onko kenelläkään jo aikuisella eli sanotaanko yli 25-vuotiaalla tätä samaa ongelmaa. saa siis kaikki kommentoida, mutta sitten saattaa olla niitä suhteita jo takan turhauttava määrä ja oikeesti alkaa tajuamaan, mitä tarkoitan.
joten. aina väärä mies. ne ketkä ovat löytäneet puolisonsa, parinsa, sanovat, että he vaan tiesivät. siinä se oli. tai että törmäsivät, tapailivat ja siitä se kasvoi suureksi rakkaudeksi. ja niin edelleen.
vaan, ei minulla. mä olen reilusti ylittänyt jo kolmekymmentä. suhteita on takana ja yritystä on ollut. mitään yhteistä näillä miehillä ei tunnu olevan, paitsi että ne osottautuu eritavoilla totaalisen vääriksi. näin yleistäen ja isoilla raameilla esittäen: jos joku on kylmä, etäinen ja kohtelee huonosti, seuraava onkin kuristava, roikkuva ja koko ajan lähellä. sitten tulee se, kenen kanssa ei olekaan sitten mitään yhteistä hetken päästä. se joka ei oikeasti rakastakaan. ja suurinta osaa niistä, ketä mä olen tapaillut ja kenen kanssa seurustellut, mä en itse ole juurikaan rakastanut. niitä kehen ihastun, tai hullannun jopa vähän, ne menee, on aivan tavoittamattomilta tuntuvia jne. ja musta yleinen luulo tuntuu olevan, että "sähän saat kenet vaan"..no, kenet vaan, paitsi koskaan sitä, kenet haluan. muita on riittämiin. jollain ihmeellä, mä en koskaan tavota niitä, mistä tulee se tunne, että pitäisi. se, mitä mä oon luullu joskus, että on se tunne, että "se on toi", ei oo mitään.
no, sitten olen tutustunu ja siitä jatkanu. ja pieleen menee. mutta mä oon yrittäny, koska oon iteki aatellu että etinkö mä mahdotonta, kuuta taivaalta... luulenko mä että ruoho on vihreetä jossain tuolla ulkona... no, aivan sama. lopputulos on kehno. todella kehno. ja se on sama onko mies nuorempi, vanhempi, komea, ruma, pitkä, lyhyt, asemassa, duunari... aina pieleen.
mä en ole kovin kova etsimään, enkä aktiivisesti etsi, jotenkin tapaan tosi paljon ihmisiä kuitenkin, ja jos joku on niin on, mutta multa on kyllä nyt mennyt luotto ihan täysin, ainakin omiin tunteisiini.
joten: - onko se vaan sittenkin sitä, että se oikea mies on vaan se, kenet saa, ottaa ja päättää vaan pitää, vaikka ei niin Oikeelta tuntuskaan? - voiko teidän mielestä tunteisiin luottaa? - onko seurustelu vaan yksinäisyyden pakenemista ja kauniit rakkaustarinat totuuden vääristelyä sopivammaksi? - onko jotkut vaan syntyneet onnettomien tähtien alla vai onko kyseessä joku piilotajuntainen kuvio, mitä ei pysty rikkomaan?
ennenkaikkea: millainen on suhde, mihin kannattaa tyytyä?
joten. aina väärä mies. ne ketkä ovat löytäneet puolisonsa, parinsa, sanovat, että he vaan tiesivät. siinä se oli. tai että törmäsivät, tapailivat ja siitä se kasvoi suureksi rakkaudeksi. ja niin edelleen.
vaan, ei minulla. mä olen reilusti ylittänyt jo kolmekymmentä. suhteita on takana ja yritystä on ollut. mitään yhteistä näillä miehillä ei tunnu olevan, paitsi että ne osottautuu eritavoilla totaalisen vääriksi. näin yleistäen ja isoilla raameilla esittäen: jos joku on kylmä, etäinen ja kohtelee huonosti, seuraava onkin kuristava, roikkuva ja koko ajan lähellä. sitten tulee se, kenen kanssa ei olekaan sitten mitään yhteistä hetken päästä. se joka ei oikeasti rakastakaan. ja suurinta osaa niistä, ketä mä olen tapaillut ja kenen kanssa seurustellut, mä en itse ole juurikaan rakastanut. niitä kehen ihastun, tai hullannun jopa vähän, ne menee, on aivan tavoittamattomilta tuntuvia jne. ja musta yleinen luulo tuntuu olevan, että "sähän saat kenet vaan"..no, kenet vaan, paitsi koskaan sitä, kenet haluan. muita on riittämiin. jollain ihmeellä, mä en koskaan tavota niitä, mistä tulee se tunne, että pitäisi. se, mitä mä oon luullu joskus, että on se tunne, että "se on toi", ei oo mitään.
