Okei. Olen tuon ikäinen kun olen,tähän mennessä minulla on vain peruskoulu käytynä ja varsinaista (palkka)työkokemusta ei ole. Lisäksi olen todella tiiviisti neljän seinän sisällä.
Nuoruudesta lähtien on ollut enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmia ja viimeiseksi ehdotettu diagnoosiksi aspergeria. Itse katsoisin minua pidätelleen jonkinlaiset ego-ongelmat,epäonnistumisen pelko (tästä syystä en ole esim.kehdannut ajaa korttia) ja muiden ihmisten kanssa asioimisesta johtuva stressi. Vain herkistyneessä,väsyneessä tai ehkä joskus kännisessä mielentilassa pystyn rentoutumaan sillä lailla että pääsen pahimmasta itsekriittisyydestäni ja pystyn toimimaan ilman hirveämpää pessimismiä ja epätoivon fiiliksiä.
En ole kuitenkaan mikään kävelevä ruumis. Vaikka tietty osa minusta risteilee melkein itsemurhan partaalla niin toisaalta minulla on korkeita tavoitteita urheilun saralla,pidän itsestäni (huolta) ja kehitän itseäni.
Tarkoituksena olisi myöskin hommata joku koulutus (mikä se on,ei niin väliä) ja ammatti jotta pääsen minua kalvavasta syyllisyyden/alemmuudentunteesta ja häpeästä joka minua kalvaa kun en tunne tuossa kohtaa vielä astuneeni aikuisten maailmaan. Hainkin kouluun viimeksi viime keväällä mutten silloin läpäissyt testejä.
-
Oman ikäisiini naisiin en koskaan yritä mitään yhteyttä ottaa,vaikka tiedän etteivät he mitään ihmeellisiä ja toiselta planeetalta ole. Ja joskus tuntuu että haluaisin mutta sitten muistan että sosiaalinen statukseni ei ole kovin ihmeellinen ja ennemmin jätän sitten aloitteet naisten tehtäväksi. Suurin menestykseni on ollut alle 18-vuotiaiden (mutta 16 vuotiaiden) tyttöjen keskuudessa,joiden kanssa tunnen olevani paremmin tasoissa (olen yhä neitsyt). Enkä myöskään teininä kerennyt enkä hirveästi aina halunnutkaan tehdä mitään tyttöjen eteen joten tuntuu luonnolliselta miettiä itseä huomattavasti nuorempia. Sitten kun olen jotain 25 ja vakaammalla pohjalla elämässä,tuskin enää edes mietin oman ikäisiäni koska he alkavat jo tuntua 'vanhoilta' ja itse toivoisin olevani enemmänkin 18. Tuntuu ettei elämä ole tavallaan vielä alkanutkaan.
Joskus olen kokenut lähempänä omaa ikäluokkaani olevien naisten olevan kiinnostuneita mutta olen tuolloin ollut keskittynyt johonkin tiettyyn tai naiset eivät yksinkertaisesti ole napanneet esim.massiivisen ylipainon takia,mitä ei useimmista naisista voi sanoa. Jonkinlaiseen seksiin on ollut mahdollisuus ainakin kerran,viime vuoden puolella,mutta pelkkä tilaisuus ei riittänyt siihen että pystyisin eikä välttämättä riittäisi nytkään.
Baareissa käydessä tunnen oloni hieman typeräksi koska en kuitenkaan näe itseäni tekemässä mitään aloitteita simppelien tervehdysten tai kuulumisten kysymisen lisäksi. Sen takia olen aina kahden vaiheilla harvoin lähtiessäni että kehtaanko vaiko en. Kai silläkin että jonkun vieressä istuu ja jotain satunnaista jutskaa jotain itsearvoa voi olla,ainakin tuntee enemmän olevansa elossa. Ensimmäisen kerran taisin muuten käydä 21-vuotiaana.
Tavallaan vierastan tuota koko sanaa "syrjäytynyt" koska pyrin elämässä normaaliuteen ja pois kyynisyydestä ja patologisuudesta,mutta koska joillakin yhteiskunnallisilla tms. standardeilla voi minusta kait sellaista termiä käyttää niin laitoin nyt kuitenkin.
