Olen onnellisessa suhteessa ihanan miehen kanssa. Onko lapsenhankinta valinta, joka eittämättä vieraannuttaa puolisot toisistaan ja vähentää keskinäistä kiintymystä ja intohimoa? Voiko parisuhde selvitä lapsesta? Liikaa kuulee näitä tarinoita suhteen väljähtymisestä ja karutumisesta lapsen jälkeen.
Voiko rakkaus ja intohimo
kestää perheenperustamisen?
8520300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 85
Vanhimmat
meillä ainakin keskinäistä kiintymystä ja intohimoa riittää kolmen yhteisen lapsen jälkeenkin. Se on pitkälle itsestä (ja puolisosta) kiinni miten parisuhteen käy lapsen syntymän jälkeen.
..ja jos on väljähtyäkseen ja suhteen eteen ei tehdä töitä ja toista kunnioiteta, väljehtyy suhde ilman lapsiakin. Suhteen karikot inhottavaa laittaa lapsen piikkiin, kaksi aikuista luo ja on vastuussa suhteestaan ei pieni lapsi!
Kyllä parisuhde lapset kestää. naiset vaan tuppaavat muuttua niin äideiks, ettei miehiä sen jälkeen paljon huomioida. Muista,että kun ottaa yhteistä aikaa lasten ollessa pieniä, suhde saattaa jatkua vielä lasten lähdettyäkin. Jos suhde on alunperin intohimoinen, ei se siitä muuksi muutu. kokemuksesta puhun ja pitkästä sellaisesta.Nyt kun lapset ovat aikuisia, elämme uutta nuoruutta, näin viisikymppisinä ja kivaa on.
kestää, jos on realistiset odotuksen vauvasta ja vauva-arjesta. Jos odottaa, että kaikki pysyy juuri samanlaisena kuin alussa, tyyliin seksiä jokapäivä, ja puoliso tuntuu joka seekuntti aivan mahdottaman ihanalta ja vauva on koko ajan hymyilevä pieni söpöläinen, niin silloin tipahtaa korkalta.
Mutta jos ymmärtää, että asiat hieman muuttuu ja on valmis joustamaan, kumpiin polisoista yhteusen hyvän vuoksi, niin rakkaus ja intohomo jopa kasvaa.
Jos elämää ylipäänsä katselee vaan ruusunpunaisten lasien läpi niin pettymyksiä tulee. Meilläkin rakkaus ja intohimo suorastaan kukoistaa nyt kolmannen lapsen jälkeen. Olen onnellisempi kuin koskaan, voin sen vilpittömästi tunnustaa. Olen arjesta onnellinen ja kannustetaan toisiamme ottamaan "omaa aikaa" ja omia menoja sekä panostetaan täysillä myös meidän omaan aikaan yhdessä ilman lapsia. Sitten sitä jaksaa lasten kanssa touhuilla kaikenlaista kivaa :)
Omasta itsestä (ja tietysti puolisosta) kiinni niin moni asia, asenne tärkeää. Täytyy hyväksyä että lasten jälkeen oma ja yhteinen aika vähenee MUTTA ei se lopu siihen!
Nähkää vaivaa toistenne eteen ja myös itsenne!
Suhteen tulee olla vakaalla pohjalla kun lasta alkaa yrittämään..ei tule olla mitään selvittämättömiä sotkuja, pettämisistä, raha-asioista yms... Molempien tulee olla ainakin jollain tavalla tietoisia lapsen tuomista muutoksista suhteessa ja etenkin omassa elämässä...kaikkeen ei voi varautua, mutta siihen voi, että elämässä tulee silloin pienen pieni rajoitus iltamenoihin ja rientoihin..jos vaan toinen tämän tajuaa ja toinen jatkaa elämää kuten ennen (biletystä, poikien/tyttöjen iltoja, kaljaa, elffoja yms) ja toinen "joutuu" olemaan kotona lapsen kanssa, tulee väistämättä ongelmia..
Suhteen eteen tulee tehdä töitä, myös suhteessa missä ei ole lapsia, mutta ehkäpä enempi jos on, eikä siitä tule ottaa stressiä..jos ei seksiä ole kahteen viikkoon, tai vaikka kuukauteen, so what, tulee kyllä aika jolloin hellyyttä, läheisyyttä yms on enempi...
Kaikkein tärkeintä lasta yrittäessä on muistaa se , että muutos koskee molempia, ja voin kokemuksesta kertoa, että jos vaan toinen muuttuu ja ottaa vastuun, kunnioitus toista kohtaan murenee äkkiä ja sitten ollaankin tilanteessa missä myös intohimo lopahtaa...viisaasti sanoi eräs edellä, että lasta on turha syyttää suhteen pilaamisesta, aikuiset ovat siitä vastuussa, ei lapsi..
"eikä siitä tule ottaa stressiä..jos ei seksiä ole kahteen viikkoon, tai vaikka kuukauteen, so what"
Taidat olla nainen :D
olen nainen kyllä..ja juu, pidän seksistä ja meillä ei yleensä ole kahden viikon tai kuukauden kuivia jaksoja, mutta eipä siitä pidä stressiä ottaa jos pitkässä suhteessa välillä niitä tulee...tuskimpa ihmiset 50v suhteessa koko ajan sekskiä harrastaa..eikö?
naisena sanoisin että se todella ei ole mun mielestä mikään so what jos seksiä saa vaan kerran kuussa. silloin tällöin saatuvat kuivat kaudet on ihan ok, mut ei sellainen et se on kokoajan, ja puoliso piiloutuu kokoajan "lapsen taakse" siinä ettei voi/jaksa harrastaa seksiä, että esim. koneella istuminen ja pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin jopa 1 viikossa puolisoon paneutuminen.
ja aargh, miksi aina naiselta odotetaan tollaista, "hah, ei se mitään vaikka ei seksiä ole, ja et mies on aina puuttees ja vonkaamas..."
AJATUKSEKSI aloittaneelle: jos saatte lapsen ja menetätte toisenne, mitä jää käteen?
Tätä olen juuri miettinyt. Jos suhde menee lapsesta pilalle, on tuloksena taas yksi onneton perhe ja häiriintynyt lapsi.
miksi sanot häiriintynyt lapsi?
onko lapsen etu kasvaa perheessä jossa vanhemmat tappelee ja kiukuttelee jne. kuin se, että vanhemmat eroaa, menee uusiin naimisiin/ uuteen suhteeseen jossa on molempien hyvä olla?
Eäh...siis...jos koko ajan on tilanne se että seksiä saa kerran kuussa, niin ei se tilanne silloin olekkaan so what, mutta jos JOSKUS tulee niitä kuivia kausia, niin kirjoitin ap:lle lähinnä siitä, että suhde ei kaadu siihen..meilä oli justiinsa muutaman kuukauden kuivempi kausi, ei se kiva ollut, mutta ei siitä pidä stressiä ottaa, kun se on IHAN normaalia..tuntuu meinaan että nykyään parit eroaa heti kun menee vähän huonommpi..siis ei yleistäen tietenkään, mutta moni ystäväpariskunta on ollut sen muutaman vuoden yhdessä ja sit erotaan kun "ei sitä oo enää kuukauteen kiinnostanu "jne jne... ymmäertäkäähän nyt oikein mun sanomiset:)
on jo aivan liikaa noita ns uusio-perheitä. Kyllä lapselle olisi aina parasta jos molemmat vanhemmat on yhdessä. Ja joo vanhemmat voisi hoitaa asiansa keskenään silloin kun lapsi ei ole lähettyvillä ettei tarvi lapsen kuulla kiukuttelua.
lapsi/ lapset järisyttää suhdetta, ja todella usein lopullisesti. Mutta, en nyt tarkoita että tuhoon tuomitusti. Se, että kahdesta aikuisesta tulee perhe, muuttaa dynamiikkaa, parisuhdetta, arkea, vapaa-aikaa jne. Jos siihen osaa suhtautua oikealla asenteella ja suhde on terveellä, vankalla pohjalla on se vaan suuren suuri rikkaus.
Itse olen puolitoista vuotiaan lapsen äiti, ja meillä menee puolison kanssa huonohkosti. Seksin puolella on jo kohta 2 vuotta jatkunut kuiva kausi ( 1 kuussa jos sitäkään) ja hellyys on kadonnut lähes täysin. Nyt joku jo ajattelee et toihan on jo ihan kauheeta, lähes loppu koko suhde, mutta mä en niin ajattele. Tiedän, että ennen lasta parisuhteemme oli parempi ja olin sillä saralla onnellisempi. Mutta tiedän myös, että tämä elämä on nyt tällaista mutta se ei tule olemaan tällaista aina. Teen kovasti töitä parantaakseni suhdettamme, puolisoni tekee sen mihin kykenee. Pidän punaisena lankana sitä ajatusta, että suhde on ohi vasta sitten kun se on ohi, sitten kun molemmat on luovuttaneet ja päästäneet irti. ( joku oli kertonut pitkän suhteensa salaisuudeksi sen ettei puolisot kertaakaan luovuttaneet samaan aikaan, toinen jaksoi kun toinen ei). Lapsi koettelee ihmistä niin vanhemmuutta kuin parisuhdetta.
lapsi antaa enemmän kuin ottaa, meillä ainakin on näin.
Tyttäremme on meidän aarteemme ja mieheni hämmästelee päivittäin sitä kuinka meidän kahden rakkaudesta voi syntyä noin ihana lapsi. ( lapsi, joka tyhjentää äidin lompakkoa lattialle juuri)
minä uskon, että lapsi tuo meitä LOPPUJEN lopuksi enemmän kiinni toisiimee kuin vieraannuttaa, kunhan vain itse päätämme niin ja taistelemme sitä vieraantumista vastaan.
Voi lapsetonta liittoa miten se on tyhjää täynnä.Hyvää jatkoa sinne teille ja elämähän on ylä- ja alamäkeä vuorotellen.Tiedän tämän 40 vuoden kokemuksella.Liitto ei muutu paria vaihtamalla,lapsi on perheen tärkein omaisuus jota pitää suojella ja hoivata.
Tuolla asenteella selviätte taatusti. Eihän se toki niin ole, että lapsen vartuttua huolet ja vanhemmuuden vastuu loppuisi,se vain muuttaa muotoaan. Mutta kun tulee tarhat, koulut ym. kahdenkeskiseen suhteeseen jää enemmän voimia. Huoletonta vanhemmuutta meillä ei lie kellään, mutta yhteisvoimin ja jaetuin vastuin nivoutuminen yhteen on aina lapsen eduksi. Sato niitetään vasta kymmenien vuosien kuluttua. Pienissä hetkissä ja suurissa tunteissa:)
Rakkaus ja tahto rakastaa heijastuu pitkälle. Se kantaa vaikeuksissa ja niiden yli.
Itse en muista aikoinaan miettineeni kovinkaan suhteen hoitoa. Aina äitiyden alkumetreillä oli äidin rooli niin itsestään selvä, että rakastelustakin karsiutui revittelyt. Kyllä niille aikanaan tilaus tuli itsestään.
Olen kai vanhempaa sukupolvea, koska vaakalaudalle emme koskaan laittaneet suhteen rikkoutumista, ei se edes olut vaihtoehtona riitatilanteissa. Sirpaleiksi puolestaan meni monta astiastoa, mutta tulipa kulloisetkin ongelmat reippalla volyymilla ulos.
Uskoa sinulle tulevaan ja voimia teille perheenä:)
Missähän se tyhjyys viipyy? Erittäin tyytyväinen ilman lapsia :) En kaipaa ja säälin lapsiperheitä. Kuka mitäkin tarvitsee.
kokemuksen äänellä.
Väität, ettei liitto muutu paria vaihtamalla.
Onneksi olet hirvittävän väärässä!
Itselläni on ollut mitä upein liitto n.15v, eka avioliitto kesti muutaman vuoden.
Itsekin kuulin näitä typeriä "mies ei vaihtamalla parane"-juttuja, mutta onneksi en uskonut!
Eromme syynä ei edes ollut mikään "oikea" syy. "Oikeat" syythän ovat pettäminen, juominen tai väkivaltaisuus.
Lapsia meillä on yhteensä viisi, joista 2 aiemmasta liitostani. Kerronpa vielä, että nykyinen mieheni on vanhimmille lapsilleni parempi isä kuin heidän biologinen isänsä ikinä.
mitä virkaa teillä on jos te ette jatka elämää!
Ihme kysymys.
pitääkö kaikkien lisääntyä?
eikös kaikki yli 3 lapsiset perheet ja mormoonit ja muut somaliperheet, joissa se 6 on yleensä minimi
tee sen jo aika monen puolesta...
Siinäpä se.
Sulla on sellainen asenne että tuskimpa edes saat lasta aikaiseksi.
ei mitään, satuin vaan aattelemaan sen siltä kantilta että parisuhteessa on loppujen lopuksi kysymys suvun jatkamisesta.
No sitä sukua on jatkettu aika monen parin toimesta - noin kuusi miljardia ihmistä jo. Jos kaikilla näillä olisi vaikka sama elintaso kuin suomalaisilla, ei maapallon varat riittäisi elättämään kaikkia.
... olen kaksostyttöjen äiti...
hm...
Skidin pukkaaminen maailmaan ei pelasta eikä pahenna mitään. Homma jos toimii, antaa mennä vaan. Monihan hakee sisältöä elämään skideillä, muutosta ja halua pois tylsyydestä...huono valinta.
Taisipa tuota alkuaikoina olla, mutta 10v. yhdessäolon ja kolmen lapsen jälkeen ei tietoakaan. Olenkin alkanut miettimään että osataanko edes yhdessä enää olla sitten kun kaikki ei enää pyöri lasten ympärillä..
Kyllä se vaan valitettavasti on niin, että parisuhde joutuu väistämättä taka-alalle, kun parista tulee perhe. Vauva-aikana (jos on onni, että vauva vain syö ja nukkuu...) sitä vielä hieman pystyy parisuhdetta jollain asteella vaalimaan, mutta kun lapsi pääsee vuoden parin ikään, joutuu parisuhteen väkisinkin laittamaan hetkeksi hyllylle...
Meillä ainakin tuntuu useimmiten olevan niin, ettei kysyntä ja tarjonta oikein tunnu kohtaavan eli ajoitukset ovat monesti pielessä ja pahasti... Itsellä varsinkin on usein vaikeaa "riisua" äitiyden rooli ja "hypätä" rakastajattaren rooliin, kun taas miehellä ei tunnu sellaista ongelmaa olevan laisinkaan...
Onneksemme pystymme puhumaan asioista ja välillä jopa onnistumme järjestämään ihan kahdenkeskistä aikaa, mikä on suorastaan elinehto parisuhteen säilymiselle. Ja tuttavapariskunnilta on ollut lohduttavaa kuulla, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän parisuhteelle tulee taas aikaa.
Kunhan vaan saisi sen parisuhteen kituvan liekin pidettyä hengissä siihen asti...! :/
Kun nainen on ensisijaisesti äiti, hän ei jaksa muistaa, että mihen toiveet ja tarpeet ovat ihan samanlaiset kuin ennenkin.
