Tulen kohta hulluksi.
Olen pienessä tilassa samoja tehtäviä hoitamassa työparin kanssa. Tämä ihminen on negatiivinen sana itsessään. Minä taas olen ihminen, jonka lasi on aina puoliksi täysi vielä. Pyrin löytämään kaikesta sen positiivisen, kun taas tämän ihmisen mukaan mikään ei koskaan ole hyvin ja me kaikki muut ollaan ihan täysiä nollia ja typeryksiä eikä osata yhtään mitään.
Pidän työstäni ja muista työkavereista. Viihdyn työtehtävissäni. Tuon ihmisen tahtoisin vain jonnekin muualle. Hänestä ei aamulla tiedä, millä tuulella hän on. Hiivin aina varovasti ovesta ja käyn vilkaisemassa, kuinka monella mutkalla otsa on ja saako minkälaisen murahduksen hyvään huomeneen. Pahin on sellainen tukahtunut huomenta, joka indikoi että koko päivä on yhtä murjotusta ja mykkäkoulua kun kaikki on taas pielessä.
Hän myös pitää huolen siitä, että minäkään en pääse mistään helpolla. Milloin ääneni ärsyttää, milloin tietokoneeni ääni, milloin kirjoitan liian nopeasti ja kovin äänin koneella, milloin kynän tipahtaminen maahan on kohtuuttoman kömpelöä ja osoittaa, millainen tunari olenkaan.
Jos meillä sattuu yhtäaikaa kännykkä soimaan ja erehdyn puhumaan lauseenkin samassa tilassa, niin häiritsin hänen keskittymistään eikä hän saanut mitään selvää minun takiani...
Mikään ei auta. Olen yrittänyt olla niin äänetön, näkymätön ja hajuton ja mauton kuin vain suinkin voin, mutta sekään ei riitä!
Olen pidetty työkaveri ja heti kun huonekamu on poissa, tulevat ihmiset hoitamaan asiat kasvotusten kanssani. Kun hän on paikalla, trafiikki on paljon pienempää ja ihmiset hoitavat kaikki asiansa sähköisesti kun tietävät hänen häiriintyvän metelistä ja äänistä.
Mitä ihmettä teen? Vaihdan työpaikkaa? Olen jo 45-vuotias, joten on vaikea saada heti uutta työtä ainakaan vakinaisena. Uskaltaako näinä aikoina lähteä määräaiakaisuuksiin?
En uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska hän ei kestä edes virheistä huomauttamista pillahtamatta itkuun. Enkä toisaalta tiedä, onko siitä hyöytyäkään. Hänellä vain on vaikeata. Itselläni on elämä työpaikan ulkopuolella. Kun avaan oven, jätän sen sinne oven toiselle puolelle odottelemaan. Vaikka olisi mitä tapahtunut, läheinen kuollut tms!
Olen pienessä tilassa samoja tehtäviä hoitamassa työparin kanssa. Tämä ihminen on negatiivinen sana itsessään. Minä taas olen ihminen, jonka lasi on aina puoliksi täysi vielä. Pyrin löytämään kaikesta sen positiivisen, kun taas tämän ihmisen mukaan mikään ei koskaan ole hyvin ja me kaikki muut ollaan ihan täysiä nollia ja typeryksiä eikä osata yhtään mitään.
Pidän työstäni ja muista työkavereista. Viihdyn työtehtävissäni. Tuon ihmisen tahtoisin vain jonnekin muualle. Hänestä ei aamulla tiedä, millä tuulella hän on. Hiivin aina varovasti ovesta ja käyn vilkaisemassa, kuinka monella mutkalla otsa on ja saako minkälaisen murahduksen hyvään huomeneen. Pahin on sellainen tukahtunut huomenta, joka indikoi että koko päivä on yhtä murjotusta ja mykkäkoulua kun kaikki on taas pielessä.
Hän myös pitää huolen siitä, että minäkään en pääse mistään helpolla. Milloin ääneni ärsyttää, milloin tietokoneeni ääni, milloin kirjoitan liian nopeasti ja kovin äänin koneella, milloin kynän tipahtaminen maahan on kohtuuttoman kömpelöä ja osoittaa, millainen tunari olenkaan.
Jos meillä sattuu yhtäaikaa kännykkä soimaan ja erehdyn puhumaan lauseenkin samassa tilassa, niin häiritsin hänen keskittymistään eikä hän saanut mitään selvää minun takiani...
Mikään ei auta. Olen yrittänyt olla niin äänetön, näkymätön ja hajuton ja mauton kuin vain suinkin voin, mutta sekään ei riitä!
Olen pidetty työkaveri ja heti kun huonekamu on poissa, tulevat ihmiset hoitamaan asiat kasvotusten kanssani. Kun hän on paikalla, trafiikki on paljon pienempää ja ihmiset hoitavat kaikki asiansa sähköisesti kun tietävät hänen häiriintyvän metelistä ja äänistä.
Mitä ihmettä teen? Vaihdan työpaikkaa? Olen jo 45-vuotias, joten on vaikea saada heti uutta työtä ainakaan vakinaisena. Uskaltaako näinä aikoina lähteä määräaiakaisuuksiin?
En uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska hän ei kestä edes virheistä huomauttamista pillahtamatta itkuun. Enkä toisaalta tiedä, onko siitä hyöytyäkään. Hänellä vain on vaikeata. Itselläni on elämä työpaikan ulkopuolella. Kun avaan oven, jätän sen sinne oven toiselle puolelle odottelemaan. Vaikka olisi mitä tapahtunut, läheinen kuollut tms!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuule, ethän ole tosissasi? Sinullahan on täysi oikeus elää ihan normaalia työpaikkaelämää työhuoneessasi! Puhu vain ihan normaalisti puhelimeen (työasiasi), anna normaalien äänien syntyä, älä ollenkaan ajattele, mikä häiritsee sitä sinun "kaveriasi", ja mikä ei. Ei sinun tarvitse, eikä sinulta sitä odoteta, että olisit siellä häntä miellyttääksesi. Sinulta odotetaan sitä, että hoidat hommasi.
Sen kun teet, ihan sama mitä se työkaverisi ajattelee tai sanoo tai tekee. Älä anna hänen ollenkaan saada itsestäsi niskalenkkiä. Itse pistäisin moisin mörököllin kuriin alta aikayksikön latelemalla hänelle muutamia totuuksia päin naamaa.
Ihan sama juttu. Ollaan kans suht pieni työyhteisö, eli konttorirottia molemmat. Itse olen suht vasta aloittanut työt täällä, ekat pari kuukautta meni ok, mutta nyt on tilanne kyllä kärjistynyt. Tilanne muuttui pahemmaksi kun tuli kolmas työkaveri, itselläni on oma työhuone ja nämä kaksi muuta ovat toisessa huoneessa. Kolmas kaveri on ihan kiva, juttelee mulle silloin kun tämä päivän hymytyttö ei ole paikalla. Yritän käydä kahvilla näiden kollegojen kanssa, mutta ei paljoa kiinnosta kun mitään ei mulle puhuta. Kerran jo kyselin "hymykollegalta" että olenko loukannut tms. kun ilmapiiri on mitä on. Niinhän siinä keskustelussa kävi ilmi että olin kerran tokaissut jotain asiatonta, toisen kerran toiminut muuten vaan että mieli pahoittui. Pyysin anteeksi käytöstäni, lyötiin oikein kättä päälle että asia on ok. Pari päivää menikin ihan kivasti mutta nyt taas jäätävä hiljaisuus ympäröi minut kahvipöydässä. Eniten ottaa päähän kun esimies on tietoinen asiasta ja ymmärtää minua mutta kun se nyt ei vaan enää riitä. Muut työntekijät ovat ihania, tämä yksi pilaa vaan koko päivän! Mulkoilee vihaisesti minua, kostona sitten yritänkin hymyillä tuplasti kuin mitä muuten tekisin. Onneksi tämä jobi on määräaikainen mulla, ei kyllä tuon kotkan kanssa muuten kestäisikään. Toiveena on että se jäisi sairaslomalle kun vuosi vaihtuu, oli pitkään tänä vuonna mutta kun se elintaso ei kestä kun tulot tippuvat. Haloo, jos tunnistat itsesi kuvatunlaiseksi "kivaksi" työkaveriksi, katso ihmeessä peiliin ja mieti haluaisitko itse samanlaisen työkaverin. Meitä jotka kärsimme sinusta on aika monta!!!!!!