Nuoruudesta lähtien on ollut enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmia ja viimeiseksi ehdotettu diagnoosiksi aspergeria. Itse katsoisin minua pidätelleen jonkinlaiset ego-ongelmat,epäonnistumisen pelko (tästä syystä en ole esim.kehdannut ajaa korttia) ja muiden ihmisten kanssa asioimisesta johtuva stressi. Vain herkistyneessä,väsyneessä tai ehkä joskus kännisessä mielentilassa pystyn rentoutumaan sillä lailla että pääsen pahimmasta itsekriittisyydestäni ja pystyn toimimaan ilman hirveämpää pessimismiä ja epätoivon fiiliksiä.
En ole kuitenkaan mikään kävelevä ruumis. Vaikka tietty osa minusta risteilee melkein itsemurhan partaalla niin toisaalta minulla on korkeita tavoitteita urheilun saralla,pidän itsestäni (huolta) ja kehitän itseäni.
Tarkoituksena olisi myöskin hommata joku koulutus (mikä se on,ei niin väliä) ja ammatti jotta pääsen minua kalvavasta syyllisyyden/alemmuudentunteesta ja häpeästä joka minua kalvaa kun en tunne tuossa kohtaa vielä astuneeni aikuisten maailmaan. Hainkin kouluun viimeksi viime keväällä mutten silloin läpäissyt testejä.
-
Oman ikäisiini naisiin en koskaan yritä mitään yhteyttä ottaa,vaikka tiedän etteivät he mitään ihmeellisiä ja toiselta planeetalta ole. Ja joskus tuntuu että haluaisin mutta sitten muistan että sosiaalinen statukseni ei ole kovin ihmeellinen ja ennemmin jätän sitten aloitteet naisten tehtäväksi. Suurin menestykseni on ollut alle 18-vuotiaiden (mutta 16 vuotiaiden) tyttöjen keskuudessa,joiden kanssa tunnen olevani paremmin tasoissa (olen yhä neitsyt). Enkä myöskään teininä kerennyt enkä hirveästi aina halunnutkaan tehdä mitään tyttöjen eteen joten tuntuu luonnolliselta miettiä itseä huomattavasti nuorempia. Sitten kun olen jotain 25 ja vakaammalla pohjalla elämässä,tuskin enää edes mietin oman ikäisiäni koska he alkavat jo tuntua 'vanhoilta' ja itse toivoisin olevani enemmänkin 18. Tuntuu ettei elämä ole tavallaan vielä alkanutkaan.
Joskus olen kokenut lähempänä omaa ikäluokkaani olevien naisten olevan kiinnostuneita mutta olen tuolloin ollut keskittynyt johonkin tiettyyn tai naiset eivät yksinkertaisesti ole napanneet esim.massiivisen ylipainon takia,mitä ei useimmista naisista voi sanoa. Jonkinlaiseen seksiin on ollut mahdollisuus ainakin kerran,viime vuoden puolella,mutta pelkkä tilaisuus ei riittänyt siihen että pystyisin eikä välttämättä riittäisi nytkään.
Baareissa käydessä tunnen oloni hieman typeräksi koska en kuitenkaan näe itseäni tekemässä mitään aloitteita simppelien tervehdysten tai kuulumisten kysymisen lisäksi. Sen takia olen aina kahden vaiheilla harvoin lähtiessäni että kehtaanko vaiko en. Kai silläkin että jonkun vieressä istuu ja jotain satunnaista jutskaa jotain itsearvoa voi olla,ainakin tuntee enemmän olevansa elossa. Ensimmäisen kerran taisin muuten käydä 21-vuotiaana.
Tavallaan vierastan tuota koko sanaa "syrjäytynyt" koska pyrin elämässä normaaliuteen ja pois kyynisyydestä ja patologisuudesta,mutta koska joillakin yhteiskunnallisilla tms. standardeilla voi minusta kait sellaista termiä käyttää niin laitoin nyt kuitenkin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Varo ettet juutu tuohon nykyiseen olotilaasi! Kuulostaa että sinulla sentään on suunnitelmia esim. ammatin suhteen. Pidä huoli että suunitelmasi toteutuvat. Jämähtämisen riski kasvaa joka päivä...
Näin vanhemman ihmisen näkökulmasta sanoisin että kannattaa opiskella. Itsetuntokin paranee kun opiskelet itsellesi ammatin. Tyttöjenkin kanssa menee paremmin kun on jonkinlainen koulutus. Tärkeintä on kuitenkin se että teet jotain, edes vähän joka päivä oman eläsmäsi parantamiseksi. Ei ne muut ihmiset ja nuoret ole yhtään sen parempia kuin sinä.
Toivotan sinulle onnea ja menestystä opiskeluihin
Melkein kuka tahansa, kun saa riittävästi aikaa, niin alkaa miettimään asioita liikaa. Miettimään liikaa.
Pitäis tehdä enemmän asioita ja miettiä vähemmän. Mitä se sitten voisi olla sinun kohdalla?
Ala vaikka juoksemaan ja pyri juoksemaan cooperissa vaikka 3000 metriä. Kuulostaa tylsältä ja ei ollenkaan kivaa... Ulkonakin on kylmää ja tv:stä tulee kivaa ohjelmaa. TeeVeehän se sun paras ystävä on eikö?
Juokse silti, nostaa vireyttä kaikilla tasoilla.
Jämähtämisen vaara on myös suuri sinun kohdalla, kuten tuossa jo todettiin. Jos ei juoksu onnistu, niin aloita juokseminen pienessä hiprakassa, kunnes pystyt siihen selvänä.
Toinen puoli on sitten asioiden tekemistä, eli kuten jo sanottiin, älä anna itsesi jämähtää paikoilleen vaan jatka asioiden tekemistä, ja tee entistä enemmän.
Näin tehden olet syrjäytymisestä ulkona nopeammin kuin huomaatkaan :)
Huom! On myös mahdollista jäädä jumiin kuvioihin ja viettää siellä syrjäytyneenä, yksinäisenä ja onnettomana vaikka loppuelämänsä... Se on ihan siitä tekemisosasta kiinni, pelkkä itsetiedostaminen ei riitä. Miettiminen on puoli ruokaa, tekeminen toinen puoli.
"Itsetiedostaminen on parantumisen alku"
Mitenniin?
Kerroppa filosofia tämän takana. Itsetiedostaminen voi olla hyvinkin Status Quon hyväksymisen alku ja lopullisen jäätymisen tiellä olevien esteiden poistaminen.
"Tämä minä olen"; täydellisesti määritelty, havaittu, hyväksytty ja sellaisenaan... valmis. Se että on itsenään valmis ja lopettanut kaiken yrittämisen koska ei tunne sille enää merkitystä ei tarkoita että olisit siitä päivästä lähtien vastakkaisen sukupuolen - tai kenenkään muunkaan - suosiossa.
En voi tuhota yltiöpositivismiasi mutta voin toki tunkea sille rätin suuhun ja potkia sinusta henkisesti paskat pellolle. Kyllä sinä toivut siitä, sellaiseksihan positiivipellet on tehty.
Kunhan vaan sanot että toisen silmän sulkeminen kaventaa puolet näkökentästä. Ettei vaan alkaisi tuntua elämä liian hyvältä ja että uskoisit katteetta että jotain hyvää on nyt tapahtunut oikeasti. Jne jne jne.
Minun mielestäni et ole syrjäytynyt ihminen, vaan omaa itseäsi ja elämänpolkuasi etsivä nuori. On hyvä, että hankit itsellesi koulutuksen ja ammatin. Opiskeluryhmässäsi tulet tapaamaan sekä poikia, että mielenkiintoisia tyttöjä normaalissa arkimiljöössä, ei kapakasta aina onneaan löydä..Pidä itsestäsi huolta ja ennenkaikkea PIDÄ ITSESTÄSI!
Itsetiedostamisen osana on myös ongelmiensa ja rajoitteidensa tiedostaminen. Niitä voi parantaa vain, kun on niistä tietoinen. Muuten on vaan "joku kumma olo" joka vaivaa, mutta ei sellaiselle voi mitään tehdä.
