En enää jaksa kaikille hymyillä. En jaksa teennäistä, hyvää kuuluu,sanontaa.
En jaksa muutenkaan. Annan periksi.
En jaksa muutenkaan. Annan periksi.
En enää jaksa
perksiantanut
11668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ammattiauttajiin. Kaikille ei tosin tarvitsekaan hymyillä, on lupa väsyäkin, mutta älä kadota toivoasi!
Tsemppiä, itse olen noussut syvästä masennuksesta.
Ei kai tässä tarvitse olla kysymys sairaudesta, voihan hyvin olla, että tässä iässä on lupa olla oma itsensä: voi valita seuransa. Ymmärrän oikein hyvin aloittajan tuskastuneen kommentin ( sellaiseksi sen koin, von olla väärässäkin), koska tunnen siten. En tosin ole asiasta tuskastunut lainkaan. Enkä masentunut, olen vain kamala itseni.
Töissä ollessani oli pieni pakko olla yltiösosiaalinen, muuten sai omalaatuisen leiman, mikä ei ollut hyvä leima ollenkaan. Näin se oli hyvin naisvaltaisessa ja perinteisessä työpaikassani. Nuorempana en kehdannut myöskään olla olematta tekemisissä sukulaisten ja varsinkin sellaisten sukulaisten kanssa,joista oikeasti en välittänyt. Aika paljon tein erilaisia ratkaisuja sen mukaan, mikä oli olevinaan sen ajan maan tavan mukaista ja sopivaa, en miten itsestäni olisi ollut hyvä. lin hyvä esimerkki kiltin tytön syndroomasta. Nyt vissiin pahan akan.
Vaan kun aikansa on mattona, tulee sekin aika, jolloin nousee maton alta. Sellaisena tämän ajan koen. Saan olla se mikä olen. Inhottava ei silti tarvitse olla eikä hankkiutua riitoihin varta vasten, mutta kuten sanottu voi valikoida tekemisensä - ja seuransa. Niin on hyvä.
Kysyn vakavissani: et kai tarkoita, että on
sairautta, jos ei aina jaksa tai halua olla sosiaalinen? Että pitäisi mennä sitten ammattiauttajalle? Onkohan nyt niin,että tämä masennus alkaa tulla selitykseksi kaikelle? Eihän meidän tarvitse olla samanlaisia ja huonot päivätkin ovat kyllä ihan normaalia elämänmenoa.
Toiset viroista/toimista eläkkeellä, minä vielä vähänaikaa ennen eläkettä raskaassa ruumillisessa työssä.
Useampi henkilö tulee yllättäen vierailulle, kertoo ruokavalionsa (kaikilla erilainen.) Kun olen saanut sopivat ruuat kokatuksi, ilmoittavat lähtevänsä kaupungille syömään (siellä kelpaa kaikenlainen ruoka.)
Sitten valitetaan, etten ole ehtinyt opastaa heitä kaupungin nähtävyyksiin...
Eipä jaksa enää...
olen takuulla nyt eläkkeellä oma itteni, ei tarvitse väkinäistä hymyä esittää kellekkään, se on aito jos on tullakseen, mielestäni työpaikoilla on sairasta kaikki teennäinen pingottaminen ja ihmiset sairastuu juuri siitä syystä,kyllä ihmiset tulee hyväksyä luonnollisina, jokaisessa meissä on hyvää ja huonoa ainesta mutta kun elämässään ottaa sen hyvän käyttöönsä ja toimii sen mukaan tekee parhaansa aidosti se pitää riittää myös työnantajille .
Eivät tilanteet niin kovia konflikteja useinkaan ole, etteikö voi kieltäytyä tarpeettomista ja ei toivotuista velvoituksista. Sanoo vaan, että en viitsi nyt.
Huonoa omaatuntoa ei voi tai pidä kantaa vain siksi, että jotkut ihmiset ovat kovin vaativia.
saa olla. Teeskentelyt jääköön sikseen, se, mitä antaa toisille, on sitten aitoa.
Niin on minullakin, vaikka hyvin ylimieliset ihmiset sitä eivät hyväksykään. On ihanaa päästä heistä irti.
Dementiakin aiheuttaa totuuden puhumista. Vai onko se dementiaa, kun lapset ja juopuneetkin puhuvat totuuden sellaisena kuin sen näkevät?
Vanhuus ja höperyys kuuluvat jotenkin yhteen, muttei se ole höperyyttä kuitenkaan. Se on lupa olla vaan. :)
ettei jaksa.
Kyllä meidän kaikkien pitäis olla valmiita hyväksymään rehelliset mielipiteet. Kukaan ei jaksa aina olla myötämielinen kaikkeen ja kaikille.
Tunsin joskus olevani ihan lopussa henkisesti ja fyysisesti. Silloin lakkasin avaamasta ovea, vastaamasta puhelimeen, eli suljin ovet ulkopuolisilta jotka kysyivät kuinka voit, mutta vastauksestani ei oltukaan niin kiinnostuneita.
Jokaisella on oma mittansa jaksamisesta.
Jos tunnet ettet saa muilta mitään myönteistä, keskity itseesi ja nauti riippumattomuudestasi.
Kaikkea hyvää sinulle. Tiedän ettei mikään tuska jatku ikuisesti, jos osaat itse päästää siitä irti.
Pohjukaissuolihaavan vauhdittamana aloitin itsekkään elämän opettelun 33-votisena.
Tavoitteet ja resurssit samalle viivalle ja toisten aivojen asemesta ajattelu omalla nupilla.
Haava parani ilman leikkausta eikä rukavaliokaan ollut enää tarpeellinen.
Jos olen menettänyt muutakin kuin mammonaa, esimerkiksi ihmissuhteita, niin eivät ole tärkeitä olleetkaan.
Itsekkäästi, oma ja läheisten hyvinvointi ennen kaikkea!
lääkkeet. Laiska-Lasse voisi perustaa hyvin
terapiavastaanoton siellä etelässä. Ei siihen lääkäri tarvitse olla.
Kiitoksia mieltä lämmittävistä sanoistasi mutta vastaanotto taitaisi olla liikkuvaa laatua.
Kunnanvaalit lennättivät meidät kotiin ja nyt tämä "terapeutti" hallinnoi yksin muutaman päivän tätä pienehköä huushollia vaimon talloessa hiilijalanjälkiään pk-seudulla.
Sitten se vielä käy marraskuun lopulla, ennen yhteistä joulukuun alun markkinareisuamme, kelmien kerhon kanssa itänaapurissa.
Ajallisia mahdollisuuksia kaiken sortin "terapiaan" olisi mutta motiivi puuttuu.