Tutkimukseen vastasi 317 oppilasta, vastausprosentiksi tuli 91,6 %. Tutkimusaineisto analysoitiin SPSS 9.0 for Windows tilasto-ohjelmalla. Tulokset esitetään frekvenssi- ja prosenttijakaumina sekä ristiintaulukointeina. Avointen kysymysten vastaukset tulkittiin sisällön analyysiin avulla.
Tutkimustulosten mukaan lähes puolet tutkimukseen vastanneista ilmoittaa kokeneensa koulukiusaamista. Karihaaran koulun 5. –9.luokilla esiintyy eniten psyykkistä koulukiusaamista. Myös fyysistä ja omaisuuteen kohdistuvaa kiusaamista esiintyy. Pojat kiusaavat kaikilla kiusaamisen muodoilla enemmän kuin tytöt. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että koulukiusaamisella on vaikutusta koulunkäyntiin, se heikentää koulumenestystä ja lisää koulusta poissaoloja. Suurin osa vastaajista kuvasi, että sosiaalinen käyttäytyminen ja ulkoinen poikkeavuus ovat syynä koulukiusaamiseen. Tutkimuksesta ilmeni, että 7.-luokkalaiset kokevat eniten kiusaamista. Jatkuvampaa kiusaamista esiintyy 8. – 9. luokilla.
Mikä Karihaaran koulussa oikein on vikana? Tämä tutkimus on tehty vuonna 2000. Nyt tilanne on paljon pahempi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos tilanne on tullainen kannattaisi puuttua heti. Pekka-Eric Auvinen oli pitkäaikainen koulukiusattu ja hän kosti sen järkyttävällä tavalla.
jossa todetaan että nyt tilanne on paljon pahempi. Oma arviosi ei kelpaa.
Kiitos jo etukäteen.
EI ESIINNY KOULUKIUSAAMISTA.
Koulussa ei esiinny kiusaamista kaikissa muissa kouluissa on sama homma..ÄÄLIÖT!
siellä asuinalueella on rauhatonta asua muutenkin...vain ja ainoastaan vanhemmat voivat vaikuttaa lastensa koulunkäyntiin/hyvinvointiin
Vanhempien pitää opettaa ensisijaisesti olemaan ihmisiksi. Tietenkin Marttala/Karihaara alueella asuu paljon moniongelmaisia perheitä ja se heijastuu lapsiin, silloin kyllä koulukin voisi puuttua asiaan. Tuntuu kyllä hurjalta, että puolet oppilaista on kokenut koulukiusaamista.
Otapa selvää asioista. Mutu-tuntumalla julistettu "nyt tilanne on vielä pahempi" ei oikein vakuuta. Koulu on avoin paikka, soita sinne ja kysy, miten asiat ovat. Onhan se helppoa täällä nimettömänä heitellä mitä sattuu. Karihaara on hyvä koulu!
t. koululaisen äiti
Kyllä siellä karihaaran koulussa kiusaamista valitettavasti on. Ja monenmuotoista. Tämän kerron itse ihan kokemuksesta.. Ei kannata edes yrittää sievistellä asioita, kannattaisi varmaan jutella muidenkin lasten ja vanhempien kanssa asiasta kun tuntuu että osa vanhemmista näkee vain sen minkä haluaa nähdä.. ja kiusaamista on myös pyörien rikkominen ja varastelu..
Siellä tuntuu olevan kaikki asiat pielessä!VALITETTAVASTI.