Olen 25-vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja. Erosin entisestä miehestäni pari vuotta sitten. Nyt puolisen vuotta olen tuntenut, että olisin valmis uuteen suhteeseen ihan vakavastikin. Ongelmani vain on se (aina ollut), että ympärilläni olevat miehet ajattelevat vain ja ainoastaan sitä. Sekä haluavat vain ja ainoastaan sitä. Ketään ei kiinnosta ollenkaan se, mitä tuolla ruumiini sisäpuolella on =(. Nyt olen tapaillut pari kuukautta erästä miestä, joka on todella mukava kaikin puolin, mutta hänestä paistaa myös läpi tämä. Viime talvena tapailin kuukausia myös erästä miestä, johon ihastuin todella ja jota kaipaan vieläkin, vaan heti kun hän huomasi alkaneensa ihastua minuun ja että välillemme on tulossa muutakin kuin seksiä, loppui yhteydenpito :/.
Mutta ympärilläni on ihania pariskuntia ja perheitä, miksi minun tapaamani miehet ovat kaikki vain seksin perässä?? Tiedän kyllä, että ulkonäköni viehättää, olenhan hoikka ja pieni, mutta miten saisin miehet huomaamaan että minussa on niin paljon muutakin? Kuin lässyttämällä ja olemalla ällö herkkä, se kun ei kuulu luonteeseeni ollenkaan. Vai hämääkö se, että annan miehen tulla ja mennä omien halujensa mukaan enkä kysele perään? sekun minusta ei kuulu parisuhteeseen vaan haluan pystyä säilyttämään molempien vapauden suhteessakin vaikka uskollisuutta odotan ja vaadinkin.
Mutta ympärilläni on ihania pariskuntia ja perheitä, miksi minun tapaamani miehet ovat kaikki vain seksin perässä?? Tiedän kyllä, että ulkonäköni viehättää, olenhan hoikka ja pieni, mutta miten saisin miehet huomaamaan että minussa on niin paljon muutakin? Kuin lässyttämällä ja olemalla ällö herkkä, se kun ei kuulu luonteeseeni ollenkaan. Vai hämääkö se, että annan miehen tulla ja mennä omien halujensa mukaan enkä kysele perään? sekun minusta ei kuulu parisuhteeseen vaan haluan pystyä säilyttämään molempien vapauden suhteessakin vaikka uskollisuutta odotan ja vaadinkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kohdalle sopiva nainen sekä sopivasti mielenheikkoutta.
Tällaista yhdistelmää ei ole omalle kohdalle vielä osunut ja mittarissa on jo kolmekymmentä.
jostain ihan muualta kuin baareista / yökerhoista!
...sieltä ole koskaan löytynytkään.
etpä kovinkaan paljon maininnut asioita mikä miestä kiinnostaisi. Kerroit kylläkin paljon asioita miksi mies ei olisi kiinnostunut. No .. hyviä päiviä sinulle voi vain toivottaa.
Sitähän minä juuri kysyin, että mikä sitä miestä kiinnostaisi? Muukin kuin ulkonäkö ja seksi..
Se mitä nainen on.
Tervetuloa muuten miesten maailmaan, vaikkakin hieman käänteiseen sellaiseen (ilmeisesti). Eli seksisuhteita kyllä saat aikaiseksi, mutta kestävää suhdetta ei tahdo löytyä. Miehillähän tuo menee niin etteivät saa edes sitä seksisuhdetta aikaan. Eli miksikö miesten maailmaan, niin sitä ei saa mitä haluaa.
"Se mitä nainen on."
Komppaan.
Mutta mitään näin syvällistähän kukaan ei odota vastaukseksi, niin ehdotetaan sitten vaikkapa harrastuksia. Joo! Harrastusten parista löydät unelmakumppanisi, joka jaksaa kössätä vaikka aamun koittoon.
Mistä syystä olet joutunut tilanteeseen, että olet yksinhuoltaja?
Ehkä miehet pelkäävät jo sitä?
Uskon, että sinun on vaikeata saada ymmärrystä tilanteeseesi koska miehet joihin olet tutustunut, pelkäävät suurperheen rakentamista.
Se ei paljoa auta, että olet ehkä fiksu ja kaveritkin niin sanoo, mutta ei miehet halua välttämättä naista, joka on jo yhden miehen lempannut pihalle.
että olen yksinhuoltaja, että eli miehen kanssa joka oli kotona noin kaksi viikonloppua kuukaudessa ja loput töiden vuoksi muuaala. Pian sain huomata, että myös joka kaupungissa oli hänellä oma hellu ja maailmansa.
Kaikki ei valitse yksinhuoltajuutta, jotkut ajetaan siihen.
Jotkut joutuvat tahtomattaan tilanteeseen...
Minäkin aikoinan merillä olessani työssä jouduin useinkin tahtomattani tilanteeseen, jossa sain todeta lapsieni äidin pomppineen milloin missäkin vaikka itse jouduin duunia painamaan perheemme eteen.
En tietenkään syyllistä kaikkia naisia, mutta en pidä siitäkään, että syyllistetään kaikkia miehiä asiasta.
Se vain tuntuu olevan mahdoton yhtälö ainakin jommalle kummalle osapuolelle pitää ne housut jalassa jos vähän aikaa joutuu olemaan erossa.
Ei kai kukaan kiinnostu, ellet kerro mitä tuo "muu" on. Sen vuoksi sinut leimataan vedättäjäksi. Annat muka ymmärtää, että sulla olisi muka jotain mielenkiintoista tarjottavaa, mutta taitaapa olla pelkkä ansa.