Olen ollut vasta vähän aikaa täällä, mutta eräs henkilö teki heti ensimmäisellä päivällä selväksi, ketä täällä on pomo. Häneltä ei mielellään saa kysyä mitään ja jos kysyy niin hän vastaa vihaisesti. Jos teet pienenkin virheen, hän sanoo siitä niin syyttävään sävyyn, että tulee paha mieli koko loppupäiväksi.
Hänellä myös on tapana huudattaa radiota koko päivän! Itselläni se häiritsee työkeskittymistä ja olen maininnut asiasta monesti. Nyt se on hiljemmalla ja saan kuulla piikittelyä asiasta joka päivä.
Ihan samanlaista täälläkin. Mun duunikamu tosin on vielä viisikymppinen, mutruilee kokoajan ja löytää kaikista vaan huonot puolet. Se lähinnä kivahtelee eikä koskaan keksi mitään positiivista sanottavaa ellei se löydä aihetta vahingoniloon...
Jos se joskus itse keksii murjaista vitsin tai laukaisee itse mielestään jotain nokkelaa, niin sit se nauraa kovaa. Mutta muuten ei. Ja mulla esim kuoli lähin ystävä ja sain puhelun keskelle työpäivää niin se huomautti asiasta että ei saa puhua omia puheluita kesken päivän vaikka pyysin miljoonasti anteeksi.
Tää tekee itse virheitä jatkuvasti. Ja sit se itkee jos joku huomauttaa niistä.
Hyvä että uskallan hengittää ja toivon vaan että pääsisin jonnee muualle töihin. Nyt on hakemuksia vetämässä jos sun vaikka minne.
joo meilläkin tää yks työntekijä käyttää työpäivästään sellaiset vähintään yhden tunnin puhelimessa juoruamiseen. sitten jos itsellä sattuu ehkä kerran vuodessa olemaan ykstyispuhelu työaikana, tulee kauhea valitus. mulle on ihan sama, sanooko siitä! mutta se ainainen sävy, niin negatiivinen. itse meinaan joskus läpällä heitän työkamuille, ettei ykstyispuheluita saa puhua työajalla.
sit tää henkilö joka ikine kerta on itse syömässä ruokatauolla ainakin jonkun tunnin verran (vaikka normi on puoli tuntia) sitten jos joku on kerrankin tän tunnin verran, jos ravintolassa oli vähän ruuhkaa, niin hirveä haloo. Ja hänellä on asenne, että kerta kaikki muutkin on syömässä tunnin, niin hänkin on.
Tosi miellyttävä kuulla, että muissakin työpaikoissa on näin lapsellista toimintaa..
Mun duunikamu on lähes kolmikymppinen. Joka ikinen aamu alkaa valituksella tai sillä, kuinka huonosti kaikki on (myös yksityiselämän asioita puidaan), netissä surffataan huvin vuoksi. Jos kerrankin hän joutuu tekemään jotain, saa muut kuulla valitusta, kuinka kukaan ei tee mitään ja hän vain tekee.
Ja se ainainen juoruaminen kaikesta mahdollisesta ja negatiivinen asenne ihan joka ikisitä asiaa kohtaan.