Salibandyn arvostus??

Mikä on salibandyn todellinen arvostus tänä päivänä??
Ei Ykkösen Urheiluruutu eikö Kolmosen Tulosruutu näyttänyt edes tuloksia sunnuntain kierrokselta. Jännittyneenä odotan peseekö Nelonen kasvonsa..
Salibandy on hieno ja edelleen koko ajan nouseva urheilulaji!!
7677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielestäni salibandy saa kokoonsa nähden ihan mukavasti kanava-aikaa telkkarista. Urheiluruudussakin on useamman kerran täläkaudella ollut jopa kuvalähetyksiä halleilta. Aikaisemmin noita maalikoosteita on tullut vasta playoffien aikaan.

Liittohan seuraa noita media-asioita tarkasti, muistaakseni joka kaudella on ollut kasvua edellisvuoteen.

Salibandy on kuitenkin vielä pieni yleisölaji, turha haaveilla vakionäkyvyydestä valtakanavilla ennenkuin katsojakeskiarvot kasvavat tuhannen pintaan.

Äänestä
  • Uskon kyllä suosion nousuun ja sitä myötä myös näkyvyyden mediassa lisääntyvän. Ja mukavastihan sitä on ollutkin telkkarissa jopa kuvanauhan kanssa...

    Ihmettelen vain, ettei yhdenkään kanavan pitkässä urheilu-uutislähetyksässä ollut edes tuloksia. Olisko se ollut liikaa, jos ykkösen puolen tunnin lähetykssä olis edes ollut liigatulokset..

    Muuten olen sitä mieltä, että salibandy on erittäin mielekäs laji yleisölle. Hyvä TV-laji. Lajiin liittyy niin paljon vauhdikkaita ja upealta näyttäviä juttuja.

    Äänestä

  • Salibandyn ystävä kirjoitti:

    Uskon kyllä suosion nousuun ja sitä myötä myös näkyvyyden mediassa lisääntyvän. Ja mukavastihan sitä on ollutkin telkkarissa jopa kuvanauhan kanssa...

    Ihmettelen vain, ettei yhdenkään kanavan pitkässä urheilu-uutislähetyksässä ollut edes tuloksia. Olisko se ollut liikaa, jos ykkösen puolen tunnin lähetykssä olis edes ollut liigatulokset..

    Muuten olen sitä mieltä, että salibandy on erittäin mielekäs laji yleisölle. Hyvä TV-laji. Lajiin liittyy niin paljon vauhdikkaita ja upealta näyttäviä juttuja.

    Näin väitetään.

    Mahdollinen syy miksi salibandy ei ole vielä saavuttanut suosiota tv:ssä...

    (itse en tähän usko)

    Äänestä

on ihan perseestä......muotilaji jota kukaan ei harrasta parin vuoden kuluttua.....

Äänestä
  • Turha yrittää provosoida jälleen kerran! Yritetään jokainen omalta kohdalta edes hieman nostaa tämän foorumin yleistä tasoa, eikä hölötetä jostain puuhelmistä!

    Äänestä

  • Perusteleppas minulle, miten salibandy on muotilaji ja miten niin KUKAAN ei harrasta sitä parin vuoden kuluttua?
    Oon ite pelannu lähemmäs kymmenen vuotta sekä sählyä että salibandyä säännöllisesti, ja jos se olisi mun mielestä muotilaji, harrastaisinko sitä edelleen? Jos laji ei olisi mun mielestä mielenkiintonen, kehittävä, monipuolinen ym., pelaisinko mä vielä? Työpaikkasählääjistä löytyy konkareita ja aerobicporukat puuhailee myös lajin kanssa viihtyisänä kuntomuotona vuodesta toiseen. Niin, ja sitten on myös "me", me jotka tehään tätä päivittäin ihan vaan sen takia että se on kivaa, vuodesta toiseen.. Tähän lajiin ei tarvita futiskenttää eikä tarvi kirota sitä, että ulkona on 10 pakkasta. Tässä lajissa ei tarvi erinomaisia jalkapalloilijan polvia tai muita "mukavuuksia". Minkä takia Suomessa rakennetaan kokoajan lisää salibandycenttereitä, jos tää on ohimenevä muoti-ilmiö? Joten vedäppäs se pipo vielä kireemmälle päähäsi ja kuvittele olevas vaikka amerikan presidentti. I don't care. (no okei, välitin niin paljon että oli pakko pitää puolustuspuhe :P)

    Äänestä

  • oslo kirjoitti:

    Perusteleppas minulle, miten salibandy on muotilaji ja miten niin KUKAAN ei harrasta sitä parin vuoden kuluttua?
    Oon ite pelannu lähemmäs kymmenen vuotta sekä sählyä että salibandyä säännöllisesti, ja jos se olisi mun mielestä muotilaji, harrastaisinko sitä edelleen? Jos laji ei olisi mun mielestä mielenkiintonen, kehittävä, monipuolinen ym., pelaisinko mä vielä? Työpaikkasählääjistä löytyy konkareita ja aerobicporukat puuhailee myös lajin kanssa viihtyisänä kuntomuotona vuodesta toiseen. Niin, ja sitten on myös "me", me jotka tehään tätä päivittäin ihan vaan sen takia että se on kivaa, vuodesta toiseen.. Tähän lajiin ei tarvita futiskenttää eikä tarvi kirota sitä, että ulkona on 10 pakkasta. Tässä lajissa ei tarvi erinomaisia jalkapalloilijan polvia tai muita "mukavuuksia". Minkä takia Suomessa rakennetaan kokoajan lisää salibandycenttereitä, jos tää on ohimenevä muoti-ilmiö? Joten vedäppäs se pipo vielä kireemmälle päähäsi ja kuvittele olevas vaikka amerikan presidentti. I don't care. (no okei, välitin niin paljon että oli pakko pitää puolustuspuhe :P)

    Salibandy ollut Nuorien keskuudessa 2. suosituin urheilulaji edessä vain Jalkapallo? No ainakin pelaajia tulee riittämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salibandyn ystävä kirjoitti:

Mikä on salibandyn todellinen arvostus tänä päivänä??
Ei Ykkösen Urheiluruutu eikö Kolmosen Tulosruutu näyttänyt edes tuloksia sunnuntain kierrokselta. Jännittyneenä odotan peseekö Nelonen kasvonsa..
Salibandy on hieno ja edelleen koko ajan nouseva urheilulaji!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu