko ihan mahdotonta, että kustantaisit myös vaimosi lapsille iPodin tai mistä he nyt sitten pitävätkään?
Siun täytyy keskustella asioista vaimosi kanssa ja lähteä etsimään me-henkeä. Oma liittoni kaatui juuri sen puutteeseen.
Kiitos tähänastisista kommenteistanne, vaikkei niitä nyt ihan hirveästi olekaan tullut. Jo tulleisiin voisin lisäselvityksinä antaa seuraavat tiedot:
- On totta, ettei vaimoni aina saa orgasmia itse yhdynnässä. Mutta äärimmäisen harvoin hän ilman orgasmia jää, sillä tiedän, miten hänet tyydytetään onnistuneesti sormin ja/tai kielellä. Eli orgasmin puutteesta ei vaimon haluttomuus voi johtua. En minäkään enää joka päivä seksiä halua, mutta muutaman kerran viikossa olisi kyllä mukava. Vaimo vaan tuntuu olevan tyytyväinen parhaimmillaan 2-3 kertaan kuukaudessa ja pahimmilleen saattaa siis mennä viikkoja tai jopa parikin kuukautta ilman seksiä. Mutta siis silloin harvoinkin, kun me seksiä harrastamme, se on nykyisin käytännössä aina omassa sängyssä samaan aikaan viikonloppuna ja aina "vanhaan tuttuun tyyliin", mikään muu ei enää tunnu sopivan. Jotenkin tämmöinen "virkamiesseksi" alkaa väkisinkin maistua puulle.
- Rahan käytöstä sen verran, että minä kyllä mielelläni ostaisin sen iPodin vaikka kaikille lapsille, mutta kun vaimo kieltää ostamasta hänen lapsilleen yhtään mitään kalliimpaa ("etteivät totu saamaan liikaa semmoista, mihin ei itsellä kuitenkaan ole varaa"). Ja kun en hänen lapsilleen saa ostaa, niin sen seurauksena en VOI ostaa omillekaan lapsilleni. Ainoa poikkeus tästä on ollut yhteiset ulkomaan lomamatkat, jotka sentään olen saanut kaikille lapsille kustantaa.
- Tuo lasten kasvatus tai "kaksi perhettä yhden sisällä" on kyllä ongelma. Totta tietysti on, että kaikki lapset kasvavat aikuisiksi jossain vaiheessa, jolloin ongelmaa ei välttämättä enää ole. Mutta pahoin pelkään, että tämä kierre jatkuu kyllä tulevien lastenlasten osalta.
- Mikä minulle itselle sitten on tärkeintä. Juuri tällä hetkellä minun omat lapseni ovat minulle kyllä tärkeimmät. Näin siksi, että erottuani ensimmäisestä vaimostani lapseni jäivät exän huostaan. Olen siis kuluneen kymmenen vuoden aikana päässyt olemaan vain viikonloppuisä osuuteni koulun lomista. Lapseni ovat lapsia vielä muutaman vuoden ajan, enkä kyllä enää haluaisi menettää päivääkään heidän lapsuudestaan. Sillä vaikka en koskaan eroani exästä olekaan katunut, niin olen ajoittain voinut todella pahoin sen johdosta, etten ole omien lasteni lapsuutta päässyt isänä vierestä päivittäin seuraamaan. Entä sitten, kun omat lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi ja itsenäistyneet? Sen jälkeen toivomuslistallani on toimiva parisuhde puolison kanssa. Eikä eläkepäivillä yhtään haittaisi, jos olisi se yhteinen harrastus...
- Keskustelua aivan varmasti kaivataan meidän parisuhteessa lisää. Ja varmaan tulen vaimon kanssa näistä asioista kyllä keskustelemaankin. Yhtään en vaan tiedä, mihin se keskustelu johtaa.