Vasta kun ongelman syy (juuri, ilmenemä ja seuraukset) on tiedostettu, voi sille oikeasti alkaa tehdä jotain. Ja siinä tulee kuvaan se tekeminen.
Luuseri jää siihen tiedostamisosaan jumiin, eikä ymmärrä että asioille voi tehdäkin jotain, ja sitä kautta muuttaa itseään paremmaksi. Siinä se pieni mutta tärkeä ero paranemis-kehittymisen ja täydellisen häviön välillä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, kumpaakaan!
"Opiskeluryhmässäsi tulet tapaamaan sekä poikia, että mielenkiintoisia tyttöjä normaalissa arkimiljöössä, ei kapakasta aina onneaan löydä."
Ettei vaan painetta olisi niin tahdon vaan alleviivata että jos opiskeluryhmästä et ketään löydä niin se on viimeinen chanssi ennen työelämää olla suht rennosti vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jos yhtä hieno tuuri käy kuin mulla löydät upean misun joka pettää omaa rakastaan kanssasi ja dumppaa sinut roskikseen opiskelujen päätyttyä umpirakastuneena.
Muuten siellä "arkimiljöössä" opiskeluympyröiden jälkeen syrjähtävälle ihmiselle... HAHAHAHAHAHAHAAA...
http://www.youtube.com/watch?v=IDAkLfo9Tgs
Et nuku kunnolla. Et syö mitään järkevää. Yrität mitä tahansa. Et pysty keskittymään. Päivät harmaata massaa. Olet tärkeä yksinomaan siksi että olet töissä. Työttömyydessä menetät kaiken olennaisen. Ellet käytä alkoholia kutistut rusinaksi. Jos käytät alkoholia käytät sitä liikaa (kill the pain.). Mietit mitä vittua elämä oikein tarkoittaa ja mikä pointti kaikessa on.
Kiva sokkelo. Ei silmiä, ei suuta, ei korvia...
... ja ennenkaikkea. Ei exittiä paitsi vuosikymmenten päästä.
http://www.youtube.com/watch?v=1iskyNSbS7k&feature=related
Ihan vaan siksi että se vaihtoehto ei unohtuisi palstan tulevilta yksinäisiltä miehiltä - ja miksei naisiltakin. Vai pojiksi ja tytöiksikö teitä pitäisi sanoa kun ette vielä selvästikään ole tarpeeksi verillä.
Paskamaisnen tilanne filosofiseesti ajatellen. On suuri vääryys että kaltaisesi tyyppi ei saa toisilta ihmisiltä aitoa läheisille tarkoitettua kannustusta siinä missä joku semi-idiootti menee ja raiskaa maailman vaikkei hänellä mitään oikeita edellytyksiä mihinkään toimivaan olekaan - ei älyllisesti eikä fyysisesti.
Tää on laitonta mutta sulle voisin melkein luvan kokeilla tiettyjä huumeita. Ekstaasi ja amfetamiini vois olla sellainen kemiallinen oikotie vahvistaa juttuja jotka sulta tuntuu olevan amputoitu kokonaan pois. Rehellisesti sanottuna en usko että tuosta suosta noustaan omin voimin ja mitä ilmeisimmin satunnaisiin ihmisiin on aivan turha luottaa (tätä palstaa lukemalla näkee että ihmiset kaipaa nimenomaan äärimmäistä vahvuutta, oli se sitten todellista tai vaan näytelmää tai pintakiiltoa) siinä toivossa että heistä sinulle tukea olisi. Jos oikein ymmärsin olet myös senlaatuinen ihminen joka ei halua "ammattiapua" koska kokisit että toinen tekee sitä viran puolesta asiantuntijaroolissa ilman todellista inhimillistä hyvää tahtoa. Ainakin itselleni ns. ammattiapu esittäytyy ihmisinä joiden perimmäinen välittäminen perustuu rahalliselle palkkiolle ja jonkinlaiselle periaatteelliselle halulle parempaan - eikä - niinkuin itse tahdon että minut kohdataan - minuun ja elämääni suoraan liittyvänä mielenkiintona ja välittämisenä.
