Olen 35-vuotias nainen, vastikään eronnut. MInulla on 4-vuotias tytär. Ongelmana on huono äitisuhteeni, emme ole koskaan pystyneet tappelematta puhumaan asioista. Osasyy varmaan se, että kun tarpeeksi nielee sisäänsä, se tulee sitten syytöksinä ulos.
Asumme kaukana sukulaisista, minulla ei ole koskaan lapselle hoitopaikkaa, tosin lapsi on isällään joka toinen viikonloppu. Äitini käy meillä joskus viikonloppureissun, mutta ei tarjoa apuaan, saatikka koskaan kysele, miten olen toipunut erosta (joka ei siis vielä ole edes ihan lopullinen virallisesti)no, kyllä hän lastani rakastaa, tosin se sana ei kuulu tietenkään äitini sanavarastoon.
Äitini on itse eronnut, joten luulisin hänen ymmärtävän, vaan ei. Hänellä on muitakin lapsenlapsia, joita kyllä hoitaa mielellään. JOs olen käymässä paikkakunnalla, nuo toiset lapset saavat aina olla mummolla hoidossa, vaan jos minä jossain kävisin yksin, niin ei hän jaksa, kun on juuri hoitanut toisia lapsia..Nyt kun joulu tulee, olen kysynyt, jos miehenikin, siis tuleva ex, saisi tulle sinne joulunviettoon, edes muutamaksi tunniksi, jos hankkii paikkakunnalta jonkin majoituksen. Äidille se ei sovi, hänellä olisi kuulemma vaikea olla siinä tilanteessa. (exäni haluaisi viettää joulua lapsensa kanssa, eikä hänellä ole muutenkaan mitään paikkaa, missä jouluaan viettää, paitsi yksin asunnossaan)
Minun m ielestäni lapsellani on oikeus olla joulu molempien vanhempiensa kanssa, vaan ei niin ei. Nyt mietin, jos peruisin koko joulusuunnitelmat, olen tosi pettynyt, koska äiti ei voi yrittää tulle toimeen lapsenlapsensa isän kanssa (mitään ongelmia heidän välillään ei ole ollut aiemmin)
On paljon muitakin asioita, joista olen äidille katkera: nuorena pyrkiessäni opiskelemaan, hän vain aina sanoi, että eikö joku tavallinen ammatti kelpaa, ja miksi pitää pyrkiä kouluun, johon on vaikea päästä. Koskaan hän ei osaa kannnustaa ja sanoa, että kyllä pärjäät, jos kovasti yrität. Hän aina ihanilee muita ihmisia, tyyliin 'tuosta pojasta vielä tulee jotain', koen sen niin, että minusta ei tule eikä ole tullut, kun vain muita aina kehuu.
Myös elämäni ongelmatilanteissa hän on aina sanonut, että 'miksi sulla on aina ongelmia' ikään kuin se minun syyni olisi. En siis enää ole vuosiin hänelle huolistani kertonut.
Hän on ainoa lapsi omassa perheessään, kun erosi, sai silti molemmista mummoloista apua, ja anoppilaankin oli tervetullut, vaan itse ei nyt voi niin toimia, että lapseni isä saisi tulla, siis jouluksi.
Olen myös hyvin pettynyt siihen, että hän ainoana lapsena perinnön saatuaan piti kaiken itse, no jotain pientä hän meille antoi, ja itse osti itselleen 2 mökkiä. Isovanhempani eläessään antoi ymmärtää, että he toivovat, että äitini jakaa siitä meillekin. Tuo perintöasiakin on meidän välille aiheuttanut riitoja, sisarukseni ovat tietysti aina äitini puolella, joten heistäkään ei ole minulle apua. Ole perheen musta lammas. JOskus olen yrittänyt käydä psykologilla puhumassa, kun äidin kanssa en voi, mutta ei sekään ole oikein auttanut. Olen hyvin katkera, usein vihaan äitiäni aivan helvetisti. HÄn on mielestäni niin helvetin omahyväinen ja itsekäs.
