Mikä meitä

Ongelma taitaa olla aika yleinen. Kateus, se jumalaton kateus on varmasti yksi aiheuttaja. Muilla ei saa olla mitään, mitä itsellä on. Tai ihmisten paha olo ihan yleisesti.

Ja mistäpä sitä luottamusta itseen ja omaan pärjäämiseen syntyisikään tässä ilmapiirissä. Lapset saavat kasvattaa itsensä, koska vanhemmat haluavat pysyä ikuisina lapsina ja teineinä ja varmistaa, etteivät lapset olisi ainakaan heitä parempia ja pärjäävämpiä.

Meitä vertaillaan muihin ja muiden keskiarvoihin, omia vahvuuksia ja taitoja ei opita tuntemaan ja arvostamaan, ainoastaan ne puutteet, jotka rajoittavat meitä olemasta "täydellisiä". Vaadimme kuitenkin kaikilta muilta "täydellisyyttä", vaikka omiin virheisiimme keksimme aina hyvät perustelut.

Puolustamme paskiaisia ja pahantekijöitä, koska pelkäämme, että meitäkin tullaan syyttämään omista teoistamme, ellemme kovaan ääneen ulvo pahojen tekojen vähäpätöisyyttä ja syytä uhrien herkkähipiäisyyttä. Vahvoja ja hyviä emme puolusta ikinä.

Pystyisimme helpostikin muuttamaan tapojamme tai ajatusmallejamme, jos vain haluaisimme, mutta on helpompi kaivaa itsesäälipotero ja ruikuttaa sieltä käsin kovaa kohtaloaan.

Siinäpä herkkä maaperä sananlaskuin ja yleistyksin ilmaistuille ajatusvääristymille, kuten:
- itku pitkästä ilosta
- ylpeys käy lankeemuksen edellä
- joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
- sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto
- sitä saa, mitä tilaa
- kel onni on, se onnen kätkeköön
- lasta ei saa kehua, ettei se ylpisty
- kaikilla muilla on helpompaa/enemmän rahaa/kauniimmat naiset/nopeammat autot/kevyempi työ/enemmän vapaa-aikaa ... ja se on VÄÄRIN!

Onneksi kalja auttaa kaikkeen...