Hmmm. Mistähän sitä aloittaisi edes!
Aloimme seurustella reilu vuosi sitten. Mies oli aivan ihana silloin. Niin ihana kuin vain voi olla. Vietimme paljon aikaa yhdessä, kunnes lopulta muutimme 4kk seurusteltuamme yhteen. Vähän riideltiin jo silloin, mutta ei mitään isoja riitoja tietenkään.
Kerroin hänelle kaiken edellisestä suhteistani, koska hän oli lukenut entiset päiväkirjani ja kyseli taukoamatta koko ajan niistä. Kerroin mm. että olin ns. pettänyt entistä poikaystävääni hyvän kaverini kanssa (emme ole enää kavereita hänen kanssaan).
Tämän jälkeen alkoi kaikki asioiden tutkiminen (tietokoneet, kännykät, päiväkirjat). Joka päivä oli kyselyt: miksi sä meikkaat, miksi sulla on tollaset vaatteet päällä, miksi sä harjaat hiukset, ootko sä ihastunut johonkin, katteleeko miehet sua töissä, onko se ja se ja se hyvännäköinen, onko hänellä liian pienet kädet, miksi sä meikkaat, miksi sä teet näin ja miksi sä teet noin... Se oli aivan tajutonta! Ja sitten kun yritin kysyä häneltä jotain, sain vastaukseksi: en mä tiedä. Lopulta kaikki mennyt siihen, että en harjaa tukkaani enää, en meikkaa, ei laita kynsiäni, en katso aamuisin, mitä laitan töihin päälleni. Olen ehkä nyt vähän saanut itseäni takaisin tajuttuani, mitä poikaystäväni tekee minulle, mutta vieläkin tekee pahaa. Hermostun jokaisesta hänen kysymyksestään, joka vaikuttaa minun mielestäni siltä, että hän yrittää päästä kontroillomaan elämääni. Ehkä hieman vainoharhaista, mutta pelkään sitä ihan tajuttomasti.
Muutaman kerran suhteemme aikana, olemme olleet baarissa juhlimassa. Koska usein tapaan siellä puolituttuja, joita menen moikkaamaan (yleensä nämä ovat poikia) ja poikaystäväni jää "johonkin", niin viimeksi lupasin, että en häntä jätä yksin, koska se tuntuu hänestä pahalta. Ymmärsin tämän. Hän lupasi samaa. Viime kerralla tämä kuitenkin lähti huitelemaan kaverinsa kanssa. Lähdin n. 15minuutin päästä häntä etsimään. En löytänyt mistään. Löysin hänen kaverinsa kylläkin eikä tääkään tiennyt mitään. LÖysin lopulta poikaystäväni ja hän kertoi, että oli ****n kanssa (hänen entinen pano, josta sain tietää vasta sinä iltana!!) juttelemassa niin ei voinut sen takia tulla luokseni ja pitää lupaustaan. Tämän jälkeen hän alkoi riehumaan, että olen pettänyt häntä ja hän jättää minut. En sanonut mitään. Lähdin baarista kotiimme. Hän ehti kotiin ennen minua. Pakkasin kamojani ja selitin, että lähden, koska hän jätti minut. Tämä alkoi ihan hysteeriseksi! Alkoi itkemään ja huitelemaan käsiään. Tätä oli ennenkin tapahtunut kännissä (kaksi kertaa) ja toinen kerta oli vienyt putkaan asti. Tiesin, mitä tulee tapahtumaan, jos en äkkiä pääse pois.