Tässä vain lyhyesti, tarinaa voisi jatkaa lopputtomiin. Onko teillä vastaavia kokemuksia, auttakaa, minä en jaksa tätä näin, ainoa vaihtoehto on sitten sanoa äidille lopulliset hyvästit, vaikka minulle perhe olisi hyvin tärkeä, vaan aina toivon äidiltä enemmän, hän ei osaa välittää ja olla tunteellinen, päätäni vain aina hakkaan seinään.
Asumme kaukana sukulaisista, minulla ei ole koskaan lapselle hoitopaikkaa, tosin lapsi on isällään joka toinen viikonloppu. Äitini käy meillä joskus viikonloppureissun, mutta ei tarjoa apuaan, saatikka koskaan kysele, miten olen toipunut erosta (joka ei siis vielä ole edes ihan lopullinen virallisesti)no, kyllä hän lastani rakastaa, tosin se sana ei kuulu tietenkään äitini sanavarastoon.
Äitini on itse eronnut, joten luulisin hänen ymmärtävän, vaan ei. Hänellä on muitakin lapsenlapsia, joita kyllä hoitaa mielellään. JOs olen käymässä paikkakunnalla, nuo toiset lapset saavat aina olla mummolla hoidossa, vaan jos minä jossain kävisin yksin, niin ei hän jaksa, kun on juuri hoitanut toisia lapsia..Nyt kun joulu tulee, olen kysynyt, jos miehenikin, siis tuleva ex, saisi tulle sinne joulunviettoon, edes muutamaksi tunniksi, jos hankkii paikkakunnalta jonkin majoituksen. Äidille se ei sovi, hänellä olisi kuulemma vaikea olla siinä tilanteessa. (exäni haluaisi viettää joulua lapsensa kanssa, eikä hänellä ole muutenkaan mitään paikkaa, missä jouluaan viettää, paitsi yksin asunnossaan)
Minun m ielestäni lapsellani on oikeus olla joulu molempien vanhempiensa kanssa, vaan ei niin ei. Nyt mietin, jos peruisin koko joulusuunnitelmat, olen tosi pettynyt, koska äiti ei voi yrittää tulle toimeen lapsenlapsensa isän kanssa (mitään ongelmia heidän välillään ei ole ollut aiemmin)
On paljon muitakin asioita, joista olen äidille katkera: nuorena pyrkiessäni opiskelemaan, hän vain aina sanoi, että eikö joku tavallinen ammatti kelpaa, ja miksi pitää pyrkiä kouluun, johon on vaikea päästä. Koskaan hän ei osaa kannnustaa ja sanoa, että kyllä pärjäät, jos kovasti yrität. Hän aina ihanilee muita ihmisia, tyyliin 'tuosta pojasta vielä tulee jotain', koen sen niin, että minusta ei tule eikä ole tullut, kun vain muita aina kehuu.
Myös elämäni ongelmatilanteissa hän on aina sanonut, että 'miksi sulla on aina ongelmia' ikään kuin se minun syyni olisi. En siis enää ole vuosiin hänelle huolistani kertonut.
Hän on ainoa lapsi omassa perheessään, kun erosi, sai silti molemmista mummoloista apua, ja anoppilaankin oli tervetullut, vaan itse ei nyt voi niin toimia, että lapseni isä saisi tulla, siis jouluksi.
Olen myös hyvin pettynyt siihen, että hän ainoana lapsena perinnön saatuaan piti kaiken itse, no jotain pientä hän meille antoi, ja itse osti itselleen 2 mökkiä. Isovanhempani eläessään antoi ymmärtää, että he toivovat, että äitini jakaa siitä meillekin. Tuo perintöasiakin on meidän välille aiheuttanut riitoja, sisarukseni ovat tietysti aina äitini puolella, joten heistäkään ei ole minulle apua. Ole perheen musta lammas. JOskus olen yrittänyt käydä psykologilla puhumassa, kun äidin kanssa en voi, mutta ei sekään ole oikein auttanut. Olen hyvin katkera, usein vihaan äitiäni aivan helvetisti. HÄn on mielestäni niin helvetin omahyväinen ja itsekäs.
Tässä vain lyhyesti, tarinaa voisi jatkaa lopputtomiin. Onko teillä vastaavia kokemuksia, auttakaa, minä en jaksa tätä näin, ainoa vaihtoehto on sitten sanoa äidille lopulliset hyvästit, vaikka minulle perhe olisi hyvin tärkeä, vaan aina toivon äidiltä enemmän, hän ei osaa välittää ja olla tunteellinen, päätäni vain aina hakkaan seinään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kokonaisuudessaan en osaa ehdottaa mitään ratkaisua teidän tilanteeseenne, siinä on monen vuoden pidätetyt mielipahat takana. Mutta joka tapauksessa äitisi on kyllä todella epäreilu sinua kohtaan :(
Joulun osalta on ihan pakko kommentoida, voisiko olla mitenkään mahdollista että vietätte vielä tämän joulun yhdessä, vain kolmisin, sinä, ex-miehesi ja tyttärenne? Kun vaikuttaa, että te kuitenkin olette ihan ok väleissä ja exäsikin haluaisi olla lapsensa kanssa, ja kun kerran exäsi ei ole tervetullut äitisi luo. Ja oleellisimpana: Haluatko itse viettää joulusi äitisi luona ja mahdollisesti saaden vain lisää uutta mielipahaa? Vai huonontaisiko pois jättäytyminen välejänne vain lisää?
Kiitos, kun vastasit. Mietin tuota eilen, että jos jäämmekin kotiin kolmisin jouluksi. Siitä tulisi kyllä minullekin paha mieli, ettei voida mennä mummolaan. Paha mieli tulisi myös siksi, että luulen äitini siitä loukkaantuvan, vaikka minun ei tietysti tarvitsisi hänen takiaan olla pahoillaan, mutta tuntisin silti syyllisyyttä ja tehneeni väärin äitä kohtaan. Toisaalta, jos menemme tytön kanssa äitini luo, minulla olisi varmasti sielläkin vihainen olo ja tekisi mieli sanoa jotain. JOten varmaan menisi joulu pilalle sielläkin. Minä vain aina kuitenkin toivon, että suhteemme olisi hyvä, vaikka se ei ole. Tuntisin, että teen todella väärin äidille, jos taas pahoitan hänen mielensä. On niin vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä. Kyllä me miehenikin kanssa välillä riitelemme, mutta yleensä pystymme tulemaan jotenkin toimeen.
TÄtini tarjoutui eilen tarjoamaan meille majapaikan, jos menemme sinne jouluksi, josta on sitten lyhyt matka äitini luo. Sekin vaan tuntuisi oudolta: majailla meidän koko porukalla tätin luona, käväistä aattona äidillä ilman miestäni, ja sitten taas palata takaisin tädilleni. En haluaisin lapsellenikaan sellaista mallia, että eron jälkeen kaikki eivät voi olla sovussa, ja että mummo ei halua nähdä hänen isäänsä. Varmasti sellaisia tilanteita tulee vielä eteen: synttäreitä jne muita juhlia, aikooko äitini silloin vierailla luonamme ennalta sovittuna ajankohtana, jolloin lapsen isä ei ole paikalla? En todellakaan halua, että tyttäreni joutuu olemaan ihmeissään, kun on sellaista piilottelua ja salailua. Uskon myös, että se voi vaikuttaa lapseni itsetuntoon, jos hän oppii, että mummo ei pidä isästä jne, lapsi voi kokea sitä kautta myös oman arvonsa. Kuten kerroin, meillä on äidin kanssa paljon asioita, mutta tämä asia on kuitenkin sellainen, josta tekisi mieli kommentoida äidille suoraan, että hänen on aika opetella hyväksymään lapseni molemmat vanhemmat, jos aikoo olla hyvä mummo tyttärelleni. Ja joustoa vaaditaan.
No mä vastaan sinulle. Että, tee itsellesi selväksi se asia, mikä on tärkeää sinulle ja lapsellesi. Kaikkea ei voi aina saada. Ja toiseksi, kaikkia ei voi aina mielyttää.
