Haluaisin teidän mielipiteitä, että miten minun tulisi toimia seuraavanlaisessa tilanteessa;
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä 2,5 vuotta, josta kihloissa 1,5 vuotta. Olemme asuneet melkein koko ajan yhdessä.
Viime vuoden syksynä avomiehestäni paljastui jotakin uutta, nimittäin se, että aina kun olin poissa kotoa, mieheni katsoi pornoa ja alastomien naisten kuvia ym. kaikkea missä vähän pukeinen nainen sattui vilahtamaan. Mielestäni se oli epänormaalia, koska sitä tapahtui valehtelematta päivittäin ja mieheni yritti tekojaan salailla parhaansa mukaan. Ennen tätä "episodia" tiesin mieheni katselleen pornoa joskus harvoin mikä oli ok.
Otin tuon jatkuvan katselun puheeksi ja mies selitti tekojaan sillä, että välillä on tosi tylsää ja sen takia hän tekee niin. Kun kysyin että onko hänen mielestä normaalia että toimivassa parisuhteessa elävä mies harrastaa pornoa/virtuaalinaisia tuohon tahtiin, niin hän sanoi, että jokainen mies tekee niin. (Mikä ei pidä paikkaansa :) )
Riitauduimme pian asiassa, koska katsominen jatkui ja jatkui. Seksielämäämme se ei vaikuttanut, mutta minulle tuli vastenmielinen olo siitä. Tunsin olevani "yksi kala isossa akvaariossa." Useamman riidan jälkeen mieheni lupasi lopettaa nettiharrastuksensa. Hän kuitenkin kärysi teoistaan hyvinkin pian. Lupasi uudelleen lopettaa, kunnes käry haisi taas.
Olimme jo jossakin vaiheessa eroamassa, koska olin kokoajan vihainen miehelleni ja luottaminen oli todella vaikeaa, koska mies oli pettänyt lupauksensa useamman kerran.
Tämän vuoden tammi-helmikuussa olimme suhteessamme sellaisessa risteyksessä, jossa mietimme, että jatkammeko samaan vaiko eri suuntaan. Olimme tuolloin asumuserossa jonka päätteeksi päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.
Tuon helmikuun jälkeen meillä on mennyt koko ajan paremmin ja mies on ryhdistäytynyt ja lopettanut nettiharrastuksensa, MUTTA:
Minun on edelleen vaikeaa luottaa. Asia kaihertaa mieltäni, ei koko ajan, mutta päivittäin. Olen jutellut asiasta terapeuttini kanssa (käyn juttelemassa omista asioistani, koska olen aiemmin ollut masentunut ja siihen johtaneet seikat on käsittelemättä). Otin terapeutin kanssa asian puheeksi ja hän koitti auttaa minua ymmärtämään, että avomieheni on koittanut tuolloin paikata pornonkatselulla jotakin tyhjiötä elämässään.
Niinhän asia varmaan onkin, mutta siitä huolimatta minulla on vihainen ja vastenmielinen olo ja huomaan päivittäin tietyissä tilanteissa ajattelevani tuota asiaa.
Mieheni on katsellut kaikkia naisia näyttelijä Outi Alasen alastonkalenterin kuvista, Britney Spearsin alapääkuviin, Paris Hilttonin herutuskuvat ja pornoleffat, jokaisen mahdollisen julkkisnaisen bikinikuvat, erinäisitä kuvagallerioista vähäpukeiset naiset ym. ja ison osan pornoleffoista joita koneelle voi vain imuttaa.
Minua mietityttää että minkähänlainen suhtautuminen miehelläni on ollut ko. naisiin? Onkohan ollut ihan sama ketä ja minkänäköistä naista katsoo, kunhan näkee mahdollisimman vähäpukeista? Onko ollut niin että mieheni vain on pitänyt/pitää ylimeikatuista ja laitetuista naisista? Ja sellaisista jotka käyttäytyvät huoramaisesti ja ovat tyhmiä kuin kanat ?