Itse toivon usein että olisi tarpeeksi pienikaliberinen ase ja tarpeeksi tarkka sihti ja tarpeeksi ymmärrystä hahmottaa mihin kohtaan päätään pitäisi ampua että säilyisi hengissä mutta tuhoaisi sen kohdan aivoistaan jossa sijaitsee se mikä minua estää elämästä ja kohtaamasta asioita paremmin. Päänsisäisellä toiminnalla en pääse mihinkään ratkaisuun - koskaan.
Oletko ajatellut että mitä Satunnainen Kannustaja tuossa yllä sanoi, saattaisi perustua omaan koettuun kokemukseen eikä suinkaan johonkin yltiöpositiiviseen roskaan, niin kuin näemmä halusit asian tulkita...
Ja että sinulta tämä tekemisosa puuttuu...ja siksi olet jumissa...
Vaikka opiskelisitkin itsellesi ammatin niin todennäköisesti et kuitenkaan tienaisi kuin korkeintaan n. 2500 euroa kuussa, joka on suomalaisten keskipalkka ja siitäkin verot söisivät melkein puolet, eli sinulla ei silti olisi varaa asua muualla kuin somalien naapurissa. Eikä tuo summa vielä naisiakaan tuo jos et ole muuten haluttava ja selvästikkään et ole.
"Joskus olen kokenut lähempänä omaa ikäluokkaani olevien naisten olevan kiinnostuneita mutta olen tuolloin ollut keskittynyt johonkin tiettyyn tai naiset eivät yksinkertaisesti ole napanneet esim.massiivisen ylipainon takia,mitä ei useimmista naisista voi sanoa. Jonkinlaiseen seksiin on ollut mahdollisuus ainakin kerran,viime vuoden puolella,mutta pelkkä tilaisuus ei riittänyt siihen että pystyisin eikä välttämättä riittäisi nytkään."
en ny halua masentaa mutta taidat olla fyysisesti ainakin tavallisennäköinen ja kunnoltasi normaalipainoinen? Sun kannattaa siis pitää vaan se taso siinä että haet itselles normaalipainoista ja tavallisen nättiä naista. Pidä tästä kriteeristä kiinni vaikka välillä epäusko valtaiskin mielen.
Se miks sua iskee (useimmiten? korjaa jos meni väärin) lihavat/ylipainoiset naiset johtuu ihan sun luonteesta: vaikka mies olis superkomea mutta luonteeltaan perinteisen miehen (leuhkan kukkoilijan) vastakohta, hän valitettavasti tippuu naisten silmissä kymmeniä "sijoja" alaspäin. Vaikka siis mies oliskin kiltti eikä ylikiltti ja miellyttävä luonne eikä epämiellyttävä. Naiset kun tykkää enemmän miehestä joka on välillä "ihan vitun kusipää" mut toisaalta taas "niin ihanan miehekäs että sen seurassa mä saan tuntea itseni naiseks isolla ämmällä".
Vaikkei mies komea oliskaan mutta miehekkään näköinen ja -luonteinen, naiset ihailevat häntä.
Niin siis tuo miksi ylipainoiset naiset iskee sua johtuu ihan yksinkertaisesta kuviosta: kun aktiiviset miehet iskee tavallisia ja kauniita naisia, ylipainoiset naiset jää siitä kuviosta yli. Ne alkaa iskemään miehiä, jotka ei kuulu tähän aktiivisten ryhmään, eli siis sua, vaikket eroais niistä aktiivisista miehistä muuten kuin ettet ole kukkoileva suurisuu. Älä siis anna periksi omalle luonteellesi: jos olet komea, etsi kaunista/tavallisen nättiä naista ja jos olet tavis, etsi tavisnaista. Vaikka baarissa ei flaksi käykään, älä tee siitä mitään yleistävää analyysiä.
Älä laske tasoa! Lihavalla tai muuten rumalla naisella ei tee yhtään mitään.
" Lihavalla tai muuten rumalla naisella ei tee yhtään mitään."
Isot naiset tuskin pitävät tästä kommentista!
Minä täytän ensi vuoden alussa 30. Olen syrjäytynyt mies. Olen naisille kuin ilmaa. EN saa naisia reagoimaan itseeni millään tavalla; en vihaamaan enkä rakastamaan.
