Varmaan monella äidillä on/on ollut tilanne jossa ollut kotona vauvan kanssa pidempäänkin ja isä käynyt töissä.Meillä hieman yli 9kk tyttövauva: rauhallinen ja iloinen.Mistäpä aloittaisin ja miten tilanteestamme kertoisin?! No,synnytys oli vaikea.Ja alku hankala niitä sen enempää erittelemättä...aluksi mies oli paljon apuna,kävi vaunujen kanssa ulkona,oli kärsivällinen isä.Minä sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.En tiedä miten olisin selvinnyt ilman miestäni ja omaa äitiäni.Sain masennuslääkkeet ja lopetin imetyksen.Oloni alkoi kohenemaan.Muutimme silloisesta asunnostamme pois asunnosta paljastuneen homevaurion vuoksi.Tuntui edelleen että joka päivä oli yhtä kamppailua jaksamisen kanssa,äitini auttoi edelleen mutta jokin muuttui.Mieheni vaihtoi uuteen työpaikkaan,sen jälkeen tilanne on ollut surullinen.Riitelemme paljon,fyysistä väkivaltaa ei ole.Riitelemme siitä,kumman vuoro on hoitaa vauvaa ja se tuntuu minusta pahalta.Koska tyttäremme on ihaninta mitä minä olen koskaan elämässäni saanut.En usko että aion kuitenkaan ehkä koskaan tehdä toista lasta...Ongelma ja riidan aihe on usein siinä että lähes aina,kun pyydän apua mieheltäni,on auttaminen joko hänelle väkinäistä tai suorastaan hankalaa.Ymmärrän että hän käy töissä,ja se väsyttää.Mutta miten teidän muiden työssäkäyvät miehet hoitavat lapsiaan? Minun mielestäni äidinkin pitää saada hengähdystaukoja ilman ainaista jähinää.Tuntuu että mieheni ennemmin antaisi lapsen kummille tai minun äidilleni hoitoon,kun hoitaisi itse.En ole arvostellut hänen lapsenhoito taitojaan,paitsi huomauttanut jos on antanut liian vähän ruokaa.Muuhun en ole puuttunut.Mies on alituiseen ärtyisä,olemme molemmat.Kohtelemme toisiamme huonosti.Seksielämämme on vähentynyt.Ei tee oikeastaan edes enää mieli.Olen miettinyt jos hönellä onkin joku toinen,ja kysynytkin siitä.Hän kieltää sen ja uskonkin häntä.Mutta silti tavakseni on tullut kysellä hänen menojaan,"vahdin" kuulema häntä välillä.En haluaisi mutta jotenkin tilanne aina ajautuu siihen.Olen tullut edellisessä suhteessa pahasti petetyksi,kaksi kertaa.mutta tiedän että se on ollutta ja mennyttä.enkä saisi purkaa sitä mieheeni.Masennus aaltoilee minussa edelleen,välillä saan raivareita kun mieheni on puhunut minulle törkeästi ja myös silloin kun olen hoitanut vauvaa yksin pidemmän aikaa ja väsyn.En haluaisi mitään perhetyöntekijää,koska äidistänikin on paljon apua...Haluaisin että voisimme tehdä asioita perheenä, käydä ulkona, kaupoilla, kylässä.Kaikki tuntuu olevan väkinäistä.Varsinkin ulkoilu.Mieheni kivahtelee ja huutaa minulle ja väsyneenä minäkin huudan takaisin.Tämä on kuin noidankehä jossa ei ole alkua eikä loppua.Syön edelleen masennuslääkkeitä,käyn terapiassa.Tuntuu silti että asiat ovat huonossa jamassa.Tuntuu ettemme enää kunnioita toisiamme.Ja se ei ole lastamme ajatellenkaan hyvä asia,todellakaan..
Neuvoja...?
Neuvoja...?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jospa lähtisitte miehesi kanssa treffeille!?
Muistan kuinka me tuossa vaiheessa "karkasimme" yhdessä esim.syömään tai leffaan.Kerran kun saimme vähäksi ajaksi hoitajan,ajelimme hylätylle talovanhukselle rakastelemaan.:)
Äitisi varmasti pitäisi tyttöä ja saisitte IHAN YHTEISTÄ AIKUISTEN AIKAA!
Esim.kävelylenkki yhdessä on tosi mukavaa ja voi jutella kaikesta.
Ottakaa yhteistä aikaa vaikka kerran viikossa!
Ainoa poikkeus on etten ole ollut masentunut.
Meillä kanssa annen oli riitaa siitä kumman vuoro hoitaa vauvaa. Tyhmä riidan aihe, tiedän, koska olemmehan molemmat lapsen halunneet. Jotenkin kun on itse koko päivän vauvan kanssa, ajattelee, että kun mies tulee töistä niin itsellä on OIKEUS saada omaa aikaa. Kuitenkaan ei tule ymmärrettyä, että mies aamulla herännyt ennen kukonlaulua ja tehnyt RANKAN työpäivän.
Auttaisiko asiaa jos antaisit miehen töistä tultuaan vähän aikaa hengähtää? Kävisi vaikka suihkussa ja lukisi lehden. Sitten olisi sinun vuorosi. Meillä tämä auttoi enkä enää nykyään edes joudu sanomaan, että vahdippas poikaamme vaan hän itse sen tajuaa. Myös aika on auttanut. Lapsi kasvaa koko ajan ja hänen kanssaan on helpompaa.
Ota apua vastaan myös muilta. Älä kaada kaikkea miehesi niskaan. Pyydä mummoa vahtimaan vauvaa ja mene itse kampaajalle.
Myös pettämisestä minulla on kokemusta edellisestä suhteesta ja se kieltämättä mietittyttää nyttenkin. Kuitenkin luotan mieheeni. Sitä vaan kun on paljon kotona ja "sidottu" lapseen niin on ehkä liikaa aikaa epäillä...
Unohtakaa omat lapsenhoito vuoronne ja keskittykää olemaan yhdessä. Iloitkaa yhdessä lapsestanne! Myös tuo aiempi vastaus oli hyvä. Ottakaa miehen kanssa ihan kahdenkeskistä aikaa ja jutelkaa!
Voimia sinne! Elämästänne tulee hyvä jos vaan päätätte niin:)
Ymmärrän kyllä tilanteen ja että se on kehittynyt siihen suuntaan, että on jo vaikea kontrolloida.
Paras olisi kun antaisi toiselle pusun ja halin, kehuja ja kestäisi ne happamat lausunnot antamalla mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos jonkin aikaa, että kaikki asiat saisivat paremman suunnan taas.
Kaiken takana on vain väsymys yleensä ja niinkuin yllä oleva kirjoitti ja joka kuulosti viisaalta, että ottaa se oma aika pyytämällä ulkopuolisilta apua (enpä ole itsekään siihen pystynyt).
Minä saan oman ja yhteisen aikani kun tyttö nukkuu ilta 7:stä ja kun käyn vaunujen kanssa kävelyllä silloin tällöin.
Toivottavasti teidän ongelmat järjestyy. Ehkä jos koitat keksiä itse ratkaisumuotoja, joita et ennen ole kokeillut?
Terve!
Ymmärrän näkökulmasi. Mietippä tätä...
Mene sinäkin töihin masentuneena ja hoida sitten vielä ihanaa vauvaasi tullessasi kotiin. Jaksat varmasti, jaksaahan miehesikin. Sitten vielä huudot että onhan se sinunkin vauvasi.
Niin, kasva aikuiseksi ja hoida sinä koti, mies hoitaa työn, niin se on ollut ennenkin.
Jos mielestäsi on perempi, niin jääkää toki molemmat kotiin, kyllä sos.h eki yhteiskunta auttaa.
Kyllä meillä lapsen isä jaksaa touhuta lapsen kanssa töistään huolimatta ja ottaa vastuuta edelleen kotitöistä lapsen hoitamisen lisäksi. Jos näin ei olisi, tätä toista vauvaa tuskin tosiaankaan olisi tulossa. Onneksi en edes lähipiirissä tiedä montaakaan miestä jotka eivät tajuaisi osallistua perhe-elämän pyörittämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen muutoinkin kuin ansiotuloillaan. On vanhanaikaista hevonpeetä, että mies käy töissä ja nainen hoitaa kaiken muun. Siitä vaan, laita mies kotiin hoitamaan se kaikki muu ja lähde itse töihin, konkretisoituu hänellekin karu totuus mikä on oikeasti kovaa työtä. Itse jos nyt lähtisin ansiotyöhöni takaisin, pääsisin paljon helpommalla kuin olemalla kotona lapsen, kohta lasten kanssa. Arvo- ja hermokysymys tämäkin.. ;D
Miten olisi parisuhdeterapia, jossa ulkopuolinen asiantuntija kertoisi selvin sanoin miehellesi mikä on kohtuullista odottaa sinulta ja mitä panosta häneltä tarvitaan onnellisen arjen eteen?? Pliis, harkitkaa tätä lapsenne vuoksi!
Voi hyvät ihmiset!
Kovan huoltajuus riidan jälkeen kun sain lapsen itselleni joka oli tuolloin 9kk tein varmasti pienen ihmeen (=jäljempänä )
Asuin lapsen kanssa heräillen yöllä tehden vellejä vaippoja vaihdellen sekä ulkoillen. Siinä sivussa hoidin kodin siivouksineen kaupassa käyntineen ja ainoa seuralaiseni lapsen lisäksi oli koira, jota käytin säännöllisesti ulkona lenkkejä tehden, vetäen vaunuja tai pulkkaa satoipa sitten vettä.luntaa tai räntää. Paistoi se aurinkokin :)
Kolme vuotta olin lapsen kanssa niin etten kaivannut siihen mitään ihmistä rinnalleni, niin paljon rakastin lastani. Kun lapsi meni tarhaan ja minä töihin niin tuli niitä hetkiä jolloin minä iltaisin kaipasin jotakin juttuseuraa ja sitten myöhemmin oikeastaan jo elämänkumppania.
