Tänään on jälleen huono päivä. En jaksa nousta sängystä. Loppuuko tämä tuska koskaan? Itse jatkoit elämääsi heti eteenpäin ja tuskin edes mietit mennyttä, mutta minä räpistelen edelleen samassa kuin jo silloin kun erottiin. Olen yrittänyt päästä eteenpäin, olen yrittänyt kovettaa itseni, olen turruttanut itseni sellaiseksi etten enää edes itse tunne itseäni.
Älä käsitä väärin, en halua sinua takaisin, haluaisin sen miehen jonka tiedän ansaitsevani. Haluan sen joka sinun pitäisi olla, mutta et ole. Siksi kai minun on niin vaikea päästä yli.
Minulla on niin valtava kaipuu, etten tiedä mitä tehdä. Tämäkö oli elämäni tarkoitus...?
Älä käsitä väärin, en halua sinua takaisin, haluaisin sen miehen jonka tiedän ansaitsevani. Haluan sen joka sinun pitäisi olla, mutta et ole. Siksi kai minun on niin vaikea päästä yli.
Minulla on niin valtava kaipuu, etten tiedä mitä tehdä. Tämäkö oli elämäni tarkoitus...?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minäkään en pääse yli; jatkan kuvitelmissani harhailemista, vaikka kaveri tyyliin vetää kämmenellä naamaan aina kun tavataan.
Kiukuttelee, on ylimielinen ja niin itseriittoinen. Hän ei minua tarvitse, se on hänen viestinsä. Hän menee kuulemma elämässä eteenpäin, eikä muistele menneitä.
Kait mut on lapsena jätetty niin yksin murheideni kanssa, etten osaa kuvitella muunlaista kohtelua. En tunnu ymmärtävän, että rakastavassa ihmissuhteessa on empatiaa kumppaneiden välillä. Miten muuten jaksaisin toivoa suhdetta ihmisen kanssa, joka toistuvasti satuttaa minua, vaikka emme ole enää edes yhdessä??
Onnettomaksi minut tekee se, etten kykene vetämään rajaa siihen, miten minua tulee kohdella, vaan sallin paskamaisen käytöksen yhä uudelleen ja uudelleen. "..kun se on niin ihana aina välillä... blaa blaa", selittelen itselleni.
Sama juttu mulla. Mun rajoja on lapsena rikottu, tarkoitan sitä että äiti on kaatanut liiaksi huonoa oloaan minun niskaani ja siksi olen myöhemminkin elämässä löytänyt kiusakseni kuvaamiasi miehiä.
Luulin, että eksä olisi elämäni mies. Mutta kohteli minua todella paskasti ja petti. Hän on joidenkin piirteidensä kanssa aina oleva ihana mutta isäehdokkaaksi hänestä ei ole. Pettäjän kanssa en halua elää. Hän ei ole kokonaisena sellainen jonkalaisen haluan mutta kaipaan sitä aikaa kun kaikki oli hyvin ja ajattelin että olen löytänyt mieheni. Ja, sitten en ollutkaan. Se että unelmat romahtivat ja mies paljastui petturiksi, tekee vieläkin kipeää vaikka tuosta hetkestä kun maailmani romahti, on jo puolitoista vuotta. Uskallankohan ikinä enää suhteeseen?
Et ole yksin ongelminesi. Ihan samaa täällä. Yksikään asia ei enää innosta. Ulkonakin on tuollaista kun on. Pää täyteen ja kanttu vei - sietää hetken, mutta kun herää, pää on kipee ja paha olo kaksinkertainen. Ei hyvä niinkään.
Yritän takertua niin pieniin rutiineihin kuin mahdollista: hmapaiden pesemiseen, pyykin pesemiseen, kahvinkeittämiseen, ruoantekemiseen. Monesti paha aalto kuitenkin tulee ja vie kaiken elämän minusta pois. Silloin kykenen vain makaamaan vuoteessani ja odottamaan. Yritän olla ajattelematta mitään. Yritän olla nukahtamatta, sillä en halua nähdä unta hänestä.