Oma äitini aikoinaan kutsui minut, perheeni kanssa joulunviettoon. Mutta parin kuukauden kuluttua kutsusta, aivan joulun kynnyksellä. Hän olikin muuttanut mieltään. Ja tehnyt muutoksia *vieraslistaan*. Ja kutsu ei koskenutkaan enää meitä kaikkia.
Tuolloin ilmoitin äidilleni, siis kaksi päivää ennen joulua. Että, jos kutsu ei edelleen koske meitä kaikkia. Niin, sitten meistä ei tule kukaan heidän luokseen, joulunviettoon. Miehelleni en uskaltanut tästä kertoa mitään.
järkevää olla tuollaisen ihmisen kanssa noin paljon tekemisissä edes josta saa vain ja ainoastaan pahaa mieltä? Kannat kaunoja sisälläsi jatkuvasti ja lisäät niitä vapaaehtoisesti olemalla tekemisissä noin paljon äitisi kanssa. Itse muuttaisin niin kauas ettei tarvitsisi olla monasti tekemisissä, säilyttäisin mielenterveyteni ja jaksaisin sen oman lapseni kanssa siten paremmin. Ei sinulla ole velvollisuuksia äitiisi nähden vaikka hän kenties antaa niin ymmärtää. Äidilläsi olisi sinua kohtaan ja lapsenlastaan, muttei varmaan välitä. Muuten ottaisi tyttäresi hoitoon ja pääsisit välillä vaikka tyttöporukassa menemään ulos.
Tärkeää olisi että kehittäisit itsellesi ja lapsellesi jotain muuta tilalle kun vähennät sitä äitisi kanssa kanssakäymistä. Inhoittavaa se kaikkinainen muutos saattaa ensi alkuun olla mutta huomaat pikkuhiljaa että sinun on helpompi hengittää ja olla, lapsesikin vaistoaa mielentilojasi vaikket sitä kenties huomaakaan. Muista että olet itse nyt äiti ja sinun pitäisi ajatella sen oman lapsesi parasta ja se ei ainakaan ole se että olet aina pahoillasi, allapäin ja katkerana. Tervehtymistaipaleellesi toivon kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.
Ole kotona lapsesi ja miehesi kanssa Joulun aika, ei se sen kummempaa ole kuin muulloin, katsoo asiaa miltä kantilta tahansa. Jouluaatto on vain yksi päivä vuodessa, ei muuta. Perheesi olet nyt sinä ja lapsesi, tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Valinnoillasi voit niihin vaikuttaa, valitse oikein. Sisimpäsi kertoo mikä on oikein, tunnet sen sisälläsi. Jos se on paha mieli, se ei ole oikein. Vaikea valinta, mutta tehtävä aina itsekunkin.
"Olen myös hyvin pettynyt siihen, että hän ainoana lapsena perinnön saatuaan piti kaiken itse, no jotain pientä hän meille antoi, ja itse osti itselleen 2 mökkiä."
Miksi olet pettynyt, perintö kuului hänelle ja vain hänelle, te peritte sitten aikanaan hänet. Mikäli hän antaisi perintöjä nyt sinulle, se olisi epäreilua muita sisaruksia kohtaan.
Hei!
En tarkoittanut, että minun yksin pitäisi saada perintöä, vaan meidän kaikkien sisarusten. Itse haluan kyllä auttaa ja antaa tytölleni, sitten kun perin, en voisi kuvitella olevani niin itsekäs, että pitäisin itse kaiken (varsinkin jos olisin ainoa lapsi, kuten äitini, joka peri siis itse kaiken)Sitten kun tyttäreni on aikuinen, haluan häntä auttaa, vaikka olisikin jo täysikäinen, minun rakkauteni ei pääty siihen kun lapsi on 18v. Eli tietysti haluan saamastani perinnöstä antaa myös tytölleni, kuten muutenkin auttaa häntä elämässä. Äitini taas ilmeisesti ajattelee, että hän saa pitää kaiken, ja toki saakin, eikä hän halua jakaa lapsilleen. Eli tyyliin: hoitakoon itse asiansa, ei kuulu minulle, minä minä minä
pitäisin kyllä hauskaa koko rahalla. Kenelläkään kun ei ole velvollisuutta jättää kenellekään perintöä, ei sinun äidilläsikään. Hän voi aivan vapaasti lahjoittaa koko omaisuutensa vaikka eläinsuojelun hyväksi.
pitäisi antaa teille hänen perintönsä,olkoonkin kuinka ainut lapsi itse tai ei. Kyllä perintö kuuluu täysin hänelle ja hänellä on oikeus tehdä sillä mitä haluaa. Eikä kysellä lapsiltaan mihin hän ne peinrönsä sijoittaa.
