Seurustelu alkoi vuonna 95, jolloin olin vasta 15-vuotias. Vuoden päästä muutimme yhteen. Kaikki ok. Miehellä reipasta alkoholin käyttöä viikonloppuisin, mutta niin tein minäkin.
Inttiaikaan lomilla taisi kaverit olla tärkeimpiä kuin minä, niin ainakin tuntui minusta. Aloin itse vähentämään alkoholin käyttöä, mutta mies jatkoi, välillä oli uhkaavan oloinen kännissä.
Kerran näiden vuosien aikana on lyönyt, jota katui syvästi. Ei ole koskaan sen jälkeen lyönyt, muuta väkivaltaa on ollut henkistä todella paljon, tämän lisäksi kerran kuristanut ja uhkaillut aseella.
Lasten odotusten aikana viihtyi hyvin viihteellä ja minä maha pystyssä kotona, samoin lasten vauva-aikana oli paljon pois kotoa.
Kunnes kummasti rauhottui yhtäkkiä, rupesi harrastamaan "järkeviä" harrastuksia, vähensi huomattavasti alkoholin käyttöä, kuitenkin tuurijuoppoutta on, jolloin myös henkistä väkivaltaa. Enää ei minuun koske, olen tehnyt selväksi, että seuraavalla kerralla tulee poliisi paikalle.
Miehellä on mielestäni tietyin väliajoin masennusta, jolloin on aivan mykkä kotona, sekä omissa oloissa, "ei ole mitään puhuttavaa" on vastaus, kun kysyn miksi hiljaisuus, käskee mennä muualle. (ei tosin näin kauniilla sanoilla)
Itse en vaadi paljoa. Haluan läheisyyttä, mutta hän ei halua nukkua vieressä kun tulee liian kuuma kuulemma. Seksi sujuu, kun sitä tehdään, mutta sekin on tunteeton tapahtuma. Ei halauksia, ei pusuja, ei mitään tunteellista ikinä. Jotenkin alkaa kyllästyttää tämä kylmyys..
Kotitöitä en vaadi tekemään, jotain pieniä hommia, mutta en ole mikään nalkuttava ja saamaton akka, joka ei tee mitään.
Lasten kanssa mies on jonkun verran, mutta yleensä kun lähden jonnekkin omaan harrastukseen, niin kysymys on, että koska tulet? Ahdistavaa, itse en kysy yleensä koskaan. Kannustan häntä harrastamaan omia asioita. Harvoin laittaa lapsia nukkumaan, sekin pitää pyytää erikseen, "et sanonut, että pitää laittaa nukkumaan" kun tulen myöhään kotiin. Pitääkö kaikesta sanoa?!! Kysyn vain?
Hoidan kaikki talouteen liittyvät asiat, laskujen maksut, mittarilukemat, kaikki kodin asiat yleensäkkin, jopa auton huollot jne..
Nyt en enää jaksaisi, yritän puhua miehen kanssa, mutta hän ei puhu, ei millään- ei ole puhuttavaa. Omaan paljon mieskavereita, jotka ovat äimänkäkenä miehestäni, joka käyttäytyy näin.
Suhde on meidän molempien ensimmäinen.
Järkkyä, haluan läheisyyttä, en mitään muuta.. Onko se liikaa vaadittu???
Inttiaikaan lomilla taisi kaverit olla tärkeimpiä kuin minä, niin ainakin tuntui minusta. Aloin itse vähentämään alkoholin käyttöä, mutta mies jatkoi, välillä oli uhkaavan oloinen kännissä.
Kerran näiden vuosien aikana on lyönyt, jota katui syvästi. Ei ole koskaan sen jälkeen lyönyt, muuta väkivaltaa on ollut henkistä todella paljon, tämän lisäksi kerran kuristanut ja uhkaillut aseella.
Lasten odotusten aikana viihtyi hyvin viihteellä ja minä maha pystyssä kotona, samoin lasten vauva-aikana oli paljon pois kotoa.
Kunnes kummasti rauhottui yhtäkkiä, rupesi harrastamaan "järkeviä" harrastuksia, vähensi huomattavasti alkoholin käyttöä, kuitenkin tuurijuoppoutta on, jolloin myös henkistä väkivaltaa. Enää ei minuun koske, olen tehnyt selväksi, että seuraavalla kerralla tulee poliisi paikalle.
Miehellä on mielestäni tietyin väliajoin masennusta, jolloin on aivan mykkä kotona, sekä omissa oloissa, "ei ole mitään puhuttavaa" on vastaus, kun kysyn miksi hiljaisuus, käskee mennä muualle. (ei tosin näin kauniilla sanoilla)
Itse en vaadi paljoa. Haluan läheisyyttä, mutta hän ei halua nukkua vieressä kun tulee liian kuuma kuulemma. Seksi sujuu, kun sitä tehdään, mutta sekin on tunteeton tapahtuma. Ei halauksia, ei pusuja, ei mitään tunteellista ikinä. Jotenkin alkaa kyllästyttää tämä kylmyys..
Kotitöitä en vaadi tekemään, jotain pieniä hommia, mutta en ole mikään nalkuttava ja saamaton akka, joka ei tee mitään.
Lasten kanssa mies on jonkun verran, mutta yleensä kun lähden jonnekkin omaan harrastukseen, niin kysymys on, että koska tulet? Ahdistavaa, itse en kysy yleensä koskaan. Kannustan häntä harrastamaan omia asioita. Harvoin laittaa lapsia nukkumaan, sekin pitää pyytää erikseen, "et sanonut, että pitää laittaa nukkumaan" kun tulen myöhään kotiin. Pitääkö kaikesta sanoa?!! Kysyn vain?
Hoidan kaikki talouteen liittyvät asiat, laskujen maksut, mittarilukemat, kaikki kodin asiat yleensäkkin, jopa auton huollot jne..
Nyt en enää jaksaisi, yritän puhua miehen kanssa, mutta hän ei puhu, ei millään- ei ole puhuttavaa. Omaan paljon mieskavereita, jotka ovat äimänkäkenä miehestäni, joka käyttäytyy näin.
Suhde on meidän molempien ensimmäinen.
Järkkyä, haluan läheisyyttä, en mitään muuta.. Onko se liikaa vaadittu???
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedät varmaan itsekkin millaisen vässykän olet mieheksesi saanut. Etkai tosiaan ole noin tyhmä? Nyt sille ukolle kenkää. Onneksi tässä ainakin oppii arvostamaan omaa miestään..
Eroa on helppo suositella kun ei itse tarvitse siitä vastuuta kantaa. En tiedä, mikä vimma naisilla on suositella toisilleen eroa. Kaikki
me olemme erilaisia ja miehelläsikin on varmaan
omat hyvät puolensa. Kuulostaa hyvinkin siltä että kerroit hänen tietyllä tavalla miehistyneen
nuoruuden irtiottojen jälkeen. Ainahan anteeksi-annettavaa olisi puolin ja toisin. Siitä ei toki
eroon pääse.
Suosittelen kyllä perheneuvontaa, koska teillä tuntuu olevan riittävästi puhumatonta asiaa ja arvailuja toisen mielentilasta jne. Taustalla häärii kotona opitut asiat ja mallit. Omalle tilanteelleen on kuitenkin kovin sokea. Kokenut
perheneuvoja lukee äkkiä rivienkin välistä, mistä
kiikastaa. Ootko itse muuten aktiivinen siinä
hellyydessä- aika usea mies sitä kaipailee ja
jää paitsi.
Oman elämänsä valttikortit kannattaa pelata,
Tsemppiä perheesi huollolle- se on vielä tärkeämpää kuin auton huolto. Jotenkin vain
kuulostaa että teidän kannattaa yrittää ja yleensähän nainen on se joka sen tilanteen
ekana tajuaa.
Tjaa...taidat itse olla aikamoinen "monitoiminainen" (ja ole ylpeä siitä vaan), mutta tiedäthän sanonnan: "vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa"...?
Miehesi näkyisi olevan täydellinen vastakohta: ei-aloitteellinen, ei niin vastuuntuntoinen, ei niin reipas, ei niin tunteellinen kuin sinä...
Niih..."plus ja miinus" taas löytäneet toisensa...mutta kyllä parisuhteissa pitäisi aina olla se jokin YHDISTÄVÄkin tekijä, minkä vuoksi on "järkevää" pysyä yhdessä...