Onko se nyt niin kivaa olla pitkä mies?
(ei taida täältä kyllä löytyä pitkää vastaamaan vai löytyykö?)
Jos löytyy, niin oliks lapsena kärsimystä eli haittaa pituudesta? Entäs aikuisena?
Joutuu kumartelee ettei kolauta päätä esim.oven yläkarmiin.
Joutuu teettämään sängyn erikseen jotta mahtuu kunnolla nukkumaan 190cm on jo paskamaista nukkua 200cm pitkässä sängyssä.
Monissa istuimissa joutuu istumaan polvet melkein suussa.
Monilla selkävaivoja pituuden vuoksi.
Ja varsinkin jos kakarana jo ollut luokan pisimpiä. Hankalaa mokailla kuten ikätoverinsa, kun aikuiset hermostuvat helpommin koska odottavat vanhemman lapsen käytöstä.
Suurimpaan osaan syöttötuoleista jää jaloista jumiin.
Oikean mallisia rattaita on vaikeaa löytää.
Vähintään joka kolmas täti pällistelee ja päivittelee onpa pitkä ja harteikas.
Ihmiset möläyttelee "onpa pitkä" tai "onpa iso"
Idän turistit tahtois ottaa kuvia ja varsinkin jos on vielä vaalea ja sinisilmäinen. Puhumattakaan lomailuista ulkomailla poissa pohjoismaista.
Osaan oman ikäisten leluihin ei mahdu tai niihin jää jumiin.
Tädit höpöttää "eiks se vielkää osaa sitä ja tätä", koska luulevat paljon vanhemmaksi ja varsinkin "käyttääks se vielki vaippaa" (aika normaalia 1vuotta&10kuukautisen käyttää)
Niin ja kaikki hokee siitä koripalloilusta.
(ei taida täältä kyllä löytyä pitkää vastaamaan vai löytyykö?)
Jos löytyy, niin oliks lapsena kärsimystä eli haittaa pituudesta? Entäs aikuisena?
Joutuu kumartelee ettei kolauta päätä esim.oven yläkarmiin.
Joutuu teettämään sängyn erikseen jotta mahtuu kunnolla nukkumaan 190cm on jo paskamaista nukkua 200cm pitkässä sängyssä.
Monissa istuimissa joutuu istumaan polvet melkein suussa.
Monilla selkävaivoja pituuden vuoksi.
Ja varsinkin jos kakarana jo ollut luokan pisimpiä. Hankalaa mokailla kuten ikätoverinsa, kun aikuiset hermostuvat helpommin koska odottavat vanhemman lapsen käytöstä.
Suurimpaan osaan syöttötuoleista jää jaloista jumiin.
Oikean mallisia rattaita on vaikeaa löytää.
Vähintään joka kolmas täti pällistelee ja päivittelee onpa pitkä ja harteikas.
Ihmiset möläyttelee "onpa pitkä" tai "onpa iso"
Idän turistit tahtois ottaa kuvia ja varsinkin jos on vielä vaalea ja sinisilmäinen. Puhumattakaan lomailuista ulkomailla poissa pohjoismaista.
Osaan oman ikäisten leluihin ei mahdu tai niihin jää jumiin.
Tädit höpöttää "eiks se vielkää osaa sitä ja tätä", koska luulevat paljon vanhemmaksi ja varsinkin "käyttääks se vielki vaippaa" (aika normaalia 1vuotta&10kuukautisen käyttää)
Niin ja kaikki hokee siitä koripalloilusta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pentuna oli jo jotain järkyttävää olla ekalla luokalla koko koulun pisin! Keskosena vielä syntynny ja ennustettiin ettei koskaan tuu pitkää.. Kiitos jättipitkille vanhemmille, olin ensimmäisellä luokalla koulussa 165cm pitkä.
Koripalloilusta lipputankoon. Ihan perseestä. :)
Onneksi en sentään nykyisin ole mikään järkyttävän pitkä, mutta ihan tarpeeksi. Ei tuu paljon korkokenkiä käytettyä :)
Joo, sori en ole mies.. Ärsyttää silti olla pitkä.
>olin ensimmäisellä luokalla koulussa 165cm pitkä.
Me ollaan kaikki tääl jollain tapaa friikkejä. Löytyhän se sunkin friikkpuoli.
oletkin nainen. Pitkä kuin pitkä ja nainen saa varmasti kuulla enempi ja vielä pahemmin.
Itseäni vaa rupes tänään taas vituttamaan kaupungilla tuntemattomien ihmisten möläytykset pienen poikani pituudesta ja harteikkuudesta. Ehän mäkään saatana mee sanoo onpas sun skidi pieni tai keskipätkä.
No jos pituus tekee friikin, niin siinä tapauksessa.. :) Ja nykyiseen pituuteen mitä tulee, niin oon 177cm ja en ainakaan koe itteäni miksikään lipputangoksi.
Noita päänaukojia joka paikassa. :)
Kyllä se sillon skidinä otti päähän jonkin verran, mutta onneksi ei tullut enempää pituutta tai muuten harmittaisi vieläkin :)
Mies välillä nauraa, että ei lähde mihinkään mun kanssa jos on kengissä yhtään korkoa, kun itse on pari senttiä mua lyhyempi.
Meitin jätkä saa taas kuulla olevansa kirppu, kun on semmoin pieni ja pippurinen :) Isäänsä tullut.
Ja joskus ottaa päähän, kun joku ystävällinen ihminen sanoo, että "Onks se muka jo niin vanha, et mie ihan luulin että se on vasta 4v kun on niin pieni.."
