Kun sitä aika useinkin valitetaan naisten ja (joskus myös miesten) liiallisista vaatimuksista ja vaaditaan että pitäisi tyytyä johonkin huonompaan vaihtoehtoon parisuhteessa, niin ihmettelenpä vaan että mitä oikein olisi lopputuloksena niissä parisuhteissa joissa oikeasti on tyydytty siihen mitä on saatu paremman puutteessa.
Siis voiko kukaan oikeasti olla onnellinen parisuhteessa jossa tietää ettei se kumppani ole itselle se paras mahdollinen vai onko seurauksena koko loppuelämän tai ainakin parisuhteen keston ajan jatkuva loputon katkeruus ja tunne siitä, että on epäonnistunut elämässään, kun ei olekaan löytänyt oikeanlaista kumppania itselleen.
Siis voiko kukaan oikeasti olla onnellinen parisuhteessa jossa tietää ettei se kumppani ole itselle se paras mahdollinen vai onko seurauksena koko loppuelämän tai ainakin parisuhteen keston ajan jatkuva loputon katkeruus ja tunne siitä, että on epäonnistunut elämässään, kun ei olekaan löytänyt oikeanlaista kumppania itselleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakin sitä mieltä, ettei parisuhteeseen kannata tuhlata aikaansa, jos ei löydä mieleistään kumppania. Mitä järkeä siinä olisi? Oltaisiin sitten kaksin, mutta kuitenkin yksin, sillä toisen kanssa ei olisi mitään yhteistä puhuttavaa. Ei parisuhde ole mikään sohva, joka on pakko hankkia. Elämässä on paljon muutakin tekemistä kuin seurustelu ja seurustelu tyytymissuhteessa on ajanhukkaa. Mielummin esim. harrastan, tapaan ystäviä ja matkustelen sen sijaan.
En mä ainakaan vois koskaan elää suhteessa jos tiedän saavani parempaa.
Siis mä elin suhteessa joka oli muuten mahtavaa ja niin ihanaa...muiden mielestä.No ehkä se oli oikeesti semmonen viimesen päälle leffasta revitty unelma suhde.
Mä taas itse oli koko ajan valtavan ahdistunu ja tuntu että hukkaan elämääni ihmisen kanssa joka ei tunnu vaan olevan se oikee.
Tää ny menee tarinan selittelyx mutta mä oon ite semmonen että haluun hellyyttä ja sen sylin johon käpertyy sillon ku on paha olla tai hellyyden kaipuu...
muuten mä taas tallaan omia polkujani ja tunnen itteni tosi ahdistuneeks jos toinen ei ymmärrä että mä en just sillä hetkellä haluu hellyyttä kun toinen haluais.
Hmm mulle taas ahdistus on enemmänkin sitä että mut valtaa pakokauhu ja pakko päästä pois keinolla millä hyvänsä.
Se tuntuu ittestäkin tosi pahalta ja sit oon ihan daun ku on paha mieli siitä kun pahoitti toisen mielen.
Ehkä mä olen ite sellainen levoton sielu...
koti ja turva on oltava mutta silti pitää olla vapaus.
Hmmm oonkohan mä sitoutumis kammonen!
Suhteenpätkät tuollaisten läheisyyskammoisten naisten kanssa jäävät yleensä pariin viikkoon. Vaikka naiset toisinaan valittavat miesten olevan liian etäisiä, on kuitenkin paljon yleisempää että nainen inhoaa ja välttää läheisyyttä.
Onko sinua pienenä jotenkin käytetty hyväksi tms, kun kosketus ja läheisyys aiheuttaa pakokauhureaktion?