Kävin vessassa hakemassa kosmetiikkatarvikkeita ja hän seurasi huutaen perässä. Itse en ollut juonut kuin pari siideriä, joten olin aivan selvä. Hän kännissä, mutta tajusi kuitenkin mitä tapahtui. Kun en häntä kuunnellut, hän iski minut seinää vasten niin, että löin pääni todella pahasti seinään ja kaaduin maahan (taas kerran, näin ekallakin kerralla) silmät sumeena. Hän kampesi päälleni ja päätin pistää sillä kerralla vastaan. En suostunut jäädä maahan ruikuttamaan, että hän lopettaisi. Olin kyllästynyt siihen. Pyysin häntä nousemaan ylös, mutta ei. Lopulta huusi, että nousee ja lähtee. Ei lähtenyt, löin (avokämmenellä tietenkin) ja hän nousi ylös. Hän ahdisti minut seinää vasten. Ei suostunut päästämään pois. Huusi niin, että sylki lensi ja hakkasi käsillä seinää molemmilla puolillani. Pelkäsin. Pelkäsin todella paljon. Jostain sain taas voimaa käskeä häntä päästämään minut pois. Ei lähtenyt, löin uudestaan, hän löi takaisin... Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Löin takaisin ja hän löi uudestaan, uudestaan ja uudestaan. En lyönyt enää takaisin. Hän hakkasi peilit rikki vessasta ja käsiveressä painui sotkemaan paikkoja olohuoneeseen. Loopulta sorruin tahalleni uikutteluun, että rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan koko loppu elämäni. Kaikki paikat olivat veressä hänen kätensä takia. Hän lopetti. Lyyhistyi itkemään ja sanoi, että en saa jättää häntä. Mentiin suoraan nukkumaan.
Aamulla oli kamala olo. En tiennyt mitä ajatella ja tilanne pyörii päässäni. Pelkään häntä. Yritin keskustella eilen asiasta, mutta hän sanoi, että hänellä ei ole mitään ongelmaa huonojen hermojensa suhteen.
En tiedä, miksi en osaa lopettaa. Miksi en osaa lähteä. En tiedä miksi. Välillä mietin, että pelottaa lähteä. Mitä jos hän tekee jotain itselleen? Mitä jos hän tekee jotain koirille, kun haluaa ne "hoitoon"? Mitä jos hän etsii minut käsiinsä, ja tekee minulle jotain?
Sama hysteerinen itku ja huuto alkaa, jos edes ehdotan hänelle, että pitäisimme pienen tauon. Hän lähtisi isänsä luokse asumaan. Sama hermostuneisuus alkaa, jos edes ehdotan, että hän menisi edes pari kertaa puhumaan jollekin huonoista hermoistaan tai ongelmistaan.
Mutta mitkä hänen ongelmansa ovat? Olen niin kiinni tässä tilanteessa tällä hetkellä, että en osaa katsoa asioita järkevältä kannalta. Riitelemme joka päivä, koska minulla on niin paha olo. Hän yrittää syyllistää minua siitä, että hänellä menee hermot. "Kun sä alat aina riitelemään, niin pakostikin menee hermot!" se sanoo. Pitäisikö hiljaa olla vain?
En uskalla puhua asiasta, koska menee riitelemiseksi. Olen tajunnut, että en edes tunne koko miestä. Hän tietää kaiken menneisyydestäni ja ajatuksistani, mutta minä en tiedä mitään hänestä. Hänelle olen jumala, jota hän palvoo, mutta silti haluaa ns. alistaa. Yrittää lytätä itsetuntoani alemmas ja alemmas kun kyselee koko ajan, miksi pukeudun ASIAKASTYÖHÖN siistimmin kuin kotona olisin. Jos vähän tissiä näkyy jostain paidasta (tarkoita siis todella vähän) on se hänelle tissipaita ja menen vokottelemaan muita miehiä. Ei se ääneen sitä sano, että menen vokottelemaan muita, mutta hänen äänensävystään ja jutuistaan saan sen kuvan.
MITÄ HELVETTIÄ TÄSSÄ PITÄISI TEHDÄ?
Tällä hetkellä voimani eivät riitä siihen, että alkaisin puhumaan -> riitelemään mieheni kanssa. Voimani eivät riitä siihen, että hänet jättäisin. Veisi liikaa voimia alkaa hänen kanssaan kinastelemaan jostain sohvasta, kummalle se tulee, kun hän haluaa vain tehdä eroamisesta hankalaa, että ei erottaisiin. Hän haluaisi koirat, mutta minä haluan myös. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Olen täysin loppu. Täysin petetty. Täysin hakattu. Alistettu. Ja avuntarpeessa.
