Heip kaikki te kitaristin(miksei vaikka basistin/rumpalinkin ym) tyttöystävät! :) Te, jotka itse ette ole kitaravirtuooseja tai ylipäänsä ette ole hirveän kiinnostuneita siitä, mitä tarkoittaa pentatooninen, pull-off, putkivahvistin, wah-pedaali...niin haluaisin kuulla, kuinka olette selvinneet/selviätte suhteessa, jossa poikaystävä kärsii GAS:sta jne.
Myös teiltä kitaristimiehiltä/pojilta haluaisin kuulla kommentteja siitä, kun tyttöystävänä on "tavallinen" ei-musikaalinen tyttö.
Itse soittelen akustista kitaraa vähäsen ja olen ihan hyvä laulamaan, mutta musiikki ei ole erityisen tärkeällä sijalla elämässäni, toisin kuin poikaystävälläni (josta tuli kitaristi vasta seurustelumme aikana siis). Aluksi pidin sitä vain ohimenevänä hullutuksena, kun hän tilutteli ensimmäisellä kitarallaan ja osasi kertoa minulle kitaroiden nimiä ja valmistajia jne. (LUENNOT SIIS ALKOIVAT! :D) Ja voi hyvänen aika sitä, kun katottiin jotain elokuvaa tai musiikkiohjelmaa telkasta ja koko ajan suu kävi: "Toi on Fenderin." "Ootas vähän, onkohan toi aito Les Paul.." "Vitsin tyyli keppi, Epiphonen..." "Koulussakin on noita marsuja, en tykkää yhtään.."...AAAARHG!!! Kun ei tajua yhtään, mistä toinen puhuu, eikä toisaalta aihe voisi enempää kiinnostaakaan, niin jotain reilu puoli vuotta oli hermot tosi kireellä, kun joka päivä sitä luentoa tuli tuutista, eikä tajunnut mistään mitään!!! Sama kun olisin luennoinut hänelle taidehistoriasta ja eri pensselien käyttötavasta ja millaiselle paperille kuuluu milläkin taiteilla jne...eikä hän tajuaisi siitä ýhtään mitään.
No, siis reilu puolisen vuotta tätä kesti niin, että aloin inhota kaikkea kitaraan liittyvää ja inhosin Jimi Hendrixiä ja sain inhoreaktion, kun hän tilutteli kitarallaan tai piti luentojaan. Mutta sitten yhtenä päivänä tilanne sai käännöksen :D kun olin yhdessä tapahtumassa ystävieni kanssa, missä soitti bändejä, ja yhtäkkiä huomasin tietäväni, mitä soittimia he soittivat, ja mitä pedaalia he käyttivät, pelkästään kuulon perusteella. Nyt se olin minä, joka luennoin kavereilleni. Ja voi jestas, että mä nautin siitä tunteesta :D :D Silloin mulle tuli sellainen fiilis, että hei, "kerro lisää!!".
Ja nyt oon oppinut kuuntelemaan enemmän ja kehumaan oikeilla hetkillä poikaystävääni. Hih, pääsinpä yli väärästä asenteestani pikkuhiljaa.
En vieläkään tajua puoliakaan, mistä hän puhuu, mutta yritän olla kiinnostunut ja painaa mieleen jotakin, jotta voisin joskus jotain kysyä. Tiedän, että hän rakastaa sitä, jos kysyn tarkennusta johonkin asiaan tai hitsi vie, jos onnistunkin kehumaan oikealla hetkellä :D Kun enhän mä oikein voi tietää, että mikä on vaikeaa ja mikä ei, mikä on hienoa ja mikä taas tavallista :D
Hei kitaristimiehet/pojat, mitä te odotatte tyttöystäviltänne? Tukea tietenkin? Luennoitteko te? :D
Olen ylpeä kitaristipoikaystävästäni, joka on vain niin innostunut hömppä :D Nyt hän soittaa monia eri tyylejä, jazzia, bluesia, rockia ym. rankempaa ja kevyempää.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Myös teiltä kitaristimiehiltä/pojilta haluaisin kuulla kommentteja siitä, kun tyttöystävänä on "tavallinen" ei-musikaalinen tyttö.
Itse soittelen akustista kitaraa vähäsen ja olen ihan hyvä laulamaan, mutta musiikki ei ole erityisen tärkeällä sijalla elämässäni, toisin kuin poikaystävälläni (josta tuli kitaristi vasta seurustelumme aikana siis). Aluksi pidin sitä vain ohimenevänä hullutuksena, kun hän tilutteli ensimmäisellä kitarallaan ja osasi kertoa minulle kitaroiden nimiä ja valmistajia jne. (LUENNOT SIIS ALKOIVAT! :D) Ja voi hyvänen aika sitä, kun katottiin jotain elokuvaa tai musiikkiohjelmaa telkasta ja koko ajan suu kävi: "Toi on Fenderin." "Ootas vähän, onkohan toi aito Les Paul.." "Vitsin tyyli keppi, Epiphonen..." "Koulussakin on noita marsuja, en tykkää yhtään.."...AAAARHG!!! Kun ei tajua yhtään, mistä toinen puhuu, eikä toisaalta aihe voisi enempää kiinnostaakaan, niin jotain reilu puoli vuotta oli hermot tosi kireellä, kun joka päivä sitä luentoa tuli tuutista, eikä tajunnut mistään mitään!!! Sama kun olisin luennoinut hänelle taidehistoriasta ja eri pensselien käyttötavasta ja millaiselle paperille kuuluu milläkin taiteilla jne...eikä hän tajuaisi siitä ýhtään mitään.
No, siis reilu puolisen vuotta tätä kesti niin, että aloin inhota kaikkea kitaraan liittyvää ja inhosin Jimi Hendrixiä ja sain inhoreaktion, kun hän tilutteli kitarallaan tai piti luentojaan. Mutta sitten yhtenä päivänä tilanne sai käännöksen :D kun olin yhdessä tapahtumassa ystävieni kanssa, missä soitti bändejä, ja yhtäkkiä huomasin tietäväni, mitä soittimia he soittivat, ja mitä pedaalia he käyttivät, pelkästään kuulon perusteella. Nyt se olin minä, joka luennoin kavereilleni. Ja voi jestas, että mä nautin siitä tunteesta :D :D Silloin mulle tuli sellainen fiilis, että hei, "kerro lisää!!".
Ja nyt oon oppinut kuuntelemaan enemmän ja kehumaan oikeilla hetkillä poikaystävääni. Hih, pääsinpä yli väärästä asenteestani pikkuhiljaa.
En vieläkään tajua puoliakaan, mistä hän puhuu, mutta yritän olla kiinnostunut ja painaa mieleen jotakin, jotta voisin joskus jotain kysyä. Tiedän, että hän rakastaa sitä, jos kysyn tarkennusta johonkin asiaan tai hitsi vie, jos onnistunkin kehumaan oikealla hetkellä :D Kun enhän mä oikein voi tietää, että mikä on vaikeaa ja mikä ei, mikä on hienoa ja mikä taas tavallista :D
Hei kitaristimiehet/pojat, mitä te odotatte tyttöystäviltänne? Tukea tietenkin? Luennoitteko te? :D
Olen ylpeä kitaristipoikaystävästäni, joka on vain niin innostunut hömppä :D Nyt hän soittaa monia eri tyylejä, jazzia, bluesia, rockia ym. rankempaa ja kevyempää.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
en jaksanu lukea ku muutaman rivin.
ei mun mies oo ainakaan ikään millään tavalla oottanu et mä osaisin mitään kitaroihin liittyvää, meillä on molemmilla omat juttumme, eri asia on sit jos kummatki on kiinnostuneita.
mut on sul pienet murheet :)
No eipä kovasti murehdituta :) Olisit lukenut loppuun :) Mut hyvä homma, et teillä asiat balanssissa :) Joskus hirvittää kyllä rahankäyttö.