no, sitten olen tutustunu ja siitä jatkanu. ja pieleen menee. mutta mä oon yrittäny, koska oon iteki aatellu että etinkö mä mahdotonta, kuuta taivaalta... luulenko mä että ruoho on vihreetä jossain tuolla ulkona... no, aivan sama. lopputulos on kehno. todella kehno. ja se on sama onko mies nuorempi, vanhempi, komea, ruma, pitkä, lyhyt, asemassa, duunari... aina pieleen.
mä en ole kovin kova etsimään, enkä aktiivisesti etsi, jotenkin tapaan tosi paljon ihmisiä kuitenkin, ja jos joku on niin on, mutta multa on kyllä nyt mennyt luotto ihan täysin, ainakin omiin tunteisiini.
joten: - onko se vaan sittenkin sitä, että se oikea mies on vaan se, kenet saa, ottaa ja päättää vaan pitää, vaikka ei niin Oikeelta tuntuskaan? - voiko teidän mielestä tunteisiin luottaa? - onko seurustelu vaan yksinäisyyden pakenemista ja kauniit rakkaustarinat totuuden vääristelyä sopivammaksi? - onko jotkut vaan syntyneet onnettomien tähtien alla vai onko kyseessä joku piilotajuntainen kuvio, mitä ei pysty rikkomaan?
ennenkaikkea: millainen on suhde, mihin kannattaa tyytyä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
mitä projisoit miehen ominaisuudeksi.
vaadit miehiltä jotain, aivan kuin jokin pikkuprinsessa ja valitat heti kun jokin ei mene sinun mielesi mukaan.
Naiset nykyään ovat aivan jätkiä. Entisajan tyttömäisyys on kadonnut, eikä nykyajan äijänaisille viitsi edes olla mukava. Ei heissä ole enää muuta kiinnostavaa kuin reiät mihin nussia.
Ruokaakaan ei monikaan osaa laittaa, onneksi itse osaan.
niin, tota, siis AIKUISILTA niitä vastauksia, kiitos.
mutta, nauretaan nyt sitten, kun ei itkeäkään viitsi: "projisoit miehen ominaisuudeksi" eli siis mä heijastan miehen ominaisuudeksi, siis mitä mä heijastan ja miksikä ominaisuudeksi? jos mä projisoisin miehiin omia ominaisuuksiani, ne näkyis mulle mun omien ominaisuuksieni heijastumina. tarkoittaen siis, että mä vaikka näkisin oman vaikka itsepäisyyteni heissä. mutta mä en puhunut siitä. mä projisoin miehet ominaisuuksiksi ei itseasiassa tarkoita mitään, koska se voisi tarkoittaa, että mä ikäänkuin näen miehet yhtenä ominaisuutena. hmmm... ajatella monta sataa, tuhatta, sataatuhatta ihmistä yhtenä ominaisuutena?
toisinsanoen, se mitä kökösti yritän tässä selittää, on se, että sä et tiedä, mitä projisoida oikeastaan tarkoittaa, joten kannattaako sellaisia sanoja sitten oikeastaan käyttää?
"vaadit miehiltä jotain, aivan kuin jokin pikkuprinsessa ja valitat heti kun jokin ei mene sinun mielesi mukaan."
niin, kyllä, parisuhteelta ihmiset nyt yleensä aina JOTAIN vaativat, ettei nyt sentään ihan niinkään että en kertakaikkiaan vaadi MITÄÄN parisuhteelta. aivan kuin joku...mahtavaa, mistä sä oot nää kopioinu? onko tarkoitus nyt oikein PRRRROOVOSOIDA :D
just, just. hienoa syvällistä analyysia ja kertakaikkisen osuvaa ja suorastaan viiltävää iskua mun heikkoihin kohtiin ;)
entisajan tyttömäisyydestä sä et varmaankaan aika nuorena henkilönä juuri mitään tiedä? ja hei, hei, hei, "Ei heissä ole enää muuta kiinnostavaa kuin reiät mihin nussia." rakas lapsi: sä kirjotat nyt provoa aikuiselle naiselle, joka on kuule kiertäny jotain muutaki kun tahkoa, että jos sulta ei mitään ton enempää irtoa, niin mä voin kertoa, että noi jutut on kuultu, kaikki, ihan kaikki.
onnea aikuiseksi kasvamiseen ja onneksi sä osaat jo laittaa ruokaa, koska se on tärkeä taito :)
Voi kiitos aloittajalle tuosta vastauksesta "projisoija-miehen" kirjoitukseen=D Tuolta elämää runsaasti jo kokeneelta miekkoselta haluaisin tiedustella, tarkoittiko hän kenties "priorisointia", mutta tulikin "projisointi" LOL!!!!!! Priorisointi-sanan käyttäminen ehkä jotenki tekisi tekstistä järkevää, tosin vain siis tuon oikeamman sanavalinnan osalta... Heh heh, ei muuta ku takasi sivistyssanakirjan ääreen, kyllä ne oikeatkin termit sieltä löytyy.
Lähes 30 vuoteen on mahtunut kaksi miestä, joihin rakastuin ja jotka halusin, todella. Heistä molemmista tuli aviomiehiäni.