En voi mennä tästä puhumaan sukulaisilleni/perheelleni, koska jos homma jossain vaiheessa alkaakin sujumaan. Mies menee avohoitoon, hakee apua ongelmiinsa, yms... koska muuten hän on miltei täydellinen yksilö. Rakastan häntä. Tai en jaksa edes ajatella tai tuntea, rakastanko häntä.
Kummalla on ongelmia? Minulla vai hänellä? Ja mitä ongelmia?
Aloimme seurustella reilu vuosi sitten. Mies oli aivan ihana silloin. Niin ihana kuin vain voi olla. Vietimme paljon aikaa yhdessä, kunnes lopulta muutimme 4kk seurusteltuamme yhteen. Vähän riideltiin jo silloin, mutta ei mitään isoja riitoja tietenkään.
Kerroin hänelle kaiken edellisestä suhteistani, koska hän oli lukenut entiset päiväkirjani ja kyseli taukoamatta koko ajan niistä. Kerroin mm. että olin ns. pettänyt entistä poikaystävääni hyvän kaverini kanssa (emme ole enää kavereita hänen kanssaan).
Tämän jälkeen alkoi kaikki asioiden tutkiminen (tietokoneet, kännykät, päiväkirjat). Joka päivä oli kyselyt: miksi sä meikkaat, miksi sulla on tollaset vaatteet päällä, miksi sä harjaat hiukset, ootko sä ihastunut johonkin, katteleeko miehet sua töissä, onko se ja se ja se hyvännäköinen, onko hänellä liian pienet kädet, miksi sä meikkaat, miksi sä teet näin ja miksi sä teet noin... Se oli aivan tajutonta! Ja sitten kun yritin kysyä häneltä jotain, sain vastaukseksi: en mä tiedä. Lopulta kaikki mennyt siihen, että en harjaa tukkaani enää, en meikkaa, ei laita kynsiäni, en katso aamuisin, mitä laitan töihin päälleni. Olen ehkä nyt vähän saanut itseäni takaisin tajuttuani, mitä poikaystäväni tekee minulle, mutta vieläkin tekee pahaa. Hermostun jokaisesta hänen kysymyksestään, joka vaikuttaa minun mielestäni siltä, että hän yrittää päästä kontroillomaan elämääni. Ehkä hieman vainoharhaista, mutta pelkään sitä ihan tajuttomasti.
Muutaman kerran suhteemme aikana, olemme olleet baarissa juhlimassa. Koska usein tapaan siellä puolituttuja, joita menen moikkaamaan (yleensä nämä ovat poikia) ja poikaystäväni jää "johonkin", niin viimeksi lupasin, että en häntä jätä yksin, koska se tuntuu hänestä pahalta. Ymmärsin tämän. Hän lupasi samaa. Viime kerralla tämä kuitenkin lähti huitelemaan kaverinsa kanssa. Lähdin n. 15minuutin päästä häntä etsimään. En löytänyt mistään. Löysin hänen kaverinsa kylläkin eikä tääkään tiennyt mitään. LÖysin lopulta poikaystäväni ja hän kertoi, että oli ****n kanssa (hänen entinen pano, josta sain tietää vasta sinä iltana!!) juttelemassa niin ei voinut sen takia tulla luokseni ja pitää lupaustaan. Tämän jälkeen hän alkoi riehumaan, että olen pettänyt häntä ja hän jättää minut. En sanonut mitään. Lähdin baarista kotiimme. Hän ehti kotiin ennen minua. Pakkasin kamojani ja selitin, että lähden, koska hän jätti minut. Tämä alkoi ihan hysteeriseksi! Alkoi itkemään ja huitelemaan käsiään. Tätä oli ennenkin tapahtunut kännissä (kaksi kertaa) ja toinen kerta oli vienyt putkaan asti. Tiesin, mitä tulee tapahtumaan, jos en äkkiä pääse pois.
Kävin vessassa hakemassa kosmetiikkatarvikkeita ja hän seurasi huutaen perässä. Itse en ollut juonut kuin pari siideriä, joten olin aivan selvä. Hän kännissä, mutta tajusi kuitenkin mitä tapahtui. Kun en häntä kuunnellut, hän iski minut seinää vasten niin, että löin pääni todella pahasti seinään ja kaaduin maahan (taas kerran, näin ekallakin kerralla) silmät sumeena. Hän kampesi päälleni ja päätin pistää sillä kerralla vastaan. En suostunut jäädä maahan ruikuttamaan, että hän lopettaisi. Olin kyllästynyt siihen. Pyysin häntä nousemaan ylös, mutta ei. Lopulta huusi, että nousee ja lähtee. Ei lähtenyt, löin (avokämmenellä tietenkin) ja hän nousi ylös. Hän ahdisti minut seinää vasten. Ei suostunut päästämään pois. Huusi niin, että sylki lensi ja hakkasi käsillä seinää molemmilla puolillani. Pelkäsin. Pelkäsin todella paljon. Jostain sain taas voimaa käskeä häntä päästämään minut pois. Ei lähtenyt, löin uudestaan, hän löi takaisin... Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Löin takaisin ja hän löi uudestaan, uudestaan ja uudestaan. En lyönyt enää takaisin. Hän hakkasi peilit rikki vessasta ja käsiveressä painui sotkemaan paikkoja olohuoneeseen. Loopulta sorruin tahalleni uikutteluun, että rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan koko loppu elämäni. Kaikki paikat olivat veressä hänen kätensä takia. Hän lopetti. Lyyhistyi itkemään ja sanoi, että en saa jättää häntä. Mentiin suoraan nukkumaan.
Aamulla oli kamala olo. En tiennyt mitä ajatella ja tilanne pyörii päässäni. Pelkään häntä. Yritin keskustella eilen asiasta, mutta hän sanoi, että hänellä ei ole mitään ongelmaa huonojen hermojensa suhteen.
En tiedä, miksi en osaa lopettaa. Miksi en osaa lähteä. En tiedä miksi. Välillä mietin, että pelottaa lähteä. Mitä jos hän tekee jotain itselleen? Mitä jos hän tekee jotain koirille, kun haluaa ne "hoitoon"? Mitä jos hän etsii minut käsiinsä, ja tekee minulle jotain?
Sama hysteerinen itku ja huuto alkaa, jos edes ehdotan hänelle, että pitäisimme pienen tauon. Hän lähtisi isänsä luokse asumaan. Sama hermostuneisuus alkaa, jos edes ehdotan, että hän menisi edes pari kertaa puhumaan jollekin huonoista hermoistaan tai ongelmistaan.
Mutta mitkä hänen ongelmansa ovat? Olen niin kiinni tässä tilanteessa tällä hetkellä, että en osaa katsoa asioita järkevältä kannalta. Riitelemme joka päivä, koska minulla on niin paha olo. Hän yrittää syyllistää minua siitä, että hänellä menee hermot. "Kun sä alat aina riitelemään, niin pakostikin menee hermot!" se sanoo. Pitäisikö hiljaa olla vain?
En uskalla puhua asiasta, koska menee riitelemiseksi. Olen tajunnut, että en edes tunne koko miestä. Hän tietää kaiken menneisyydestäni ja ajatuksistani, mutta minä en tiedä mitään hänestä. Hänelle olen jumala, jota hän palvoo, mutta silti haluaa ns. alistaa. Yrittää lytätä itsetuntoani alemmas ja alemmas kun kyselee koko ajan, miksi pukeudun ASIAKASTYÖHÖN siistimmin kuin kotona olisin. Jos vähän tissiä näkyy jostain paidasta (tarkoita siis todella vähän) on se hänelle tissipaita ja menen vokottelemaan muita miehiä. Ei se ääneen sitä sano, että menen vokottelemaan muita, mutta hänen äänensävystään ja jutuistaan saan sen kuvan.
MITÄ HELVETTIÄ TÄSSÄ PITÄISI TEHDÄ?