Välillä myös mietin että mitä mieheni oikein näkee minussa, kun katseli netistä jokaista pyntättyä, ylilaitettua naista ja seurustelee naisen kanssa, joka ei ole sellainen.
Minä pidän omasta ulkonäöstäni ja olen ylpeä itsestäni ja tyylistäni, joka koostuu siitä, että puen päälle mukavia vaatteita. En niitä, mitkä ovat juuri nyt muodissa. En niitä, joita "kaikilla kavereillakin on".
Minun on vaikeaa suhtautua ESIMERKIKSI siihen että mieheni katsoo Big Brotheria ja kun taloon tulee uusia naisia on mieheni klikkaillut iltapäivälehtien sivuilta heidän kuvagallerioihinsa.
Tunnen mieletöntä inhoa kun ajattelen että mieheni katsoo esim. joitakin BB-tyttöjä muita julkisuuden heruttajia "sillä silmällä".
Kysynkin;
Miltä tilanteemme kuulostaa? Olisiko minun otettava asia vielä kertaalleen mieheni kanssa puheeksi, koska asia kuitenkin painaa mieltäni päivittäin ? Miten puhun miehelleni? mitä sanon?
Haluaisin vihdoin ja viimein päästä asiassa ainakin yhden askeleen eteenpäin ja päästä eroon näistä vihan ja inhon tunteista, joita mielessäni liikkuu.
TOIVON ASIALLISTA SUHTAUTUMISTA JA KOMMENTTEJA KIRJOITUKSEENI. VITTUILIJOIDEN EI TARVITSE KOMMENTOIDA !

Vastaukset 13
Vanhimmat
Paha sanoa. Todella monet ihmise katsovat parisuhteessakin pornoa, jopa päivittäin. Ei se ole milläänlailla epänormaalia tai sinua "vastaan".
Vaikea sanoa mitä pitäis tehdä, jos asia siltikin loukkaa sinua. Eihän kukaan voi sanoa "tunne toisella tavalla", mutta aivan turhaa on tuntea mustasukkasuutta kyseisestä asiasta. En tunne yhtäkään miestä, jolla olisi edes jonkinlaisia tunteita pornonäyttelijöitä kohtaan.
Ehdottomasti sinun kannattaa jutella miehellesi. Itse kirjoitin omalle miehelleni kirjeen mika oli mielestani hyva idea, koska aina kun yritimme jutella se meni pelkaksi riitelyksi ja syyttelyksi. Ja koin sen myos helpommaksi tavaksi itselleni, koska sain sanoa juuri kaikki ne asiat jotka tahdoinkin ja esittaa ne kysymykset jotka paassani oli pyorineet, purkaa taakan harteiltani paperille. Kerro miehellesi kaikki nama asiat jotka olet kirjoittanut tanne, asiat joita pohdit viestissasi. Voimia!
tarkoittavaa toimintaa.
uskoakseni seksuaalisuuden aktiivisuus vaihtelee elämän tilanteista riippuen (jos on siihen ylim. aikaa tms.). eivätkä tosiaan pornon katselu ja siihen liittyvä homma ole mitenkään parisuhteelta pois. tai sellaiseksi tarkoitettu.
sehän voi olla tavallaan halua "ylläpitävää", sillä haluamisen unohtaminen sekin on paha asia.
enkä itse ainakaan ajatele näitä toimijoita mitenkään henkilöinä....siis en olisi kellekkään mustasukkainen. ovatpa he kuinka hyvävartaloisia tms. tahansa.
toisaalta kompastuskivi voi teidän suhteessa olla erityyppinen suhtautuminen tähän asiaan. toistahan ei saa loukata. asiasta kannattaa jutella mahd. avoimesti. itselle on ollut suhtessa päivänselvää että molemmat tarvittaessa voivat nauttia asiasta myös itsekseen ja ollaan kommentoitu jos ollaan löydetty joku mukava sivu.