Siitä tulee väistämättä kriisi, isompi tai pienempi. Kriisestä voi onneksi selvitä, jos molemmilla riittää tahtoa siihen. Kriisien selvittäminen vahvistaa suhdetta lujemmaksi kuin se on koskaan ollut.
Ihan oikeasti.Eihän me olla mitään seksikoneita jotka jaksaa peuhata elämän joka käänteessä,esim sairaana,väsyneenä,raskaana ja synnytyksen jälkeen.
...mutta yhtälailla mies ei välttämättä voi ymmärtää, ettei nainen ole eikä todennäköisesti tule enää koskaan olemaankaan samanlainen kuin silloin ennen... Äitiys on pysyvä muutos, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja ennen kaikkea psyykkisesti.
Mutta lisätään vielä, että vaikka meidän yhteinen aika on useimmiten kortilla ja tunteet kuumina, emme kadu pätkääkään! :)
En ymmärrä miten niin "hän ei jaksa muistaa että miehen toiveet ja tarpeet.."
Luuletko että jokainen nainen rakastaa paijata sitä kirkuvaa ja jatkuvasti äidin huomiota haluavaa lasta kokoajan, ympäri vuorokauden, vuosien ajan? Luuletko, ettei äiti haluaisi edes hetken miehensä kanssa ikinä olla ja toivoisi, että edes hetkeksi aika pysähtyisi ja lapsi lopettaisi huomion haun niin, että olisi niin ITSELLE kuin MIEHELLE aikaa?
Lapsi on ihana asia. Mutta nainen ei ole hoitajakone. Hänkin tarvitsee sen pienen hetken omaa aikaa, rauhassa television katselua tai kavereiden kanssa oloa, myös lapsen hoidon täytteisen vapaa-ajan ohessa?
Miehen osa on selvästi helpompi. Usein lapsi haluaa paljon enemmän äidin huomiota, jolloin mies nyt saakin kalu pystyssä odotella ikuisuuksia kunnes tällä omalla lapsenhoitokoneella "on aikaa" harrastaa seksiä.
Minulla on poika, joka täyttää kohta kymmenen. Tiedän kuinka ihanaa on saada lapsi kaiken sen rakkauden keskelle ja hoitaa lasta. Mutta tiedän myös, että se on raskasta osittaa lyhyt päivä niin monelle asialle ja kun töistä tulee ihan puhki ja haluaisi edes 10 minuuttia levähtää, täytyy tehdä ruoka, välipala valmiiksi, työasioita koneella samalla kun lapsi huutaa vieressä. Isä tulee kaupasta ja (onneksi) vuorot vaihtuu hetkeksi ja saa työt tehtyä, muttei mene kauaakaan kun lapsi tulee väsyneenä huutamaan iltapalaa ja kaikki muukin on hänen mielestään pielessä ja sitten kun pääsee vihdoin sänkyyn, täytyisi jaksaa vielä harrastaa seksiä miehen kanssa, joka koko päivän on katsellut telkkaria tai tuunaillut moottoripyöräänsä, ja jolla ei todellakaan ole kiirettä pidellyt.
Mies ei ole todellakaan tarpeeton (ainakaan täällä), hän ei vain voi tehdä samoja asioita kuin äiti voi ja miehen täytyy ymmärtää tämä. Täälläkin äiti kylvetti ja kävi saunassa, äiti teki yhdessä ruoan, äiti luki ja nukutti, äiti vei hoitoon (voi hyvä luoja sitä kiukuttelua jos en vienyt)..... Siivoaminen oli tässä huushollissa kaikkien tärkein asia, jonka isä teki kaupassa käymisen lisäksi. Vaikka tiskaaminen, ikkunoiden pesu, pölyjen pyyhkiminen ym. jäikin minulle, lelut olivat hujanhajan ja imurointiin ei olisi riittänyt itselläni aikaa.
Nyt poika on rauhoittunut iän myötä, opettelee pianonsoittoa ja on usein "bändi" harjoittelussa, emmekä ole ajautuneet avioliitossa karille - onneksi. Sitä monta kertaa tuli hirveimpinä päivinä mietittyä, mutta nyt suhdetta on alettu taas keventämään seksin lisäämisellä, hellyydenosoituksilla ja yhdessä ololla.
"KokenutÄiti" kirjoitit hyvin.
Lapsi, kuten erotiikkakin ovat yhteisiä asioita
ja ne "hoidetaan" yhdessä.
Kun suhteen vastuut ovat tasapainossa, ja myös isä jakaa kodin- ja lapsenhoitovastuun, äitikin on pirteämpi ;)
Kun te jotkut miehet aina valitatte seksin puutetta, kokeilkaapas siivota, laittaa ruokaa ja hemmotella naistanne, muutenkin kuin kerran vuodessa. Saattaa elämä piristyä kummasti siellä sänkykmarin puolella!
Se on kahden aikuisen perhe, jossa lapsi on mukana suurimmalta osin aikuisten ehdoilla.
Kahden tai useamman lapsen perheet alkavat jo toimia täysin lasten ehdoilla.
Olen huomannut etteivät naiset aina ymmärrä tuollaisten seksuaalista kiinnostusta lisäävien kotityöasioiden luettelemisen kuullostavan miehen korvassa hinnaston ääneen lukemiselta.
Silloin laadun on parasta vastata hintaa.
Fiksu mies ymmärtää, että häntä ei KOSKAAN tarvita niin paljon kuin silloin, kun lapset ovat pieniä. Häntä tarvitaan lasten hoitoon, kodin hoitoon, ja puolison hemmotteluun. Ja huom! Jos mies osallistuu kodin arkeen ja huolehtii myös puolisostaan, puoliso ei uuvu, vaan jaksaa myös ottaa miehen tarpeet huomioon. Sen sijaan jos mies ei pistä rikkaa ristiin kodin, lapsen tai puolison hyvinvoinnin eteen, niin miten hän voi edes odottaa, että puoliso jaksaisi huomioida hänet?
Höpsistä. Ei kai kyse ole siitä, että kukaan hinnoittelisi kotityöt seksissä. Kyse on vain siitä, että jos työt kaatuvat yhden niskaan, niin eipä tuo yksi uupumukseltaan jaksa enää peuhata.
Kyse on myös siitä, että aikuisen ihmisen täytyy nähdä ja ymmärtää muidenkin tarpeet. Jos ei ymmärrä huolehtia toisen jaksamisesta ja olla huomaavainen toista kohtaan, niin on turha kuvitella saavansa toiselta huomaavaisuutta. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Aikuisten ihmisten parisuhteessa ei ole niin, että on olemassa "minun tarpeeni" ja "toisen velvollisuudet" tai jotain vastaavaa.
.."hinnoittelu". Ei mikään parisuhde voi olla noin sairaalloinen että kaikki HINNOTELLAAN seksillä! Sairainta mitä olen ikinä kuullut!
Miehenä olen hyvin häpeissäni puolestasi siitä mitä juuri sanoit.
Ihmiset eivät ole koneita. Mies ei TARVITSE SEKSIÄ pysyäkseen hengissä. Jos toista rakastaa oikeasti ja on valmis hankkimaan lapsen tämän kanssa, täytyy osata muuntautua aviomieheksi, lapsen isäksi. Silloni se parinkympin seksi innostus ja panokoneilu täytyy laantua. Perhe ja lapset eivät kestä sitä, että isä on joku hemmetin panopupu jolle "äiti maksaa hintaa siitä, että huolehtii lapsesta ja suurimmasta osasta kodistakin isän puolesta, jonka jälkeen antaa aina pesää kun isä haluaa"! Huhhuh, jo on aikoihin eletty!
Jos on pakko saada sitä pillua koko saatanan ajan, eikä ole aikaa pysyä paikoillaan ja asettua aloilleen, ja varsinkin AIKUISTUA myös henkisesti, ei vaimo, lapsi ja perhe ole todellakaan sinulle.
Seksi on tietysti tärkeä osa suhdetta, kuten myös yhdessäolo, mutta henkisesti aikuistuneet mies ja nainen ymmärtävät sen, että lapsen tulo vaikuttaa yhdessä oloon, sen määrään ja laatuun. Seuraavat kymmenen vuotta vähintään on odotettava, kunnes yhteistä aikaa taas voi olla ja lapsi voi olla kotona vaikka lähiomaisen tai läheisen naapurin valvonnassa.
Meillä on seksiä vaikka on 4-, 7-, ja 10 -vuotiaat lapset. Joskus sitä on kerran viikossa ja joskus pari kertaa kuussa, ja se riittää minulle. Pieniä suloisia tekoja kuten ruusuja, ruoanlaitto vaimon puolesta, tai kultaisia sanoja päivittäin auttaa pitämään rakkautta yllä. Ei se tavitse sen enempää. Jos alkaa jostakin syystä panettamaan, sitä etsitään omasta kädestä.
Joskus on huonojakin päiviä jolloin kaikki vituttaa ja tulee riideltyä ja erimielisyyksiä on vaikka kuinka paljon, mutta kun sopu syntyy, arki taas maittaa.
vaikka onhan se totta, että jokainen lapsi lisää huomion hakua omalta osaltaan. Mutta siksi useat vanhemmat tekevätkin fiksusti kun odottavat ennenkuin lapsi on vaikeimman iän ohittanut ja alkaa toimia enemmän itsenäisesti, jolloin huomion kerjuuta ei tule kuin enimmäkseen yhdeltä taholta.
Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että yksikin lapsi vie kaiken ajan. Sitten täytyykin jo alkaa tekemään asioita päällekäin jos on enemmän saman ikäluokan lapsia (1-8 vuotta). Tätä tosin ei kuka vaan aikuinen pysty tekemään ja yksin tuollainen lapsikatras on jo mahdotonta hallita. Näissä lapsiperheissä näkyykin siksi usein holtittomuutta.. Varsinkin, jos samaan ikäluokkaan kuuluu poikia ja ovat luonteeltaan kaikkea muuta paitsi pikku enkeleitä, mikä onkin todennäköisempää kuin se, että olisivat kokoajan kilttejä lapsukaisia.
En tiedä tarkalleen miksi tämän aiheinen keskutelu piti aloittaa, sillä se ei muuta sitä tosiasiaa, mitä jo aikaisemmassa viestissä sanoin isän tärkeästä osasta ja äidin huolestuttavan paljosta tekemisestä. On kaikkien oma asia kuinka paljon lapsia pystyy hoitamaan (isän aika äidin aika) ja kuinka pitkälle jokaisen pinna venyy - mitä enemmän lapsia, sitä enemmän huolta, tekemistä ja stressiä. Tähän perheeseen ei kyllä millään olisi silloin toista lasta sopinut, muutenkin paljon töitä ja vähän aikaa.
Tällä hetkellä tosin uutukainen pienokainen, parin kuukauden ikäinen, minä äitiyslomalla ja riittää tästäkin tarpeeksi hommaa vaikka en töissäkään käy. Eikä ole kolmatta tulossa niin kauaa, kunnes vähintään kouluikäiseksi kasvaa.. Sen verran tuollainen pieni vauva saa kädet täyteen täälläkin.
Otsikolla "sairasta ajattelua".
Olen todella ylpeä, että kaltaisiasi kokonaisuuksia hahmottavia, ja tunne-älyllä varustettuja miehiä on olemassa! Olkaa naiset ylpeitä niistä hyvistä miehistä ja perheen isistä!
Lapsethan ovat maailman sopeutuvaisimpia otuksia. Sen vuoksi on paljon helpompaa mennä aikuisten ehdolla, ei lasten. Siis tottahan toki niin, että lapset otetaan kaikessa huomioon, mutta ei nyt sentään lasten ehdoilla, lasten talutusnuorassa ihan miten tahansa! Kyllä minusta yhden lapsen perhe on jo lapsiperhe siinä kuin kolmenkin. Outoa logiikkaa.
No asiaa kerrot, niin se menee...todellakin mikä parisuhde, ja voi voi, sitten kun muksu kasvaa, niin annas olla, tulee ne toiset murheet: missä muksu viipyy kun kello käy jo 22, 23, 24 ja vk loppuisin sitten jo valvot yöt jopa että mihin aikaan muksu tulee kotio...missä kunnossa ja ensinnäkin hengissäkään, älkääkä nyt siellä muut sanoko että vanhemmista se riippuu että lapsi kotio tulee kun on käsketty, voi ja voi, ei ne teinit mitään kuuntele nykyään, mutta kanssa toi vauva aika, yöt kyllä saat valvoa mikäli koliikkivauva sulle osuu, kyllä se parisuhde todellakin on sitten menneisyyttä, tai niin kait se sitten meneekin...niin kait se pitää sitten ollakkin, yhteistä aikaa kyllä on vaalittu mutta se kestää vain sen hetken, ja arki taas palaa.....
tähän niinkuin muihinkin asioihin on niin monta eri versiota että voiko sanoa ollenkaan mitään kyseisestä asiasta. joskus lapsi tuo autuutta ja onnea parisuhteeseen mutta ei aina! se on jokaisen itse päätettävä onko aika sopiva ja jos ei ole lopulta niin itsehän sinä päätöksesi teet ja kannat seuraamukset kyseisestä asiasta miehesi kanssa. mitäpä tuohon nyt muuta osaisi sanoa.
niinhan se on, et jos jo nyt epäilet koko juttua, niin älä lasta tee! lapsiparka kärsii jos suhde on huono, ja eroatte.
Itselleni kävi niin, että nuorena rakastuneena naisena menin avioon, vaikka epäröin, tein lapsen,suloisen kiharapään aivan ihanan pojan kotona riitaa koko ajan..ukkoa kiinnosti enempi kaverit ja viina.. toinen lapsi sai alkunsa...syntyi ihana tyttö...äijää kiinnosti yhä enempi viina ja kaverit..
Sitten yhtenä päivänä kusipäisen juopon lasteni isän tekemän tarkistussoiton jälkeen mulla kärähti pinna lopullisesti... kusipää sai kyllä juosta missä halusi, mut mä en saanut edes yhtä vaivasta viittä minuuttia olla pidempään kotimatkalla töistä...siinä ajassahan nyt ehti panna vaikka työkaverin kaa siivouskomeron kätkössä..
Tänäpäivänäkään emme ole puheväleissä..erosta kulunut kohta 15 vuotta, lapset aikuisia, fiksuja..ainoa joka täs mättää ja jauhaa paskaa..on se kusipää lasten isä..joka EI ansainnut YHTÄÄN isänpäivätoivotusta, eikä niitä myäskään saanut....
kantsii harkita aika tarkkaan, lapset ei ole ntunteettomia leluja..oma virheeni oli väärä isä ihanille lapsille....myönnän sen kyllä
Juu, meillä on lapset kaikki jo aikuisia.
Täytyy sanoa että aikamoinen äiti ja lapset-perhe tää on ollut. Mies on siinä hännillä yrittänyt pysyä.Eli meillä ainakin vahvempi aikuinen vetää porukkaa eli minä, äiti. Mies on ottanut parisuhdetta kun on sitä saanut ja oppinut tyytymään tosi vähään kaikessa. Jos mun omat voimat ja hermot ei ole riittäneet niin vasta sitten olen miestä apuun pyytänyt. Ja aina on mies tukenut ja auttanut.