Syy voi löytyä sieltä. Täydellistä ihmista ei olekaan. Toiset naiset yrittävät vielä avo- tai avioliitossa koko ajan muuttaa toista mieleisekseen ja se on virhe. Mieti kriteerit? Ovatko kaikki pakollisia oikeasti? Mieti jo siinä vaiheessa kun ryhdyt suhteeseen, kiinnostaako. Jos helposti lähtee mukaan, ei ihme että epäonnistuu.
Olen omassa suhteessa todella onnellinen. Jos voisin, muuttaisin miehessä muutamia asioita, mutta en ole koskaan näitä edes ääneen sanonut. Hän on mitä on, hyväksyn hänet sellaisena. Muuttuminen ihmisenä yms. tapahtuu ihmisen itsensä kautta, ei toisen. Nyt en tarkoita "sukat lattialle jättämis"-tason juttuja, vaan isompia. Me olemme miehen kanssa aika erilaisia, se on rikkaus. Niin ja sitten vielä sanoisin, että töitä täytyy suhteessa tehdä, että se kestäisi, ei pidä heti luovuttaa jos ongelmia tulee.
Jos ei sitten lattialle? Minä en ymmärrä. Taidan olla vähän mies. Kengät tosin oppinut jättämään eteiseen.
että katso itseäs peiliin ja saadaan enemmän syyllistettyä ja tuntemaan itsensä onnettomaksi ja sitten neuvotaan, että ota musta mallia, kun olen täydellinen. Et yrittänyt edes asettua alkuperäisen kirjoittajan ajatusmaailmaan vaan jakelet tornistasi ohjeita meille onnettomille.
millaisen miehen kanssa mahdollisesti olisit tyytyväinen? Eli millaisia luonteenpiirteitä sillä "oikealla" sitten olisi? Eli tiedätkö mitä haet?
Oletko koskaan tavannut ketään, josta olisi tullut vahva sellainen "oikean" tunne, vaikka et olisikaan päätynyt seurustelemaan kanssaan?
Oikea rakkaus ja yhteensopivuus on harvinaista. Mutta maailma on niin monimuotoinen että meille kaikille on joku jossain.
Moi! Vaikka sanot, ettet etsi miestä epätoivoisesti, jostain syystä kirjoituksesi kuitenkin huokuu epätoivoa.
Olen sitä mieltä, ettet ole vain tavannut "sitä oikeaa", koska kun/jos sen tapaat, niin kyllä sen sitten tiedät, eikä se tunne ole tyytymistä mihinkään keskinkertaiseen, vaan se mies on sinulle kaikista parasta, mitä ikinä voit itsellesi edes toivoa!
Itsekin olen reilusti yli 30v ja tapasin nykyisen mieheni alle vuosi sitten, nyt olemme jo naimisissa. Rakkaus roihahti hyvin nopeasti ja tiesin, että hän oli kaikkea, mitä olen miehestäni ikinä halunnut. Voin kertoa, että tapaamishetkellämme olin vielä toisessa suhteessa, mutta päätin seurata sydämeni ääntä ja se kannatti!! Hyvin moni olisi varmasti jäänyt tuttuun ja turvalliseen suhteeseen, mutta minulle se ei ole koskaan riittänyt.
Älä luovuta, älä ole liian epätoivoinen, ole avoin ja aina oma itsesi! Ja tutustu mieheen rauhassa, koska kaikki ei ole aina sitä, miltä heti näyttää eli "toinen on selvästi pelimies, koska on niin komea jne.", koska todellisuudessa se pelimieskin etsii vain rakkautta ja se voit olla esimerkiksi sinä!
Sinulla ei ole mitään hätää löytää miestä nyt, se löytyy silloin kun sitä vähiten odotat!
Tsemppiä!
No mä olen alle 30, mutta todellakin vaikeaa löytää ketään kunnon miestä. Itse syystä tai toisesta kerään ympärilleni mt-ongelmaisia ihmisiä, jolloin nää ongelmat tulee ilmi vasta vähän pidemmällä tapailulla. On sitten kyllä tapailtu niitä kunnollisia ja rehtejäkin, mutta joko ne ei oo oikeesti sytyttäny mua tai minä niitä. Elikä todella vaikeaa on löytää kunnollista, kilttiä, lempeää miestä, joka vielä oikeasti kolahtaisi, ja johon minä kolahtaisin. Mutta uskon silti, että on olemassa se tosi-rakkaus. Olen nähnyt että jotkut ovat sen onnistuneet löytämään : ) Itse olen ehkä kerran-pari tapaillut miestä, joka muistuttaa sitä tyyppiä mitä mieheltä haluan. Ratkaisuna voisi olla se, että teet vaikka ihan kirjoitetut listan niistä seikoista mitä mieheltä haluat. Mitä miehessä pitää ehdottomasti olla, mitä mielellään jne. Ja selvität noita tiettyjä kriteereitä ja sitä mitä haluat heti alussa sille miehelle. Luulisin että näin vois välttää niitä epämieluisia tapauksia.
niin, moni miettii aina että mitä odottaa ja haluaa toiselta. niin mäkin. mutta mietityttää vaan, oisko tärkeetä määritellä myös sen, mitä sietää ja kestää ja tutustua myös siihen puoleen? ehkä ongelma tuleekin siinä, että odottaa kauheesti aina kaikkee, mutta ei määrittele, mitä on valmis kestämään. kun huonojakin puolia on.
onko hyvä tapa tutustua ihmiseen omien vaatimuslistojensa kanssa, selvittä heti alussa, voihan se toinen valehdella, mielistellä jne. hmm...ootko miettinyt mitä niissä mt-miehissä on sitten ollut sellaisia ominaisuuksia jotka sinuun vetoaa? herkkyys, ailahtelevaisuus... mitä osaa he sinussa heijastaa? tavoitteletko erikoisuutta? vai pelkäät sitoutumista, ja alitajuntaisesti jo valitset ratkaisuja, jotka tavallaan kuitenkin tiedät ettei ne tule toimimaan...?
ja sitten kysymys siitä, että kenelle sä koet, että sulla on jotain annettavaa...monasti nimittäin me tehdään näitä vaatimuslistoja niin innokkaasti, että ei huomioida sitä, miten me määrittelemme itsemme: parempaahan ei voi saada, kun mitä katsoo ansaitsevansa. ja sitten taas kenelle on jotain annettavaa. ettei itse valehtele sille toiselle.
ja tosirakkauteen mäkin uskon, mutta että siihen voi kasvaa, en että se voi iskeä salamanlailla. no, voittaahan jotkut lotossakin, mutta pääosin uskon rakkauteen kasvamiseen.
joo, mietintää mietintää.
Tietenkään ei ole olemassa täydellistä kumppania, mutta onhan se hyvä tietää, mitä ei kertakaikkiaan toiselta siedä. Jos ei esim. siedä kiroilua, niin miksi olla sellaisen kanssa, jonka joka toinen sana kirosana jne. Tai jos ei voi sietää tupakointia sisällä, niin miksi ottaa mies, joka sitä tekee. Ne voi kuulostaa pieniltä jutuilta, mutta niistäkin voi saada kunnon riidan aikaan ; ) Eli jotain selvitystä, mitä ei kertakaikkiaan hyväksy jne.
Joo, on tullut mietittyä, miksi kerään tiettyä tyyppiä. Luulen sen johtuvan siitä, että he ovat alusta saakka luonteeltaan ymmärtäväisempiä ja armollisempia. Itsellä esim. ollut paniikki-oireita ja sos.tilanteiden pelkoa, niin ei harvalle viitsi avautua. Mutta jokin niiden olemuksessa ja tavassa olla herättää alusta saakka omalla tavallaan luottamusta siihen, että he ymmärtää. Siis ennenku mitään on tullu ilmi. Esim. terve ihminen ei voi tajuta mitä vaikka paniikki on. Saattaa jopa naurahtaa sille. Mutta joku niiden olemuksessa kertoo, että he ymmärtävät. Sitten hekin uskaltaa avautua ja kaikki voi mennä hyvin pitkän aikaa. Mutta kuiteskin haluan tasapainoisen miehen. Ja ehkä he saavat esiin musta puolia mistä pidän: empaattisuutta ja lempeyttä. Mutta esim. suhde skitsofreniaa sairastavan kanssa ei kuiteskaa oo aina helppo.
No ei nyt tarvii välttämättä sen listan kanssa saapua ensi-treffeille ; ) Mutta kannattaa ehkä jotkut rajat pitää, mistä pitää suunnilleen kiinni. Mitä siis ehdottomasti mieheltään kaipaa. Ensi-tapaamisetkin voi jo selvittää jonkun verran, onko toinen huumorimiehiä vai ku kuollu kala.
vai ei löydy oikéata...kyllä se naisilla suurin syy on se et aina joko juostaan seuraavan perään tai roikutaan siiinä vanhassa.kun luullaan itsestään suuria ja ollaan hyväksikäyttäjiä tavalla tai toisella.siis ne naiset.ehkä kannatais joskus pysähtyä ja katsoa siitä toisesta muutakin kuin ulkonäköa,sen kokoa ,rahaa ym.....hyvän suhtaan kyl tunnistaa jos se kohdalle osuu.
Täällä myöskin nainen joka on pohtinut samaa asiaa. Miehiä tulee ja miehiä menee mutta sitä "oikeeta" ei tunnu olevan olemassakaan. Mun "suhteet" loppuu yleensä jo parin kuukauden tapailun jälkeen, johonkin tulee stoppi ja yleensä se on mun tunteet; "ei tämä ole sitä mitä etsin/haluan/tarvitsen.." Sanotaanko niin, että aikuisiälläni, eli noin kymmenessä vuodessa, ei ole tullut vastaan kuin kaksi miestä joista olen edes välittänyt, joista toisen kohdalla voisin sanoa sanan rakkaus. Oliko se sitten se "elämäni rakkaus", se oli ja meni jo, pudotti mut kelkasta ja toista tilaisuutta en tule saamaan?! Näitä asioita on tullut mietittyä, mikä on se "elämäni rakkaus"? Eihän sellaista sanaa edes viitsi enää käyttää. Entäpä sana rakkaus sitten? Toisissa se asuu ja toisissa ei, mun kohdalle se ei sattunut, en kai ole kykeneväinen kyseiseen tunteeseen.
Mikä on sitten tyydyttävä parisuhde? Itse olen ajautunut sellaiseen nyt viime vuosien ajan. Aina minulla on joku, joku josta tykkään, joku joka on hieno ihminen. Sellainen ihminen johon toivoisin rakastuvani mutta sitä tunnetta ei vain koskaan tule.
Tälläinen suhde on osaksi yksinäisyydestä pakenemista mutta myös sitä tarpeiden tyydyttämistä, läheisyyttä kaipaa jokainen. Tälläinen suhde on myös niin väärin kumpaakin ihmistä kohtaan mutta miten sitä ikinä mitään saa jos ei edes yritä? Yritän herätellä niitä tunteitani ja pidän peukkuja pystyssä, niitä tunteita kun ei vain tule.
Telkkarista näkee tuhkimotarinoita ja elämää suurempia rakkaustarinoita, ne hymyillyttää. Onko niitä oikeasti, vai onko ne vaan fiktiota. Minulle ne ainakin ovat sitä. Toivoa en kuitenkaan ole menettänyt, ehkä se minunkin rakkaus jossakin odottaa, nimen omaan mun rakkaus, mun tunteet. Saisivat herätä jo tuosta horroksesta, tässä alkaa nimittäin olemaan pian kiire, sitä sanotaan että kolmen kympin jälkeen parisuhteen etsiminen on vieläkin vaikeampaa.
Minulla siis samanlainen tilanne kuin sinulla, aina väärä mies. Vai voiko se olla väärä mies? Ehkä se sitten on itsestä kiinni.
Itse olen nyt siis suhteessa jossa toivon löytäväni tunteita eli suhteessa johon tyydyn. Tässä on ihan hyvä olla, mies on ihana, meillä on mukavaa yhdessä. Mutta riittääkö se IHAN HYVÄ?? Eipä taida, luulen ainakin itsestäni, että haku jatkuu taas jossakin vaiheessa.
Ai niin, minusta listojen teko on turhaa. Itse en ainakaan voi sanoa ulkonäöllisesti, että minkälaiseen mieheen ihastun saati sitten alkaa listaamaan niitä hyviä ja huonoja puolia. Kyllä sen näkee jo ensimetreillä, että onko mies sellainen johon voisi rakastua. Tiettyjä luonteenpiirteitä miehessäni pitää olla, mut niitäkin on vaan muutama, siinä on minun kriteerit. Iällä, koolla, työllä, ammatilla, värillä tms. ei ole väliä, ei luulisi olevan kovin vaikea tehtävä löytää mies ja rakkaus mutta se vaan on!!
Olen 30-40 v. väliltä oleva nainen, ja jotkut näistä kertomuksista tuntuu niin tutulta, valitettavasti :(. Oma historiani on sellainen, että olin lukioajoista asti pitkässä parisuhteessa,joka päättyi n. 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Mies halusi lopettaa, itse olin siihen aikaan siinä uskossa että hän oli elämäni mies (myöhemmin olen tajunnut, että näin ei kuitenkaan ollut). Aika pitkään kipuilin eroa, mutta sitten kun olisin ollut valmis uuteen suhteeseen, ei vaan ketään "sopivaa" alkanut kuulumaan, pitkään aikaan.....joitain lyhyempiä juttuja mahtui niihinkin vuosiin.
Hieman mutkia oikoakseni, tapasin nykyisen avomieheni keväällä 2007. Hän on monella tapaa aivan ihana, mutta toisaalta.......hänellä on myös paljon sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia,joita en ole (koskaan) miehessä toivonut. Suhteemme on ollut vaikea, mutta jotenkin siinä on puolin ja toisin pysytty.
Olen todella paljon miettinyt tätä "mihin tyytyy" kysymystä. Jos haluaa olla parisuhteessa (kuten minä haluan), onko jossain vaiheessa "pakko tyytyä" johonkin? Onko sitä "oikeaa" olemassa? Onko tyydyttävämpää elää kohtuullisessa parisuhteessa, kuin odottaa koko elämänsä jotain, mitä ei ehkä ole olemassakaan, tai ei koskaan tule eteen? Ajattelen kuitenkin niin, että parisuhteen eteen on tehtävä töitäkin, eikä kaikki voi aina olla helppoa ja ruusuilla tanssimista. Ja, kuten joku totesikin, rakastamaan voi oppiakin, suhteen myötä.