Tälläiseen sitten törmäsinkin ja lapsia tuli kaksi lisää. Yhdessä olemme edelleenkin ja nyt tuo ensinmäiseni on poissa kotoa :(
Olen mies.
Enkä tosiaankaan ymmärrä naisten valituksia lasten kanssa kotona olemisesta,siivouksista,yö herätyksistä se oli MINUN parasta aikaa lapsen kanssa. Odotin milloin tuo herää yöllä:) koska muuten vain tuijotin sitä, heh .
Törmäsin useamman kuin 1 kerran pihalla ollessa siihen nalkutukseen jota te jaksatte, kun ette jaksa. Väärä asenne.
Nyt kun tuli 2 lasta lisää, niin tietenkin minä jatkoin töissä ja lasten äiti jäi luonnolisesti kotiin imetyksineen,siivoiksineen, ulkoillen ja lepäillen siinä sivussa. Kaupassa käynnit hoidimme miten sattui.
Kun minä tulen/tulin kotiin niin kahvit ja leivät oli pöydässä,kuulumiset vaihdettiin ja lapset käytiin läpi. Sitten olitiin vain.
En ole nössö muuten, seksiä on 3-4krt. viikossa isolla vehkeellä.Kapakkiin tulee lähdettyä ja putkassa herättyä useamman kerran. No, nyt tuli tuo "varsinainen isä" mutta näitähän sattuu, mutta parempi kuin ei satu. Otan opikseni hieman hitaasti eikä tuo viina ole minun paras kaveri.
Jos te joutuisitte taistelemaan lapsesta niinkuin minä, ETTE VALITAISI vaan jaksaisitte kyllä, mutta kun siinä rinnalla on joku, niin olisi niin mukavaa kun tämä tulee töistä, että voisitte pitäää vapaata.
Isälle kuluu vastuu perheestä ja lapsista ja niiden hyvinvoinnista hoitamisineen, mutta EI ole mikään sääntö, että teillä olisi vapaa-aikaa kun toinen tulee töistä! Teillä on sitä koko ajan!!
Milloin vain vaihtaisin asemaa,nainen töihin ja mies kotiin, niin johan loppu marinat. vai loppuiko??
Tässä ei liene kyse sinusta ja siitä mikä sinulle on tai ei ole rankkaa vaan siitä, millä keinoilla ketjun aloittaja voisi löytää tasapainon ja onnen perhe-elämässään yhdessä nykyisen kumppaninsa kanssa - miten pieni lapsi saisi sen parhaan kodin mikä rakentuu ensisijaisesti vanhempien keskinäisestä hyvästä suhteesta.
Käyhän ne joidenkin miehet tai vaimot vieraissakin, toiset sietävät sitä, toiset eivät. Toiset eroavat siksi, toiset eivät. Ihan samalla tavalla sietokyvyt/jaksamisen rajat eri ihmisillä eroavat myös muissa parisuhdetta koskettavissa asioissa kuten kotityöt ja lasten hoitamiset.
ertkä ilmeisestikään hoitanut sitä pikkuvauvana saatika imettänyt sitä. Kun sinä jostain kummasta syystä astuit remmiin, oli pahin jo ohi ja vauvakin jo konttausikäinen. Et siis tiedä, miltä synnytysmasennuksesta kärsivästä äidistä tuntuu, joten pidäpä pienempää suuta!
Niin, kyllä tuo lapsentekeminen on sitten ihanaa!
Masentuneisuutta yms...elämä ohi... Ero miehestä kun ei se mitään tee...eikä välitä...
Hurraa naiset!
Jos se on niin helvetin vaikeaa, niin miksi te teette niitä lapsia?
Ku on masennusta ja on rankkaa hoitaa kotia ja on rankkaa sitä ja rankkaa tätä ja voi voi voi. Missä nämä vaivat oli 30 v sitten???
Minä tein lapsen ja tiesin että ei tuu olemaan ruusuilla tanssimista heräämisineen. En valita en vaikka mikä olisi. Tarkkaan lapsen teon harkitsin. Lapsen teko ei ole sama asia kuin uuden sohvan hankkiminen. Sekin kannattaa miettiä kenen kanssa sen hankkii. Jos tuntuu liian rankalta ajatus, siihen on keksitty ehkäisy ja viimetipassa abortti. Myykää saakeli vaikka mustalaisille! Minä ainakin olen onnellinen joka hetkestä lapsen kanssa, sillä lapseni suotiin terveeksi!
Epäilen että tämä kyseinen isä hoiti varmasti lasta pienenä, vaikkei imettänytkään. Se imettäminenkö siinä nyt vaikeinta on?
Ja hemmettiäkö te synnytyksestäkin valitatte? Ajattelitteko että vähän vain vihlasee? Kai nyt pikkulapsikin tietää että sattuu!!!!
AJATUS ENNEN TOIMINTAA!!!
Terv. äiti
aiempia vastauksia, mutta itse suosittelen parisuhdeterapiaa.
Meillä on ainakin auttanut, kun oli lähes samanlainen tilanne.