Illalla kun tulee pimeä eikä ihmisiä ole enää reitillä, lähden lenkille ja yritän peittää kaiken tuskan fyysisen kivun alle. Se auttaa, muttei valitettavasti edes 24 tuntia.
Antaisin mitä vain, jos saisin olla päivän joku toinen.
..on rakastunut empatiakyvyttömään mieheen.
Puheissa hän tietää, että parisuhteessa tulee olla avoimuutta ja läheisyyttä, mutta toteutuksessa homma ei kulje niin.
Jännää on se, että tutustuimme nimenomaan ystävinä ja keskustelimme näistä asioista tuntitolkulla yhdessä ..ja olimme kaikesta samaa mieltä; arvomaailmamme tuntui olevan samanlainen sekä odotuksetkin elämälle.
Kuitenkin hän nyttemmin jatkuvasti loukkaa minua, vaikka emme ole enää edes yhdessä. Tervehdyksetkin hän sanoo juuri niin kylmäkiskoisesti kuin osaa.
Mutta niinkuin kerroin aiemmin, olen lapsena saanut niin paljon paskaa osakseni, että olen tottunut suremaan yksin. Kyllä mä ne aamukahvit keitän vaikka hammasta purren. Otan kivan kirjan käteen ja uppoudun muuhun maailmaan. Saahan sitä itseään lohduttaa, ei kokoajan tartte olla paha olla. Suihku tekee aina ihmeitä sekä pienikin ulkoilu. Kiva tehdä remonttihommia ja hoitaa puutarhaa sekä jutella ystävien kanssa.
Mutta haluaisin sen rakastavan parisuhteen! Näyttää olevan elämänmittainen haaste.
miehet ole kypsästi/syvällisesti ajattelevaa sorttia vaan kuin pikkupoikia. On turha vaatia/odottaa/itkeä/murtua. Mies "hoitaa" asian järjestykseen ja hankkii uuden kaverin, kun vanha jätetään. Kun nämä fyysiset miehet ovat aikansa pörränneet ja saaneet kymmeniä naisia ja murtaneet sydämiä kasapäin, niin jossain vaiheessa ne alkavat miettiä. Viimeistään silloin, kun omat vanhemmat kuolevat.
Nainen itkee, riutuu, yrittää muuttaa miestä. Miksi näin teit? Aivan täysin turhaa. Se on energian haaskausta. Keskittykää hyvät naiset itseenne.
Minä olen kokenut mies ja jos tuon olisit edessäni sanonut, tässä mielentilassa olisin varmaan motannut suoraan klyyvariin.
Tutkittu juttu on, että avioerojen jäljiltä miehillä on moninverroin enemmän ongelmia kuin naisilla. Naiset yleensä toimivat käytännöllisesti ja hankkivat uuden elämän ja mies jää riutumaan ja kaipaamaan.
Sitä miestä, jonka haluat ei ole olemassakaan.
Korkeintaan sinun omassa mielikuvituksessa.
Kaipaat menetettyä elämää ja unelmiasi, jotka eivät toteutuneet vaikka niin kovasti olisit halunnut.
Onko todellakin elämäntarkoituksesi kaivata ja ikävöidä miestä, joka ei välitä sinusta tuon taivaallista.
Annat miehen edelleenkin hallita elämääsi.
Tuska kestää tasan niin kauna kuin annat miehen hallita itseäsi vielä eron jälkeenkin.
Ota elämä omiin käsiisi ja ryhdistäydy.
Jatka sinäkin matkaasi askel kerrallaan.
Paljon on vielä edessä kokematonta matkaa.
Olet aivan oikeassa, mutta ei se mene vaan noin. Tunteilleen ei voi mitään. Niiden täytyy jotenkin ehtyä, tukahtua, saada huutaa tuskansa pois ja vasta sitten pääsee eteenpäin. Sellainen kipu mikä sydämessä on, on tuoreena aivan ylivoimainen ihmiselle.