Nyt ollaan kaksisteen ja on aikaa ihmetellä.
Joskus silloin lasten flunssakierteen aikana ja murrosiässä ajattelin että vain hullu tekee lapsia.
Me aloitettiin lapsiperheenä 36 vuotta sitten ja nuorin lapsista tuli täysi-ikäiseksi juuri äsken. Kun multa on kysytty että miten tekisit jos saisit tehdä uudestaan.
Jättäisin lapset tekemättä sillä eihän sellaista kaipaa mitä ei ole. Ottaisin tämän saman miehen uudelleen ja antaisin sille kaiken huomioni. Hoitaisin itseäni paremmin ja pitäisin ystävyyssuhteista parempaa huolta.
Hoivaviettiä voi hoitaa muutenkin kuin lapsilla, vaikka lemmikeillä.
Tehty kuitenkin mikä tehty ja nyt sitten yli viiskymppisinä tutustutaan toisiimme uudella tavalla. Ollaan parhaat ystävykset ja toistemme turva.
Meneehän se näinkin. Teetä keitellessä.
Oletko kertonut lapsillesi mitä ajattelet. Säälin lapsiasi.
kahvia tänä iltana!
joskus voi laitta myös rommia sekaan:)
Edellinen kertoi oman kokemuksensa elämästä. Miksi nimittelet?
Sitten kun kokemusta kertyy enemmän, ei suhtaudu ideaaleihin enää niin fanaattisesti kuin nuorempana. Kaikenlaista voi käysä ja siitä ei kannata joutua paniikkiin jos kuulee, ettei elämä olekaan ruusunterälehteä koko ajan.
Sanoiko edellinen ettei välitä lapsistaan?
että on muitakin tapoja elää kuin sinun.
lyön vaikka vetoa että olet niitä nuorehkoja naisia, jotka käyttävät keskustelupalstoilla nimimerkkiä äippä joka yhteydessä, ja joiden elämän pyörii lasten ympärillä koko ajan.
sitten ehkä osaat vähän paremmin asettua haukkumasi ihmisen asemaan, kun oma ukkosi pettää tai lähtee kävelemään kun ei enää halua olla kolmantena pyöränä sinun ja lasten suhteessa...
No jee, on hienoa tietää että on mahis vielä todellakin siihen parisuhteeseen, näin kypsempänäkin, itsellä vielä muutama muksu kotona, mutta oottelen, oottelen sitä parisuhdeaikaa, kyllä välillä on todella hulluksi tullut, tai taidan ollakkin jo :) t: 5 lasta....
Kehtaat edes ajatella tuollaista.Täytyy vaan toivoa että sinulle ei lasta tulekaan.
vastaus
Taidat olla itse aika kypsymätön ja töykeä, kun kommentoit noin typerästi ap:ta. Minusta on viisasta miettiä etukäteen, että miten lapsen tulo voi muuttaa parisuhdetta ja mitä haasteita lapsi tuo mukanaan. Liian monet vain tekevät lapsia ja sitten huomaavat, ohoh tää onkin rankkaa, ei musta olekaan tähän. Sitten onkin liian myöhäistä yrittää peruutta, sitten vaan on haaste otettava vastaan. Ja jos vanhemmat eivät ole kypsiä, niin lapsethan siinä kärsivät. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole missään iässsä riittävän kasvaneita niin vaativaan tehtävään kuin lasten kasvattamiseen. Oma lapsuus ja omat tunnetraumat täytyy olla käsitelty ennenkuin hankkii omia lapsia. Jos näin ei ole, niin ongelmat ja traumat siirretään lapsen kannettavaksi.
tärkeänä ja panostaa siihen voimansa vastoinkäymisistä huolimatta, toinen taas luovuttaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä.
sitä että saa lapsesta kilpailijan !!! = tästä johtuu 80% erosita kun lapset ovat alle 3 vuotiaita !!!!!!!!!!!!!!
ja just tollaset jotka kysyy !! kuuluvat tähän 80% iin
NykyMIES ei kestä sitä. että saa lapsesta kilpailijan.
Seksisuhde ja perhe-elämä ovat eri asioita,jos lapsensaantia pelkää niin suhde on pelkkä seksisuhde. Vaihda partneria tai hän vaihtaa.
Onko lukutaidossasi vikaa? Olipas tosi naurettavasti kommentoitu, "jos lapsensaantia pelkää niin suhde on pelkkä seksisuhde". On sulla kummalliset käsitteet asioista. Taidat olla perheenäiti, jolla ei minkaanlaista seksielämää ja intohimoa oman kumppaninsa kanssa.
Ap kysyi, että " voiko rakkaus ja intohimo kestää perheen perustamisen". Seksisuhteeksi nimitetään suhdetta, jossa ollaan mukana vain seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen vuoksi. Kun taas seurustelusuhde on suhde, jossa yhdistyy henkinen rakkaus ja fyysinen rakkaus.
Ennemmin kysyisin voiko parisuhde selvitä lapsettomuudesta. Kaikki kun ei lapsia saa vaikka kuinka haluaisivat. Kyllähän se kuitenkin taitaa olla niin että kaikessa tärkeintä on itse se parisuhde. Se kestää mitä vaan jos on oikealla tolalla. Niin lapset kuin senkin että niitä tosiaan ei aina saa vaikka kuinka haluaisi.
Jos rakkautta riittää niin se on pääasia!
Toisaalta: ainoat, jotka voivat olla varmoja siitä että heidän kumppaninsa on heidän kanssaan vain ja ainoastaan siksi että HALUAA olla, ovat lapsettomassa suhteessa elävät.
Suomessakin on kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka eivät enää rakasta puolisoaan, hyvä jos edes pitävät hänestä, mutta pysyvät liitossa joka tekee heidät onnettomiksi, siitä syystä että pelkäävät menettävänsä lapsensa. Tai jos eivät kokonaan menettävänsä, niin pääsevänsä näkemään heitä enää joka toinen viikonloppu ja lomilla muutaman viikon.
Lapsettomassa suhteessa ihminen taas on siksi, että itse haluaa olla siinä juuri sen kumppanin kanssa. Jos ei halua olla, niin lähtee.
Myönnän tietysti että on helpompi suhtautua asiaan noin kun on vapaaehtoisesti lapseton. Se, että haluaa lapsia, eikä niitä saa, on tietysti hyvin surullista.
että suhde pysyisi ennallaan, kun lapsi on syntynyt. vähintään ensimmäiset 3 vuotta saatte kamppailla yhteisestä ajasta, ja nämä kolmekin vuotta riittävät hyvin suhteen väljähtymiseen ja pahimmillaan erille kasvuun (ja tästä voi seurata se kuuluisa toisen osapuolen uskottomuus). älä pilaa hienoa suhdetta lapsella, jos lapsi ei ole teidän suurin unelmanne. ei se lapsi teitä yhdistä yhtään sen enempää, päinvastoin.
elä onnellinen elämä miehesi kanssa, jos sitä haluat elämältä. toinen vaihtoehto on se lapsiperheen arki, jossa ei ole erotiikasta ja intohimosta tietoakaan, ja tämäkin on hyvin todistettavissa jos avioerotilastoja katsotaan.
tai sitten seuraa se, että mies jättää sut, etkä saa enää lapsia tai et löydä uutta kumpaistakaan vastaavaa... nää on näitä elämääsuurempia kysymyksiä : ) onnea matkaan!