En ole koko elämäni aikana seurustellut kertaakaan yhdenkään naisen kanssa. En ole myöskään kokenut yhtään yhdenyön juttua. En siis oel saanut "sitä" vielä kertaakaan! Ja naisen kanssa suutelemisesta olen haaveilut vasta 15 vuotta!
Olen sosiaalisen kanssakäymisen osalta pahasti syrjäytynyt. Onneksi minulla on akateeminen tutkinto suoritettu ja työpaikka eli mitään "hätää" ei ole.
Elämä tuntuu kuitenkin täysin turhalta, kun ei saa yhtään mitään vastakaikua naisten suunnalta.
Mielenkiintoista on se, että myös minä olen kiinnostunut alle 20-vuotiaista naisista. Ehkä juuri siitä syystä, kun olen täysin kokematon niin jonkun 17-vuotiaan tytön kanssa olisi seksuaalisen kokemuksen kanssa paremmin samalla viivalla. Osaltaan sitä kai haluaisi kokea sen, mitä ei silloin 16-19 -vuotiaana koskaan kokenut: ensisuudelma, yhdessäoloa, eka kerta...
On lähes mahdotonta kuvitella, että elämäni ensimmäinen suhde olisi oman ikäiseni kanssa, jolla saattaa olla seksualista aktiivisuutta takana jo 15 vuotta. Ja minä olisin ensikertalainen!
Ymmärrän hyvin tuon nuoremmista kiinnostumisen, vaikka se voi monia säikähdyttää/arveluttaa. Pointtisi tuosta kokemuksen tasosta on kuitenkin hyvä, usea ikäisesi nainen on jo ihan erilaisessa elämäntilanteessa joten ehkä sinulle tosiaan sopisivat paremmin ne 17-vuotiaat, kuitenkin sellaiset fiksummat yksilöt eivätkä mitkään epäsuvaitsevaiset pissikset.
Mistä uskot tuon syrjäytymisesi johtuvan? Oletko esim. ujo? Itselläni syrjäytyminen johtuu ujoudesta, vaikka en ihan toivoton tapaus olekaan. Kavereita löytyy muutama ja jos minulle tullaan juttelemaan, siitä eteenpäin sosiaaliset tilanteet ovat minulle mukavia ja melkein vaivattomiakin, mutta se on se jään murtaminen joka on minulle mahdotonta, eli kaikenlainen aloitteenteko, varsinkin kun kyseessä on ihastusmielessä kiinnostava tyyppi. Tämä on johtanut täyteen eristyneisyyteen opiskelupaikassani, ja juuri sieltä haluaisin kontakteja, koska paikka on täynnä siinä mielessä kiinnostavia ihmisiä :/
Saatko kuitenkin naiset pitämään sinusta 'pelkkänä kaverina', vai tarkoitatko että he eivät kiinnitä sinuun mitään huomiota millään tavalla?
"Mistä uskot tuon syrjäytymisesi johtuvan? Oletko esim. ujo?"
Kyllä, sitäkin. Jouduin joskus nuorena (16-17-vuotiaana) leikin varjolla naurunalaiseksi. Sen jälkeen aloin pelätä, että se on aniut asia jota aniset haluavat: saattaa naurunalaiseksi/nöyryyttää. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta se esti tehokkaasti halun läheisempään kontakstiin naisten kanssa.
Sitten muutin opiskelemaan eri paikkakunnalle ja kaikki vanhat kaverit jotenkin jäivät. Ja sitten taas muutama vuosi myöhemmin muutin työn perässä taas eri kaupunkiin. Tuntui siltä, ettei missään ole pysyvästi eikä halunnut vakavaa suhdetta. Olisi ainakin yksi ongelma vähemmän, jos taas joutuu muuttamaan.
Ja sitten vielä kun olen luonteeltani perfektionisti, niin minun on ollut vaikeaa ymmärtää, miksi joku nainen haluaisi olla kanssani, kun en kerran ole täydellinen. Haluaisin olla "täydellinen" poikakaveri, mutta tiedän ettei se ole mahdollista. Tämäkin on yksi lapsellinen syy, miksi en ole tuonut itseäni esille tarpeeksi, kun en pidä itseäni tarpeeksi hyvänä jollekin kivalle tytölle.