Tuo on vähän sama kuin sanoisi masentuneelle ne kaikkein väärimmät sanat: ota itseäsi niskasta kiinni. Millä ottaa, kun ei ole mitään, millä ottaa. Hyvä neuvo muuttuu itseään vastaan latteudeksi.
Minä toivon, että aika on ratkaisu. Itse en pysty edes ajattelemaan minkäänlaista seurustelua nyt. Tämn tuskan on mentävä ensin pois. Kauanko siihen menee. Kuka tietää?
En tuossa tarkoittanutkaan uutta seurustelusuhdetta, vaan elämän jatkamista.
Askel kerrallaan (vaikka pienikin) eteenpäin.
Pudota mies alas jalustaltaan, niin huomaat, että hän ei loppujen lopuksi ole edes kaiken tuon arvoinen. Säälit itseäsi ja menetettyjä unelmiasi.
En tiedä oliko raa'asti sanottu, mutta yritän herättää sinua elämään.
Voisin tietysti sanoa, että jatka samaan malliin.
Kyllä kaikki varmaan joskus selviää.
Itse jäin eron jälkeen kahden pienen lapsen kanssa yksin. Selvitty on, vaikka välillä rimaa hipoen. Taipuu, vaan ei taitu on minulla mottona.
"Häviäjät eivät ole niitä, jotka lyödään maahan, vaan niitä, jotka jäävät sinne makaamaan. Voittajat nousevat jaloilleen ja jatkavat matkaansa virheistään oppineina" Tuo on auttanut minua eteenpäin.
Mutta valinta on sinun....
Edelleen olet oikeassa, mutta tällaisessa tilanteessa katsot asiaa suunnasta, johon ap. ei välttämättä vielä assosioidu. Kipu ja tuska ovat vielä niin suuria, ettei omat resurssit riitä niitä kumoamaan. Tarvitaan aikaa. Vasta jonkun ajan kuluttua kohde on vastaanottavainen viestille: "Älä jää tuleen makaamaan."
Sydänsurusta selviäminen on prosessi, joka vaatii aikansa ja askeleensa.
Kas kun on siipi maassa noin pahasti, niin sillä onko voittaja vai häviäjä, ei ole mitään merkitystä. Ensin on rakennettava merkitys, motivaatio. Se on onneksi vähän kuin voikukka: vaikka sen kuinka yrittää repiä juurineen, niin ajan kanssa se sieltä nousee uudestaan. Ja kun se nuppu sieltä nousee, jos se saa valoa, se kasvaa isoksi, jos se ei saa, se jää kituliaaksi.
Kun masennus luokitellaan vaikeaksi, se tarkoittaa sitä, ettei ihminen kykene selviämään siitä omin voimin ulos. Ei siis ole sellaisia työkaluja, joilla selvitä itse. Sydänsärkynyt on alussa vähän samassa jamassa, mutta aika (toivottavasti) auttaa. Siihen asti on vain pidettävä kiinni yksinkertaisista rutiineista, tehtävä vaikka zombiena päivittäiset asiat. Tiedän, että se on kuin etenisi hernerokkasumussa, josta happi on kadonnut kokonaan. Pienikin lipsahdus ja päästää ajatukset itseensä ja maailma romahtaa.
Toivotan rohkeutta kaikille, joiden sydän on rikki. Se on varmaa, että meitä on paljon.
(Niin, minä siis olen mies.)
Tänään oli onneksi parempi päivä. Pääsin jälleen arkeen kiinni ja huomasin, että onhan niitä muitakin ihmisiä olemassa. Joskus tilanne vaan tuntuu niin muuttumattomalta ja loppumattomalta taistelulta, että se vie kaikki voimat. Ei ole helppoa katsoa kahta sinun kopiotasi juoksemassa ympäri asuntoa, vaikka tiedän että olen saanut suuren lahjan.