Lapsenhankinta valinta? - Kuin valkkaisi viintä kossun sijaan tai jotain. a)Haluta tai b) ei haluta voisi olla valinta. Onnistuuko saamaan on taas suurimmas käres ja sattumuksissa.
Jos sinulla on huonot hermot, lyhyt pinna ja omakeskeinen elämänasenne, kannattaa ehkä harkita kohtaa b.
Jos olet varma, että haluat/haluatte sitoutua lapsen alkuvuosien hektisyyteen tekemällä parhaasi, miksi epäilet yrittää saada lasta.
Lapsen ja useammankin kanssa pärjää, jopa silloin, kun joukossa on erityislapsia, jos antaa itsellensä mahdollisuuden kasvaa lapsen/lasten mukana. Valmista vanhemmuutta ei ole, on vain erilaisia tapoja soveltaa kulloisenkin perheen tarpeita vallitseviin vaateisiin - ja kasvaa.
Onnellinen suhde on vuosien varrella muuttuva. Väliin unohtaa, että ollaan kumppanin kanssa eri ihmisiä, kun kaikki nivoutuu saumattomasti arjen pyörityksessä yhteen. Joskun menee vuosikin että hoksii kuinka hemmetin kiihkeää on ollut...niin naidessa kiireessä saunan lauteilla kuin oksennuksia luututessa.
Etkö koskaan koe, että se kiihko, jota ehkä tunnet, lisää halua olla yhtä kumppanisi kanssa, rakastaa häntä niin jumalattomasti, että korvissa soi...eikö sellaisessa tilanteessa halua toivoa yhteistä lasta..kuin lahjaa toiselle, kuin todentaa rakkaus yhdeksi .
Noh...lapsesta on huolehdittava, niin henkisesti kuin fyysisestikin, hengellisesti kunkin katsomuksen mukaan ja sosiaalisesti kasvun tukemiseksi. Ei se vaikeata ole, paitsi ellei siedä ajatusta että joku vie s i n u n aikaasi ja teidän yhteisiä hetkiänne.
Mutta enivei...lapsen kanssakin voi olla yhdessä.
Ja jos yhden lapsen hoito rajoittaa liiaksi, toivo useampaa lasta, hanki kissa ja koira, kolme kania ja kaksi undulaattia, päästä naapurin kakarat tekemään nälkäänsä voikkuleipiä itselleen....sitä on arki rasittavimmillaan ja parhaimmillaan. Valinta ei ole sinun, mutta toivoa aina voit.
Joo, lapsetonnakin selviät elon läpi. Elämä voi olla rikas jokaisella tyylillä. Kaikki riippuu korvienvälistä.
Paree ku ukkos ottaa kampeet ja juoksee,
viellä kun kykenee!!!!!!!!!
Meillä ainakin lapsen saaminen vain lujitti suhdetta. Se johtunee siitä, että mieheni on ollut hyvä vanhempi, ja arvostanut minua hyvänä äitinä niin kuin minä häntä hyvänä isänä. Perhevapaat (vanhempainlomat ja hoitovapaat) on jaettu tasapuolisesti, samoin kuin kaikki kotityöt.
Aika usein on niin, että jos noudatetaan perinteistä mallia, jossa äiti jää kotiin ja isä painaa töitä, niin isä jää perheen "ulkojäseneksi" ja on jopa mustasukkainen lapsille äidistä tai äidille lapsista. Mies ei ymmärrä, miten väsyttävää ja raskasta voi olla kotona, eikä nainen enää muista, miten rasittavaa ja stressaavaa voi olla töissä, ja suhdetta alkaa vaivata molemminpuolinen arvostuksen puute. Juuri siksi suosittelen lämpimästi sitä mallia, jossa ollaan vuoron perään kotona ja vuoron perään töissä, silloin ei pääse totuus unohtumaan kummaltakaan. On helpompi arvostaa toista, eikä tarvitse kadehtia sitä että toinen saa olla töissä tai sitä, että toinen saa olla kotona...
Meillä on neljä lasta, nyt jo nuorinkin pian täysi-ikäinen, vanhin 24v. Olin itse kotona aina siihen asti kun nuorin täytti 8v, sitten vasta menin kodin ulkopuolelle toihin, mies on ollut aika pienipalkkaisessa työssä, jopa työttömänä osan aikaa kun lapset oli pieniä. ( Oli TOSI mahtavaa aikaa! Kaikki ihanat metsäretket eväinemme!)
Halusimme heti kun yhteen menimme, että lapsia saa tulla useampi, niin on sisaruksia kenen kanssa leikkiä ja oppia elämistä. Aika nuukastikin sain taloutta hoitaa usein, mutta ei siitä kukaan mitään traumoja saaneet! Välistä nauretaankin vielä sakilla, miten piti laskea mitä oli vara ostaa kaupasta, ja kuinka pilkkoivat karkitkin puoliksi että jokainen sai joka makua! Ja usein oli lasten kavereitakin leikkimässä, voileivät mehun kanssa riitti, ei aina ollut jätskejä.
Mitä tulee kahdenkeskiseen aikaan, niin onhan ihan selvää että jos molemmat ovat kypsiä aikuisia (toivottavasti?) niin tottakai ymmärtävät ettei sitä yhteistä -tai omaa- aikaa niin paljoa enää sitten ole, kun vauva on tullut! Harvallapa sitä on hoitajaa siinä lähellä, kenelle jättää vaikka alle 1- vuotias esim, kyllä se on sitten puoliunissaan joissain tapauksissa hoidettava ne "sänkykamaripuuhat", ja kyllähän sitä mennen tullen halaamaan ja muuten nyhjöttämään vähän keskenään ehtii, tyytyväinen lapsi viihtyy välillä omissa oloissaankin. Huomasin ainakin meillä sen, että kun on useampi lapsi, ja parin vuoden välein syntyneet, niin he leikkivät paljon keskenään, ei siinä äitiä ja isää joka välissä tarvineet. Ei ole kokemusta tuosta yhdenlapsenpolitiikasta, mutta epäilen että siinä oikeasti on vanhemmat lujemmalla, en muutenkaan suosittele kenellekään!
Ei ole romantiikka ja "haluttaminen" mihinkään kadonneet meillä ainakaan, parantunut vaan. Muutama kunnon riita ollut ja mökötyskausi jonkun riidan aikaan, mutta nekään ei ole rakkautta tappaneet, ompahan opittu ratkomaan asioita ja keskustelemaan, ei ne ole aina heti hallussa nekään taidot kun yhteen lykkää kaksi erilaista ihmistä. Sen voin sanoa vielä, että auttaa paljon jos molemmat ovat suunnilleen samanlaisista perheoloista lähtöisin, ja kypsiä vanhemmuuteen, ts. pahimmat juoksut juostu, valmiina sitoutumaan. Mitä sisältöä on jossain kaljakuppilassa istumisessa, ylipäätään?
Kyllä elämänsisältö on lapsissa, katsella kun ne onnellisina kihertää keskenään olohuoneen matolla, tai juoksentelee peräkanaa hämärässä pihalla posket punottaen hippaa, kyselevät isommiltaan läksyissä apua, opettelevat luistelua ja hiihtämistä, mitä kaikkea! Ei ne unohdu ikinä!