toisaalta parisuhteen lämpö ja tykkääminen on kuitenkin se ihanin seksi. mutta sekin kaipaa aina välillä lisävivahteita.
joskus elin myös suhteessa jossa emme puhuneet aiheesta mitään.
pakkomielteeksi tietenkään porno ei saa mennä, niinkuin ei mikään muukaan.
tällaisia naisellisia ajatuksia
asia on saanut noin suuret mittasuhteet elämässäsi/elämässänne. Miehesi ei ole kuitenkaan konkreettisesti sinua pettänyt, joten en oikein näe asiaa luottamuskysymyksenä..? Kun asia kuitenkin on niin, että toista ihmistä ei voi omistaa! Et voi määrätä ja päättää asioita hänen puolestaan. Toki miehesi voisi olla hienotunteisempi - mutta jotenkin vaikuttaa, että haluat kaiken lisäksi jotenkin "mässäillä" asialla, koska haluat kaivella esille kaiken, mihin hän on koskaan silmänsä luonut? Etkö voisi antaa olla, kun asia ei teidän seksielämäännekään vaikuta? Miehet ovat miehiä, niin se vain on, ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, hän ei osaa kuvitella, miten pahalta asia sinusta tuntuu.
Tiedän oman miehenikin ainakin kausiluontoisesti katselevan pornoa / alastomia naisia netistä ym, mutta olen ajat sitten tehnyt asian selväksi itseni kanssa: se ei ole minulta pois, seksielämämme ei siitä kärsi enkä tunne itseäni yhtään huonommaksi kuin nuo pornotähdet. Enkä pidä miestäni mitenkään "sairaana" em syystä. Vaikka ehkä muuta uskotkin, niin tuo on miesten yleinen tapa.
Puhumalla solmut aukeaa tai kirjoittamalla, kuten joku tuossa ehdotti. Mutta pistähän sitä ennen vaakakuppiin asioita: miehesi ei tosiaan sinua petä! Laita sinne kuppiin kaikki suhteenne hyvät asiat - ja huomaat, ettei siinä toisessa kupissa niin paljon painoarvoa olekaan. Älä tee pornosta pakkomiellettä itsellesi!
Mulla on samanlaisia kokemuksia. Mutta minä huomasin tämän mieheni harrastukseni jo suhteemme alkuvaiheessa. Eikä se todellakaan tapahtunut silloin, kun minä olin poissa, vaan ihan kotona ollessani. Ensimmäisen kerta taisi olla, kun olimme grillaamassa ja hän katosi yllättäin ruuanlaitto puuhista. Kun menin pyytämään häneltä apua, hän oli katsomassa pornoa. Olin aika äimistynyt ja loukkaannuin. Hänen mielestään asia ei minulle kuulunut ja hän sai tehdä mitä huvittaa. Naisten kuvia hän saattaa katsella työhuoneessaan kun meiillä on vieraita.
Ylenmäärin värikästä elämänenergiaa aurastaan säkenöivät sielut (miehet ja naiset) vaan ovat semmoisia että jos eivät saa tussua tai parrua päivittäin, pitää väliin jäävät kerrat hoitaa ihan itse. Kysymys ei ole siis pornosta, perversiosta vaan pelkästään pihtaamisesta. Avaa hakas rakas, ja porno jää kakkoseksi ihan automaagisesti! O:-)
sen ihmisen muuttamisen? Jos TODELLA arvostaisit itseäsi niin kuin sanot arvostavasi, osaisit myös tajuta, ettei tuo mies ehkä ole ihan sun tyyppinen. Mikä pakko sun on sen kanssa olla, jos on noin vaikeeta? EI kauheen hääppöseltä kundilta vaikuta.
mun mielestä ongelma on sulla, ei niinkään miehelläsi. sä pidät jotain asiaa epänormaalina ja haluat miehesi lopettavan sen. entä jos miehesi pitää sitä täysin normaalina, eikä mitenkään erikoisena? miksi hänen pitäisi muuttua, koska SINÄ niin haluat? eikö olisi vähintään kohtuullista että muuttuja olisit sinä?
entä jos vertaisit tuota "pornoa" johonkin mistä itse saat mielihyvää ja jota teet kun sinulla on tylsää? ehkä kiertelet kaupungilla hipelöimässä kauniita vaatteita, joista saat silmäniloa ja joita katselemalla aika kuluu...