Eräänä päivänä heräsin sitten todellisuuteen, että olen 27-vuotias, eikä ole ollut mitään peliä naisten kanssa. Siitä eteenpän se on ollut suurin esteeni kontaktin hakemiseen. En kehtaisi myöntää/tunnustaa täyttä kokemattomuuttani enää tässä iässä. Sen jälkeen on tulut jo kohta kolme vuotta ikää lisää, eikä tilanne ole suinkaan helpottunut. Tuntuu kuin olisin kaivanut itseni nin syvään (suhde-elämän) kuoppaan, ettei sieltä enää omin avuin pääse ylös.
Onneksi on kuitenkin koultus ja työ, ettei sinänsä ole mitään hätää elämässä. Olisi vain kiva kun olisi joku läheinen ja tärkeä ihminen myöskin.
On minulla facebookissa muutama naispuolinen kaveri, mutta yksikään heistä ei asu samalla paikkakunnalla kuin itse asun. Eli ei ole kovin läheiset välit heidän kanssaan.
Yksi syy siihen, miksi naiset eivät hakeudu seuraani voi olla se, että ujoudesta huolimatta olen vahva ja itse toimeentuleva. En ole koskaan tarviinnut naisellista apua vaikapa kotiaskareissa. Naiset aistivat sen, onko joku mies sellainen "hoivattava" ja jos on liian "kova", niin nainen saattaa kokea itsensä alitajuisesti tarpeettomaksi. Moni pelimies saattaa näytellä kovaa, mutta uskon sellaisten miesten olevan oikeasti "heikkoja" ja nainen pääsee sitten tyydyttämään sitä hoivaviettiään tällaisten kanssa ja kokevat itsensä tarpeelliseksi.
Onnea sinulle kuitenkin mielenkiintoisten kontaktien luomiseen opiskelupaikassasi!
"Yksi syy siihen, miksi naiset eivät hakeudu seuraani voi olla se, että ujoudesta huolimatta olen vahva ja itse toimeentuleva. En ole koskaan tarviinnut naisellista apua vaikapa kotiaskareissa. Naiset aistivat sen, onko joku mies sellainen "hoivattava" ja jos on liian "kova", niin nainen saattaa kokea itsensä alitajuisesti tarpeettomaksi"
Ihan pakko nyt kirjoittaa heti, että olen tuosta päätelmästäsi kanssasi täysin samaa mieltä. Aivan kuin itse kirjoittamaani tekstiä lukisin. Olen juuri nyt liian kiireinen kirjoittaakseni omasta tapauksestani ja henkilöhistoriastani enempää (joskus sen ehkä teen), mutta olen jo pitkään ollut täysin vakuuttunut siitä, että tuossa on asian ydin. Minulla ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia naisten kanssa muuten, mutta jokin on aina vaikuttanut siten, että parisuhteen toiseksi osapuoleksi naiset eivät minua ole voineet kuvitellakaan. Ja se jokin minusta juuri se, että eräänlainen hoivaussuhde puuttuisi tyystin, koska minussa ei päällisin puolin näyttäisi olevan mitään, mitä pitäisi hoivata tai korjata. Tarkoitus ei tietenkään ole sanoa (etkä tietysti niin ajattelekaan - joku muu voi ajatellakin), että olisin erityisen erinomainen yksilö, mutta kuitenkin siinä mielessä itsenäinen, etten tuntuisi tarvitsevan ketään toista mihinkään, vaikka tuo vaikutelma olisikin vain pinnallinen. Yleisestikin olen sitä mieltä, että varmimmin ilman naista jäävät miehet eivät ole niinkään mitään syrjäytyneitä surkimuksia (kuten luulisi), vaan jonkinlaisia kaltaisiamme väliinputoajia, jotka muuten menestyvät elämässä muuten mutta eivät yhdellä ainoalla elämänalueella.
Tämä tällä erää. Joskus ehkä lisää aiheesta.
Paitsi adrianille.