Ja kyllä hän näyttää sijoittaneen perinnön hyvin. 2 mökin arvo nousee huikeasti ennen kuin te perinnön häneltä saatte. Hän siis sijoitti rahat järkevästi.
Oma äitini peri mummoni aikoinaan,eikä kyllä tullut mieleenkään olla käsi ojossa pyytämässä itse siitä siivuja. Se oli hänelle ja vain hänelle tarkoitettu. Hänellä oli oikeus tehdä sillä mitä haluaa.
Itse ajattelin ehdottaa sinulle ja ex -puolisollesi, yhteistä jouluristeilyä, lapsen kanssa. Tilatkaa vierekäiset hytit. Niin olette kumpikin lähellä lasta. Jouluhan on lastenjuhla. Laivalla on monen moista mukavaa järjestetty lapsille ja aikuisille. Eihän se perinteistä joulua vastaa. Mutta valmiiseen pöytään on kiva mennä. Eikä tarvitse tuntea sitä tunnetta, että olisi väkisin, jonkun toisen nurkkiin tunkenut itsensä.
Mustanlampaan osa, on aina hieman toisarvoinen. Minua ei myöskään joulupöydässä kaivata. Mutta kesällä olen korvaamaton ilmainen piika. Kun tarvitaan matonpesijää, siivoojaa ja ruuanlaittajaa. Kun *kädettömät* sisarukset tulevat *lomalle* mummolaan.
mieti kumpi on lapsellesi parempi , viettääkö hän joulua isän vai mummon,joka ei edes välitä,kanssa
tuo laivalla joulun vietto olisi piristystä kaikille ja ei tarvitsisi itse raataa kun kaikki on valmista. suosittelen.
ja jos äitisi tästä loukkaantuu niin eiköhän se ole hänen ongelmansa, jääpähän hänen huomionsa näille muille sisaruksille kokonaan,eikä väsy sinun lapsesi vuoksi.
Kiitos kaikille vastanneille! Haluan vielä tarkentaa ja hieman puolustella äitiäni, että kyllä hän siis lastani rakastaa ja haluaa olla tämän kanssa. Sitä tarkoitin viestissäni, että hän ei ota huolehtiakseen tytöstä silloin, jos minä pyydän, että voisin käydä esim kaverin luona yksin, kotipaikkakunnalla käydessäni. En siis saa häneltä lastenhoito-enkä muutakaan apua. Vaikka tosi harvoin tarvitsisinkaan, ja vielä harvemmin edes pyydän. Ei voinut esim kerran mökiltä yhdessä tullessamme pysähtyä uuden miehensä kanssa apteekkiin ostamaan tytölleni lääkettä, koska ei vaivautunut ottamaan selvää, mikä apteekki on auki. Sain sitten onneksi ystävältäni kyydin apteekkiin, ja asia hoitui.
Tiedän, että äitini nimenomaan haluaa nähdä tytärtäni jouluna, mutta minun ongelmani onkin miettiä, teenkö sen tyttöni takia, vaikka itse aina petynkin johonkin mitä äiti sanoo tai tekee.
Lapsuudessani olisin toki mieluiten viettänyt joulun isän ja äidin kanssa, en suinkaan missään mummolassa.
Minusta tuo ylläoleva ehdotus laivaristeilystä kuulostaa lapsesi kannalta todella kätevältä ratkaisulta visaisessa tilanteessa.
Jos voitte keskenänne tulla sen verran toimeen, että tyttö saa edes tämän joulun yhdessä teidän kanssanne, siitä tulisi varmaan hänelle ikuinen hyvä muisto.
Ilmanmuuta jäätte kotiin kolmistaan.
Miksi tukkia itseensä tollaseen seuraan????
Mielipaha taattu jos sinne äitisi luo tunget.
Lakkaa odottamasta tollasen kotkan hyväksyntää.
Keskity omiin ja uusiin kuvioihin.
jos lapsi tarvii lääkettä.....huhuh.
mulla itselläni on ollut äitini kanssa vaikeuksia ,hm monenlaisia. olin yh ja kerran vein lapseni hoitoon äidilleni ja olihan isänikin vielä silloin. tunnin päästä lähdöstäni isä soittaa että äiti on humalassa ja minun piti hakea lapsi pois, siis ei pakko mutta halusin ku n tiesin millainen äiti on silloin kun on juonut.
muutenkaan hän ei välittänyt lapsestani vaan sisarusten lapset olivat tärkeitä. nyt on äitini jo kuollut mutta silti tietynlainen katkeruus pyrkii silloin tällöin pintaan. aina arvosteli ja haukkui minua ja kehui muita. otin puheeksikin sen eriarvoisuuden mutta suuttui ja vähätteli kun uskalsin siitä sanoa.
kyllähän noita tapauksia olisi kerrottavana mutta sen jälkeen hoidin lapseni itse enkä "rasittanut" äitiäni lapseni asioilla ja jos joskus erehdyin sanomaan jotain niin kyllä oli vastaus valmiina, minussahan se vika oli.
no nyt on lapseni jo täys ikäinen ja olen ylpeä hänestä kaksin verroin kun yksin kasvatin ja hyvä ihminen tuli
mutta olisihan se hyvä tietää miksi hän minua vihasi koko elinaikansa....siihen kun saisi joskus vastauksen
Vanhenpiaan nyt ei vain voi valita. Vaikka kuinka keljuttaa, niin joku kumma velvollisuudentunne sitä on iskostunut takaraivoon. Pakko on käydä katsomassa vaikka mielummin tekisi vallan muuta. Paljon puhutaan siitä kun lapset eivät käy katsomassa vanhempiaan. Kukaan ei kuitenkaan ota puheeksi sitä, että tämä voisi johtua vanhempien omasta käytöksestä. Kaikki syy vieritetään lasten niskaan. Vanhukset kun saavat käyttäytyä niin huonosti kuin haluavat, eikä siitä ole kenenkään sopivaa huomautella.
Pakko ei ole kuin kuolla. Ei todellakaan tarvitse olla kusipäiden kanssa tekemisissä.
Itse väsyin koko kusipäiden laumaan vuosikymmenien kiusaamisen jälkeen, joten panin välit kokonaan poikki.
Väliin tulee vanhat jutut mieleen, mutta ainakaan ei pääse syntymään uusia enää mieltäni pahoittamaan.
Tätä samaa olen monasti miettinyt minäkin. Että mikä kumma noita vanhuksia oikein vaivaa? Missään asiassa ei nähdä enään, mitään hyvää. Ainoat keskustelunaiheet ovat muiden ihmisten parjaaminen ja ilkeä arvostelu. Jopa suoranainen valehtelu.
Ja, kun asiasta hienovaraisesti yrittää huomauttaa, että halpamainen käytös kääntyy heitä itseään vastaan. Niin sitä ei muisteta kuin hetki. Ja meno jatkuu samana päivästä toiseen.
Suoraan sanottuna, itse olen jo tähän niin kyllästynyt. Että, en enää viitsi pilata päivääni, näitä ikäviä juttuja kuunnelen. Enkä ole löytänyt muuta ratkaisua tähän, kuin käyntikertojen harventaminen minimiin.
Kuulehan nainen, sinun numero 1 velvollisuus on sinun lapsesi, ei äitisi.
Sinulla ei ole oikeutta hankkia ikävää mieltä vierailemalla äitisi luona. Varsinkaan kun jo edeltäpäin tiedät niin tarkkaan että tavatessasi hänet, negtiivisuus ja ahdistus on palkkana.
Lapsesi vaistoaa sen, he ovat älykkäämpiä kuin luuletkaan. Jo itsesikin takia sinun yksinkertaisesti täytyy antaa äitisi olla rauhassa. Vain jätä hänet omien asioidensa ja muun suvun kanssa.
