Olen todennut omallakin kohdallani seuraavaa: Jos joutuu pitempään kätkemään omia voimakkaita ja vilpittömiä tunteita työkaveriaan kohtaan, niin se on suorastaan epätervellistä oman psyyken jaksamiselle. Kun ihastuu, niin tunteethan ovat usein vahvoja. Sitten kun joutuu niitä kätkemään toiselta osapuolelta ja ympäristöltäkin, se kuluttaa kaikin tavoin ihmistä.
Jos kaiken aikaa joutuu elämään epävarmuudessa suhteessa siihen työkaveriin, niin, onko enää mitään rankempaa työelämässä! Töissä on käytävä ja saman aikaisesti on elettävä ja kannettava tunteitten moninaista taakkaa.
Ihastumis-tunteiden panttaus
6
1264
Vastaukset
- sitä tunnetta
oli vähän pakko pantata. Oikeassa kuitenkin olet, se on ahdistavaa ja vieläkin ahdistaa Mutta minkäs teet kun on varattu ja mies vielä huomattavasti nuorempi. Ei tällaisella vanhemmalla naisella ole mitään mahiksia edes kuvitella että ihastus olisi ollut molemminpuolista. Vaikka pitkiä katseita olisi ollutkin.
Se on kummallinen tapahtuma kun ihminen ihastuu sitä ei voi kytkeä pois päältä sillon kun haluaa.On se niin mahtava voima ettei sitä voi käsittää ja mihin se ajaakaan ihmisen!
- huolimatta....=)
- kerroin hänelle.....
...tunteistani enkä ole katunut päivääkään, ollaan hyviä kavereita edelleen ja mieli keventyi työnteko on taas kivaa.
Suosittelen- suosittele
kerroin kans ihastukselleni ja tällä hetkellä ei puhuta enää mistään jos ei ole aivan pakko... Olin viikon verran lomalla ja tänään näin Hänet taas. Ja voi sitä tuskan määrää kun sanottiin pakolliset moit ja kuulin taas sen kylmyyden Hänen äänessään. Mun pitäis unohtaa mutta en vaan pääse näistä tunteista eroon...
- että paljastaa
suosittele kirjoitti:
kerroin kans ihastukselleni ja tällä hetkellä ei puhuta enää mistään jos ei ole aivan pakko... Olin viikon verran lomalla ja tänään näin Hänet taas. Ja voi sitä tuskan määrää kun sanottiin pakolliset moit ja kuulin taas sen kylmyyden Hänen äänessään. Mun pitäis unohtaa mutta en vaan pääse näistä tunteista eroon...
lämpimiä tunteitaan omalle työkaverilleen. Minäkin avauduin ja kerroin ystävällisesti ja rauhallisesti miten koen hänet. Hän meni kipsiin eikä sen jälkeen olla oltu juuri paljoakaan tekemisissä. Etäisyys välillämme taisi vaan kasvaa. Ei mies uskalla, monikaan naisen tunteita kohdata. Sehän on ihan pelottavaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821310- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että362767- 132720
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56594