Tällä hetkellä voimani eivät riitä siihen, että alkaisin puhumaan -> riitelemään mieheni kanssa. Voimani eivät riitä siihen, että hänet jättäisin. Veisi liikaa voimia alkaa hänen kanssaan kinastelemaan jostain sohvasta, kummalle se tulee, kun hän haluaa vain tehdä eroamisesta hankalaa, että ei erottaisiin. Hän haluaisi koirat, mutta minä haluan myös. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Olen täysin loppu. Täysin petetty. Täysin hakattu. Alistettu. Ja avuntarpeessa.
En voi mennä tästä puhumaan sukulaisilleni/perheelleni, koska jos homma jossain vaiheessa alkaakin sujumaan. Mies menee avohoitoon, hakee apua ongelmiinsa, yms... koska muuten hän on miltei täydellinen yksilö. Rakastan häntä. Tai en jaksa edes ajatella tai tuntea, rakastanko häntä.
Kummalla on ongelmia? Minulla vai hänellä? Ja mitä ongelmia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinun menneisyydestäsi tuli esiin se idea, että saattaisit pettää...
Kun hän sitten vielä yhdistää tähän sen että moikkailet toisia kundeja baareissa, jättäen hänet jälkeen jonnekin (miksi? kauheaa kohtelua miehelle) niin onko lopputulos sinulle jonkinlainen ihme?
Kyllä hänellä varmastikin on ongelmia mustasukkaisuuden, aggressionhallinnan, luottamuksen ja ties minkä suhteen. Hän on selvästi epävarma asemastaan kanssasi. Mutta paljonko ajattelit että nämä historiallasi ja käytökselläsi helpottuvat?
Kaikesta huolimatta, väkivaltaa ei pitäisi suvaita koskaan ja kun ottaa huomioon millä lailla onnistutte tulehduttamaan keskinäisiä välejänne, olisi ehkä parempi jos miettisitte yhteensopivuuttanne. Sillä unohdit kirjoituksessasi kertoa yhdestäkään asiasta, minkä takia varsinaisesti sopisitte hyvin yhteen. Huonoja puolia tuli vaikka kuinka.
Tuota miehen paranemista moni nainen toivoo. Ja jää alistetuksi, hakatuksi ja lopun nöyryytetyksi loppuelämäkseen, kun ei se mies kuitenkaan muutu. Eikä se nainenkaan, sillä parisuhteessa kaikki on aina molemmista kiinni. Onko tämä sinun tiesi, tyhmästä valinnasta pidetään kiinni viimeiseen asti, kun ei osata myöntää omia eikä partnerin virheitä?
Miehelläsi on syviä ongelmia.
Hän on agressiivinen, narsistinen ja väkivaltainen. Kaikki oikeastaan voi yhdistää narsismiin.
Lähde pois. Hän yrittää määrätä ja hallita sinun elämääsi, ei osaa luottaa eikä kunnioittaa. Elämäsi hänen kanssaan on jo kuin helvetin esikartanoissa. Ainoa syy miksi olet hänen kanssaan on pelko. Kauheaa! Parisuhteen irvikuva.
Älä edes sano hänelle etukäteen että lähdet, ettei hän käy käsiksi ja manipuloi sinua syyllistämällä ja uhkailemalla. Häivy, jätä vaikka kirje, tai ota yhteyttä myöhemmin turvallisen välimatkan päästä. Mene vaikka turvakotiin. Älä kerro hänelle olinpaikkaasi. Hanki lähestymiskielto.
Mitä väliä on huonekaluilla tai koirilla sinun hyvinvointisi ja elämäsi rinnalla? Kyllä saat takaisin energiasi ja elämänhalusi kun pääset irti tuosta ihmisestä ja ilmapiiristä.
Aivan sama mitä mies tekee itselleen lähtösi jälkeen. Se on hänen elämänsä, etkä sinä ole siitä vastuussa tai syyllinen. Mies itse on karkottanut sinut pois. Kenenkään ei tarvitse jäädä katselemaan tuollaista.
Auttaa varmaan jos otat yhteyttä ammattiauttajaan, soita vaikka kriisipuhelimeen tai kirjoita netissä ammattitukijalle. Ehkä se auttaa selventämään ajatuksiasi, kun kuulet totuuden luotettavalta ulkopuoliselta jolla on kokemusta.