On täydellisen tarpeetonta tuntea syyllisyyttä siitä että et mene hänen mustamaalattavakseen.
Elä itsellesi ja lapsellesi. Ala treenaamaan aivojasi positiivisiin ajatuksiin joihin ei sisälly (negatiivista) äitiäsi.
Ystävät valitaan sukua ei :(
kun joillakin on tosiaan toimiva äiti-lapsi suhde. Eipä meilläkään toimi. Olen aina kiukkuinen kun lähden kyläilemästä. Sellaista ikävää puhetta muista, mutta itsessähän ei ole koskaan mitään vikaa. Tehnytkin kaikenlaita ikävää elämänsä varrella toisille ihmisille, nyt ei ole sitte ketään ihmissuhteita kuin mies ja me lapset ja lapsenlapset. Tekee ihmeellisimpiä juttuja / jotain omia "testejä" lapsille miten tottelevaisia ovat. Ei siis ole kannustava vaan ristiriitainen ja hämmentävä. Ajatuksen juoksu vaikuttaa sairaalta ja alkoholi sotkee kans kuvioita. Kauheeta sanoa, mutta en voi sietää äitiäni. On tuhonnut niin paljon asioita. Ymmärrän, että taustalla voi olla psyykk. sairautta ja alkoholismia, mutta ei enää suvaitse kaikkea. Tulee vaan nolo olo hänen puolestaan kun ei itse tajua olevansa suvaitsematon, tietämätön ja loukkaava toista kohtaan. Manipuloi kaiken lisäksi ihmisiä. Että tämmöisen äidin kanssa sitä on joutunut sitte elämään. Huh, jatkan omaa elämääni ja pidän välit etäisen kohteliaina.
"Minun mielestäni lapsella on oikeus viettää joulu molempien vanhempien kanssa". No totta kai on. Mutta miksi ihmeessä tungette sitä viettämään äitisi luokse. Ja vielä äidin, jonka kanssa sinulla on ongelmalliset välit.
Ole nyt iso tyttö eli aikuinen ja laita itsellesi ja tytöllesi hyvä joulu. Jos otatte siihen lapsen isän mukaan, niin oikein mainiota.
Ilmoita äidille hyvissä ajoin ja tyynen rauhallisesti, että te vietätte nyt joulun näin. Jos äiti loukkaantuu, niin antaa loukkaantua. Teidän on nyt korkea aika ottaa askel eteenpäin ja ottaa hieman etäisyyttä toisistanne - siis sinun ja äitisi.
Sitäpaitsi - eivät ne keski-ikäiset ja vanhenevat äidit ole mitään ikiliikkuja joulupukinmuoreja, jotka ilman muuta jaksavat häärätä perinteisen joulun isolle vierasjoukolle. Siinä ei äitimuorilla juurikaan ole rauhallista hetkeä, jos tulee lapsia perheineen ja vielä eronneitakin puolisoita. Mietipä myös siltä kantilta!
Minä olen ainoa lapsi, ikää 29 vuotta. Olen suurimman osan elämääni kasvanut yksinhuoltajaäidin kanssa. Hän on ollut naimisissa kaksi kertaa ja lukematon määrä huonoja ihmissuhteita. Tällä hetkellä viimeisin on niin huono, että on muuttanut hänen persoonaansa ja eristää häntä kaikista muista. Pahinta on se, että hän asuu ulkomailla. Hän tienaa kolme kertaa enemmän kuin keskivertosuomalainen.
Hänelle raha on ollut viimeiset vuodet erittäin tärkeä asia. Sitä hän on antanut minulle opiskeluaikoinani (mikä on varmasti aivan normaalia) ja myös sukulais"lapsille", tällä hetkellä aikuisille sellaisille.
Aloitin opiskelujeni jälkeen suoraan työt ja paloin suoraan sanottuna loppuun huonohenkisessä työyhteisössä, josta jouduin jäämään pois. Tämä romahdus oli hänelle aluksi ymmärrettävä asia, hän tuki minua ja sanoi että jätä ihmeessä työ, pidä lomaa, hän lainaa minulle sen verran, että pärjään kuukauden palkatta. En ole pitänyt lomaa 7:n vuoteen.Opiskeluaikanani olin lomat töissä.
