Aika moni ns. PATM täällä väittää että maailma vihaa heitä, ja siksi tilanteensa on sellainen kuin on. No, en käy kiistämään sitä. Toki jotkut ovat voineet kokea suoranaista haukkumista ja väheksyntää.
Oma tarinani on kuitenkin erilainen.
Luulen että minun ongelmani johtuu siitä että en ole saanut juuri koskaan positiivista palautetta naissukupuolelta. No, joku voisi ajatella että tapana ei ole hirveästi ihmisiä muutenkaan kehua tai kiitellä, mutta minä väitän toisin.
Nuoruudessani muistan kuinka se kaveripiiri, sosiaaliset ympyrät joissa liikuin, oli täynnä miehiä (no silloin poikia) jotka saivat naisilta varauksettoman positiivista huomiota joko ihan sanallisesti tai sitten täysin ilmiselvästi muilla keinoin.
Itse taas jäin lähes poikkeuksetta ilman. Asia ei silloin painostanut minua, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se on aivan varmasti vaiukuttanut omaan minäkuvaani niin, että kuvittelen edelleenkin olevani, en vihattu, en väheksytty, vaan yhdentekevä. Siis yhdentekevä siinä mielessä kun nyt ajatellaan romanttisia/seksuaalisia suhteita.
Uskallan hyvin puhua naisille, uskallan olla heidfän kanssaan paljon tekemisissä. Pidän naisista, enkä ole sukupuolisesti katkeroitunut tai täynnä vihaa.
Minulla on vain aina se tunne että olen naisille seksuaalisesti täysin yhdentekevä. En osaa ajatella itseäni sillä tavalla miehenä, että naiset minusta kiinnostuisivat. Asiaa ei auta se, että suoraa kiinnostusta naiset eivät edelleenkään minulle osoita. Ja tunnen kyllä naisia ja heidän ajatusmaailmaansa sen verran että olisin aivan varmasti huomannut jos joku on minusta kiinnostunut.
Oletus voi olla kuitenkin väärä ja tämä yhdentekevyyden oletus on saattanut tehdä minusta oikeasti ulospäin seksuaalisesti yhdentekevän. En nimittäin naisten seurassa käyttäydy enää (jos koskaan olen niin tehnytkään) ollenkaan seksuaalisesti. En flirttaa tai heitä vihjauksia. En luo merkittäviä katseita, enkä varmaankaan kehonkaan kielelläni mitenkään osoita olevani seksuaalinen mies. Tosin en habitukseltani varmasti osoita täysin päinvastaistakaan.
Olen kuin jossain välitilassa. En täysin hissukka ja juro peräkammarin poika, mutta itseni kuitenkin epäseksualisoinut mies. En käsittääkseni ole ruma, ja voin väittää että ulkoinen tyylini on parempi kuin monella muulla. Supliikkini toimii tarvittaessa, enkä mene lukkoon kun tapaan ihmisiä. Vaikka tietynlainen ujous ehköä kuitenkin häiritsee keskusteluita tuntemattomien kanssa.
En vain osaa/uskalla olla täysillä mies omine haluineni. Pidättelen itseäni. Ja nimenomaan siksi, että oletan olevani yhdentekevä. Ja se johtuu niinkin tyhmästä asiasta kuin siitä että en ole aikoinani saanut sitä kaivattua huomiota, jota muut saivat paljon.
Ja huomion puute ei välttämättä ole sinänsä erikoista, mutta se oli minulle vaikeaa, koska minun henkilökohtaisessa sosiaalisessa piirissäni sitä sai suurin osa muista. Tapauskohtainen juttu, luulen.
On asiaan varmasti muitakin vaikuttavia osatekijöitä, mutta tämä tuli nyt mieleen ehkä yhtenä suurimmista.
Oma tarinani on kuitenkin erilainen.
Luulen että minun ongelmani johtuu siitä että en ole saanut juuri koskaan positiivista palautetta naissukupuolelta. No, joku voisi ajatella että tapana ei ole hirveästi ihmisiä muutenkaan kehua tai kiitellä, mutta minä väitän toisin.
Nuoruudessani muistan kuinka se kaveripiiri, sosiaaliset ympyrät joissa liikuin, oli täynnä miehiä (no silloin poikia) jotka saivat naisilta varauksettoman positiivista huomiota joko ihan sanallisesti tai sitten täysin ilmiselvästi muilla keinoin.
