Kauppakeskus

Joo ne vartijat mistä ne palkan saa ku porukalla vaan kulkee ja juttelee ja kaikki paikat nuoriso varannut ettei vanhukset pääse lepuuttaan jalkojaan tai ostavat asiakkat , kyl sen johtajan pitäs komentaa ne tyhjäntoimittaja vartijat huolehtiin palkkansa edestä myös yleistä järjestystä asiakaspalveluna.

olen monessa kauppakeskuksessa käynyt ja siel vartijat juuri tekee duunia ja huolehtivat asiakkaiden palvelusta eikä vaan seurustele keskenään kuten Torniossa
Seuraavat että nuoriso ei liikaa kokoonnu vaan seurusteluun vaan pistävät pihalle sillä ostavat asiakkaat sitä toimintaa pyörittää ja heitä vartijoidenkin pitäis palvella mut varmaan Torniossa niin kusi noussu päähän näissä nuorissa vartijoissa kun kävelevät vain esitellen itseään puuttumatta mihinkään.

Monet kauppakeskukset nähny mutta ei noin surkeaa vartija toimintaa kun Torniossa on
142815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

murheet. Väitätkö, että on kauppakeskus, jossa on niin paljon noita maleksivia nuoria, ettet ole päässyt ostamaan sitä, mitä olet hakenut? Hah. Älä jauha paskaa.

Äänestä

Kysyn vain että ootko asioinu milloinkaan muualla kuin Torniossa? Itse paljon eri paikoissa käyneenä voin kertoa etten ole koskaan nähnyt että vartijat olisivat nuorisoa ulos ajaneet tyhjän takia.
Ootko kenties katkeroitunut wannabe-vartija??

Äänestä
  • "katkeroitunut wannabe-vartija"
    Jos joku on katkera siitä että toinen on joutunut ottamaan vartijan työn niin on se vähän sama asia kuin olisi kateellinen toisen sukupuolitaudista..

    Äänestä

eli parempihan son että nuoriso on näkösällä siinä se meän tulevaisuus on., ja kyllä varmaan pitävät kahviloita ja ruokapaikkoja sekä muutamia vaatekauppoja pystyssä piämä me ns aikuiset loppuja....eli suoraan sanottuna hyä son että mulkunkuulilla on joku paikka missä maleksia ja viihtyvät

Äänestä
  • Annethan vaan niitten olla, mitä suotta hättyytethän kethän poies, kyllä sinne sekhan soppii, ei ole nuorison takia jääny mikhän suunniteltu ostos tekemättä. Vartijoista vielä, heissähän on silimän ruokaa tällaiselle keski-ikäiselle tätile, salskean kommeita nuoria miehiä.

    Äänestä

  • naapurin täti -55 kirjoitti:

    Annethan vaan niitten olla, mitä suotta hättyytethän kethän poies, kyllä sinne sekhan soppii, ei ole nuorison takia jääny mikhän suunniteltu ostos tekemättä. Vartijoista vielä, heissähän on silimän ruokaa tällaiselle keski-ikäiselle tätile, salskean kommeita nuoria miehiä.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
    Salskeita nuoriamiehiä katselee ihan mielikseen,
    annetaan vain nuorten olla ja vartijoiden kulkea
    meidän naisihmisten iloksi

    Äänestä

  • Mandariini D kirjoitti:

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
    Salskeita nuoriamiehiä katselee ihan mielikseen,
    annetaan vain nuorten olla ja vartijoiden kulkea
    meidän naisihmisten iloksi

    Rovaniemen Lidlissä oli eroottinen naisvartija muutama vuosi sitten :-)

    Äänestä

  • Miesasiakas kirjoitti:

    Rovaniemen Lidlissä oli eroottinen naisvartija muutama vuosi sitten :-)

    Onhan sielläki na...van näkösiä naisia vartijana.

    Äänestä

  • torniossa kirjoitti:

    Onhan sielläki na...van näkösiä naisia vartijana.

    panisin!

    Äänestä

kannattaisi varmaan ottaa selvää vartijan työnkuvasta ennekuin entaa näin julkeita lausuntoja toisten työnteosta!!! Hyvin ne vartijat työnsä tekevät ja tulevat huomatuksi, joka on tärkein ennalta ehkäisevä.... Ja mitä ulkonäköön tulee niin komeita ovat miehet ja naiset... että mikäs siinä esitellä itseään työnohella.

Äänestä
  • Varsinkin se yksi vähän lyhyempi ja vanhempi mies jolla en ole edes sormusta nähnyt :) Sen kun saisi pulloon, nams.

    Äänestä

  • nams kirjoitti:

    Varsinkin se yksi vähän lyhyempi ja vanhempi mies jolla en ole edes sormusta nähnyt :) Sen kun saisi pulloon, nams.

    Kyllä vaan, se noin kolmekymppinen pystytukkainen, hymykuoppainen vartija on ihanan söpö ja syötävän pantava!

    Kohteliaita ja jämäkän oloisia kavereita kaikki, mitä nyt olen sivusta seurannut. On paljon kivempi asioida, kun on turvallinen olo ja komeaa katsottavaa;)

    Äänestä

  • asiakastyttö kirjoitti:

    Vai komeita! Niitä on sitte vissiin monta parivaljakkoa?! Koska se vaalea pari; lyhyitä pätkiä, toinen syöny enemmän muskelipuuroa. EI mielestäni silmänruokaa...kumpikaan noista kahdesta. Mutta niitä on tieteski joka vuorolle omansa. Saavat mun puolesta silti mahtailla ja esitellä itteään. Sitä vain ihmettelin kans, kun kaksistaan kulkivat..Vai onko se niin että pitää olla vierekkäin. Luulis kyllä että mobiiiiliaikana saa toisen kiinni ja kaveriksi äkkiä jos tarvii. Mutta periaatteessa ei varmaan kummonen homma, jos ei (onneksi)tapahu mittään. Varmaan tylsä työ. On parempi, että saavat porista välillä kavereidensa ja toistensa kanssa, niin ei mene naama ruttuun..niin ja vaikkapa esitellä itteään.

    Äänestä

Kyllä ostoskeskuksen vartijat minun silmieni mukaan hommansa hoitavat. Sinä joka valitat siitä että nuoret istuvat tuoleilla eivätkä vanhemmat pääse istumaan, niin mietipä omalle kohdalle jos olisit vartija. onko oikeutettua kieltää nuoria istumasta? Vaatisit ennemmin lisää istumapaikkoja kuin haukkuisit vartijat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vartijat kirjoitti:

Joo ne vartijat mistä ne palkan saa ku porukalla vaan kulkee ja juttelee ja kaikki paikat nuoriso varannut ettei vanhukset pääse lepuuttaan jalkojaan tai ostavat asiakkat , kyl sen johtajan pitäs komentaa ne tyhjäntoimittaja vartijat huolehtiin palkkansa edestä myös yleistä järjestystä asiakaspalveluna.

olen monessa kauppakeskuksessa käynyt ja siel vartijat juuri tekee duunia ja huolehtivat asiakkaiden palvelusta eikä vaan seurustele keskenään kuten Torniossa
Seuraavat että nuoriso ei liikaa kokoonnu vaan seurusteluun vaan pistävät pihalle sillä ostavat asiakkaat sitä toimintaa pyörittää ja heitä vartijoidenkin pitäis palvella mut varmaan Torniossa niin kusi noussu päähän näissä nuorissa vartijoissa kun kävelevät vain esitellen itseään puuttumatta mihinkään.

Monet kauppakeskukset nähny mutta ei noin surkeaa vartija toimintaa kun Torniossa on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu