Ei oo ikinä ollu näin paha olo, mut jätettii perjantaina. Kesästä asti ollaa oltu yhessä aika tiiviisti ja tarkotus oli muuttaa keväällä yhtee, asunto oli jo. Oon sairastanu vakavaa masennusta ja paniikkihäiriöitä enkä käyny kouluakaan kolmee vuotee normaalisti, viimenen vuosi kokonaa poissa avohoidossa. Nyt sitte tästä suhteesta sain tosi paljo voimaa ja ootin muuttoa ja syksyllä oisin menny takasin opiskelemaa pitkästä aikaa. Lisäks mua nyt vierotetaa lääkkeistä ja luulin että kaikki järjestyy, olin tosi onnellinen.
Syy jättämisee oli ahdistus ja sellanen, tavallaa ymmärrän sen koska sain kaiken voiman tosta ihmisestä ja jollain tavalla olin riippuvainen siitä. Se ei kai sitte vaan kestäny sitä painetta ja vastuuta. Olisin valmis tekemää ihan mitä vaa että saisin vielä olla yhessä ja kaikki ois hyvin. Mutta tää teki selväks ettei tuu enää mitää. Viimesen kuukauden on ollu kyllä ongelmia ja pitäny olla tauolla pari kertaa että mies sais tilaa, mutta en pystyny olemaa kokonaa poissa sen elämästä etenkään ku tollanen sai pelkäämää että menetän kaiken, aloin sitte kai ahdistaa vielä lisää.
Vaikutti vielä vähän aikaa sitte että kaikki on ihan ok, mutta parii viimesee viikkoo hän ei vastannu puhelimee eikä soittanu ja nyt sitte ku nähtii jätti mut. Vielä kahvilassa Helsingin keskustassa, sain nöyryyttää itteäni kunnolla siellä sitte ja koko juna matkan ihmiset katto mikä mulla on. Ois sen verran voinu ajatella että toi ois tapahtunu jossain kahestaa ja ois ollu aikaa. Vaikka ei olla voitu oikee nähä missää just tän viimesen vajaan kuukauden aikana, koska mies muutti asuntoo jossa on kissa enkä pysty siellä allergian takia olemaa. Keväällä oli tarkotus että kämppis lähtee ja mä muutan tilalle. En ymmärrä miks mutta jotenki muuton jälkee koko juttu romahti.
En vaan pysty tajuumaa miks halus olla mun kanssa ja muuttaa yhtee jos sitte on valmis jättämää tosta vaa heti ku tulee ongelmia. En tiie välittikö se musta paljo ollenkaa, muutaku sen aikaa ku sillä oli hauskaa. Tosin sillä on ollu jo useita suhteita ennen mua ja mulle tää oli ensimmäinen, vaikuttaa että sitä ei paljo hetkauta.
Nyt en sitte tiie yhtää mitä teen ja minne muutan, voisin muuttaa vielä tän miehen luo ainaki joksku aikaa keväällä mutta enhän mä pysy kasassa sielä. Meni kaikki suunnitelmat ja toivo nyt, haluisin vaa nukkua koko ajan enkä pysty syömää tai tekemää mitään. Tuntuu hirveen tyhjältä ja toivottomalta. Ei vaan jaksa enää mitää.
Oli nyt pakko jonnekki tää kirjottaa, vaikka en tiie mitä apua tästä toisaalta on.
Syy jättämisee oli ahdistus ja sellanen, tavallaa ymmärrän sen koska sain kaiken voiman tosta ihmisestä ja jollain tavalla olin riippuvainen siitä. Se ei kai sitte vaan kestäny sitä painetta ja vastuuta. Olisin valmis tekemää ihan mitä vaa että saisin vielä olla yhessä ja kaikki ois hyvin. Mutta tää teki selväks ettei tuu enää mitää. Viimesen kuukauden on ollu kyllä ongelmia ja pitäny olla tauolla pari kertaa että mies sais tilaa, mutta en pystyny olemaa kokonaa poissa sen elämästä etenkään ku tollanen sai pelkäämää että menetän kaiken, aloin sitte kai ahdistaa vielä lisää.
Vaikutti vielä vähän aikaa sitte että kaikki on ihan ok, mutta parii viimesee viikkoo hän ei vastannu puhelimee eikä soittanu ja nyt sitte ku nähtii jätti mut. Vielä kahvilassa Helsingin keskustassa, sain nöyryyttää itteäni kunnolla siellä sitte ja koko juna matkan ihmiset katto mikä mulla on. Ois sen verran voinu ajatella että toi ois tapahtunu jossain kahestaa ja ois ollu aikaa. Vaikka ei olla voitu oikee nähä missää just tän viimesen vajaan kuukauden aikana, koska mies muutti asuntoo jossa on kissa enkä pysty siellä allergian takia olemaa. Keväällä oli tarkotus että kämppis lähtee ja mä muutan tilalle. En ymmärrä miks mutta jotenki muuton jälkee koko juttu romahti.
En vaan pysty tajuumaa miks halus olla mun kanssa ja muuttaa yhtee jos sitte on valmis jättämää tosta vaa heti ku tulee ongelmia. En tiie välittikö se musta paljo ollenkaa, muutaku sen aikaa ku sillä oli hauskaa. Tosin sillä on ollu jo useita suhteita ennen mua ja mulle tää oli ensimmäinen, vaikuttaa että sitä ei paljo hetkauta.
Nyt en sitte tiie yhtää mitä teen ja minne muutan, voisin muuttaa vielä tän miehen luo ainaki joksku aikaa keväällä mutta enhän mä pysy kasassa sielä. Meni kaikki suunnitelmat ja toivo nyt, haluisin vaa nukkua koko ajan enkä pysty syömää tai tekemää mitään. Tuntuu hirveen tyhjältä ja toivottomalta. Ei vaan jaksa enää mitää.
Oli nyt pakko jonnekki tää kirjottaa, vaikka en tiie mitä apua tästä toisaalta on.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sun tarinas on kuin mun. Mä sairastin masennusta ja paniikkihäiriötä ja mies ei jaksanut enää, vaikka sanoi että rakastaa minua valtavasti. Hän väsyi, haki muista lohtua.
Mulla itselläni on ollut tosi vaikeaa sen seurauksena kun ajattelin, että olemme toisillemme tarkoitetut mutta kyllä, olin myöskin liian riippuvainen miehestä. Ajattelin vain että asiat kyllä järjestyy ja mieskin sanoi että tämä on meidän koetinkivemme ja sitten elämä alkaa. Se ei alkanut. Se loppui. Tiedän että rakastamme toisiamme mutta emme ole yhdessä. Ja se on se mikä minuun koskee. Tiedän vain sen.
On pakko mennä eteenpäin ja jaksaa katsoa elämää nyt näin. En usko että minulle tulee ketään toista joka voisi koskaan olla kuin hän. Toivon toki että tulen onnelliseksi ja löydän sen miehen jonka kanssa voisin perustaa perheen.
Mietin usein kuinka kauan kestää päästä yli ihmisestä jota rakasti kauhean paljon. Mä luulen, että en pysty seurustelemaan pitkään aikaan... :-(
eipä sitä tiedä vaikka tienne kulkisivat vielä yhteen,kunhan eheydyt.sen kun oivaltaa,että se toinen ei ole elämän onnelliseksi tekijä.täytyy olla omat kuviot,itsestä se onni lähtee.
Joo, sulla on ollu aika pitkälle samankaltanen tilanne. Mäkään en kyllä usko että ikinä enää löydän samanlaista ihmistä. Siitä jäi niin paljo hyviä muistoja ja piirteitä, eikä sellasia ihmisiä oo paljoa.
Se just vaikeelta tuntuuki kun mä oisin valmis tekemää mitä vaa ja haluisin olla vielä mutta ei. Ja vielä jättämisen jälkeen roikkumalla ja yrittämällä saada jotain toivoa ahdistin varmaa lisää. Siitä en kyllä kykene luopumaa etten ainaki haaveilis että joskus oltais vielä yhessä ku saan elämäni kuntoo, vaikka se tuskin on mahdollista.
Varmaan pahiten henkisesti voi satuttaa just tällänen jos joku todella tärkee ihminen jättää tai kuolee tms. Ei oikee voi sanoilla kertoa millaselta menetykseltä tuntuu ja kuinka surullinen on.
Nii, ei se vaikuta kovin todennäköseltä kun ei riitä että vaa mä haluun. Mutta ainaki haaveilen siitä ja koitan saada asiat kuntoo.
No se on totta, siihen toi suhde perjaatteessa kaatuki että olin liian riippuvainen ja sain suunnillee kaiken elämänilon tän ihmisen kautta =/
Toihan ei ollu mulle sittekää osotettu :D
Ei sitä kai enää poistettuakaa saa.
kllä sinulle vielä hyvin käy.eheydyt ja löydät uuden miehen.minä sain seurakunnasta apua.sielunhoitoa ja rakkautta.
Mä en vaa haluis uutta miestä vaa oman otukseni takasin. Ei ikinä löydy toista samanlaista.
Mutta tulevaisuus näyttää. Ite oon melko uskontovastanen, ei seurakunnat tuu kyseesee. Mutta muualta onneks tukea saa ja täällä voi vuodattaa =)
elää muiden kautta?
Opetteles seisomaan omilla jaloillas. (vaikka nyt jo tiedän ettet pysty, kun et ymmärrä mitä se edes tarkoittaa)
Se tarkoittaa sitä että opettele olemaan onnellinen sellaisista asioista joihin itse voit vaikuttaa, esim, opiskelusi, työsi. harrasteesi. Siihen että mitä joku toinen tekee, se ei saa liikutta sinua.
Opettele elämään itsellesi, tekemään niin kuin juuri sinä tahdot. Mutta tämä ei nyt tarkoita velttoilua, ja sohvalla makuuta.
Mä en kyllä tajuu miksi nuori ihminen syö lääkkeitä opiskelun sijaan, kun menstyminen opinnoissa olis parasta lääkettä ever. Kuka sulle on ton karhunpalveluksen tehnyt ja niitä määrännyt? Ja itte et sitten tajunnut sitä mikä sulle on parasta? Otahan itteäs niskasta kiinni, ja rupee hommiin tosissaan, ei ne lääkkeet voi sun tulevaisuutes olla...? eihän? Eihän ne tee kuin pöpimmäksi vain.
"Opetteles seisomaan omilla jaloillas. (vaikka nyt jo tiedän ettet pysty, kun et ymmärrä mitä se edes tarkoittaa)" Sä et tunne mua, joten älä sano yhen tekstin perusteella etten ymmärrä mitä se tarkottaa. Ymmärrän tasan tarkkaa ja haluun siihen pisteesee. Mun ongelmana on se että ei just nyt oo tollasta sisältöä elämässä vielä ja oon heikko enkä pysty seisomaa kokonaa omilla jaloillani. Yritän kyllä mutta oon jollain tavalla lamaantunu näin pitkän ajan kuluessa eikä oo helppoa yrittää aina vaa uudesti ku elämä potkii vastaa.
En ois halunnu omalla epätoivollani satuttaa mulle tärkeintä ihmistä ja menettää sitä. Nyt oon todella maassa ja sille ei voi mitään. Haaveilen vaa että ehkä joskus saisin sen takas vaikka se epätodelliselta vaikuttaaki. Olisin paljo parempi =/
Ja lääkkeistä täytyy sanoo sen verran että en ois ilman niitä jaksanu millää vuoden takasesta tilanteesta ylös, nyt alan pikkuhiljaa saada elämäniloa ja toivoa takasin ja haluun niistä eroo kyllä. Mutta ei nyt kun oon taas alempana ainaki toistaseks ja se elämän tasapainottaminen ja omille jaloille nousu on kesken.
Opiskelusta saisin kyllä joo lääkettä mutta mun paniikkihäiriö nimenomaa alko ja liittyy koulutilanteesee. Keskeytin koulun paniikkikohtausten takia ja en pystyny olemaa siellä. Siitä tää kierre alkoki. Ensin mun nyt pitää saada toivo takasin ja päästä kynnyksen yli. Tavotteena se opiskelu ja itsenäisyys. Uskon että oon siinä pisteessä ens syksynä.
Vaikka saa sitä vähä takamukselle potkia joskus, ei vaa negatiivinen asenne auta ketää pohjalla olevaa saamaa voimaa nousta.
hei ajattelin laittaa tämän vinkiksi.
minusta sinun ei kannattaisi aloittaa mitään suhteita varsinkin kun olet vielä masennuksesta hoidossa. tietenkin suhteet piristävät mutta ei sitä koskaan tiedä miten ne saattavat loppua, kuin juuri nyt miten sinulle on tapahtunut. ihmisten mielet ja halut muuttuvat ja kirjoituksesi mukaan te etenitte ehkä vähän liian nopeaan vauhtiin, ehkä mies jänisti sitten pois.
suosittelen että nyt hoidat itsesi tuon masennuksen kanssa kuntoon niin että pystyt seisoman omilla jaloillasi ilman avohoitoja ja sen sellaisia ja kun olet suhtkoht kunnossa, silloin olet myös valmis aloittamaan suhteen ja ottamaan vastaan myös negatiiviset asiat vastaan ilman että menet samantien pohjalle niiden myötä.
itse olen masentunut enkä sen takia seurustele. haluan ensiksi parantua, koska en halua kenenkään harteiden painoksi laittaa sairauttani ja myöskin terveempänä on parempi seurustella.
Joo, toi on totta kyllä. Nyt täytyyki tehä niin. Sain vaan tosta niin paljo toivoa ja voimaa ja olin onnellinen että en ees ajatellu kieltäytyä suhteesta ja miettiny että kävis näin.
Niin siinä just kävi, mies ei pystyny =/ Voisimpa vielä korjata asian jotenki ja saada sen takasin ees joskus.
Eksyin vahingossa tälle palstalle, vaikka olenkin naimisissa elämäni miehen kanssa.
Mutta jokunen vuosi sitten olin samantapaisessa tilanteessa. Seurustelin miehen kanssa jota rakastin paljon ja hän oli paras ystäväni. Siihen aikaan depressioni oli pahimmillaan, eikä ongelmat ja vaikeudet elämässä yleensä ja seurustelusuhteessa helpottaneet asiaa. Olin todella maassa ja silloinen mies oli ainoa kehen tukeuduin, hän oli juuri se "voimani".
Ripustauduin ja olin aivan tajuttoman mustasukkainen ja kaikkea muutakin mitä masennus oikeastaan aiheutti. Poikaystävä ei lopulta enää jaksanut, ja erosimme. Sattui aivan kamalasti, ja ajattelin, että voisin kuolla pois. Surua ja tuskaa oli paljon ja kauheaa oli jäädä aivan yksin.
No, pikkuhiljaa rakkauden tunne hävisi ja huomasin jopa eron olleen ainoa oikea ratkaisu. Puolivuotta eron jälkeen tapasin aivan yllättäen aviomieheni.
Onneksi asiat menivät kuin menivät. Olen nyt onnellinen, myöskin masennus ja ahdistukset ovat mennyttä.
Halusin vaan valaa hiukan uskoa ja toivoa. Ymmärrän mitä käyt läpi, mutta usko kokenutta, tuo ero on oikeasti onnellinen tapahtuma elämässäsi. Keskity nyt itseesi, ja kun aika on...astuu sinulle oikea mies elämääsi. Sellainen mies, jonka kanssa ongelmien ja vastoinkäymisten yli menette yhdessä, eikä toista hylätä vaikean paikan tullen.
Kuulostaa todella tutulta, mäki nimenomaa roikuin tossa ainoona hyvänä asiana elämässä ja sitte ku se lähtee ni ei jää mitää.
On totta että ei siitä kai mitää tuliskaa loputtomii tukeutua täysin toisee ja kasata paineita sillä, loputon kierre tulis vaa. Ehkä munki nyt täytyy yrittää ajatella tätä positiivisesti ja opetella pärjäämää ite, sitte ku pärjään voi rakentaa onnistuneen suhteenki ja yhessä päästä ongelmien yli.
Ei tietenkää suhteessa pidä jättää yksin ja hylätä ku tulee ongelmia, päinvastoin. Mutta tässä täytyyki ymmärtää se että ite en voi siinä tarpeeks kulkea niitten yli ja kaikki vastuu on toisella eikä sitä kestä.
Siihen vahva liitto osaks pohjautuuki luulisin. Kummatki osaa ensin pärjätä ite ja sitte välittää aidosti, niin yhessä päästää ongelmista yli ku kummatki yrittää.
Kiitos toivoa antavasta tekstistä =)