Mistä sen voi tietää, että joku on se "oikea"? Yksi ystäväni on sanonut, että sen vain tietää. No, joku ehkä tietää, mutta luulen, että itse olen sellainen luonne (melko realisti ja ehkä hieman pessimistikin), että minulle ei sellaista tunnetta välttämättä tule, ainakaan helposti. Vai voisiko tulla koskaan?
Nyt siis elellään avosuhteessa,josta toivon, että se kasvaisi vielä (ongelmat ovat haitanneet suhteen kasvamista, mutta niistä olemme onneksi pystyneet puhumaan ja usko/toivon, että kehitysmahdollisuuksia on) ja tulisi varmempi tunne suhteen "oikeudesta". Enkä ole tätä asiaa mitenkään salannut mieheltäni,hänellä on itse asiassa aika samanlaiset fiilikset asian suhteen, emme pidä toisiamme unelmien prinssinä tai prinsessana, vaan ajattelemme niin, että tästä voisi kehkeytyä hyvä ja molempia tyydyttävä parisuhde, ja sitä molemmmat haluavat.
vanhoina päivinä ihmiset monasti jäivät suhteeseen joka oli ihan ok ja turvallisen tuntuinen. Nykyään parihaku on onnetonta ja vääristynyttä sillä ihmiset hakevat jatkuvasti elämyksiä ja seikkailua: Ehkäpä se sinulle oikea oli se jonka ensimmäisenä kohtasit jonka sitten jätit koska et rakastanutkaan häntä enään sen 3kk jälkeen kun suhde arkistui. Ehkä oletkin naivi idiootti joka elää viel 60v sinkkuelämää posket pöhöttyneenä ja vahvat meikit naamalla etsien sitä "oikeaa". Ehkäpä et kestä etkä ymmärrä mitä arki on. Minulle arki on töitä lapsia ja ihanaa rauhoittumista rankan työpäivän ja terästetyn glögikupposen jälkeen "arkeistuneen" elämäni rakkauden vieressä. Terveisin akateeminen tylsä mutta ennen kaikkea ONNELLINEN SUOMALAINEN mies.
...että kun miehet ovat eri mieltä asiasta ja kokevat asian jotenkin "uhkaavana" (asia koskettaa jotain kipupistettä) he eivät pelkästään vastaa, vaan käyttävät haukkumasanoja, kuten tässä: " Ehkä oletkin naivi idiootti..." täysin typerä ja asiaton kommentti, täysin typerää käyttää haukkumasanoja ihmisestä ketä ei tunne, ja asiasta, mihin ei oikeastaan esitä mitään muutakaan asiallista. Mutta tätä tapahtuu täällä paljon. Syy löytyy tarpeesta puolustautua/puolustaa omaa elämän tapaansa: " Ehkäpä et kestä etkä ymmärrä mitä arki on. Minulle arki on töitä lapsia ja ihanaa rauhoittumista rankan työpäivän ja terästetyn glögikupposen jälkeen "arkeistuneen" elämäni rakkauden vieressä. Terveisin akateeminen tylsä mutta ennen kaikkea ONNELLINEN SUOMALAINEN mies. " mistä herää ajatus, että ahaa, olet saanut pakkeja naisilta/jätetty kipeästi, koska tunnet heti tarvetta haukkua, ja tästä alusta etenkin:"Ehkäpä se sinulle oikea oli se jonka ensimmäisenä kohtasit jonka sitten jätit koska et rakastanutkaan häntä enään sen 3kk jälkeen kun suhde arkistui." eli siis tavallaan kostat sille naiselle, joka sinut jätti, sen kolmen kuukauden jälkeen, niinkun muka monellekin se ensimmäinen olisi oikea, ja sen vahvistaa tämä nimittely siihen perään. Olet siis katkera edelleen jollekin, ja siksi käytät katkeraa kieltä todistellessasi onnellisuuttasi. Lisäät vielä yhden vahvistavan asian, sanot itseäsi "tylsäksi". Sinut on siis jätetty, koska joku nainen on pitänyt sinua tylsänä ja tavanomaisena, eikä halunnut elää arkea. Nyt toivot, että se nainen (ja kaikki hänen kaltaisensa, tai ylipäätään kaikki jotka ovat ketään jättäneet) olisi onneton sinkku, ja tajuaisi, miten väärässä hän olikaan. Joo, päästä irti vaan jo, ei se varmaan ole sama nainen ja joskus vaan asiat menee niin. Se mikä on yhden tylsä on toisen aarre, joten turhaa on tuo.
Mutta et sentään kuulunut tähän vielä katkerampaan joukkoon, jotka joka tilaisuuden tullen huorittelee naisia. Onneksesi, joten sillai sulla on vielä hyvin asiat, ne vasta katkeria on.
No, juu, etpä ole ainoa. Täältä löytyy paljon kaikkea, mutta tämä kommentointityyli on miehille hyvin yleinen. Ja siis tämä kommentti ei sinänsä liity yksin sinuun mitenkään.
Jatkuu ensi numerossa.
yksinkertaista KUN MIKÄÄN EI RIITÄ!tuttu juttu..
sä noilla spekseillä mitään miestä tarvi.