Päätös on sinun. Neuvon lähtemään.
kun joku kuulee että tyttöystävä on pettänyt entisiä kumppaneita niin eipä ihmekkään että miehesi luulee että tulet pettämään häntäkin. pettäjät kun harvoin parantavat tapansa.
ja toisekseen. ehkäpä sinä kerjäät sitä väkivaltaa häneltä ja sen sellaista? sellaista marttyyriksi tuloa. kun mietitään, että tuossa kirjoitit olevasi liian väsynyt sen takia lähtemään väkivaltaisesta suhteesta kun et jaksa kinata tavaroista ja koirista...
ravisteleppa itseäsi vähän peilin edestä ja herää kuplamaailmastasi. mitä kauemmin olet suhteessa sitä vaikeammin siitä on päästävä kerta nyt olet jo noin väsynyt. Yksinkertaisin asia minkä voit tehdä on että pakkaat laukkusi, otat koirat ja lähdet menemään. jätä miehellesi se sohva.
minusta on ihan turha itkeä omaa tilannetta jos ei ole valmis muuttamaan sitä.
kuulostaa varmasti aika suorasanaiselta ilkeältä mutta totuus satuttaa.
Kirjoitinkin ns. pettänyt. Se oli yksi juhannus, kun seurustelin yhden miehen kanssa, joka pettänyt minua ja kostohimoissani halusin pettää takaisin. Kyse oli kuitenkin siitä, että olin ehtinyt jättää tämän miehen ennen kuin harrastin seksiä toisen kanssa. Sitä ei vain mainittu päiväkirjassa, jota mieheni luki, koska palasin viikko tämän juhannuksen jälkeen ex-miehen kanssa yhteen.
En kerjännyt lyömistä, mutta löin itse ensin, siksi en osaa ajatella mieheni lyömistä satuttavalla tavalla. Se satuttaa kuitenkin enemmän, että hän yrittää syyllistää minua siitä. Löin häntä, mutta hän antoi kolme kertaa enemmän takaisin ja huomattavasti lujemmin. En kaipaa sen osalta sääliä, vaan haluan, että muut huomaavat sen, että se-ei-ole-normaalia. Ja jos lasketaan mukaan se, että hän nosti minut leuasta ylös ja iski seinään niin... ja se raivo, mikä siinä sillä oli...
Mies pelkää, että menen pettämään häntä. Totta kai menneisyyteni takia. Mutta miksi ei voi tajuta näitä asioita:
a) olisin mennyt pettämään jo
b) ne oli entiset suhteet, tämä on nykyinen
Kysyinkin eilen illalla, että miksi en itse saa tietää mitään hänen menneisyydestää. Hän sanoi, että ei edellisillä suhteilla ole mitään väliä. Silti hän haluaa tietää kaikesta kaiken. Miksi, jos sillä ei ole mitään väliä?
Olen ollut hiljaa jo monta viikkoa. En jaksa puhua mistään. Miks puhua, kun tappeluksi menee miehen osalta? Alkaa "äänen korotus", mikä mulle on huutoa ja hermotuneisuutta, ja kasvojen ilme muuttuu siksi samaksi, kun mies oli raivoissaan silloin.
Kaiken pistää kännin piikkiin, mutta helvetti idioottikin tajuaa, että ei se pelkästään kännistä johdu.
Kyse tässä ehkä onkin enemmän siitä, että miten saisin miehen tajuamaan, että toi käytös ei ole normaalia?
Tiedän, että nuorempanakin menettänyt hermonsa useasti. Ollut koulukiusaaja ja nipin napin pääsi peruskoulunsa läpi, josta meni suoraan töihin. Töissäkään ei varmaan hyvin mene, koska yksissä firman juhlissa tänä syksynä hakkasi oman veljensä ja haukkui pomonsa pataluhaksi. Tämä oli juuri se reissu, jolloin putkaan lähdettiin.
Tällöin tuohon riehumiseen ei ollut mitään syytä. Ei yhtäkään. Kännissä oli, mutta muistaa kaiken ja tajusikin, koska välillä rauhoittui ja välillä ei.
Tuolloin ei ollut mitään, ei ainuttakaan syytä, alkaa riehumaan. Kävi kusella, ja sen jälkeen hyökkäsi veljensä kimppuun huutamalla: "haluutsä antaa mulle turpiin vai?" En jättänyt häntä yksin, veli ei ollut tehnyt mitään sen illan aikana, kukaan ei ollut aukonut päätään sille... ei yksinkertaisesti mitään. Pimahti, tosta noin vaan. Kun se loppujen lopuksi rauhoittui, hän sopi veljensä kanssa ja sanoi mulle: "mennään baariin iskemään naisia, ei me tollasia akkoja tarvita" ja kattoi mua. Sillä hetkellä poliisit tuli. Ja taas se riehuminen alkoi ja huusi mulle: "miten sä kehtaat???!!!"'
Joku ongelma miehellä on. Selvästi. Mutta olen niin kiinni tässä, että en näe sitä selvästi. En osaa ajatella järkevästi. Hänen mukaansa ei ongelmaa ole muuta kuin viina, mutta samaa alkaa tapahtumaan, vaikka hän olisi juonut kolmekin kaljaa ja hermostuessaan menee selvinpäinkin aivan sekasin. Ja pahin ongelma on siinä tosiaan, että mies ei sitä tunnusta.
Hyviä puolia miehestä on tällä hetkellä vaikea alkaa luettelemaan, koska näen niissä hyvissäkin puolissa pelkkää huonoa TÄLLÄ HETKELLÄ. Itse näen ongelmana sen, että hän on liian mustasukkainen musta ja liian kiinni mussa. Aivan liian kiinni. Haluaa nukkua vieressä joka yö, haluaa halailla KOKO ajan, haluaa viettää kanssani joka ikisen sekunnin (ei ole nykyään edes ystäviensä kanssa eikä miehellä ole mitään harrastusta. On vain minä ja työ.), etc. Hän tarkkailee kaikkea mitä teen. Jos olen nukkumassa, kun tämä tulee töistä, ja kone on siirtynyt vähän pöydällä, mies tulee herättämään ja kysyy, olenko ollut koneella, kun konetta on siirretty ja haluaa tarkan kuvauksen siitä, mitä olen siellä tehnyt.
Joskus vastailin miehen kysymyksiin. Huomasin kuitenkin, että kysymykset eivät ikinä loppuneet vaan pahenivat päivä päivältä. Jätin vastaamatta tai sanoin: "ei mitään kummoista"... ja taas tilanne pahenee. En tiedä mitä tässä pitäisi vastata tai miten tässä pitäisi olla.
Olen puhunut tästäkin ja mies sanoo, että mun pitää olla oma itteni. Miten olla oma ittensä, kun sekään ei riitä?
Kyllä sinun täytyisi ymmärtää että se mitä miehesi osoittaa on tuollainen väkivaltainen luonnetyyppi ja kaikki hänen elämästään juuri sen mukaista. Haluatko elää tuollaisissa kuvioissa lopun elämääsi.
Vai onko väkivalta sinullekin normaalia, kun kerran ensimmäisenä lyöntiin ryhdyit.
Suuri määrä ihmisiä on sitä mieltä että väkivalta ei kuulu parisuhteeseen, sitten minkäänkokoisena annoksena. Eli oletteko toisenne sittenkin ansainneet. Väkivaltaan tottuneen ihmisen voi olla äärimmäisen vaikeaa muuttaa käytöstään. Mutta mikään ei ole mahdotonta.
joita ei tarvitse (uudessa) suhteessa kertoa, koska se ei johda mihinkään. Yksi niistä on entisissä suhteissa pettäminen, syyt pettämiseen tai yleensäkin oman menneen seksielämän kovin tarkka ruotiminen uuden kumppanin kanssa. Se asia ei kuulu muille, kuin sinulle ja exällesi. Rehellisyyttä ja avoimuutta kannatan ehdottomasti, mutta kaikkea ei tarvitse omista tekemisistään kertoa, se ei ole valehtelua, vaan ihan järkevä ja aikuinen valinta silloin, kun ei halua tuottaa uudelle kumppanille turhia epävarmuuden tunteita.
Mutta asiaan: miehelläsi on todella pahoja ongelmia, eikä sinun ole turvallista olla hänen kanssaan. Tuossa tilanteessa sinun ei tarvitse yrittää kantaa vastuuta miehen mahdollisista päähänpistoista sen jälkeen kun olet lähtenyt. Ei myöskään koirista. Sinun terveytesi ja hyvinvointisi on nyt se tärkein. Pelasta itsesi, miestäsi et voi muuttaa!
ja jokaisessa lauseessa syytät miestäsi. ei siinä mitään, väkivalta ei ole koskaan oikein, mutta yritä jo ymmärtää että väkivaltaista ihmistä EI VOI MUUTTAA. ne tulevat aina lyömään jossakin vaiheessa ja vaikka kuinka yrittäisit kertoa ettei tuollainen ole normaalia niin ei hän muutu.
sen sijaan että kirjoitat uudelleen pitkän viestin siitä mitä miehesi on tehnyt, miksi et vain kirjoittaisi ajatuksia siitä lähtemistä. oletko itse valmis siihen vai haetko täältä vain huomiota koska et mieheltäsi muuta huomiota saa kuin väkivaltaa?
Miehen ongelmat:
Mustasukkaisuus, aggressiivisuus, väkivaltaisuus, lukee toisen päiväkirjoja eikä muutenkaan kunnioita toisen yksityisyyttä, paikkojen hajottaminen, huutaminen...
Sinun ongelmat:
Olet liian riippuvainen miehestä, ja sinulta puuttuu kyky ottaa vastuu omasta hyvin voinnista.
entiseltä poikaystävältäni. lähde menemään ja äkkiä!! Poikaystäväsi tulee lyömään sua jatkossakin, ja saattaa käydä pahastikin.
Siitä on nyt aikaa jo yli kymmenen vuotta kun seurustelin nuorena ja tyhmänä erään kusipään kanssa. Alku oli kivaa, mutta kun muutin hänen luokseen, kaikki muuttui. Alkoi kontrollointi ja pienet vihanpurkaukset kun hän oli humalassa. Erään kerran hän tuli joltakin baarireissulta kotiin ja vain örisi sängyllä ja oli ihan outo ja pelottava. Yritin lähteä karkuun, mutta en pystynyt juoksemaan pimeässä rappukäytävässä. Hän sai mut kiinni ja repi yläkertaan rappusia pitkin. Huusin kun syötävä, mutta yksikään naapuri ei soittanu poliiseja. Hän istutti mut keittiöön ja uhkasi lyövänsä. Löi ekaksi ikkunan rikki ja osotti uudelleen nyrkillä, jossa oli lasinsirpaleita ja uhkasi taas lyövänsä. Luulin jo saavani turpaani, mutta nyrkki viuhahti juuri naaman edestä ja peili meni rikki.
En ole ikinä pelännyt niin paljon. En päässyt koko yönä asunnosta pois. Suhteen lopettaminen on vaikeaa, tiedän, koska itse tulee sokeaksi kaikelle, eikä osaa katsoa suhdetta realistisin silmin. Olin masentunut erosta, vaikka se oli ehdottomasti parasta, tottakai! Hän yritti kontrolloida elämääni vielä eron jälkeenkin, ja viitsipä soitella vuosien kuluessa muutaman kerran.
Tulet varmasti löytämâän ihanan uuden elämänkumppanin. älä haaskaa elämääsi tollasen kusipään takia!!
Muuten aivan täydellinen yksilö. Mitä nyt helvetin musatsukkainen ja väkivaltainen ja narsistinen. Eikä ole muuten ainoa mies joka harrastaa tuollaista alistamista ja uhkailua, että tekee jotain itselleen ja muolle jos hänet jättää. Tässä tilanteessa sä et voi tehdä muuta, kuin alkaa suunnittelemaan sitä poismuuttoa ja läheisille kertomista. Asut vaikka vanhempiesi luonka jonkin aikaa.
Joko jätät sen HETI, tai sitten jatkat suhteessa hakattavana ja alistettuna hamaan loppuun asti.