Ei tällaista elämää vaihtaisi mihinkään,ei paksumpaan rahapussiin, tyylikkäämpään taloon tai osinkoihin suursijoituksissa, eikä alativaihdettuun "jännittävämpään" kumppaniin! Tuossa yhdessä on "jännää" ihan kylliksi! =) =)
( ukko istuu ja nauraa kiikkutuolissa )
Upea tarina ! Olen myös sitä mieltä, että lapset ovat parasta mitä mies ja nainen saavat aikaiseksi. Ei ole suurempaa onnea kuin saada lapsi / lapsia rakastamansa ihmisen kanssa. Lapset ovat ainoa jälki mitä meistä jää jäljelle ja kahden ihmisen rakkaudesta. Meillä on kaksi lasta ja kaduttaa jo kun ei enempää aikanaan tullut hankittua. Seksi,lapset,onnenhetket ja riidat kuuluvat kaikki elämänkirjoon, jos olette itse tasapainoisia aikuisia lapset lujittavat parisuhdettanne ja suojeluviettiänne perhettänne kohtaan.Alkuhuuma ei kuitenkaan säily suhteessa kovin pitkään, oli lapsia tai ei. Luonnostaan ihminen hakee kumppania jonka kanssa jatkaisi sukua. Samasta syystä kumpuaa myös seksin tarve.
Todella ihanaa tekstiä! Joillakin se onnistuu paremmin kun toisilla. Mutta ajatuksena että lapset haittaisivat parisuhdetta on ihan soopaa. Mielestäni se on omasta tahdosta kiinni kuinka tässä elämässä pärjää yksin tai parisuhteessa, ja tietenkin jokaisessa suhteessa on vaikeampia aikoja ja helpompia. Mutta joskus olen sanonut että "niin myötä- kun vastamäessä" ja se on todella tärkeä asia minulle!
lasta ja täytyy sanoa että en jättäs tekemättä niitä vaikka pääsisikin ajassa taaksepäin. Meillä oli myös omaa aikaa ihan kiitettävästi kun Isovanhemmat hoiti lapsia pari kertaa/kk. Ja eikä siinä mitään penskat viihty mummolassa hyvin niin mikä jottei. Sai rentoutua vaimon kanssa ja unohtaa kaikki murheet niin jakso taas arkena mennä eteenpäin. Tässä pieni vinkki: viekää lapset sillointällöin mummolaan (jos on) niin jää sitä omaakin aikaa keskenään niin ei tarvi murehtia kun sitä omaa aikaa ei ole.
Annetaan rikkaiden hoitaa nää lasten hankinnat,
ei oo köyhilla varaa moiseen!!!!
Uskon, että jokainen suhde muuttuu ajan kuluessa. Ei parisuhde ole mitään stabiilia, joka kestää ilman, että sen suhteen näkee myös vaivaa.
Jos epäillyttää suhteen kestäminen, niin jätä lapset tekemättä. Kaikkea maailmassa ei voi ennustaa, joskus joutuu ottamaan riskejä. Mielestäni voi olla parempi odottaa kaikkein kiihkeimmän rakastumisvaiheen tasoittumista ennen lasten tekemistä. Pystyypä sitten arvoimaan kumppaniaan realistisemmin. Maailmassa on ihan liikkaa avioerolapsia muutenkin.
ei varmaankaan eittämättä vieraannuta, mutta hommahan muuttuu, parisuhde siis.
Yksinkertaisesti sanottuna teitä tulee olemaan kolme, kun aikaisemmin oli kaksi. Homma menee monisyisemmäksi kaikin puolin ja se on sitten aina itestä kiinni että miten muuttuu mukana ja mitä saa ja mitä antaa sitten tossa tilanteessa.
Neljä lasta mulla ja tot noin se keskinäinen kiintymys...itse koen sen niin että sulla on kiintymystä ja intohimoa (ja aikaa) tietty määrä jaettavaksi ja mitä enemmän jakajia niin sitä vähemmän kukin saa....ite oon hävinny parisuhteessa, mutta voittanut taas siinä mitä lasten välisessä suhteessa on.
No joo sen oon sanonu kaikille että lapsen myötä se elämä muuttuu ja se on eittämättä selvää.
Teillä on TOISENNE:mitä muuta kannattaa vaatia??
Rakkautta teillä piisaa,
sitä herkkua on HYVIN harvoissa suhteissa!
Paljon riippuu milestäni siitä, kauanko olete tunteneet toisenne ja MITEN HYVIN tunnette toistenne tavat. Keskustella PITÄÄ VOIDA KAIKESTA...niin hyvistä kuin pahoista asioista ja MUSERTAVIA SALAISUUKSIA ei saa olla, eikä tulla enää sen jälkeen kun raskaaksi tulet. Tällähetkellä voitte KAHDESTAAN SELVITÄ kaikesta, KAHDESTAAN keskustella VALMIIKSI kuinka kumpikin lasta haluaa kasvattaa ja KAHDESTAAN phua läpi KAIKKI mitä mieleen tulee - riidellä turhat asiat pois ja rakastaa ja nauttia täysillä KAHDESTAAN! Vauva muuttaa VAIN SEN VERRAN sitten kun tähän palettiin sopii - mikäli olette TÄYDELLISESTI TOIMIVA tiimi kahdestaan, ei vauva sitä ainakaan riko - päinvastoin täydentää! Raskaana olo on ollut kohdallani kamalaa - mutta parisuhde ei ehkä koskaan ole ollut näin hellä ja herkkä...eikä mies ole koskaan näyttänyt itsestään tuota puolta kun nyt - olen täydellisen onnellinen ja niin on miehenikin! Kymmenen vuoden kahdestaan olo päättyy pian ja elämämme tulee olemaan entistä ihanampaa! ÄLÄ SIIS PELKÄÄ - mutta hoitakaa KAHDENKESKISET keskeneräisyydet ensin pois...sitten vasta voitte olla onnellinen perhe!
"TÄYDELLISESTI TOIMIVA tiimi kahdestaan, ei vauva sitä ainakaan riko - päinvastoin täydentää"
nyt meni puihin ja pahasti. Tämä väite toteutuu vain yhdessä miljoonasta parisuhteesta, jos avioerotilastoja katsotaan.
Ei se lapsi mitään täydennä, se tuhoaa. Tai siis, te vanhemmat tuhoatte, kun lapsi on yhtäkkiä se elämän keskipiste ja kumppani tulee siinä sivussa ( =ts. aikaa ei jää kumppanille lainkaan varsinkaan pikkulapsivuosina).
Älä leiki uhkarohkeaa ja yritä korjata jotain mitä ei tarvitse korjata. On niin suuri todennäköisyys, että lapsi erottaa teidätkin, miehen ja naisen ja siinä sitä taas ollaan, seksittömässä, hellyyttömässä parisuhteessa. Ja tämä on fakta. Lapsi ja upea, intohimon ja rakkauden täyteinen parisuhde eivät mahdu saman katon alle.
Nostan hattua niille, jotka edes viitsivät yrittää pitää parisuhdetta pystyssä lapsen keskellä, mutta aikamoista sirkusta ja hampaiden kiristystä sekin tuntuu olevan.
tiedät, että elämänne tulee olemaan entistä ihanampaa vauvan synnyttyä?
Mitäs jos vauva valvoo ja huutaa, väsyttää molemmat täysin, tiuskitte toisillenne, riitelette päivittäin pikkuasioista, onko silloin elämänne ihanaa?
muuten riipu siitä kauan pari on tuntenut toisensa...
Riippuu ihmisistä. Exän kanssa vieraannuttiin kun sitä alkoi kiinnostaa muut kuviot enemmän.
Nykyisen kanssa taas ollaan läheisempiä kuin koskaan aiemmin.
Hyvin on vuosikaudet menneet kolmesta lapsesta huolimatta. Matkustelemme ja treenaamme paljon, se pitää kummankin mielet virkeänä, näinollen emme kyllästy toisiimme, tai ainakaan ole vielä 16 vuoden aikana niin tapahtunut.
ajattele: fyysisesti vaurioittanut synnytys, vauvalla koliikki, äidillä synnytyksenjälkeinen masennus, olematon tukiverkko, olematon terveyden ja mielenterveyden hoito.
Sanoisin että siinä voi olla suhde kovilla.
Tietenkin joku tulee tähän nytmurisemaan jotain pullamössösukupolvesta. Voi kun menisi joskus perilele sekin asia tteä se miten asiat itsellä on (tai miten asioiden pitäisi omasta mielestä olla!) ei ole sama kuin miten ne todellisuudessa ovat.
meillä oli just pari vuotta kestänyt intohimoa täynnä oleva suhde jossa aina lääpittiin toisiamme. No sitten lapsi teki tuloaan... pelkäsin juuri tuota että kun niin monta kertaa on nähnyt dokkareita sun muuta ja juttuja että parisuhde kaatuu niin kyllä se lapsi sitä rikkoo, ikävä kyllä:(
raskausaika oli aivan ihanaa mies palvo helli ja ymmärsi. Mutta sitten kun vauva syntyy alkaakin uusi elämä, täysin uusi.
Sinun kaikki aikasi menee imettämiseen ja muuhun vauvan kanssa. Olet poikki kun heräät syöttämään lasta 2 h välein ja jos et saa unta herättyäsi olet kusessa...
koska se jatkuu koko ajan samana. Et jaksa oikein panostaa itseesi. Huomaat että on jo iltapäivä ja edelleen kalsarit jalassa ja tukka sotkussa.
Mies tulee töistä,puhutte vaan vauvasta. Koska sinulla ei ole muuta elämää kuin vauva. Mikään muu ei mahdu elämääsi.
Huomaat miten tärkeää on saada edes pieni hetki itselle mutta se on aika mahdotonta, ainakin mulla oli.
Onneksi pystyin nukkumaan silloin kun vauvakin nukkui, muuten olisin varmaan seonnut väsymyksestä. Ei viitsinyt mieheltä oikein apua pyytää kun hänelläkin raskastyö ja onhan se kiva edes se pari tuntia levätä.
Aikaa menee lapsi kasvaa. Eri tavalla se helpottuu ja vaikeutuu...mä olen aina lapsen kanssa kotona mies käy töissä. Mies tekee myös iltahommia. Mä olen aina lapsen kanssa. Tahtoisin tosiaan omaakin aikaa joskus.
Huomaan miten hankalaa on saada kahdestaan vapaa iltaa siis tosi vaikeeta. Oli ne kaverit alussa että tuo mulle ja plää...ei sitä viedä noin vain kenelle tahansa. Siinä pitää olla todella luottosuhde ja se että varmasti pärjää juuri sinun lapsen kanssa. Eipä ole kaverit hinkunu hoitamaan saati sisko mikä silloin raskausaikana lupasi auttaa, kummallisesti koskaan ei käy.
Kyllä tässä on ystäviin ja perheeseen joutunut pettymään. Se on ikävä todeta.
Nyttenkin olisi niin ihanaa lähteä miehen kanssa kahdestaan kylpylään mutta mites lähdet???? ei ole ketään kuka hoitaa, eli ollaan taas viikonloppu kotona kuten yleensä.
Minä olen itse aivan loppu. Kaipaan omaakin elämää edes kerran kuukaudessa. Olkaa te onnellisia millä on auttavainen mies ja perhe. Minulle sitä ei suotu eihän minulle muutenkaan ole onnistunut mikään.
Poikaa rakastan ylikaiken ja hänen kauttaan jaksan vaikka välillä hermoilenkin.
Mutta et sä voi etukäteen miettiä miten teidän suhteelle käy. Minäkin sitä mietin ja ajattelin että meidän suhde kestää ja kaikki menee täydellisesti ja paskan marjat...
sinä laitat aina etusijalle lapsen, aina. Ainakin minä laitan.
On tässä meillä eron partaalla oltu pitkin vuotta...koottu itsemme kasaan ja sitten taas mietitään lähdetäänkö erlleen. lapsen takia ja tietenkin itseni takia haluan jatkaa koska kuitenkin rakastan miestäni.
Jos tämä ei kestä sitten olen yksinhuoltaja kuten aina ajattelinkin....tarkoitan sitä että pelkäsin aina tehdä lasta koska aattelin että jään tietty yksinhuoltajaks ja lähellä ollaan sitäkin.
mutta jos teidän suhde kaatuu se kaatuu mutta sinun pitää muistaa se että jaksathan sitten myös olla yksinhuoltajakin????
mulla 4v tyttö ja nyt meille syntyi 4kk sitte toinen sulonen tyttö..eikä muuten muuta tee ku hymyilee:)ei lapset vie intohimoa jos ite on intohimonen ihminen ni ei se katoa edes vauvan myötä..meillä ainakin seksiä joka päivä tai joka toinen:)eihän täs nyt aina ruusuil tanssita mut ei niin kuulukkaan..pienet arkiset yllätykset piristää välillä arjen harmautta:)meilläkään ei hoitajia ja välillä sitä tietenki väsyy ja tuntuu et hermo ei kestä niin sitte ku mies tulee töistä saatan lähteä käppäilemään ihan yksin hetkeks tai soittaa piiiiitkän juorupuhelun parhaalle kaverille ja tosiaa jutella muuta ku perhe tai vauva juttui..iltasin taas on mukava ottaa välil vaikka pitkä lämmin suihku..ihan mitä vaa kunhan ottaa itellee joskus sen pienen oman hetken..piristää kummasti.
Mikäli ei voisi, meitä olisi aika vähän täällä telluksella kimpoilemassa.
Meidän suhteemme on aina ollut hyvin intohimoinen ja meillä on intohimo ja keskinäinen välittäminen pysynyt hyvin matkassa myös lapsen saamisen jälkeen. Nyt tyttö on 3v ja toinen lapsi olisi pian suunnitelmissa. Seksin määrä on vähentynyt ehkä hiukan (ennen lähes joka päivä, nyt 4-5 krt viikossa...) mutta laatu ei ole ainakaan huonontunut ja se on pääasia. Muutakin hellyyttä suhteessamme on, pusuttelua ja halimista aina kun siltä tuntuu.
Syyt, miksi meillä on käynyt näin hyvin ovat mielestäni seuraavia: Ensinnäkin, itsekin olin lukenut paljon kauhutarinoita haluttomuudesta ja yksinkertaisesti päätin, että minulle ei käy niin, ja juttelimme asiasta myös miehen kanssa paljon raskauden aikana. Yhteisesti päätimme, että seksille ja hellyydelle järjestetään aina aikaa jostain välistä ja tingitään sitten mielummin jostain muusta jos tarve vaatii. Muutenkin olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen ja lapsen synnyttyä huomasin, että väsyneenäkin pistin usein seksin nukkumisen edelle, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Toki seksin määrä pikkuvauva-aikana hieman väheni, mutta palasi pian taas lähes ennalleen.
Ehkä sekin pitää paikkaansa, että nuorena jaksaa paremmin. Minä olin esikoisen synnyttäessäni 20-vuotias. Paljon varmasti auttoi myös se, että mies on aina ollut kiinnostunut lapsestaan ja auttanut myös kotitöiden tekemisessä.
Siihen toki täytyy varautua, että lapsen synnyttyä yhteinen aika täytyy suunnitella paremmin, kun on enemmän seikkoja, mitä täytyy ottaa huomioon. Toisaalta on hyvä myös pysyä avoinna spontaaniudelle, aina kun odottamattomia tilaisuuksia ilmaantuu.