Et aika sama se vissiin on, oot lyhyt tai pitkä ni koskaan ei kelpaa :)
näin niin kuin empiiristen tutkimusten perusteella parempi olla 190 cm kuin hukkapätkä :)
voihan se niinkin olla. Pitkän ja rotevan (ei lihava) lapsen äitinä taas oppii kommetoimaan nasevasti kaiken maailman pällistelijöille ja möläyttelijöille ja kirjoittelemaan valituskirjelmiä yms. liian pienistä syöttötuoleista ja rattaista, brion peruskärryihinkin duunataan nykyisin liian matala istuin ja jalkaväli (ennen oli korkeampi), myöskin suurimmaksi osaksi rattaat ovat tarkoitettu 15kiloisille muksuille (onneks löytyy 20kiloisillekin mutta se istuin ja jalkaväli liian matala) ja mun lapsi painaa sen 17,4kiloa ja on 94,6cm pitkä ja kuitenkin alle kaksi vuotias tarvitsee kärryi. Matkoillakin tässä vasta olimme niin ravintolan henkilökunta joutui syöttötuolin rikkomaan, kun en saanut poikaa pois siitä (kummitäti sen siihen survas)
Kyllä varmaan joo aikuisuuteen mennessä tuokin on oppinut elämään kokonsa kanssa, eikä sitä survota enää mihin sattuu jumiin.
En vaihtaisi pituuttani mihinkään. Se on mahtavaa kun esim. väkijoukossa näkee muiden pään yli. Ne jotka dissaavat pitkiä miehiä tai vakuuttelevat että "en mä ainakaan haluis olla noin pitkä kun siit on kuitekin kaikkea haittaa" tekevät sen siksi että ovat kateellisia. Onhan se nyt paljon miehekkäämpää olla pitkä kuin pätkä.
"Jos löytyy, niin oliks lapsena kärsimystä eli haittaa pituudesta? Entäs aikuisena?"
Ei. Joitakin käyttännön ongelmia toki on (esim. pienet autot on aika hankalia) mutta ei mitään sellaista mikä saisi toivomaan olevansa lyhyempi. Ei se mies ole väärän kokoinen vaan auto/ovi/huonekalu.
"Joutuu kumartelee ettei kolauta päätä esim.oven yläkarmiin."
Tämän pituisena ei ainakaan ole tämän kanssa mitään ongelmia. Tosin jos ois 5-10 senttiä pidempi niin saattais ollakin.
"Joutuu teettämään sängyn erikseen jotta mahtuu kunnolla nukkumaan 190cm on jo paskamaista nukkua 200cm pitkässä sängyssä."
Ei ole. Tavallisesssa sängyssä mahtuu aivan mainiosti nukkumaan. Se että nilkat menee sängyn päädyn yli ei haittaa ollenkaan.
"Monissa istuimissa joutuu istumaan polvet melkein suussa."
Omalla kohdalla ei ainakaan ole tämmöisiä istuimia tullut vastaan.
"Monilla selkävaivoja pituuden vuoksi."
Tähän ikään (21v) mennessä ei ainakaan ole mitään vaivoja ollut. Tiedä sitten miten vanhempana.
En muista että lapsena olisi pituuden suhteen ollut mitään ongelmia. En ainakaan erottunut joukosta mitenkään. Tosin murrosiässähän sitä vastaa alkaa kunnolla kasvamaan.
Itseäni ei ainakaan haittaa jos kuulee jotain kommenttia pituudesta tyyliin "ootpas sä pitkä" tai "pelaatko koripalloa?". Päinvastoin, se on imartelevaa.
Niin ja naisten suusta olen lukemattomia kertoja kuullut sanat "pitkä ja komea".
Opeta lapsesi olemaan ylpeä pituudestansa sillä pituus ei todellakaan ole heikkous vaan vahvuus.
eli olemaan pituudesta ylpeä ja iloinen. Iloinen hää on jo oppinut pituudestaan olemaan, yltää meinaa moniin paikkoihin joihin ei ikätoverit vielä yllä ja näin jo oppinut sen tuoman hyödyn. :>>
Meillä tuo poika on keskimääräistä kolme vuotiasta paljon pidempi ja tasaseen tahtiin tulee vierailta päivittelyjä millon mistäkin asiasta kun ei ne ymmärrä,että se on vielä pituudestaan huolimatta tosi pieni lapsi (sitten kun on vielä puhumisessa hakemista kahden kielen takia ja tykkää enemmän koheltaa kuin opetella uusia juttuja...).
"Idän turistit tahtois ottaa kuvia ja varsinkin jos on vielä vaalea ja sinisilmäinen."
Joo, löytyy kirkkaan siniset silmät ja kiharaan taittuva pellavapehko :D Saas nähdä keikkuuko ne kiharat jonkun tovin päästä kahden metrin korkeudella...
Onhan taas aihe, mutta mitä ilmeisemmin 'pätkän' eli persjalkaisen* (kuten itä-suomalaisia kutsutaan) -kirjoittamaa tekstiä!
Ja onhan se geeni- eli perimätekijäkin, jolle ei mitään voi oli sitten iso tai pieni, pätkä tai pitkä! Rodukkaat ns. 'hyvissä olosuhteissa' syntyy kookkaampaa perimää, niin Hyvä! -Johan sen näkee mm. nyky- Suomessa verraten eri aikakausien ihmisten kokoa jne!
Ok, itse pitkänä olen pääasiassa tyytyväinen, muut ovatkin siitäkin kateellisia, asialle jolle kukaan ei voi mitään! Samahan se jos puhutaan älykkydestä, -sitä on joillain enemmän joillan taas heikommin. NÄIN se menee... koita tyytyä elämääsi! HEIPS!
Jaa sillekö ettet ymmärrä lukemaasi tekstiä? Mut hei kyllä se siitä, ehkä sä vielä ymmärrät :>>