Nyt ovat alkaneet kuitenkin syytökset minua kohtaan ja sen puiminen, kuinka hänellä on ollut vaikea elämä. Siitä saan kuulla aina ja kaikista asioista, mitä minä olen tehnyt. Minulla oli kerran ystävä, jonka edessä hän palvoi maata ja kehui tätä maasta taivaisiin minun edessäni. Ikinä minä en ole saanut sellaista arvostusta häneltä.
Minunkaan äitini ei osaa sanoa rakastavansa, sen hän on tehnyt pari kertaa humalassa. Myöskään anteeksi hän ei ole koskaan pyytänyt minulta sanojaan tai tekojaan, minä olen aina ollut siinä roolissa. Eilen hän taas haukkui minut täysin puhelimessa, olen itse ollut masentunut ja burn outissa, nyt vasta toipumassa siitä. Nämä olivat kahden lääkärin toteamuksia terveydentilastani. Esimerkkinä pulssi oli vielä pari viikkoa sitten 145, ei kovin normaalia! Kertoo siis uupumuksen asteesta. Kaikkein vähiten olisin kaivannut huutoa häneltä juuri nyt. Nyt yritän viettää välikuukautta syyllisyyden tunnoissa siitä, että uuvuin.
Eniten tähän tilanteeseen liittyy tämä uusi miesystävä. Hän on ollut meillä yhden joulun ja senkin pilasi haastamalla riitaa kanssani, hän on myös onnistunut pilaamaan kihlajaiseni. Tämä mies ilmeisesti eristää äitini täysin muista, jonkinlainen narsisti uskoisin hänen olevan. Olen yrittänyt jo vuosia sanoa äidilleni, että lähtisi pois suhteesta, mutta jokin sairas asia pitää häntä yhä siinä ja hän on vuosi vuodelta onnettomampi. Kierre on jo niin syvä, ettei sille oikein voi enää mitään. Näen, että hän alistuu, eikä hänellä ole voimia lähteä pois suhteesta.
Minäkään en pysty juttelemaan äitini kanssa enää järkevästi, jos puhumme, hän keskeyttää minua jatkuvasti. Sitä hän tekee myös muiden ihmisten läsnäollessa. Esim. jos hän on ollut lomalla täällä ja kylään on tullut hänen vanhoja työtovereitaan, jotka minäkin olen tuntenut lapsuudesta asti, jos he kysyvät mimun kuulumisiani ja minä yritän kertoa, äitini keskeyttää minut ja vaihtaa puheenaihetta. Hän saa myös kummallisia raivokohtauksia ja lisäksi tekee välillä päättömiä suunnitelmia takaisin Suomeen paluusta, sitten hän päivän parin päästä muuttaa suunnitelmiaan. Näillä suunnitelmillaan hän myös vaivaa avopuolisoani, lähettelee tälle tekstiviestejä ja kysyy mielipidettä.
Olen aivan sekaisin ja lopenuupunut koko tilanteeseen. Jäin tilanteeseen, jossa olen hetken hieman taloudellisesti riippuvainen hänestä hänen itsensä halusta auttaa ja suosituksesta. Nyt kun se tilanne tuli, hän haastaa asialla riitaa kanssani. Äänensävy on vittumainen ja oloni on erittäin tukala. Minä en olisi edes halunnut ottaa rahoja vastaan, ajattelin, että pärjäisin, vaikka tarkoitus olisi maksaa ne takaisinkin.Syy tähän oli se, että nyt hän on oikeutettu kiukkuamaan minulle ja hallitsemaan minua mitä hirveimmällä tavalla.
Ymmärrän sinua täysin, jos olet kokenut, että et ole äitisi silmissä mitään. Sen minäkin olen saanut kokea. Olen aina miettinyt, miksi tunnen huonommuutta monissa asioissa ja yritän aina paremmin ja paremmin, mutta ehkä syy löytyy näistä asioista...