Itse taas jäin lähes poikkeuksetta ilman. Asia ei silloin painostanut minua, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se on aivan varmasti vaiukuttanut omaan minäkuvaani niin, että kuvittelen edelleenkin olevani, en vihattu, en väheksytty, vaan yhdentekevä. Siis yhdentekevä siinä mielessä kun nyt ajatellaan romanttisia/seksuaalisia suhteita.
Uskallan hyvin puhua naisille, uskallan olla heidfän kanssaan paljon tekemisissä. Pidän naisista, enkä ole sukupuolisesti katkeroitunut tai täynnä vihaa.
Minulla on vain aina se tunne että olen naisille seksuaalisesti täysin yhdentekevä. En osaa ajatella itseäni sillä tavalla miehenä, että naiset minusta kiinnostuisivat. Asiaa ei auta se, että suoraa kiinnostusta naiset eivät edelleenkään minulle osoita. Ja tunnen kyllä naisia ja heidän ajatusmaailmaansa sen verran että olisin aivan varmasti huomannut jos joku on minusta kiinnostunut.
Oletus voi olla kuitenkin väärä ja tämä yhdentekevyyden oletus on saattanut tehdä minusta oikeasti ulospäin seksuaalisesti yhdentekevän. En nimittäin naisten seurassa käyttäydy enää (jos koskaan olen niin tehnytkään) ollenkaan seksuaalisesti. En flirttaa tai heitä vihjauksia. En luo merkittäviä katseita, enkä varmaankaan kehonkaan kielelläni mitenkään osoita olevani seksuaalinen mies. Tosin en habitukseltani varmasti osoita täysin päinvastaistakaan.
Olen kuin jossain välitilassa. En täysin hissukka ja juro peräkammarin poika, mutta itseni kuitenkin epäseksualisoinut mies. En käsittääkseni ole ruma, ja voin väittää että ulkoinen tyylini on parempi kuin monella muulla. Supliikkini toimii tarvittaessa, enkä mene lukkoon kun tapaan ihmisiä. Vaikka tietynlainen ujous ehköä kuitenkin häiritsee keskusteluita tuntemattomien kanssa.
En vain osaa/uskalla olla täysillä mies omine haluineni. Pidättelen itseäni. Ja nimenomaan siksi, että oletan olevani yhdentekevä. Ja se johtuu niinkin tyhmästä asiasta kuin siitä että en ole aikoinani saanut sitä kaivattua huomiota, jota muut saivat paljon.
Ja huomion puute ei välttämättä ole sinänsä erikoista, mutta se oli minulle vaikeaa, koska minun henkilökohtaisessa sosiaalisessa piirissäni sitä sai suurin osa muista. Tapauskohtainen juttu, luulen.
On asiaan varmasti muitakin vaikuttavia osatekijöitä, mutta tämä tuli nyt mieleen ehkä yhtenä suurimmista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos tuosta ei siis selvinnyt niin kokemukseni haluttavuudesta on täysin subjektiivinen, ja suhteessa siihen mitä näin ympärilläni tapahtuvan.
Asia on vähän sama kuin suhteellinen ja absoluuttinen köyhyys. Suhteellinen köyhyys määritetään sen mukaan miten paljon suurin osa tienaa. Jos tienaa paljon vähemmän kuin muut, niin on suhteellisesti köyhä. Suhteellisesti köyhä ei kuitenkaan välttämättä ole absoluuttisesti köyhä. Koska absoluuttisesti köyhä ei tienaa oikeastaan yhtään mitään.
Samalla tavalla on suhteellista osattomuutta ihmissuhteissa ja absoluuttista osattomuutta. Minun osattomuuteni ja huomiotta jäämiseni sijoittuu varmaankin sinne suhteellisen puolelle. Joillain se menee varmaankin absoluuttisen puolelle.
Mutta ihminen on aina oman ympäristönsä vanki jossain määrin. Jos ei millään yllä siihen mihin kaikki muut tuntuvat yltävän, niin kyllä se vaikuttaa. Se vaikuttaa juuri siksi että tuntee olevansa vertaisiinsa nähden arvoton. Ja vertaiset edustavat yleensä sitä mikä on itselle standardi.
Ja siksi näinkin triviaali asia kuin pelkkä huomiotta jääminen voi muodostua suhteellisesti todella isoksi asiaksi, vaikka absoluuttisesta näkökulmasta se on aika pientä.