Minulla on samaa ongelmaa. Perusongelma oli terapian mukaan (olen käynyt 3 vuotta 6 vuotta sitten), että kartan läheisyyttä. Minulla on ollut ihastuksia ja olen ollut muutaman kerran rakastunut. Parikymppisenä en voinut kuvitella seurustelevani pitkään. Lukio-ikäisenä heilastelin puoli vuotta yhden kanssa. Sitten laitoin poikki. Meni puoli vuotta, kun ihastuin uuteen. Kun elämäntilanne oli vaihteleva, en voinut asettautua paikoilleni. Tosin en ole ollut parisuhdekeskeinenkään: unelmani ei ole ollut 15-vuotiaasta lähtien löytää unelmieni mies ja tehdä kaikkeni saadakseni hänet. Olen persoonani mukaisesti hengannut erilaisten ihmisten kanssa lisätäkseni ihmistuntemusta. Ihmiset ovat kuin avoimia kirjoja, joiden kautta opin elämästä. Tietenkään jonkun silmissä en ole standardin mukainen nainen. Pidän ahdistavana ajatuksena "omakotitalo, mies, lapset ja koira" -ajattelua. Yritin pakottaa itseni ajattelemaan niin pitkässä suhteessa, mutta ei se kuvio toiminut.
Minun tulisi saada mies, joka olisi luova persoona ja vapaasti ajatteleva. Porvarillinen keskiluokkainen keskinkertaisuus tai duunarimainen kapea-alainen ajattelu ja niiden mukana tuoma tylsä elämä saa ihoni kananlihalle. Haluaisin miehen, jolla on älyn lisäksi mielikuvitusta ja joka nauttii fyysisyydestä. Jos ei löydy sellaista kumppania, olen mielummin yksin.
Mielestäni ongelmasi on se, että et tiedä, minkälaisen puolison haluat. Et tiedä ehkä siksi, koska et tunne itseäsi. Sinun pitäisi pohtia, minkälainen kumppani olisi sinulle sopiva ennenkuin hyppäät uuteen suhteeseen. Voisi olla hyvä itsetutkiskelun paikka.
Kylläpäs kuulosti tutulta...Tunnistin itseni myös lauseista " Olen persoonani mukaisesti hengannut erilaisten ihmisten kanssa lisätäkseni ihmistuntemusta. Ihmiset ovat kuin avoimia kirjoja, joiden kautta opin elämästä. "
Seurustelusuhteita ei ole montaa takana, koska en voisi ikinä olla sellaisen kanssa, joka ei täysillä sytytä. Luulen tietäväni nykyään jo, mitä haluan mieheltä, ja aika lailla tärkeimpiä ominaisuuksia on laaja-alainen katse, mutta jostain syystä tällaiset kohdalleni osuneet tyypit on sitten olleetkin aika lailla itseriittoisia. Tai sitten eivät vaan ole kiinnostuneet minusta tarpeeksi että mitään vakavampaa olisi tapahtunut.
Mietin myös miksi huokaisen helpotuksesta kun huomaan etttä joku juttu ei taas toiminut. Jotta saan taas elää vapaammin ilman minkäänlaisia ajatuksia "omakotitalo,mies,lapset ja koira" -kauhukuvasta. Kuitenkin sen elämänkumppanin haluan-Miten sitä sitten "pitäisi" elää ?
"Sinun pitäisi pohtia, minkälainen kumppani olisi sinulle sopiva ennenkuin hyppäät uuteen suhteeseen. " ja kuinkahan monta vuotta olisi sopiva aika??? Tarkoitan ihan sillä, että mä olen sen ikäinen jo, että olen ollut vuosia yksin. Mä olen vuosia pohtinut, millainen kumppani ois sopiva...Siinäpä se, että mä en usko, että se riittää, jotain enemmän on oivallettava.
"Minun tulisi saada mies, joka olisi luova persoona ja vapaasti ajatteleva. Porvarillinen keskiluokkainen keskinkertaisuus tai duunarimainen kapea-alainen ajattelu ja niiden mukana tuoma tylsä elämä saa ihoni kananlihalle." luova ja vapaasti ajatteleva on aika laaja. Ja porvallisten ja duuunarimaisten leimaaminen noin... huh, huh. En tiedä, miltä sen piti kuulostaa, mutta se kuulosti aika pahalta. Mä en todellakaan halua ajatella noin, en missään tapauksessa...Ja sitten toi ajatus, mitä ihmiset tarjoo, tosta että se elämä tuo tylsyyttä. Kun mä uskon, että itehän senkin valitsee. Meneekö sun elämäs sitten sen miehen mukaan, että jos mies on jonkunlainen, niin sellainen sinäkin? Monet naiset ajattelee, että mies tuo tylsyyttä, mies tuo seikkailua, mies tuo rakkautta, mies tuo sitä ja tätä ja tota...
ja siinä mä luulen, että on ongelman ydin. Ehkäpä ne asiat pitäs vaan osata tuoda itse, ja jotenkin enemmän lakata sysäämästä omia odotuksiaan toisten niskaan...Hmmm... Kyllä nää jeesaa tätä pohdintaa, mutta mä en ihan usko teitä.
Ihmiset ovat kuin avoimia kirjoja... Niin, miksi me sitten tunnetaan toinen 20 vuotta, ja aina se vaan yllättää? Ihminen muuttuu...Kukaan ei lue ajatuksia ja suurimmat riidat tulee just siitä, kun kuitenkin luullaan että lukee. Avoimia kirjoja...Niin, enpä usko kuitenkaan. Minustakin on niin paljon vääriä käsityksiä. Ja silti siis vahvoja käsityksiä.
Mä oon itte miettiny, että ehkä ne kaikki miehet on olleet nimenomaan just oikeita. Just sillon. No, tästä sai pohdintaa lisää, kiitos mielipiteestäsi.
Jos on pitkään yksin, voi alkaa pelkäämään ihmissuhteita.
En osannut selittää oikein, mitä tarkoitin. Olet sitä mieltä, että leimaan ihmisiä. Ehkä niin sitten. On tosi "kiva" saada esim. kommunistin leima tai että joku väittää, että olet rasisti. Ihminen voi tahtomattaan joutua tilanteisiin, jotka johtavat leimaamiseen ja se vaikuttaa siihen, mitä mieltä ihmiset ovat ilman että sillä on mitään tekemistä totuuden kanssa.
Sysäänkö miehen niskaan elämää ja odotuksiani? Ehkä parisuhteessa helposti "kadottaa" itsensä.
Minäkin muiden tapaan haaveilen rakkaasta, jonka kanssa voisin mennä naimisiinkin.
Kiitos keskustelusta.
ja myös muiden pitäisi elää niin, mutta se on ainakin minusta vähän vaikeaa. Tuo "huokaisen helpotuksesta" on niin tuttua. Olen aina karttanut tietynlaista läheisyyttä, koska pelkään kaikkia sen mukana tulevia juttuja. Esim. saatan pelätä, että mitä jos alan yrittämään liikaa, rehkin ja ajan itseni väsymisen partaalle. Entä jos toinen alkaa kiusaamaan ja yrittää saada oloni mustasukkaiseksi? Tai että riidan tullessa hän kaivaa kaikki negatiiviset puoleni ja vahingoittaa minua niin, etten enää nouse. Kaikki nämä ovat tosi rankkoja juttuja. Mikään rakkaus ei voi antaa anteeksi esim. mielenterveyden järkkymistä. Toinen väittää rakastavansa ja tekee kuitenkin mitä sattuu ja murtaa näin toisen sielun henkisesti ja lopulta toinen sairastuu. Tämä on em. se kauhukuva, jota pelkään siellä omakotitalossa tapahtuvan. Henkinen ja fyysinen kiusaaminen. Se on hirveää. Haluaisin vain elää rauhassa yhdessä rakastaen, en helvetissä.
niin, siis en sinänsä tarkoittanut leimata sinua suoriltaan, vaan sen takia sanoin, että se miltä se kuulostaa. Koska se kyllä kuulosti ihan siltä, että luokittelisi ihmisiä kauhean tarkkaan. No, se voipi olla, että kun on kyseessä teksti, niin ei voi laittaa sävyjä... näinhän se monesti menee. Olen ehkä siis ymmärtänyt väärin.
Kun kuitenkin voi olla, että se mikä ensi alkuun vaikuttaa tylsältä ja rajoittuneelta ihmiseltä, voikin osottautua kaikeksi muuksi, ja se joka on vaikuttanut muka värikkäältä ja vapaalta, voi olla tosi tylsä ja estynyt. Näin mulle on käynyt. Että on todella vaikeaa sitten tietää, vaikka kuinka yrittäisi määritellä ja laittaa jotain...Tuntuu ettei ihmisistä sitten koskaan kuitenkaan tiedä.
Noooh, ehkä se vika todella on mun omassa päässä, tai päättämättömyydessä, tai jossain.
Tosta odotusten sysäämisestä on pakko sanoa, että se on niin yleistä. Mä tosiaan luulen, että olen itsekin syyllistynyt siihen. kadottanut itseni, niinkun sanoit. Ja moni tekee niin... Toisaalta parisuhteen kuuluukin tuoda asioita elämään, toisaalta, milloin ne odotukset menee sitten liian pitkälle ja vastuun sysäämiseksi toisen niskaan...
Mutta mä mietin tota, että mullakin varmaan on tuo läheisyyden vältteleminen se suurin ongelma. Ehkä mä oon sitten vältelly, tehny virheitä, saanu köniini ja nyt muuttunu niin pelokkaksi, että kaikki tuntuu väärältä.
Jep, jep... Vaikeeta on, mutta toivottavasti löydät sen rakkaan, kenen kanssa voit mennä naimisiin. Ja mää kans :) Onnea matkaan!