Miehellä ei selvästikään ole mitään ongelmaa pornon katsomisen kanssa.
No joo, ihan vakavasti sanottuna:
Onko sillä väliä miten sitä ruokahalua kasvattaa, kunhan syö kotona?
Mielestäni ei niin kamalasti.
Mieluummin niin, että katselee netistä naisia, joita voi itsekin pitää viehättävinä kuin se, että avoimesti kuolaisi live-elämässä parasta kaveriasi.
Mitä jos sinä katselisit miehesi nähden miesmalleja? Mikäli miehesi suhtautuu tähän asiallisesti eikä närkästy mitenkään, minusta sinunkin kuuluisi ottaa samanlainen asenne, sillä kysehän on luottamuksesta eikä kontrollista. Mies/miehet ovat luonteeltaan sellaisia, että ihailevat naiskauneutta ns. median avulla. Se ei tarkoita sitä, että he seuraavaksi he iskevät Britneyn tai Paris Hiltonin tai että katsovat muijaa seuraavaa. Miehet ei mieti mitään noin syvällisiä juttuja. Ne on yksinkertaisia yksilöitä.
Kyl mä naisena itsekin jään tuijottamaan kauniita julkkiksia yms. Uskallan väittää että naistenlehdissä vilahtaa useinkin miesmalli ja turha väittää ettetkö olisi joskus lukenut naistenlehtiä.
Ongelma taitaa nyt ollakin sinun itseluottamuksessa. Mieti rehellisesti, mitä luulet miehesi ajattelevan sinusta? Jos ne ovat oikeen negatiiviset ajatukset, minusta sinun kannattaa keskustella miehesi kanssa siitä, mitä hän näkee sinussa.Olettaminen ei ole tiedon väärti.
Myötätunto on kyllä täysin puolellasi. Mulla on vähän samanlaista ongelmaa vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Mutta ymmärrän kyllä täysin.
Olkoon se pornon tiiraaminen miten normaalia tahansa niin kyllä se helposti naisesta tuntuu ikävältä. Mies ei ehkä ole tätä osannut ajatella etukäteen mutta kun nainen mielipiteensä kertoo niin kyllä se musta tulisi huomioida. Onhan se suhde kuitenkin yhteinen ja tarvitsee molempien panoksen. En mä näe sitä, miten toisten naisten tuijottelu taukoamatta olisi ainakaan suhteelle hyväksi.
Kyllä mä ainakin koen, että mun kodin pitää olla paikka, jossa alastomia naisia ei pursuile kaapeista ja koneelta. Ihan ehdottomasti näin.
Meillä mies roikkui netissä katsellen nettipornoa ja runkkaillen.Monien vaiheiden jälkeen päädyttiin siihen että ostin miehelleni siveysvyön jota hän nyt pitää säännöllisesti.Nyt minä kontroloin hänen orgasmejaan ja yhteinen seksielämämme on parantunut aivan uudelle tasolle.Olemme molemmat nykyään tyydytettyjä ja tyytyväisiä.Nettiporno on menneen talven lumia.
Otappa asia puheeksi.Googlettamalla tai S24:stä löydät lisää infoa aiheesta.
Allekirjoitan tuon edellisen. Porno jää ja kaikki mielenkiintoni kohdistuu puolisoon silloin, kun on lukittuna.
Täältäkin saa asiasta lisää tietoa
http://groups.google.fi/group/siveysvyo?hl=fi