Kerrottiin tänään poikaystävän kanssa vanhemmille, että muutetaan vuoden alusta yhteen. Jäi vain tosi paha mieli, kun reaktiot olivat: "Valehtelette!!", "Ei kai!!", "No siinäpähän yritätte..." Vietiin ne oikein syömään ravintolaan ja kustannettiin koko lysti, että saatiin hienosti asia kerrottua. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä jo yli 5 vuotta.
Ylireagoinko tuntiessani pientä nipistystä sydänalassa tämän kohtuullisen kylmän vastaanoton vuoksi...?
Ylireagoinko tuntiessani pientä nipistystä sydänalassa tämän kohtuullisen kylmän vastaanoton vuoksi...?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärrän pettymyksen tunteesi/tunteenne hyvin; olitte odottaneet onnitteluja yms tukea...Sen sijaan saitte osaksenne hyvin epäkohteliasta kylmää käytöstä-
Mutta minkähän ikäisiä olette? Miksi ylipäätään tuollainen yhteenmuuttoasia pitää noin viralliseksi tehdä ja kuuluttaa ravintolapöydässä; miksi ylipäätään siitä pitää vanhempia informoida? Mihin tarvitset vanhempiesi hyväksyntää - sinähän elät omaa elämääsi!
Yli kaksikymppisiä ollaan kyllä molemmat. Ymmärtäisin juu reaktion itsekin, jos ei oltaisi ihan aikuisia jo. "Kuulutus" me asiasta tehtiin siksi, koska vanhemmat asuvat melkein tuhannen kilometrin päässä meistä ja sattuivat olemaan täällä käymässä nyt, joten tulipa samalla juhlittua äitienpäivät, isänpäivät, synttärit ja kaikki muutkin härpäkkeet. Toisaalta myös, tämä on meille suurempi askel, kuin mikään koskaan ikinä, sillä mielestämme yhdessä asuminen on jo lupaus yhteisestä elämästä eikä siitä minkään pikku riidan takia lähdetä.
Hämmennystäni lisää myös se, että ollaan poikaystävän kanssa saatu sellainen käsitys, että tätä oli odotettu, koska sitä on kyselty meiltä jo pitkän pitkän aikaa. Mikä siis meni pieleen? On tosi paska fiilis.
Jos se oli vaan heidän oma tapansa reagoida. Mutta ei kyll äkivalta kuulosta. Kyllä 5 vuoden yhteisolon jälkeen on aikaki muuttaa yhteen, mikäli meinaa tosiaan joskus että hommasta jotain tulee. Sillähän se selviää, sopiiko toisille myös sitten saman katon alla.
Tsemppiä! Turha tuosta on muuta ajatella, ku että itsepähän käytöstänsä häpeävät. Toivottavasti.
mutin itse suoraan vanhempien luota yhteen mieheni kanssa ( samoin teki mieheni) olin silloin 20 vuotias... se päätyi asumus eroon. syitä oli lukuisia mutta näin jälki viisaana sanon että kummankin kannattaa ensin asua yksin. vain sen kautta itsenäistyy täysin. Suoraan sanoen musta tuli mieheni "uusi äiti" kun muutimme yhteen. vastuuta hän ei silloin osannut ottaa mistään talouden hoidosta tai raha asioista. olemme edelleen yhdessä mutta asumme eri osoitteissa. se on tehnyt hyvää. eli kummankin pitää itsenäistyä ensin ja oppia huolehtimaan omasta asunnostaan muuten voi käydä näin.
Kateutta nuorempia kohtaan sanon minä. Tietävät, että oma elämä alkaa jo olla takana päin ja se sama kumppani toljottaa vieressä vuodesta toiseen. Näkevät teissä iloisen nuorenparin ja saavat muistutuksen siitä että ovat vanhoja ja väsyneitä. Älä ota henkilökohtaisesti.
Missä on mun hössöttävä anoppi, jota saa toppuutella kaikkien tyllihaaveidensa kanssa, tai oma äiti, jonka pitäisi olla tyrkyttämässä joka hemmetin patakintasta yhteiseen kotiin?
saa vaan yhden asian kerrallaan. Itse sain vain hössöttävän anopin kun muutin miehen kanssa yhteen. Oma äiti tokaisi että kai mies maksaa myös vuokraa ja asuuko se poika nyt siellä... miehelläni kun sattuu olemaan nimi jota hän ei ilmeisesti halua muistaa.
Äidillemme emme ole edes kihlautumisestamme kertoneet. Tiedän saavani siitä pahanmielen jos kerron asiasta. Onneksi asumme eri kaupungeissa äitini kanssa.
Tyydyn siis siihen hössöttävään anoppiin joka on aivan ihana!
Tunkee vanhoja voidepurkkeja ynnä muuta meille ettei vaan mikään pääsisi meiltä loppumaan :0)
Täytynee siis aloittaa tutustuminen vanhempiin "ihan alusta" tämän uuden puolen ilmitulemisen jälkeen.
Itse muutin yhteen mieheni kanssa vuoden seurustelun jälkeen. Ei kerrottu vanhemmille vasta kuin oli kämppä löydetty.. Vanhemmat ei sinällään sanonut mitään, tokaisivat vain, että takaisin voi sitten aina tulla, jos menee sukset ristiin.
Kummitätini sitten antoi jonkinlaisen saarnan siitä, miten suhteemme tulee epäonnistumaan jne... Perusteluina oli se, että hänen omat lapsensa ja suurin osa muista sukulaisista on avoliitostaan eronnut, koska se yhdessä asuminen on niin erilaista kuin pelkkä tapailu. Se ei tuntunut kovinkaan mukavalta, mutta jätin hänen puheensa omaan arvoonsa, koska kumminkin uskoin meidän suhteeseen. Noh, nyt ollaan kolme vuotta asuttu saman katon alla ja kesällä vielä hankittiin yhteinen omistusasunto.
Uskon, että reaktio tuntui ikävältä, mutta loppupeleissä sinä ja poikaystäväsi olette suhteessa, joten unohda moiset kommentit, vain te saatte sen suhteenne toimimaan... :)
Omat vanhempani kuittasivat (vuokra)asuntoajatuksemme tyylillä: "Jaahas, vai niin, mistähän päin oleitte ajatelleet?" Miehen äiti tosin pisti paremmaksi, mutta aivan toiseen suuntaan kysymällä, että koskas sitten häät pidetään ja milloin voisi alkaa odottaa perheenlisäystä.
Reaktioita on niin kovin monenlaisia.
lukenu rivien välistä että ootatte lasta? meillä täällä maalla on ainaki tapana ymmärtää ihan muuta kuin mitä sanotaan, ja varsinki tollanen juhlallisempi ilmoitustilanne vois poikia just epäilyksiä tulevasta lapsenlapsesta.. siitä nuiva suhtautuminen?
No toivottavasti ei!!! En kyllä usko - mutta enpä uskonut tällaiseen vastaanottoonkaan...
lapset on kamalinta,mitä sattua voi,varsinkin jos ite ei voi enää saada...