Erityisesti sinä ...... (monta pistettä siinä nyt oli) olet selvästi ajatellut samoja juttuja. Pitäisi just päästä semmoiseen huolettomaan tajunnan tilaan. Olen kyllä aiemmin käyttänyt lääkkeitä mutta jotenkin ne ei nykyiseen olemukseeni oikein kuulu,ja silloin kun käytin olin alaikäinen ja asiat aivan toisin. Koen että lääkkeet on semmoinen tunnustus itselleen ettei jaksa ja tavallaan takapakkia. Yksi asia lisää mistä selvitä.
Ja sitten oli joku kysymys johon ehkä joku toinen saattoi vastata.
Ja en tarkoittanut väheksyä niitä naisia joista en ole ollut kiinnostunut.Voisin ehkä olla mutta se veisi aikaa ja sitä ei ole. Kannustusta on tullut myös itselleni 'automaattisesti' kiinnostavilta naisilta mutta alkulämmittelyjen jälkeen suhde on päässyt hyytymään johonkin,vaikea sanoa mitä olen tehnyt väärin.
Tämä nyt oli tämmöistä tilintekoa,mistä joku toinen voi ehkä saada myös pontta tai tuntea olevansa vähemmän yksin. Esim.nöösipoika vaikka meillä tuota ikäeroa hieman onkin.
tuoda esiin että vaikutat älykkäältä, jopa niin älykkäältä että se voi olla sinulle ongelma. Normaalia suurempi älykkyys yhdistettynä yltiöherkkään luonteeseen aiheuttaa yleensä neuroottisen persoonan. Tähän lisätään vielä kunnianhimo ilman itsetuntoa niin soppa on valmis. En ole mikään alan asiantuntija mutta olen tuntenut kaltaisiasi miehiä, ja kuunnellut heitä paljonkin. Hyvin tuttua oli tekstisi. Näissä miehissä olen aina ihaillut älykkyyttä, ja surrut neuroottisuutta. Neuroottisuus estää käyttämästä tuota loistavaa älyä mihinkään järkevään, aika menee mitättömien asioiden vatvomiseen, koska neuroottinen henkilö ei kykene erottamaan mikä on tärkeää ja mikä ei. Ei tavallaan osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Ei ole koskaan väärin ajatella paljon, se on hyve, mutta liika vatvominen aiheuttaa tilanteen jossa olet: joka puolella on seinä vastassa. Oma itsekriittisyys estää tekemästä mitään.
En todellakaan ole yltiöpositiivinen, kaikkea muuta. Luulen että kaltaisesi miehet ovat aina pitäneet minusta juuri siksi että en usko mihinkään hopeareunuksiin pilvissä enkä parempaan tulevaisuuteen. Voin vain sanoa että jos on päättänyt elää, ei ole muuta mahdollisuutta kuin elää.
Asperger voi todellakin olla yksi osatekijä. Eräällä miesystävälläni oli myös pakkoneuroosi, joka luultavasti kehittyi ihan siksi että vilkas aivotoiminta kehittää itselleen koko ajan pientä puuhaa. Lasketaan sitten vaikka lattialaattoja.
Kokemuksestani väitän että hyvin suuri osa tällaisista ongelmista on silkkaa biologiaa: joidenkin ihmisten aivot vain nyt käyvät ylikierroksilla. Sinun haasteesi on oppia valjastamaan tuo aivokapasiteetti sellaiseen käyttöön että elämäsi tulee siedettäväksi. Tavallaan, tulisi etsiä se kadonnut maalaisjärki.
Naisasioista sen verran, että kokemattomalle miehelle kokenut nainen on parasta mitä voi sattua. Haet nuorempien seuraa koska ajattelet että heidän kanssaan voit olla tavallaan "ylempänä", ja tilanteen herra. Pelkäät että kokeneempi nainen haluaa vain nujertaa sinua. Tämä ei pidä paikkaansa, tästäkin on kokemusta. Voit oppia vanhemmalta naiselta paljon elämällesi tärkeää, puhumattakaan miten hyvää se tekisi itsetunnollesi ja omakuvallesi. Nuorempien kanssa jäät tuota vaille. Hyvin nuoren kanssa jäät kaikkea kehitystä vaille.