Irtisanoutumien ilman karenssia?

Tilanne on se, että otin vastaan työpaikan työpaikan vuokrafirmalta 400km päästä kotoa. Nyt olen tympääntynyt työhön kun se ei ollutkaan sitä mitä piti vaan "jokin muu työnantajan osoittama työ" kuten sopimukseen on kirjoitettu. Nyt vaihtu tehtävä niin, että työ ei ole enää vuorotyötä vaikka sopimuksessa lukee 2-vuorotyö! Onko tämä pätevä syy irtisanoutua ja mitä työkkäri sanoo tällaisesta? Vai onko pätevä syy se, että työpaikka ei ole työnhaku alueella ja perhe asuu toisella paikkakunnalla? Ei kiinnostais 3kk karenssi, mutta toisaalta reissutyö ei lyö enään leiville kun vuorolisätki katoaa. Onko kellään kokemusta siitä, miten työkkäri tällaiseen asiaan reakoi? Koeaika vielä menossa, joten pääsen sopimuksesta heti irti.
9977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täytyy sanoa, että aika s-tanan tyhmä olet, kun vuokrafirmalle töihin menit.

Äänestä
  • Tuossa on eri tilanne. Kyse on Suomen ja Venäjän rajan ylittämisestä, mikä sattuneesta syystä voi joskus olla hankalaakin. Tuo oli nimenomaan mainittu perusteluissa. Jos kyse olisi ollut esim. Ruotsissa sijaitsevasta työpaikasta, niin karenssi olisi todennäköisesti pysynyt.

    Äänestä

Mikään esittämästäsi ei kelpaa työkkärille, vaan se on työstä eroamisesta 3 kk:n karenssi.

---otin vastaan työpaikan työpaikan vuokrafirmalta 400km päästä kotoa.---

Työssäkäyntialueen ulkopuolelta ei tarvitse ottaa työtä vastaan, mutta jos on mennyt ottamaan, niin erota ei voi ilman karenssia siitäkään huolimatta, että työpaikka ei sijaitse työssäkäyntialueella.

---kun se ei ollutkaan sitä mitä piti vaan "jokin muu työnantajan osoittama työ" kuten sopimukseen on kirjoitettu. Nyt vaihtu tehtävä niin, että työ ei ole enää vuorotyötä vaikka sopimuksessa lukee 2-vuorotyö! Onko tämä pätevä syy irtisanoutua ja mitä työkkäri sanoo tällaisesta?---

Ei ole pätevä syy ja työkkäri toteaa vain, että se on 3 kk:n karenssi työstä eroamisen vuoksi.

---Vai onko pätevä syy se, että työpaikka ei ole työnhaku alueella ja perhe asuu toisella paikkakunnalla?---

Ei ole pätevä syy se, ettei ole työssäkäyntialueella, koska olet paikan ottanut vastaan. Normaalisti voi erota ilman karenssia työstä, jos kyseessä on sellaisen perheen yhdistäminen, jolla on pieniä lapsia. Vaan tuossa tulee taas vastaan se, että vaikka olisikin pieniä lapsia, niin kun olet mennyt kaikesta huolimatta ottamaan vastaan, niin asia mennee työvoimatoimikunnan harkintaan pienten lasten kyseessä ollessakin ja veikkaanpa, että 99 %:ssa työkkäreitä lopputulemana on karenssi.

--- toisaalta reissutyö ei lyö enään leiville kun vuorolisätki katoaa---

Työkkärit eivät ole kiinnostuneita työttömän taloudellisesta toimeentulosta. Se on työkkärien mielestä ihan työttömän oma asia.

---Onko kellään kokemusta siitä, miten työkkäri tällaiseen asiaan reakoi---

On muutaman vuoden alan työkokemus.

---Koeaika vielä menossa---

Koeajalla ei ole merkitystä.

Äänestä
  • Jos otan kotipaikkakunnalta jonkin lyhyemmän (1-3kk) määräaikaisen paikan vastaan ja teen sen loppuun niin vältänkö näin karenssin? Nykyinen sopimus on reilusti pitempi...

    Äänestä

  • teenkin näin? kirjoitti:

    Jos otan kotipaikkakunnalta jonkin lyhyemmän (1-3kk) määräaikaisen paikan vastaan ja teen sen loppuun niin vältänkö näin karenssin? Nykyinen sopimus on reilusti pitempi...

    Ei 1-3 kk:n aika riitä siihen, että välttäisi karenssin, sillä työkkäri antaa sen taannehtivasti riippumatta siitä, oletko työkkärin kirjoilla vaiko et. Taloudellisestihan tuo helpottaisi, silla erokarenssi voidaan määrätä alkamaan vain sen työsuhteen päättymisestä, mistä on erottu.

    Pitäisi siis olla pidempi määräaikainen työsuhde. Kuinka pitkä, on varmasti työkkärien harkinassa. Mutta uskoisin, että puoli vuotta jo riittäisi tai sen pituinen, minkä nykyinen vielä kestäisi.

    Äänestä

  • teenkin näin? kirjoitti:

    Jos otan kotipaikkakunnalta jonkin lyhyemmän (1-3kk) määräaikaisen paikan vastaan ja teen sen loppuun niin vältänkö näin karenssin? Nykyinen sopimus on reilusti pitempi...

    Karenssi lähtee kulumaan tapahtuma hetkestä. Jos työllistyt 3 kk määräaikaiseen työsuhteeseen, niin siinä on erokarenssi kulunut.

    Äänestä

Jäät jatkuvasti sairaslomalle, vuokrafirma tekee sinun takia persnettoa ja ilmoittavat kohta sinulle että töitä ei enää ole tarjolla. Eivät voi irtisanoa sairastumisen perusteella joten ilmoittavat vain töiden loppuvan etkä saa karenssia. Minä tein samalla tavalla kun vuokrafirman hommat alkoi yhtäkkiä olla jotain muuta kuin piti. Niillä saatanan loispummifirmoilla ei ole mitään rajaa, luulevat että voivat pompottaa miten huvittaa mutta kohta se hymy niilläkin hyytyy ja joutuvat menemään oikeisiin töihin.

Äänestä

3333333333333333333

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt duunari kirjoitti:

Tilanne on se, että otin vastaan työpaikan työpaikan vuokrafirmalta 400km päästä kotoa. Nyt olen tympääntynyt työhön kun se ei ollutkaan sitä mitä piti vaan "jokin muu työnantajan osoittama työ" kuten sopimukseen on kirjoitettu. Nyt vaihtu tehtävä niin, että työ ei ole enää vuorotyötä vaikka sopimuksessa lukee 2-vuorotyö! Onko tämä pätevä syy irtisanoutua ja mitä työkkäri sanoo tällaisesta? Vai onko pätevä syy se, että työpaikka ei ole työnhaku alueella ja perhe asuu toisella paikkakunnalla? Ei kiinnostais 3kk karenssi, mutta toisaalta reissutyö ei lyö enään leiville kun vuorolisätki katoaa. Onko kellään kokemusta siitä, miten työkkäri tällaiseen asiaan reakoi? Koeaika vielä menossa, joten pääsen sopimuksesta heti irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu