Suhde anorektikon kanssa?

se vähän riippuu siitä, miten itse suhtaudut asiaan eli oletko suvaitsevainen vai et ja hyväksytkö ihmisen sellaisena kuin hän on eli sairaana.
itse kärsin anoreksiasta (jo 13 vuotta) ja välillä kaikki siihen liittyvä on tärkeempää kuin ihmissuhteiden hoitaminen eli lenkille on pakko päästä (siirrän treffejä, tapaamisia yms), ravintolaan en mielellään mene syömään kun en voi itse tehdä ruokaani samoin en suostu syömään kenenkään kaverin luona jos en itse oo laittanu ruokaa yms. välillä kiukuttaa, päätä särkee yms jos on tullut treenattua liikaa ja syötyä huonosti... eli välillä käyttäytyminen on todella itsekästä.. en haluaisi tehdä niin, mutta minkäs sille voit että pirut päässä takovat niin...
Huoh.. välillä haluun olla totaalisesti yksinään mikä on ihmisten vaikeaa ymmärtää.
Mutta tsemppiä sulle! älä luovuta! yritä ymmärtää että ei sitä tahallaan näin käyttäydytä!!

kokemusta mutta ne varoitukset pohjautuvat varmaan samaan kuin muidenkin sairauksien kohdalla, eli mitäs sitten kun toisella on se pahempi päivä? Silloin kysytään myös sinun jaksamista, sekä toisen tukemisessa että omassa selviytymisessä. Näin asiaan perehtymättömänä neuvoisin, että jos vaan tuntuu tyttö sen arvoiselta, niin anna mennä äläkä epäröi suhdeen kanssa, vaikeudet on tarkoitettu voitettavaksi.

Eipä kai mikään sairaus ole välttämättä seurustelun este. Luultavasti joudut sitten
kilpailemaan huomiosta hänen itsensä kanssa. Hänelle voi olla liikunta tärkeämpää kuin sinun kanssasi oleminen, eikä romanttisista ravintolailloistakaan tule kovin romanttisia kun hän vain laskee suupaloja... Anorektikko on aikalailla keskittynyt itseensä ja omiin komplekseihin ja pakkotoimintoihin, ja parisuhde voi siinä jäädä toiseksi. Mutta siitäkin sairaudesta voi parantua, ja sinä saatat olla tärkeä apu paranemiseen. Puhukaa kaikesta mikä sinua suhteessa arveluttaa.

Kokemusta ei ole seurustelusuhteista anorektikkoon, vaan kavereista. Itse ainakin jo kaverina koen tosi turhauttavana, kun yksi ei suostu syömään. Syö muutaman lusikallisen jotain ruokaa ja valittaa miten kaikki ruuat maistuu pahalta. Siis ei mikään ruokaa oo hänen mielestään hyvää ja syömisen arvoista. Joten turha ehdottaa minkäänlaista kahville tai syömään menoa. No sitten kun ei syö, niin on kaikenlaisia mieliala ongelmia. Melkein koko aika huono olo, valittaa kun ei jaksa tehdä mitään, on masentunut, haukkuu tehtyä ruokaa jne. Joskus kova jumppa tekee hänet aivan heikoksi. Valittaa joillekin vieraille, jotka kehtaa tuoda jotain hyvää. Elikä sanoisin että ongelmia voi aiheuttaa tuo vaihteleva mieliala ja itsekeskeisyys. Kun kaikki asiat pyörivät oman itsensä sekä syömisen ympärillä. Jopa rakkaus voi jäädä siinä kakkoseksi. Ja vaikka miten kehuisi tuonkin ulkonäköä niin ei ota sitä tosissaan, sillä pitää itseään "läskinä". Sekin että vanhat farkut alkaa kiristää, voi saada purkauksen ja romahduksen aikaan. Enpä halua pelotella, mutta itellä ainakin tämmösiä kokemuksia ja on ystävänä vaatinu voimia ymmärtää.

Kun isoja ongelmia ja valtavaa ahdistusta ei osaa käsitellä, on helppoa keskittyä vaa`an lukemiin: se numero on jotain hyvin konkreettista ja sitä voi ainakin kontrolloida jos ei muuta. Ainakin painoon voi vaikuttaa, se on haltijansa käsissä.
Useimmat haluavat oppia käsittelemään ongelmiaan (huom! ne voivat olla todella pahoja ja syviä) hieman rakentavammin, joten toivoa on. Mutta riippuu myös sinun voimavaroistasi. ja kun kiinnyt tyttöön, voi sattua todella pahoin nähdä hänen kärsivän ja toistavan näitä pakkokuvioita.

Tapaukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta minulle kävi niin, että anorektiset pakkomielteet hävisivät parin vuoden sisään kuin itsestään, kun löysin ihanan parisuhteen: sain muuta ajateltavaa ja aloin nähdä asiat kuten terveet. En tietysti ollut mikään kovin paha tapaus (ei lääkitystä tai säännöllistä lääkärihoitoa).

Mutta minä ja kumppanimme emme kiinnittäneet asiaan mitään erityishuomiota ja puhuimmekin asiasta vasta syvällisemmin kun pahin oli jo ohitse ja varsinainen anoreksia vain muisto. Parasta oli se, että suhteen kautta elämään tuli muuta sisältöä ja se sairaalloinen oman itsen tarkkailu jäi minulta pois. Tästä on nyt 4-5 aikaa. :)

Tsemppiä teille!

mutta kun paranin (ja lihoin alipainostani) suhde hajos. Mies ei tykännyt kun lihoin ja kun aloin sanomaan oman mielipiteeni sen sijaan että oisin vain myötäillyt häntä.