Matkailu

Maanomistajat,vuokratkaa maat matkailuyrityksille metsästyskäyttöön,näin metsät tuottas ilman hakkuita molemmille.Hirvikiintiö on kasvanut yhdistyksen alueella niin suureksi,että ulkomaalaiset vois muutaman metsästää.Matkailun kannata syksy on erittäin hiljainen ja vähän työlistävä johon tarvittas korjaus.
111534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No Muoniossa suurimmat maanomistajat ovat metsästysseurojen jäseniä, eivätkä varmaan lähde hajoittamaan systeemejään. Ja siksi toiseksi ei se hirvikanta sitten ollut läheskään niin hurja mitä ounasteltiin. Mitä todennäköisimmin tullaan hirvikiintiötä jo ensikaudelle pudottamaan.Lisäksi riistanhoitoyhdistyksellä on oma painava sanansa sanottavana ulkomaalaishirvijahtien järjestämisestä näin pienessä kunnassa.

Äänestä

Hyvä aloitus,näin metsästä lisää tuottoa.Eurot voittaa aina käristyksen.Tällainen palvelis myös paikallisia hirvestäjiä,kannan ja valvonnan tiukalla tarkailulla.Monimuotoinen metsien käyttö palvelee kaikkia.

Äänestä
  • Oikein hyvä ajatus. Metsistä saa hirviä ja muuta riistaa vuosittain, puita voidaan (avo)hakata vain 150 vuoden välein.
    Ulkomaalaiset hirvenjahtaajat haluavat matkaansa vain sarvet ja trofeen, lihat jää seuralle jaettavaksi.
    Majoituksesta, opastuksesta, täysihoidosta jne. saisi tosi hyvät rahat. Tarvitaan vain asennemuutosta maanomistajien ja metsästäjien keskuudess.

    Äänestä

  • oivallus!! kirjoitti:

    Oikein hyvä ajatus. Metsistä saa hirviä ja muuta riistaa vuosittain, puita voidaan (avo)hakata vain 150 vuoden välein.
    Ulkomaalaiset hirvenjahtaajat haluavat matkaansa vain sarvet ja trofeen, lihat jää seuralle jaettavaksi.
    Majoituksesta, opastuksesta, täysihoidosta jne. saisi tosi hyvät rahat. Tarvitaan vain asennemuutosta maanomistajien ja metsästäjien keskuudess.

    Ajatus on ykkönen,nyt hirvenpyytäjät jotka omistaa metsämaita perustakaamme oma seura.Silloin voimme palvella monia matkailuyrittäjiä ja työllistää oman seuran metsästäjiä.Jos Muoniossa olis tällainen seura se vois palvella myös ulkopuolisia matkailu yrittäjiä.

    Äänestä

  • matkailu pyytäjä kirjoitti:

    Ajatus on ykkönen,nyt hirvenpyytäjät jotka omistaa metsämaita perustakaamme oma seura.Silloin voimme palvella monia matkailuyrittäjiä ja työllistää oman seuran metsästäjiä.Jos Muoniossa olis tällainen seura se vois palvella myös ulkopuolisia matkailu yrittäjiä.

    Toivottavasti kunnan elinkeinoasiamies kutsuu maanomistajat palaveriin perustamaan metsästys seuraa.Matkailu on ainoa työlistäjä Muoniossa,joka pitää kuntaa pystyssä.Valtion mailla on kuntalaisilla metsästysoikeus,eli tämä esitys ei vähennä kuntalaisten harrastusta.

    Äänestä

ei tarvitse vuokrata kunta on kaavoituksella yksityis-maat vienyt matkailun käyttöön

Äänestä
  • Kunnan kaavassa lisättiin rakennusoikeuksia yksityismaille tosi hurjasti. valituisen asumisen pikat moninkertaistuivat, samoin lomarakennuspaikat.

    Kaikki eivät voi saada kaikkea maataan pelkästään rakennustonteiksi. Tämä pitäs kyllä jo änkyröiden ymmärtää. Valtakunna lait (myös maankäyttö-ja rakennuslaki) koskevat myös Muoniota.

    Äänestä

  • Höpö! kirjoitti:

    Kunnan kaavassa lisättiin rakennusoikeuksia yksityismaille tosi hurjasti. valituisen asumisen pikat moninkertaistuivat, samoin lomarakennuspaikat.

    Kaikki eivät voi saada kaikkea maataan pelkästään rakennustonteiksi. Tämä pitäs kyllä jo änkyröiden ymmärtää. Valtakunna lait (myös maankäyttö-ja rakennuslaki) koskevat myös Muoniota.

    Nimimerkki Höpö on kyllä ihan oikeassa. Jos ei kaaleen mahdu ku tipottain,minkäs teet.Mutta ootamapa jokunen vuosi niin kiittelevät ko hoksaavat...

    Äänestä

"Idean isä" ei voi olla metsästysimmeisiä?! No joo- hmmm...jääköönpä koko idea kommentoimatta.

Äänestä
  • Taas joittenki junantuomien ideoita joilla ei ole maata ko kynsien alla.

    Äänestä

  • saapastelia kirjoitti:

    Taas joittenki junantuomien ideoita joilla ei ole maata ko kynsien alla.

    Puunhinta laskee niin metsäntuottoa on jostakin haettava.En ole ampuja,mutta olis hienoa jos joku ampuu ja muuttaa metilin mulle euroiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syystyötön kirjoitti:

Maanomistajat,vuokratkaa maat matkailuyrityksille metsästyskäyttöön,näin metsät tuottas ilman hakkuita molemmille.Hirvikiintiö on kasvanut yhdistyksen alueella niin suureksi,että ulkomaalaiset vois muutaman metsästää.Matkailun kannata syksy on erittäin hiljainen ja vähän työlistävä johon tarvittas korjaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu