Sanonta 'hyvän huomaa vasta kun sen menettää' on itselle tullut tässä muutaman kuukauden aikana kivuliaan selväksi.
Erosimme yli kahden vuoden yhdessäolon jälkeen muutama kuukausi sitten lähinnä koska olimme kesän eri paikkakunnilla (vaikka joka vkloppu näimmekin), hänen tunteensa kuulemma vain viilenivät koska ei halunnut tuntea koko ajan ikävää. Kesän lopulla vielä sitten riitelimmekin muutaman kerran (oikeastaan ainoat riidat koko aikana) mm. koska en pystynyt lopettamaan tupakanpolttoa vaikka lupasin (yritin koko ajan, edistyin ja poltin vain muutaman tupakan silloin tällöin ja yleensä vielä humalassa) mutta hän oletti, että se onnistuisi kuin seinään)...
Nyt ongelmana on, että itse en pääse yli suhteesta. Polttamisen olen lopettanut koska tajusin mitä sen takia menetin eikä edes tee mieli enää polttaa. Juon suruuni, mutta tiedän ettei se auta pitkällä ajalla.
Aluksi tuntui, että omat ongelmani ratkesivat eron jälkeen (pääsin yli menneisyyden painolastista), mutta mitä pidemmälle mennään niin sitä varmemmin tiedän, että hän on se jonka kanssa haluan olla. Sydämessä on aukko jollaista en ole koskaan ennen tuntenut vaikka olenkin surrut monta kuolemaa jne. Olemme vielä hyvissä väleissä vaikkemme olekkaan puhuneet paljoa ja hänen sukulaisensa sanovat hänenkin olevan jotenkin allapäin. Kuulemma juo aika paljon ja liikkuu ystäviensä seurassa baareissa. En tiedä onko hänellä enää mitään tunteita jäljellä, mutta onko minulla mitään menetettävää jos otan yhteyttä ja pyydän esimerkiksi kahville ja teen kerralla selväksi tunteeni, haluni ja valmiuteni muuttaa tapojani ja jo tapahtuneet muutokset?
Haluaisin oikeasti olla hänen kanssaan, mutta kynnys yhteydenottoon on korkea kun ei tiedä onko hänellä enää ollenkaan tunteita sydämessään. Ja miten särkynyttä luottamusta voisi korjata. Olen valmis aloittamaan kaiken vaikka ns. nollapisteestä rakentamalla kaiken uudestaan vähitellen ja sitä kautta saamaan hänen luottamuksensa jos se sitä vaatii...onko muilla kokemuksia vastaavista tilanteista voiko tälläisestä tilanteesta vielä selviytyä?
Erosimme yli kahden vuoden yhdessäolon jälkeen muutama kuukausi sitten lähinnä koska olimme kesän eri paikkakunnilla (vaikka joka vkloppu näimmekin), hänen tunteensa kuulemma vain viilenivät koska ei halunnut tuntea koko ajan ikävää. Kesän lopulla vielä sitten riitelimmekin muutaman kerran (oikeastaan ainoat riidat koko aikana) mm. koska en pystynyt lopettamaan tupakanpolttoa vaikka lupasin (yritin koko ajan, edistyin ja poltin vain muutaman tupakan silloin tällöin ja yleensä vielä humalassa) mutta hän oletti, että se onnistuisi kuin seinään)...
Nyt ongelmana on, että itse en pääse yli suhteesta. Polttamisen olen lopettanut koska tajusin mitä sen takia menetin eikä edes tee mieli enää polttaa. Juon suruuni, mutta tiedän ettei se auta pitkällä ajalla.
Aluksi tuntui, että omat ongelmani ratkesivat eron jälkeen (pääsin yli menneisyyden painolastista), mutta mitä pidemmälle mennään niin sitä varmemmin tiedän, että hän on se jonka kanssa haluan olla. Sydämessä on aukko jollaista en ole koskaan ennen tuntenut vaikka olenkin surrut monta kuolemaa jne. Olemme vielä hyvissä väleissä vaikkemme olekkaan puhuneet paljoa ja hänen sukulaisensa sanovat hänenkin olevan jotenkin allapäin. Kuulemma juo aika paljon ja liikkuu ystäviensä seurassa baareissa. En tiedä onko hänellä enää mitään tunteita jäljellä, mutta onko minulla mitään menetettävää jos otan yhteyttä ja pyydän esimerkiksi kahville ja teen kerralla selväksi tunteeni, haluni ja valmiuteni muuttaa tapojani ja jo tapahtuneet muutokset?
Haluaisin oikeasti olla hänen kanssaan, mutta kynnys yhteydenottoon on korkea kun ei tiedä onko hänellä enää ollenkaan tunteita sydämessään. Ja miten särkynyttä luottamusta voisi korjata. Olen valmis aloittamaan kaiken vaikka ns. nollapisteestä rakentamalla kaiken uudestaan vähitellen ja sitä kautta saamaan hänen luottamuksensa jos se sitä vaatii...onko muilla kokemuksia vastaavista tilanteista voiko tälläisestä tilanteesta vielä selviytyä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et menetä yhtään mitään, vaikka pyytäisit entisen kumppanisi kahville ja kertoisit tunteistasi. Saisit ainakin käsiteltyä asian loppuun, oli tulos mikä tahansa. :)
Rohkeutta vain, sovi treffeistä vaikka heti! Kyllä yrittää pitää, jos on tunteita vielä. Muutenhan et tiedä mitä hän ajattelee.
Tsemppiä! :)))
rohkeasti pyydät häntä treffeille ,vain sillä tavalla helpotat myös omaa oloasi .
jos hän ei suostu .olet ainakin tehnyt oman osuutesi omia tunteitasi kohden ,olet haluanut ottaa selvää. se että vain miettii ja toivoo ei edistää kuin turhaa luuluoa asioista.
Korppi jonkin horoskoopin mukaan
Minulla meni parikymmentä vuotta todella tajuta mennä kunnolla elämässä eteenpäin ja jättää entisen. Menetin kaiken ja kävin pohjalla ja nyt on elämä ihanaa maaseudulla ja järven rannalla kaverin kanssa.
Minä tupakoin :mutta onnea sulle siitä lopettamisesta ja katse ylöspäin
Selvitettiin asia nyt melkolailla loppuun asti, hän sanoi ettei usko sen onnistuvan...ei siis lyönyt ovia lopullisesti kiinni, mutta tältä erää asia on loppuunkäsitelty.
Sovittiin, että voi soitella, kahvilla käydä ja joskus kenties jopa kävelemässä ja juttelemassa kaikenlaisista asioista. Tiedän ja sanoin hänellekin, että se saattaa olla vain "paikkausta" mulle, mutta jos se saa hyvälle tuulelle ja tiedän ettei mitään vakavaa ystävyyden lisäksi ole enää pelissä niin en näe itse siinä mitään ongelmaa...ei sitä tartte välejä kokonaan katkaista eli siinä mielessä hyvin asiat.
Nokka pystyyn ja katse kohti tulevaa siis. Kyllä niitä uusia ihmissuhteita ilmaantuu sitten aikanaan kun ikääkin vasta pari vuotta päälle 20 mittarissa...onnea mukaan muillekin joilla ihmissuhdeongelmia! :)