Onko kokemuksia siitä että aloittaa atkinsilla (vhh) vaikkapa vuoden dietillä ja sitten siirtyy kun paino on pudonnut (putoaa tutkimusten mukaan nopeimmin vhh ruokavaliolla) vähärasvaiseen ruokavalioon.
aloitus vhh:lla
4
490
Vastaukset
Kun syö vähemmän kuin kuluttaa, paino laskee.
Rahantuhlauksesta, itsensä piinaamisesta ja terveytensä vaarantamisesta ei ole hyötyä.- kannatti
Halpa,helppo ja terveellinen tapa laihduttaa. Rasvaakin tarvitaan ruokavaliossa
- kannatti
Itse aloitin laihikseni/ elämäntapojen muutoksen vhh:lla. Tosin olin sillä vain 2 kk, jonka jälkeen jatkoin laihista "hiilaritietoisesti", eli jätin pastat, perunat, leivät yms. todella vähiin. Mulla tuo vhh ainakin toimi todella hyvänä alkua, sillä sain makeanhimon sillä pois. Lisäksi sieltä tarttui mukaan tapa syödä vain kolme ateriaa päivässä.
Nyt neljä kuukautta myöhemmin painoa on lähtenyt yli 10 kg. Eli enemmän kuin millään aiemmalla laihiksellani, ja mulla on tosi hyvä tunne siitä, että ne toisetkin 10 kg ylimääräistä tulee vielä tippumaan. - onnistunut myös
Erittäin hyvä tapa laihduttaa karsimalla hiilihydraatteja pois. Kun tavoitepaino on saavutettu, niin sen jälkeenhän voit taas alkaa elämään vaikka pizzalla jos mieli tekee :)
Mutta tosiaan itekin puotin 20kg alle puolessa vuodessa nälkää näkemättä vhh:lla, ja olo oli mahtava!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1466354Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1964002PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4852807- 312761
- 2012375
- 1862089
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1471512- 581334
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371304Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891074